Mitä unta näit viime yönä?

Elimme dystopisessa yhteiskunnassa, jossa ihmisen elämäntehtävä määritettiin kuusitoistavuotiaana. Jokainen nuori asetettiin metallinpaljastinta muistuttavaan koneeseen. Jos kone antoi nuorelle ison (uneni sanoin "vihaisen miehen nyrkin kokoisen") sipulin, nuorelle löytyi paikka yhteiskunnasta. Mikäli ei, laitteesta räjähti säteitä tappamaan raukan neljässätoista sekunnissa.

Koko kaupunki asui yhteisessä metallisessa talossa. Minä ja pari kaveriani puimme juonia yhteiskunnan pään menoksi. Varastoimme esimerkiksi pehmoleluja sänkyni alle ja kävimme öisin kaupungilla hyvin salaisilla matematiikantunneilla.

"Olen pahoillani, Susi, mutta sinä et koskaan, koskaan tule saamaan sipulia. Sinä olet liian erilainen."

Eksyin metsäänkin kerran tai pari ja koko kaupunki peittyi tulvaan. Liittolaisemme vaihtuivat unen aikana tiuhaan ja juoksin monta kertaa porukkaa pakoon ostoskeskuksessa.

Vihdoin koitti oma kuudestoista syntymäpäiväni. Vaikka olin kapinoinut järjestelmää vastaan jo ikuisuuden, mikään ei auttanut. Minun oli mentävä koneen sisään.

Tuloksia valvoi mukavan tuntuinen mies, jota yritin vakuuttaa vanhalla matikankirjallani. "Minä osaan laskea! Minusta on teille hyötyä!"

Heräsin ennen kuin sain kuulla tulokseni. Kauhea cliffhanger.

Tämä oli oikeastaan toissayön uni ( luulisin) mutta se ja sama.

Tutkimme kaverin kanssa uutta enkunkirjaamme, jossa oli ihan älyttömän hienoja kuvia. Eivät ne oikeastaan edes liittyneet englantiin. Kuitenkin jotkut kuvista olivat aika raakoja ja kauhuelementtisiä, mikä sai minut hermostumaan. Peitin sitten sen niin, että pilailin kuvien kustannuksella ja saimme kaverin kanssa hyvät naurut.

Yhdessä kuvassa oli jokin, mikä oli joskus saattanut olla nuori, vaaleahiuksinen nainen. Kuva oli aivan karsea. Hahmo oli hiukan kyyryssä tuskaisen näköisenä, iho oli läpikuultava, liukkaan kiiltävä, ja hohti hopea-viher-harmaana. Suu oli vääntynyt ja hampaaton, silmät pullottavat, tyhjyyteen tujottavat ja kaukana toisistaan. Nenä oli vain kaksi viiltoa.

Olin aika peloissani ja vitsailin sitten:
"No mikäs se tämä on? Voldemortin uudelleensyntymä vai?" Tämä oli olevinaan hirveän hauskaa ja nauroimme katketaksemme.

Kunnes tapahtui jotain hyvin outoa. Kaverini alkoi yskiä, vinkua ja käpertyi kokoon. Hiukset putosivat ja iho muuttui samanlaiseksi lasimaiseksi epätasaiseksi aineeksi. Sekunneissa kuvan olento istui vieressäni.

Juoksin pakoon, mutta olennolla oli pitkät jalat, ja se sai minut hetkessä kiinni. Se tarrasi pitkäsormisilla kourillaan pääni sivuista kiinni ja kumartui lähemmäs. Tuijotin suoraan noihin kauheisiin silmiin. Se veti henkeä pitkään ja raskaasti, imien elämääni, vähän kuten ankeuttajat HP-ssa. Kylmällä, huilumausella äänellä se sanoi:

"Your sielu will be mine..."

Silloin se oli hyvin pelottavaa, nyt en voi muuta kuin pudistella päätäni alitajuntani mahtavalle englannille.

