Uusimmat viestit

Uusimmat keskustelut

Novelli: Elämä jatkoajalla

  • Kultasuu hahmo
Kultasuu
Ritari
Taso: 30
  • Viestejä: 264
Kultasuu loi aiheen: Novelli: Elämä jatkoajalla
23.10.2019 19:07 #1

Moi, ajattelin laittaa tänne kaikkien luettavaksi yhden vanhoista novelleistani jota rupesin äsken uudelleen muokkaamaan ja editoimaan jospa joku lukisi tämän ja laittaisi minulle kommenttia, kiitos!

Elämä jatkoajalla KAIKKEIN UUSIN JA PARAS VERSIO

1.

Maailma oli muuttunut autioksi hautausmaaksi. Ydinsota, luonnonkatastrofit, maanjäristykset ja muut onnettomuudet olivat tehneet tehtävänsä ja melkein koko ihmiskunta oli pyyhkiytynyt pois maapallolta kuin se ei olisi koskaan ollutkaan siellä muutamia pieniä siirtokuntia ja sitkeitä ihmisjoukkoja lukuunottamatta; ei ollut enää eläimiä, ei sademetsiä, vesistöt olivat kuivuneet ja täynnä kemikaaleja ja myrkkyjä ja kaupunkit, pienet kuin suuret, olivat elinkelvottomia.

Mutta, vaikka tilanne näytti lohduttomalta – ainakin ihmisten kohdalta – niin toivoakin oli. Pienissä siirtokunnissa oli ihmissuvun valon säilymisen viimeinen toivo ja muutamat rohkeat yksilöt tekivät parhaansa löytääkseen ihmiskunnalle uuden kodin. Jollain kaukaisella maankaltaisella planeetalla, paikassa jossa oli vielä toimiva ekosysteemi: ruohoa ja puita, puhdasta vettä ja ilmaa sekä happea. Selvityneiden keskuudessa tuota utopiaa kutsuttiin Uudeksi maaksi. Tai Uudeksi mahdollisuudeksi. Kuinka vain, se oli ihmissuvun ainut päämäärä johon sen kannatti pyrkiä. Kaikki muu toiminta oli silkkaa itsemurhaa.

2.

Kapteeni Anakin Kiour seisoi avaruusalus Tuulenlennon parvekkeella. Katsoi syvälle menneisyyteen. Poispäin suunnasta jonne alus kauniisti matkasi. Siellä hän näki vain menneitä aaveita, toinen toisen perään menetettyjä mahdollisuuksia, tilanteita jotka olisi pitänyt hoitaa toisin, ottaa sydämen asiaksi ja hoitaa loppuun. Tuskasta huolimatta. Tai ehkä juuri sen takia. Anakin ei löytänyt ajatuksistaan punaista lankaa.

Hän tuumi lisää kaikenlaista. Retkikuntansa selviytymistä, elinkelvollisen planeetan löytymistä, omaa elämäänsä ja muuta. Ja, vaikka hän oli tehnyt epäitsekkäitä tekoja ihmisten, planeetan ja koko ihmiskunnan puolesta, silti hän tunsi itsensä epäonnistuneeksi petturiksi. Läpinäkyväksi huijariksi. Vähintäänkin epäonniseksi miespoloksi jonka hartioilla lepäsi melkein yksin koko ihmiskunnan kohtalo.

Mies huokaisi syvään, kuunteli musiikkia joka täytti huoneen. Kyseessä oli Mahlerin kolmas sinfonia, kapteenin lempikappale.

