Novelli: Lihaisa unelma/Nainen lihatiskiltä

Nainen Lihatiskiltä (Täysin uusi versio 2.11.2019)

Jim Grimblesin sielunrakenne oli useimmiten levoton. Hän pelkäsi monia asioita; teräviä veitsiä ja esineitä, astua väärään kohtaan ja väärään aikaan väärän katukivetyksen päälle, nopeasti ohi ajavia autoja ja rekkoja, olla junan kyydissä, tv-mainoksissa hänelle salaisesti suunnattuja henkilökohtaisia viestejä ja uhkauksia. Ja, kaikkea muuta sellaista mikä olisi ollut tavalliselle kadunmiehelle täysin tuntematon sisäisen kokemuksen maailma.

Siis melkein mikä tahansa kuviteltavissa oleva fobia löytyi Jimin pääkopan sisältä. Hän kävi kiltisti ja säännöllisesti psykoterapiassa, tai ainakin yritti käydä ja joskus pelkkä istuntoon meneminen tuntui hänestä niin ylivoimaiselta ponnistukselta, että hän jätti kokonaan menemättä. Ja niin hän keksi toinen toistaan uskomattomampia ja mielikuvituksellisia syitä poissa ololleen.

Lisäksi hän ei tuntenut saavansa terapiasta mitään apua, hän kävi siellä oikeastaan vain sen takia, että psykoterpeutti oli erittäin kaunis, upea ja hyvin viehättävä nuori nainen. Jos Sylvia Unaboria ei olisi ollut, niin luultavasti Jimin terapeutti olisi ollut hänen suurin himonsa ja märkien unelmien kohde. Koska pitäähän jokaisella miehellä olla joku nainen jota hän rakastaa ja ihailee yli muiden, salaisesti tai julkisesti.

Tarinamme alkaa tästä.

1.

Eräänä merkittävänä päivänä Jim käveli katua kotiinsa. Hän katseli ympärilleen ja nuuhki ilmaa hermostuneesti pitkällä nenällään. Hän pelkäsi olla ja liikkua ulkona. Toisin kuin kotonaan, missä hän tunsi olevansa turvassa. Koti oli ainakin tähän päivään asti ollut paikka joka oli tarjonnut hänelle rauhaa ja peloista vapaata olemista.

Jim saapui kotiovelle.

Hän laittoi kaikki oven viisi lukkoa kiinni ja huokaisi syvään helpotuneena, hieman kuin alligaattori syötyään mehevän ja verisen lounaan. Syvä rentoutumisen tunne, hyvänolon aalto kulki hänen luisevalla vartalollaan, joka muuten muistutti pahasti luolamiesten jäännöksiä ja luita. Rauhallisesti hän suki molemmilla käsillään mustia korpin hiuksiaan. Hetken päästä hän oli rentoutunut.

Laitettuaan työsalkkunsa paikoilleen hän käveli melekin aution huoneen lukitulle lipastolle. Avasi sen hitaasti ja veti yhden laatikoista auki. Laatikko oli tyhjä yhtä lehtiötä lukuun ottamatta. Jimin silmät nauliutuivat erääseen tiettyyn lehtiössä olevaan kuvaan ja hän nosti sen varovaisesti käteensä. Kuva esitti Sylvia Unaboria - tuhmille miehille tuttua pornotähteä.

Naisen roolit olivat kyseenalaisissa aikuisviihde-elokuvissa ja yksi hänen tunnetuimpia roolisuorituksiaan oli elokuva Nainen Marsista. Jim Grimbles kuului noihin tuhmiin miehiin joiden päiväuni Sylvia totisesti oli. Hän katsoi hetken kuvaa haltioituneena, sen jälkeen havahtui ja laski toisen kätensä housujensa sisään. Hän tyydytti itsensä rajuilla, mutta yksinäisillä otteilla kunnes totesi olevansa jokseenkin onnellinen ja tyyni jos nyt ylipäätään koskaan koki kumpaakaan tunnetta.

Illan laskeuduttua maailmaan koko lähiössä oli hiljaista. Jim Grimbles istui vaan tv:n edessä joka loi valoaan muuten pimeään huoneistoon. Hän katseli jotain saippuaoopperaa ja koki sen hyvin tylsäksi ja typeräksi ohjelmaksi. Hän ei ollut koskaan pahemmin välittänyt tv:n katselusta, hän piti koko laitetta jotenkin ihmisarvoa halventavana ja henkisesti turruttavana ja muutenkin typerryttävänä.

Olisipa Sylvia täällä. Jim mietti. Saisinpa edes hetken hänen kanssaan kahdestaan, Jim tuumaili. No, onhan minulla aina olutta, hän jatkoi ajatusta ja oli nousemassa tuoliltaan, kun kuuli jonkun yhtäkkiä sanovan:

"Ei muuten mulkero ole!"