Ennen heräämistäni tänä huomenena uneksin:

Olin työtehtävissä vajaan kymmenen ihmisen porukassa. Kokoonnuimme paikassa, jossa oli iso lavitsa ja pehmeitä, värikkäitä tyynyjä. Kovasti paikka muitutti sitä huonetta, jossa tosimaailmassa silloin tällöin tutustun tutussa porukassa esiintymisen saloihin. Tässä öisessä kuvaelmassa minun piti kokoontumisemme aluksi merkitä muistiin osallistujien nimi- ja osoitetiedot palkkion lähettämistä varten. Tilaisuuden loppuessa huomasin, etten ollut merkinnyt muistiin kaikkien tietoja. Hätäännyin enkä tiennyt, mitä tehdä. Osa porukastakin oli jo poistunut...
PIIP-PI-PIIP-PI-PIIP! Herätyskello pelasti minut pulasta.

Usein en muista uniani mutta olen havainnut, että mieleen painuu ainakin paloittain se uni, jota näen kellon tmv. herättäessä minut. Onko niin, että emmem pysty muistamaan unia, joiden jälkeen jatkamme unetonta lepoa, josta heräämme?

En tiedä mitä unta näin, mutta luulen että se oli jotain kamalaa. Heräsin yön aikana pari kertaa siihen että tärisin aivan mahdottomasti, eikä se johtunut kylmästä. Pitää ehkä vaihtaa iltalukeminen johonkin rauhalliseen, eikä Metro 2033'n kaltaiseen jännitykseen :>

Näin jotain tosi hämmentävää unta jossa olin muuttamassa (ilmeisesti perheeni kanssa) uuteen taloon, joskin myös kotitonttu Dobby asui siellä joten meidän piti viedä sille tuomisiksi jotain syötävää josta se pitäisi, ja tätä sitten valikoimme kaupasta huolella.

Talo oli lopulta tosi omituinen, sen vintti meni hyvin kummallisesti ja rappuset myös, ja pikkuveljieni yhteinen huone oli jotenkin ihan erillään kaikesta; sinne piti kulkea vintin läpi ja rappuset alas ja sitten vielä käytävää pitkin ja sitten tuli sellainen kaksiosainen huonesysteemi mikä oli tarkoitettu veljilleni. Unessa tapahtui myös kaikkea muuta tosi kummallista (muistan ainakin Ron Weasleyn ilmoittaneen haluavansa saada kaksoset ja jonkun parikymppisen jätkän kertoneen minulle jengisodista jotka olivat alunperin olleet vain peli mutta nykyisin ei enää ollutkaan harvinaista että joku kuoli niissä kahakoissa...) mutta en muista enää tarkemmin... Heräsin tästä unesta kännykkäni herätykseen ja oli pitkään aika pökkeröinen olo.

Big Bad Wolfin viestistä päätellen viime yö oli Potter-teemainen muillakin.... ;)

Näin jotain unta, jossa kaverini oli soluttautunut jollekin random pahisten kesäleirille. Hän raportoi meille varovasti erään aasin avulla. (Aasi oli siis papukaija.)

Pahikset jahtasivat minua ja toista kaveriani teatterissa, joten varastin heidän cd-levyjään. Oli paettava. Me lähdimme Sirius Mustan kanssa lentämään robottikoiralla, jonka kyydissä oli myös kääpiöitä. Kaverillani lentojutska oli kylläkin riippuliidin.

Me toistettiin pako pariin kertaan, koska se oli kivaa.

Sitten lensimme ikkunastani joen toiselle puolelle ja liityimme vakoojakaverimme seuraan. Pahikset huomasivat meidän olevan epäilyttäviä, sillä olimme lentäneet lainsuojattoman kanssa.

Sitten itkin loppuyön, koska pahikset veivät mun puhelimen.

Hiistu kirjoitti: porokoira

Tällainen?