Mitä minun pitäisi tehdä, hän tuumi. Mihin suuntaan lähteä ja mihin uskoa ja luottaa? Intuitioon? Kuinka ihmeessä tämänluokan tehtäviä ratkaistaan pelkän pienen ihmisen intuition turvin? Eikö ole mitään parempaa keinoa, eikö ole mitään Jumalaa mihin luottaa ja turvata? Tuskin, ja jos jonkinlainen korkeampi voima onkin olemassa, niin sitä ei taida oikein kiinnostaa epätoivoiset yritykset jatkaa ihmissuvun elämää ja hyvinvointia. Paskat, en voi luottaa tässä asiassa muuhun kuin itseeni. Ja ehkä miehistööni, miehistöön joka on ollut jo vuosia tukenani ainakin tähän asti, ainakin tähän asti, ristiretkemme...

Hän kirjasi epäselvät ajatukset lokiinsa. Sen jälkeen hän meni sänkyyn ja nukahti. Koko yön hän näki levottomia unia ja painajaisia, ajan kudelmia jotka eivät vain osanneet jättää häntä rauhaan. Ja miksi? Vain herätäkseen uudelleen samanlaiseen lohduttomaan päivään kuin edellinen oli ollut.

3.

Kapteenin loki 1.2 vuonna 2247 kello 8.00

Huomenta päiväkirja,

Heräsin äsken kello 8.00 niin kuin teen joka päivä. Yhtä pientä poikkeusta lukuunotta päivä näyttää hedelmättömältä kuin kaikki edellisetkin. Miehistö yrittää sinnitellä ja purra hammasta, mutta silti pystyn aistimaan heidän turhautumisen ja epätoivon. Jopa vihan jota he tuntevat. No, ei auta kuin yrittää pitää liekkiä yllä ja samalla itse olla esimerkkinä uskosta ja toivosta.

Ja, mitä tulee muihin tämän päivän tapahtumiin, niin sain juuri äsken tiedon, että Tuulenlennon automaattiset skannerit ovat taas löytäneet yhden mahdollisen planeetan. Emme tosin tiedä vielä paljoakaan kyseisestä planeetasta, mutta – kuten käytäntö on tuskallisesti näyttänyt ja opettanut- en uskalla elätellä suuriakaan toivetta. Usein tai toisin sanottuna aina tähän mennessä skannatut planeetat ovat poikkeuksetta olleet turhia hälyytyksiä ja pettymyksiä. Ja, juuri siihen myös miehistö on pettynyt, sen pystyn helposti aistimaan. Teille jotka luette tätä lokia maapallolla keskusjohdossa, minä toivotan hyvää päivää. Me täällä Tuulenlennolla jatkamme ristiretkeämme ja tutkimuksia niin kuin tähänkin asti olemme tehneet.

Loppu.

Anakin hengäisi syvään. Sitten hän sytytti sikaarin. Ja lähti kohti kokoushuonetta.

Saavuttuaan paikalle kapteeni totesi, että koko miehistö oli paikalla ja istui ja odotti, että kokous alkaisi. Viimein kapteeni puhui.

”Hyvä Tuulenlennon miehistö! Tänään on taas uusi päivä ja aika jatkaa toivon liekin ylläpitoa. Minä tiedän, se ei ole helppoa, mutta silti meidän täytyy yrittää, koska muutakaan meillä ei ole. Joten – jos mahdollista, niin koitetaan toimia mahdollisimman hyvin, reippaasti ja hyvässä hengessä. Kiitos!”

Miehistö murahteli hyväksyvästi. Vaikkakin hieman levottomasti ja kapteeni jatkoi. ”Mutta, takaisin tämän päivän ohjelmaan. Olemme saaneet tänään automaattisilta skannereiltamme havainnon uudesta mahdollisesta planeetasta. Se ei ole mikään suuri toivo, mutta toivo kuitenkin. Voisitko sinä Kinkaid vähän valaista asiaa kaikille? Kiitos!”