Ääni oli kimeä kuin noita-akan vinkuva helvetin hingunta ja kuulosti tulevan keittiöstä. Tarkemmin kuunneltuna jääkaapista. Jim säpsähti, mutta jäi kuuntelemaan tulisiko äänelle jatkoa. Sille ei tullut.
Jim nousi tuolista, päätteli mielikuvituksensa tekevän valtavia kepposia. Mutta hän ei uskonut olevansa hullu. Ei ainakaan vielä. Hän pysähtyi jääkaapin eteen, katsoi sitä epäilevästi ja viimein avasi sen.
Viisi oluttölkkiä nakotti siistissä nipussa muuten lähes tyhjän jääkaapin sisuksissa. Hän naurahti, otti niistä yhden ja sulki oven. Tämän ainakin nautin hitaasti ja rauhassa ja annan maun levitä pitkin suutani ja koko kitalakea. Sen jälkeen voisin ottaa toisenkin ja katsella taas Sylviaa, Jim ajatteli.

"Turha toivo! Täällä ei ole mitään olutta sinulle eikä sutturallesi!" raakkui taas tuo toistaiseksi tuntematon noita-akan ääni.

"Mitä perkelettä!" Jim puuskahti ja pudotti oluttölkin käsistään. Hän katsoi kuinka sen sisältö valui hitaasti suuaukosta lattialle muodostaen siihen virtsanvärisen lätäkön.

Jim tempaisi jääkaapin oven auki. Hänen ilme olisi ollut vähintäänkin valokuvan arvoinen hänen näkiessä jääkaapin sisällön. Se oli seuraavaa; oluttölkejä ei enää ollut missään, hyllyritilöiden väleistä roikkui verisiä suolenpätkiä, niillä oli ehjiä ja puhjenneita silmiä ja kaikkia muita inhoittavia sisäelinten herkkuja. Muun muassa naurava maksa, puhuva perna ja sykkivä sydän. Jim oli pyörtyä, mutta sai paiskattua oven kiinni. Heikotuksen aallot ravistelivat ja puistattivat häntä kunnolla. Kummallisesti Jimin olo kuitenkin rentoutui. Nyt hän tiesi väistämättömän ja ikävän – mutta kuitenkin vapauttavan - tosiasian: Hän oli tullut hulluksi. Hänen umpiluisesta päästään oli tullut pehmeää, kuin kananmunankuoresta. Ehkä pehmeämpikin!

Hän avasi oven vielä kolmannen kerran. Sama näytös jatkui; maksa nauroi sykkivälle sydämelle, perna yritti puhua järkeä sille, silmät pomppivat ja tuijottivat häntä, rihmaiset suolenpätkät tanssivat kaapin verisillä hyllyillä, seinillä ja katossa.

Jim sulki oven kauhuissaan ja samalla häneltä pääsi valtava pieru. Meteli jääkaapissa yltyi lihan ja veren yhteiseksi ja nauravaksi kuorolauluksi. Hulluudesta huolimatta Jim päätti lähteä tyhjentämään kuplivaa suolistoansa. Moni muu olisi surutta laskenut kaiken suolistonsa sisällön housuihinsa.

Vessassa Jim istui pöntölle ja ajatellen omaa hulluuttaan päästi vatsansa inhottavan sisällön pönttöön. Samassa hän kuuli pasunamaista möreää huutoa:

"Hei paskiainen! Olen kyllästynyt vuodesta toiseen nielemään kaiken peräpääsi tuotannon! Mitä jos itse koittaisit välillä niellä paskasi?" Ja ääni jatkoi hurmioituneena:

"Anna minulle Lihaa! Kunnon lihaa! Veristä, makeaa, tuoretta, lihaa!"

Oli lähellä ettei Jim saanut halvausta. Refleksinomaisesti hän pomppasi ylös pöntöltä. Hän liukastui ja laskeutui naama edellä lavuaarin päälle. Sen sisuksista alkoi pulppuamaan hitaina sykäyksinä verta kunnes se oli ääriään täynnä ja veri valui reunoja pitkin lattialle. Silloin lavuaarikin huusi hänelle:

"Lihaa! Lihaa! Lihaa! Anna minulle punaista, tuoretta, mehevää lihaa!"

Joku tarttui hänen mustiin hiuksiinsa ja veti hänen luistevia kasvojaan itseään kohti. Se oli peilistä ilmestynyt maaginen käsi. Jim kohosi verisen käden mukana kohti peilin tuntemattomia sisuksia ja maailmoja ja näki siinä häijyn ja häiriintyneen näköiset kasvot. Kasvot jotka muistuttivat hänen omiaan. Mutta irvikuvana. Ne kuvailivat hänelle hänen omaa pimeää ja itseltäänkin salattua puolta. Viimein, nähdessään partakoneenterävät välkkyvät hampaat Jim riuhtaisi itsensä väkisin irti käden otteesta. Musta hiustuppo jäi peilissä heiluvaan käteen. Jimin pää ja mustat hiukset oli saanut uuden ilmeen kaljun kohdan ansiosta.