Näin unta bunkkerista, joka toimi kirkkona. Papistosta muistan nähneeni vain yhden naisen mustassa kaavussa jakamassa lehtisiä kirkon ulkopuolella. Jäsenistä sen, että he pukeutuivat mustaan paitaan, jossa luki "Praise the Sith-Lords".

Näin unta, jossa olin Japanissa jonkun yliopiston matematiikan laitoksella. Kun menin hissiin, jolla pääsi kampuksen sisällä rakennuksesta toiseen, hissi osoittautuikin pikajunaksi, joka vei minut pois kampukselta. Jäin tietysti seuraavalla asemalla pois, mutten voinut palata takaisin kampukselle, koska en muistanut yliopiston nimeä, enkä siis tiennyt, mihin junaan minun olisi mentävä. Onneksi näin joukon suomea puhuvia taksikuskeja, mutta yhtä lukuunottamatta he olivat ehtineet mennä, ennenkuin ehdin pyytää, voisivatko he viedä minut takaisin. Tuo yksi osoittautui gangsteriksi, ja uni päättyi siihen, että odotin vuoroani kysyä, voisiko hän viedä minut takaisin sillä aikaa kun hän hoiteli gangsteribisneksiään.

Muuta en muista kuin että piti estää jotain pieniä hämähäkkejä kaivautumasta hiekkaan, mutta ne olivat noipeita ja myrkyllisiä ja purivat kovaa. Ja kun ne sinne hiekkaan pääsivät, ne pyöräyttivät kasan pikkuhämppejä ja koko homma vaikeni koko ajan.
Että sellaista.

Unessa olin Vladimir Putinin ja Johan Bäckmanin bileissä vanhassa lukiorakennuksessani. Unessa Venäjän ja Suomen raja kulki lukiorakennuksen ulkopuolella niin, että ko. rakennus jäi Venäjän puolelle.

Jossain vaiheessa bileitä säikähdin Putinin ja Bäckmanin uhoamista ja katsoin parhaaksi poistua. Heti tämän jälkeen Putin etsintäkuulutti minut, ja jouduin juoksemaan Suomen puolelle rajaa.

Suomen puolelle päästyäni lähdin kulkemaan lukioaikaiseen kotiini. Jouduin koko ajan matkalla miettimään, mitkä alueet kuuluvat Suomelle ja mitkä Venäjälle, etten vahingossa menisi kiinniotettavaksi Venäjän puolelle rajaa.

Onneksi kotimatkan puolessavälissä venäläiset pystyttivät raja-aidan, ja sen jälkeen minun oli helpompi pysyä Suomen puolella.

(Unessa)

Lepäilen isovanhempieni tyhjässä talossa pienemmässä makuuhuoneessa.

Olen arvatenkin nukahtanut, sillä havahdun siihen, että huoneen ovi aukenee itsekseen, kuin näkymättömän tuulen liikuttamana. Nousen tutkiakseni asiaa kun huomaan vähän matkan päässä keittiössä liikettä. Täällä ei pitäisi olla muita. Säntään lähemmäs.

Huoneen toisella laidalla on varjomainen hahmo. Valo on huono, joudun menemään todella lähelle erottaakseni kenestä on kyse. "Sinähän olet... Benedict Cumberbatch!", huudan syyttävästi. "Ryöväämässä isovanhempieni jääkaappia!" Ja minä kun luulin, että siellä on vain valo. Ilmeeni on varmasti näkemisen arvoinen. Hän katsoo takaisin aivan kuin olisi maailman luonnollisin asia olla tekemässä evästä hylätyssä talossa napapiirillä. Siltä se alkaa tuntua minustakin. Tämä ei taida olla ensimmäinen kerta kun hän on täällä.

Heitän hämmentyneen ilahtuneena lapsuksia vilisevää huumoria ja hän nauraa hyväksyvästi. Jostakin syystä koen tarpeelliseksi mennä siivoamaan wc:tä. Kiillottamaan posliinia. Jeesus...