James Kinkaid nousi seisomaan, ryki hetken kurkkuaan ja puhui sitten:

”Hyvä kapteeni Kiour, se mitä sanoitte, pitää hyvin paikkansa. Automattiset skannerit ovat tosiaankin löytäneet uuden - mahdollisesti - asumiskelvoisen planeetan jos hyvin käy. Emme vielä tiedä siitä juuri mitään, mutta sen tiedämme, että meillä ei ole sinne enää kuin muutaman päivän, korkeintaan kolmen tai neljän päivän matka. Sen jälkeen olemme viisaampia, nyt emme voi tehdä muuta kuin odottaa, oli se sitten kuinka tahansa tuskallista. Siinäpä kaikki , kapteeni. Kiitos!”

”Kiitos Kinkaid.”

4.

Illan tulleen Kapteeni istui taas huoneessaan. Tällä kertaa hän kuunteli Vivaldin Neljää vuoden aikaa ja mietti kuinka ironisen osuva kappaleen teema ja nimi oikein olivat.

Vivaldi, kuinka sinä suuri nero ja mestarisäveltäjä ajattelisit jos olisit minun tilanteessa, tilanteessa jossa joudut olemaan vastuussa koko maailman kohtalosta ja hyvinvoinnista, hän tuumi. Mikä olisi oikeanlaista musiikkia tällaisessa tilanteessa? Olisiko se raivoisaa sinfoniaa vaiko yksinäisen pianon lohdutonta soittoa? Ehkä Mozartin hilpeitä legattoja sillä aikaa kun me ajaudumme kohti tuhoa? Oli miten oli, niin – kaikella kunnioituksella – en usko, että sinä tai ketään muukaan osaisit minun tilanteessa toimia sen paremmin. Helvetti, minähän olen toiminut hyvin jos otetaan olosuhteet mukaan, minä olen melkein yksin pelastanut tähän asti koko ihmisten suvun, jospa vai tietäisitte, mitä olen joutunut kokemaan ja kärsimään, jospa vain tietäsitte niin arvostaisitte minua ja panostani kaikkien hyväksi, omasta mieletäni olen tehnyt parhaani, olen todellakin tehnyt parhaani, sitä ei voi kukaan kiistää, ei kukaan!

Näihin sekaviin ajatuksiin hän nukahti. Ja näki taas samat painajaiset kuin edellisenä yönä. Ja kaikkina öinä sitä ennen.

5.

Aamulla kapteeni heräsi taas tasan kello 8.00. Avasi lokin ja valmistautui kirjoittamaan siihen, mutta sitä ennen hänen tietokone hälyytti. Sillä oli jotain kerrottavaa kapteenille, joten lokin kirjoittaminen sai odottaa hetken. Se mitä tietokone kertoi kapteenille mullistaisi koko kapteenin ja miehistön elämän. Ja niin kapteeni kirjoitti päiväkirjaansa uuden tiedon vallassa.

Kapteenin loki 2.2 vuonna 2247 kello 8.23

Huomenta päiväkirja!

Pahoittelen, että aloitan raporttini myöhässä, mutta olen juuri saanut tietooni jotain hämmästyttävää. Kerrassaan upeaa! Henkilökohtainen tietokoneeni ilmoitti minulle uusia tietoja koskien planeettaa jonka automaattiset skannerit paikallistivat toissapäivänä. Ja se mitä skannerit löysivät – uskallan sanoa – antaa minulle – jopa minulle – toivoa! Skannereiden mukaan planeetalla on suuria jokia ja vesistöjä, vakaa gravitaatio-kenttä, suuria metsäalueita, puhdas ilmakehä ja muita elämän kannalta tärkeitä elementtejä. En kuitenkaan uskalla nuolasta ennen kuin tipahtaa, mutta silti lasken tämän tiedon arvokkaaksi. Ja totta tosiaan toivoa antavaksi. Muutaman päivän päästä saamme nähdä miten käy. Nyt lopetan raporttini ja ilmoitan löydöistämme miehistölle ja tutkin asiaa lisää.

Loppu.