Ja, koko vessan täytti huuto: "Lihaa! Lihaa! Veristä, punaista, maukasta, tuoretta lihaa!"

Jim pakeni henkensä edestä vessasta, läimäytti oven kiinni ja juoksi sänkyynsä peiton alle piiloon. Mutta keittiöstä kuului jääkaapin riivaava valitus, samoin vessasta. Koko huoneen täytti huuto joka tuntui tulevan jopa sängyn sisäistä:

"Lihaa! Lihaa! Tuo meille tuoretta, veristä, maukasta, punaista lihaa!"

Silloin sänkykin teki Jimille tepposet. Sekin alkoi pulppuamaan verta ja samoin asunnon lattiat.
Jim ponkaisi hädissään ylös, liukasteli tiensä verisen lattian poikki eteiseen, avasi kaikki viisi lukkoa ja oli hetkessä rapussa. Saatuaan oven perässään kiinni hän kuulosteli ja katseli ympärilleen: Rapussa makasi lattialla puliukko, joka naukkaili pelokkaasti pullonsa sisältöä ja mulkoili samalla kaikkea ympärillään vainoharhaisesti. Asunnosta kuului edelleen rappuun vaimea, käskevä pyyntö lihasta ja tuoreesta verestä. Pelostaan huolimatta Jim juoksi ulos rapusta pihamaalle. Siellä oli pimeääkin pimeämpi keskiyö. Vain kuu loi hailakkaa valoaan taivaalla.

2.

Jim oli pihalla. Puissa. Sekaisin. Hämmentynyt. Peloissaan ja kauhuissaan, mutta lähti silti eteenpäin pimeitä ja oudoiksi käyneitä katuja. Hänellä ei ollut hajuakaan ajasta tai missä hän oli. Jim oli ehkä hapuillut katuja puolituntia, ehkä tunnin, ehkä jopa kaksi, hän näki pienen ostoskeskuksen edessään. Räikeät neon-valot osuivat hänen silmiinsä ja saivat järkeä takaisin hänen päähänsä. Jonkinlaista.

Hän käveli valoja kohti. Kaikki kaupat olivat kiinni, niin hän ainakin ensiksi luuli, kunnes näki yhdessä valoa. Ja oli erottavinaan kyltin jossa luki:

AUKI

Sen yläpuolella luki kaupan nimi:

LIHAISA UNELMA

"Lihaisa unelma?" Jim pohti ääneen, hieroen leukaansa ja oli hetken tuntevinaan pienen mielipuolisen ilmeen häivähdyksen kasvoillaan. Hän astui kuitenkin liikkeeseen sisään. Se mitä hän näki oli viedä viimeisetkin voimat hänen jo nyt muutenkin heikoista polvistaan ja kaataa hänet: Kaupassa oli aivan Sylvia Unaborin - tuon tuhman näyttelijättären näköinen - nainen tiskin takana hakkaamassa lihan ruhoa lihakirveellä palasiksi. Chop, Chop, Chop, kirves ja ruho pitivät ääntä veren pärskyessä ympäri ja taas ympäri huonetta.

"Tule sisään, poika!" Nainen huudahti hänelle työnsä keskeltä. Seksikäs hymy väreili hänen kasvoillaan. Ja nainen vain jatkoi veristä touhuaan. Jim harkitsi mielessään asiaa, astui askeleen lähemmäs, sitten toisen, kunnes tunnisti varmasti naisen. Se oli todella Sylvia Unabori, hänen ikuinen märkäunensa!

"Mitä ottaisit?" Sylvia kysyi vienolla, mutta samalla hieman kiusoittelevalla äänellä. Nainen oli elävänä huimasti seksikkäämpi kuin missään lehti-kuvissa tai elokuvissa. Jim sanoi vaikeana:

"En oikein tiedä. Minulla taitaa olla ongelmia, Sylvia. Pahoja."

"Niin."

Nainen katsoi häntä.

"Voithan kertoa minulle. Minulla on sydäntä asioille." nainen puhui ja löi samalla kirveen lihaan. Se osui suoraan ruhon sydämeen ja iso verinen tahra purskahti hänen esiliinalle.

Jim kalpeni entisestään. Sylvia astui hänen luokseen. "Kerro minulle, poika. Kerro kaikki." Nainen sanoi ja Jim kertoi naiselle aivan kaiken.
Jimin lopetettua Sylvia oli niin liikuttunut kaikesta kerrotusta, että silitti Jimin mustia hiuksia, antoi suudelman hänen kapeille ja kalpeille huulilleen.
Lopuksi Sylvia sanoi riemastuneesti: "Mennään Jim! Annetaan niille paskiaisille hieman lihannautintoja!"

Loppu