Kun palaan takaisin hän istuu pirtin pöydän ääressä ruokaa edessään. Istuudun vastapäätä. En tiedä onko hän aloittelemassa vai lopettelemassa ruokailuaan, se ei niinkään kiinnosta minua. Oikeastaan hän ei näytä juuri lainkaan itseltään. Aiemmin hänen hiuksensa olivat vaaleat, nyt ne ovat kiharat ja ruskeat. Hänen suunsa on kaartunut virneeseen. Virnuilen takaisin leveästi kuin pääkallo. Benedict Cumberbatch, täällä! Oikeasti!

Katseeni eksyy toistuvasti verisuoneen hänen kaulallaan. Se ei jää häneltä huomaamatta.


Tässä unessa hauskaa on se, että olin aivan totaalisen vakuuttunut siitä, että kaikki on todellista. Koska olin juuri herännyt niin se mitä sitten tapahtuu ei voi olla unta, eihän? Harvoinkos sitä nyt sherlockholmeseja keittiöstään löytää!

Olen joutunut vanhaan puutaloon, joka on täynnä Hugo Simberg-tyylisiä hirviöitä. Olen ollut talossa ennenkin, mutta paniikki sekoittaa pääni. Kanssani on myös muita henkilöitä. Hirviöt jahtaavat kaikkia, ja yksi naispuolinen hirviö on ottanut minut tähtäimeeni. Ryntään kellari(sauna?)kerrokseen vanhoja puurappuja pitkin ja piiloudun nurkkaan, jään makaamaan kaakeleille, joilla on vähn vettä. Hirviö löytää minut. Se tulee luokseni ja yritän puolustautua potkaisemalla hirviötä olkapäähän siinä toivossa, että ehtisin takaisin rappusiin. Hirviö kuitenkin muuttuu ihmismisempään muotoon ja kertoo minulle, että ihmisen kosketus muuttaa heidät ihmismäisempään ja kiltimpään muotoon.

Lähden tämän "oman" hirviöni ja vanhemman, miespuolisen "johtaja"hirviön kanssa tutkimaan kaupunkia, joka muistuttaa Kanariansaarilla sijaitsevaa Arucasin pikkukaupunkia/kylää. Saan reissulla paljon ystäviä ja minulla on mukavaa, kunnes elämä muuttuu vielä mukavammaksi: eräässä kahvilassa istuskelee Paul McCartney. Hän viettää kaupungissa ihan normaalia elämää, eikä hänen lähellään pyöri kummemmin fanilaumojakaan, mitä nyt joku käy välillä kärkkymässä nimmaria. Jään asumaan hirviöiden puutaloon ja tapaan sir Pauliakin vähän väliä. Rohkaistun jopa pyytämään häneltä nimmarin jonkn käyttöohjeen takasivulle. Elämä kulkee mukavia ratoja.

Olen opontunnilla. Kukaan ei oikein jaksaisi keskittyä ja opoakin väsyttää. Tunnin loppupuolella tanssivalmentajani tulee ovesta sisään, ja koska hän unessa työskentelee pitseriassa, hän tuo meille kaikille pitserian uutuuspitsan. Pojat ja useimmat tytöt riemastuvat, ja koska opo päättää päästää meidät kotin, useimmat ryntäävät ulos. Itse jään parin muun tyypin kanssa luokkaan paloittelemaan (miksi?) ja paketoimaan pitsaa uudelleen. Ystäväni lähtee luokasta ja sanoo odottavansa pihalla. Huikkaan hänelle, että tulen ihan kohta ja että äiti voi viedä meidät autolla kotiin. Huomaan jääneeni yksin luokkaan, ainona valonlähteenä toimii videotykin valo. Nuolen sormeni, jotka ovat sotkussa pitsan mausteista, ja aion lähteä, kun jalkani pettävät alta. Onnistun kuitenkin ryömimään alakouluni parkkipaikalle ja nousemaan autoon, jossa äitini ja ystäväni odottavat. Kerron oudosta jalkojen pettämisestä ja äitini pohtii, että pitsassa on mitä todennäköisemmin lihaksia lamauttavaa myrkkyä. Ajamme kotiin mutkaisia reittejä, eikä kumpikaan tee mitään auttaakseen minua.