Tämän jälkeen kapteeni tutki lisää skannereiden löydöksiä ja tietoja ja totesi vielä kerran ihmeekseen, että hänen aikaisemmin saamansa tiedot pitivät todellakin paikkaansa. Edessä oleva planeetta ominaisuuksineen näytti tällä hetkellä suurimmalta mahdolliselta ihmeeltä, siltä mitä kapteeni ja koko miehistö oli odottanut koko kuusivuotisen ristiretkensä aikana.

Taas kerran kapteeni sytytti sikarin ja suuntasi kohti kokoushuonetta. Tällä kertaa hänellä oli jotain hyvää – kerrassaan loistavaa – kerrottavaa miehistölleen.

Kapteenin astuessa huoneeseen hän huomasi, että skannereiden kertomat tiedot olivat jo vuotaneet miehistölle. Se ei haitannut häntä, ja hän puhui:

”Huomenta hyvä miehistö vai pitäisikö minun sanoa erittäin hyvää huomenta! Näen teistä, että tiedätte jo mitä aion sanoa. Mutta, ei se mitään, se on vain hyvä, että tiedätte jo asiani. Joten, siis kerratkaamme se vielä yhdessä.”

Tässä välissä koko miehistö puhkesi hurraa-huutoihin, taputti käsiään ja osoitti intoansa asian johdosta. Kapteeni jatkoi puhettaan:

”Siispä, automaattiset skannerit kertoivat minulle jokin aika sitten tämän: ne olivat löytäneet planeetan joka – saattaa – hyvinkin olla asuinkelvollinen.”

Miehet hurrasivat lisää ja kapteeni jatkoi: ”Okei, okei, koitetaampa hieman rauhoittua, hyvät miehet. Onko kenelläkään mitään kysyttävää? Nyt on kysymysten aika jos jotain vaivaa tämä asia.”

Silloin miehistöstä nousi seisomaan mies. Hänen oli John Who. Hänellä oli pessimistisempi näkemys asiasta kuin muilla.

”Kaikella kunnioituksella, kapteeni, mutta mitä me oikein vielä tiedämme tästä planeetasta? Sen, että siellä on jokia ja puita, vesistöjä ja ehkä suuria mantereitakin? Niin paljon kuin minä pystyn asiaa tajuamaan, niin koko planeetta saattaa olla pelkkä suuri hologrammi vain meidän kiusaksi! Tai sitten se voi olla yksi suuri aikapommi joka tikittää ja räjähtää heti kun me laskeudumme sen pinnallle! Mitä sinä kapteeni sanot tähän? Sen minä haluaisin tietää ja uskon, että puhun myös osan miehistön suulla!”

Koko miehistö puhkesi taas ääneen. Joku jopa nousi ylös, tönäisi tai potkaisi tuolin seinään. Miehistön kesken näytti, että mielipiteet vaihtelivat laidasta toiseen. Kapteeni rauhoitteli miehiään.

”Hyvät miehet!” hän melkein huusi. ”Koitetaan olla järkeviä! Rauhoitutaan hieman! Hyvä, noin. Ja, nyt koitan vastata John Whoolle parhani mukaan, sopiiko se teille?”

Miehistö rauhoittui hitaasti ja kapteeni puhui.

”Hyvä, John Who. Minulla ei ole tähän asiaan sen enempää lopullisia vastauksia kuin kenelläkään teistä muistakaan. Mutta, sen tiedän mitä olen sanonut aikaisemminkin: tämän tilanteen kaltaiset mahdollisuudet ovat ainut asia mitä meillä on. Ei meillä ole muuta kuin tämä toivo ja toisemme. Hitto, minun näkökulmasta meidän kannattaa varjella kaikkea idealismia mitä vaan voi olla olemassa, olkoon se sitten naiviia uskoa maailman kaikkeuden perimmäiseen hyvään tai muuta rakentavaa myönteistä toimintaa ja uskomuksia. Siinä sanottavani on, koitetaan vielä nytkin edes pitää sitä kulissia, että uskomme siihen, että jonain päivänä rukouksiimme vastataan. Ja, parhaassa tapauksessa jo lähiaikoina.”

Miehistö hiljeni ja kapteeni aisti taas, että oli voittanut heidät puolelleen. Ainakin hetkeksi ja se hetki riitti hänelle.

”Kokous on päättynyt.” hän sanoi.

6.

Seuraavat päivät olivat kiireisiä niin kapteenille kuin muullekin miehistölle. Kapteeni, miehistön asiantuntijat ja teknikot tutkivat skannereiden löytämiä tietoja, analysoivat kaikkea ja tutustuivat planeettaan jonka he olivat jo nimenneet Uudeksi maaksi. Kaikki, koko miehistö ja kapteeni olivat innoissaan löydöstä, saattoihan se parhaimmillaan merkitä koko ihmiskunnan selviytymistä ja rodun jatkumista. Planeetta tosiaankin näytti hyvin toiverikkaalta.

Sitten kapteeni ja koko miehistö teki vieläkin hämmästyttävämmän löydön. Ollessaan jo lähempänä planeettaa, Tuulenlennon automaattiset skannerit kertoivat tarkempaa tietoa siitä: näytti siltä, että planeetalla oli asutuksia. Ihmisiä tai muita elollisia olentoja skannerit eivät tosin ainakaan vielä havinneet, mutta jonkinlaisia korkeita rakennuksien tapaisia kylläkin. Avaruudesta ja aluksesta käsin näytti, että suuria alueita planeetasta oli täynnä hyvin korkeita rakennuksia joita skannerit eivät osanneet täysin analysoida loppuun. Kapteeni ja muu miehistö hämmästyivät eivätkä tienneet mitä ajatella asiasta.

Niinpä taas illan suussa – päivää ennen aluksen saapumista päämääräänsä – kapteeni ja tällä kertaa koko miehistö vaipui levottomiin uniin. Tuntui, kuin he kaikki olisivat olleet samaa ympäriinsä leijuvaa tietoisuutta jonka kollektiivisesta alitajunnasta nousi pintaan kaikenlaisia hirviöitä sekä sankareita. Ja useimpien unissa sankarit eivät olleetkaan ne jotka suuren taistelun voittivat.

Viimein koitti tärkeä päivä. Kapteeni ja muu miehistö oli todellakin nukkunut levottomasti ja jännittyneenä, mutta olivat silti hyvin pirteitä. Ja toivorikkaita.

Avaruusalus Tuulenlento lähestyi hiljalleen planeettaa.

7.

”Ota suunta tuonne.” Kapteeni määräsi puhuessaan yhdelle aluksen monista tekniikoista. ”Käännä automaattiset skannrit tuonne, tuo mantere näyttää kiinnostavalta. Saatko lähikuvan siitä?”

”Eiköhän se onnistu, kapteeni.” tekniikko vastasi.

”Tämä on aivan uskomatonta mitä me näemme. Näetkö tuon korkean alueen tuolla oikealla?”

”Näen kyllä, sir.”

”Sehän muistuttaa minua jostain. Se on aivan kielenpäällä, mutta en saa sitä mieleeni. Se on kuitenkin jotain hyvin tuttua. Itse asiassa, jotain hyvin tuttua meille kaikille, niin luulen...”

”Tiedän mitä tarkoitat. Minulla on samanlainen tunne.” Tekniikko vahvisti.

8.

Viimein Tuulenlento oli valmis laskeutumaan planeetalle. Kapteeni puhui miehistölle kaiuttimien välityksellä.