Herään.

...sängyssäni oli kameli. Se potki.
...mitä Haadesta.

Semisti ahdistavaa. Olin ystäväni luona ja mukana oli hänen kavereitaan ja isoveljensä ja olimme tekemässä jotain jostain syystä, mutta sitten meidän tarvitsi majoittua yhteen mökkiin luvatta ja oli vaara että meidät saataisiin kiinni ja ammuttaisiin ja yritä siinä sitten asettua nukkumaan sellaiseen kohtaan että ehdit pois alta jos kuulet oven aukeavan.

Jäätiin kuitenkin kiinni, tosin onneksi meitä ei ammuttu. Rangaistusmetodina oli joku hissintapainen joka putosi ja nousi ihan törkeää vauhtia ja kyydissä olevalle tuli siitä ihan törkeän huono olo ja taisi olla joku fyysisen vahingoittumisen riskikin tässä. Koska olin vieraspaikkakuntalainen ja syyllistynyt rikkeeseen ekaa kertaa (muu porukasta ei ollut) jouduin sitten vetämään aina siitä kahvasta joka tämän laitteen käynnisti...

Viime yönä pääsin tekemään vallankumouksen.

Oltiin siis jossakin Afrikan pikkuvaltiossa (maisemien perusteella) ja olimme jonkinnäköisen kapinallisjoukon jäseniä. Valtiota hallitsi kansalaisia sortava diktatuuri, joten sehän piti syöstä vallasta. Joukkomme johtaja oli nuori nainen (malli haettu Daeneryksestä, tosin kasvot oli erit). Johtaja sitten päätti lähettää meitä pienen iskujoukon yhteen kylään, joka oli täynnä diktatuurin sotilaita. Kylässä oli myös suuri ammusvarasto, jonka sisältöä tarvitsimme erittäin paljon. Mukaan meille annettiin rynnäkkökivääreitä ja smg:itä, mutta kaikille ei riittänyt ammuksia. Tarkoituksena oli livahtaa kylään, varastaa aseisiin ammukset ja vallata sen jälkeen koko kylä itsellemme.

Suunnitelma oli seuraavanlainen: Päästäksemme kylän läheisyyteen, meidän piti päästä vartioiden ohi. Päätimme, että osa meistä esittää orjakauppiaita ja osa heidän vankejaan, jotka he tuovat myytäväksi kyseiseen kylään. Rynnäkkökiväärit omistavat pari henkilöä olivat näitä kauppiaita (ja heillä oli aseissaan myös ammuksia) ja minä, isäni ja muut olimme vankeja, kädet selän taakse sidottuina. Jotenkin onnistuimme vielä piilottamaan smg:mme paitojemme alle, joten niitä ei huomattu. Pääsimme vartioiden ohi helposti ja päästyämme kylää ympäröivään metsään irrottauduimme siteistämme, minä ja isäni otimme omat siteemme talteen ja solmimme ne käsiimme nyrkkeilijöiden tapaan, kuitenkin niin, että side oli vain toisessa kädessä suojana. Tarkoituksenamme oli suojata kättä siltä varalta, että joudumme nyrkkitappeluun sotilaiden kanssa.