”No niin. Tämä saattaa olla se päivä jota olemme odottaneet viimeiset kuusi vuotta. Ja, minulla ainakin on tunne, että jos ei muuta, niin ainakin tämä löytö vie meitä eteenpäin. Jos tämä planeetta on edes lähes asumiskelpoinen niin ainakin saamme siitä toivoa, että jossain on planeetta joka on Jumalallisessa suunnitelmassa varattu meille, ihmiskunnan viimeiselle toivolle. Ja, nyt meidän ei auta muu kuin laittaa Tuulenlento laskeutumaan planeetalle jota jo nyt kutsumme Uudeksi maaksi. Hyvää lykkyä teille miehistö ja minulle, tästä saattaa tulla kerrasaan upea päivä!”

Nyt Tuulenlento oli niin lähellä planeettaa, että kapteeni ja miehistö sattoivat tehdä tarkempia havaintoja siitä. Kapteeni katsoi tarkemmin planeetan pinnanmuotoja, maita ja mantereita, meriä, metsiä ja muita alueita. Ja, hän olisi voinut vannoa, että hänen näkemänsä asiat, itse planeetta, muistuttivat häntä jostain. Jostain hyvin läheisestä ja tärkeästä. Taas se oli melkein hänen kielenpäällään, taas hän pystyi melkein näkmään sen sielunsa silmillä.

Viimein Tuulenlento laskeutui planeetalle.

9.

Aamulla, sen jälkeen kun Tuulenlento oli yöllä laskeutunut planeetalle, kapteeni kirjoitti taas lokiinsa.

Kapteenin loki 5.2 vuonna 2247 kello 8.00

Huomenta päiväkirja!

Kuten lähes kaikkina muinakin aamuina olen tänään herännyt tasan kello 8.00. kirjoittamaan teille maapallon keskusjohdolle. Toivon mukaan, tänään minulla on suuria ja hyviä uutisia kerrottavanani. Saattaa olla, että olemme viimein löytäneet elinkelvollisen planeetan! Tämä planeetta – jota jo innokkasti kutsumme Uudeksi maaksi, tai Uudeksi mahdollisuudeksi, näyttää olevan mahdollinen uusi koti ihmiskunnalle. Planeetalla näyttäisi olevan toimiva gravitaatio-kenttä, ainakin jonkin asteisesti puhtaita metsiä, järviä ja meriä, puhdasta llmaa ja kaikki näyttää muutenkin olevan hyvällä mallilla. Lisäksi olemme yöllä lasketuneet Uuden maan pinnalle ja tänään olemme aikeissa tehdä niin sanotun ensikohtaamienen planeetan kanssa. Mikä taas tarkoittaa sitä, että alamme tänään tutkia planeettaa tarkemmin ja saamme siitä teille siis ensikäden tietoa. Tämä päivä ei olisi voinut alkaa enää paremmin, vai mitä mieltä te olette!

Loppu

Kellon ollessa hieman yli kahdeksan aamulla, planeetan aurinko nousi ja kapteeni ja miehistö valmistatuivat tutkimaan sitä.

Aluksi kapteeni määräsi aluksen tutkijat ottamaan selkoa veden juomakelpoisuudesta. Sitten hän määräsi joukon tutkimaan laitteillaan planeetan ilmakehää ja muita tärkeitä pitoisuuksia ja arvoja. Viimein, kuin jäljellä oli enää muutama tutkija ja kourallinen sotilaita, kapteeni päätti astua ulos Tuulenlennosta, ja lähteä tutkimaan lähialueita.

Niinpä hetken päästä Tuulenlennon ovet aukenivat ja miehistö kapteeneineen astui ulos. Se mitä he näkivät auringonnousussa salpasi heidän hengityksensa: he seisoivat keskellä mahtavaa puistoaluetta jossa oli asvalttisia ja hiekkaisia kävelyteitä ja juoksuteitä.

Silloin kapteenin mielessä alkoi raksuttaa.

Kun mies näki puiston vieressä olevat suuret pilvenpiirtäjät, niin hänen muistinsa sai kun saikin lopullisen varmistuksen: tämä puisto jossa kapteeni miehineen seisoi oli kuin olikin New Yorkin Central Park. Siitä ei ollut epäilystäkään, kapteeni ja miehet tunnistivat sen varmasti.