Päästyämme kylän luokse huomasimme, että se oli aidattu paksuilla hirsillä ja porttia vartioi pari sotilasta. Huomattuaan meidät ja aseemme he lähtivät molemmat hälyttämään apua. Pian portista astuikin ulos järkyttävän isokokoinen ja lihaksikas, paidatta kulkeva ja aseeton sotilas. Nähtyäni hänet sanoin isälleni, että tuolle emme kyllä pärjää pelkillä nyrkeillä. No tästä huolimatta lähdimme kahdestaan tuota sotilasta vastaan. Ei mennyt aikaakaan kun hän oli ottanut isäni takaapäin kuristusotteeseen. Tässä vaiheessa totesin, että tarvitaan jotain kättäpidempää ja nappasin kaulaltani oman smg:ni. Unohdin kuitenkin, ettei minulla ollut ammuksia, joten ei siitä sen kummempaa hyötyä ollut. Tällä oli kuitenkin se vaikutus, että kyseinen sotilas säikähti ja päätti päästellä minut ensiksi päiviltä. Rynnäkkökivääreillä varustetut toverini kuitenkin olivat arvanneet aikomukseni ja tähtäsivät sotilasta ja käskivät hänen antautua. Hän oli kuitenkin päässyt viereeni, joten hän päätti ottaakin minut panttivangikseen. Hän teki kuitenkin yhden virheen: hän antoi minun jäädä polvilleni niin päin, että katsoin hänen taakseen. Hän piti kiinni kauluksestani, mutta käteni jäivät vapaiksi. Katsoin, että ainoa mahdollisuuteni on aiheuttaa mahdollisimman paljon kipua ja löin häntä kaikilla voimillani kiveksille. Muutaman lyönnin jälkeen tämä jättiläinen kaatui maahan tuskissaan ja pääsin vapaaksi. Hetken kuluttua hän kuitenkin keräsi voimansa ja hyökkäsi jälleen kimppuuni. Hän ehti lyödä ja potkaista minua, mutta kaikeksi onnekseni hänen hyökkäyksensä ei ollut enää kauhean voimakas, joten onnistuin jälleen potkaisemaan häntä haaroihin, jolloin hän lopulta lannistui.

Tämän jälkeen uni hyppäsi ajassa vähän eteenpäin: Olimme turvatalossamme juhlimassa onnistunutta kylän valloitusta. Minua juhlittiin sankarina, koska olin onnistunut kukistamaan edellä mainitun jättiläisen paljain käsin. Jossain vaiheessa sitten livahdin syrjään tarkastelemaan taistelussa saamiani haavoja. Vasemmassa jalassani oli paljon arpikudosta ja alavartalossani oli isohkoja vertavuotavia haavoja jättiläisen jäljiltä. Peittelin ne kuitenkin vaatteilla ja salasin ne muilta ihmisiltä, todeten vain pärjääväni ihan hyvin.

Jälleen tapahtui aikahyppäys: Sotamme oli lähes voitettu, meidän piti enää kukistaa muutama vastarintapesäke. Olin ilmeisesti tehnyt muitakin sankaritekoja, sillä minut oli nimetty johtajan oikeaksi kädeksi, joten olin johtajana toimivaa neitokaista lukuunottamatta korkea-arvoisin jäsen koko armeijassa. Sain tehtäväkseni vallata vastarintaa tekevän sotalaivan. Johdin kylänvaltauksessa mukanani ollutta eliittijoukkoa. Taistelua tästä ei kuitenkaan tullut. Laivan kapteeni antautui heti kuultuaan keitä vastaan joutuisi taistelemaan. Annoin siis joukolleni ohjeet turvata laiva ja lähdin jututtamaan kapteenia komentosillalle. Olin juuri antamssa viimeisiä ohjeitani kapteenille, kun arvon johtajani laskeutui helikopterilla laivan kannelle. Ilmeisesti antautunut kapteeni oli oman puolensa sotasankari, joten johtajamme päätti tulla tervehtimään häntä.

Uni päättyi tähän. Jostain syystä tää tuntuu kirjoitettuna pidemmältä kuin miltä se tuntui...

Valtion virallisena unitarkastajana määrään ettei Straton unta saa lukea ilman munasuojia.