”Minä tarvitsen yhden rauhottavan tupakan.” oli ainut mitä kapteeni sai sanottua seistessään keskellä kuuluisaa Central Parkia. Hänen päätään pakotti eikä hänen ajatuksensa saaneet hetkeen mistään selvää.

10.

Viimein tuli ilta ja kapteeni istui taas yksin huoneessaan. Hän kirjoitti hiljaisuuden vallitessa raporttia maan keskusjohdolle.

Kapteenin loki 5.2 vuonna 2247 kello 22.03

Iltaa päiväkirja ja loki,

Minä kirjoitan nyt teille maapallon keskusjohto. Ja se mitä kirjoitan tulee häikäisemään ja luultavasti lumoamaan teidät lopullisesti. Näyttää siltä, että me tosiaankin löysimme uuden kodin ihmiskunnalle, se on hyvä asia. Mutta, ennen kuin kerron teille lisää, tahdon huomauttaa, että seuraavat tiedot voivat järkyttää teitä: löytämämme planeetta vaikuttaa tutkimamme jälkeen täysin maapallon kopiolta. Siellä näyttää olevan ainakin kopio koko maapallon New Yorkista, sen Central Parkista, pilvenpiirtäjistä ja muista kaupunginosista. Mitä tämä kaikki sitten on ja miksi kohtaamme avaruudessa kuuden vuoden matkan jälkeen maapallon kopion, sitä voimme vain spekuloida. Miksi jotkut ovat rakentaneet sen ja nähneet niin paljon vaivaa? Mitä näillä maailman rakentajilla on ollut mielessä? Ainut mitä me voimme varmaksi todeta on yhden meidän tutkijamme löytämät oivallukset: Tämä tutkija oli saanut selville varman tiedon:

”Tämän kopiomaapallon kokonaisvaltainen tila ja olosuhteet ovat lähes identtiset verrattuna oikean maapallon tilaan itse maapallon ja sen ihmisten tuhoutumishetkellä. Siitä voimme taas vetää kaikenlaisia uusia lisäjohtopäätöksiä: kuten sen, että tämä planeetta on meille tarkoitettu uusi ja loistava mahdollisuus aloittaa alusta, puhtaalta pöydältä. Mutta, se mitä minulle tulee lopuksi mieleen on, että jos me – nykyinen ihmiskunta – töppäämme tämän uuden mahdollisuutemme, niin aivan varmasti tämä Uusi maa jää meidän viimeiseksi kodiksemme maailmankaikkeudessa. Oli sen sitten rakentanut ketä tahansa.”

Loppu



Seuraavat käyttäjät sanoivat kiitos: LordStenhammar

  • LordStenhammar hahmo
LordStenhammar
Painajainen
Taso: 39
  • Viestejä: 667
LordStenhammar vastasi aiheeseen: Novelli: Elämä jatkoajalla
24.10.2019 13:11 #2

Joku viitseliäämpi voipi kommentoida kielellistä ulkoasua ja tarinallisia kompastuskohtia.

En tiedä, minkälaista muurahaiseeposta sinä tästä suunnittelet, mutta vahva tunne jäi, että tarinan lopussa koko tarina on oikeasti vasta aluillaan. Mikä on pääasia, niin luin tämän (jo toista kertaa?) ihan mielikseni. Muistaakseni sama piirre kuin joillakin muillakin postaamillasi tarinoilla. Siis paikoitellen vähän kökköä, mutta silti tekee mieli lukea.

Älä anna periksi!


THE GOD CREATED SHIT.

Viimeksi muokattu: 24.10.2019 13:18 : LordStenhammar.

Valvojat: IivariDyn
Paikalla 3 jäsentä ja 48 vierailijaa
Valerie, Freyja, Eija
Uusin jäsen: ArunaK
Jäseniä yhteensä: 8759