Syysprojekti 2013: Ridin teksti

  • Rid hahmo Kirjoittaja
  • Rid
    Kaartilainen
    Tasolla 18
    32.21

06.10.2013 20:38 #1 :: Rid
Syysprojekti 2013: Ridin teksti
Tättädädäääääää!

Inspis iski lähijunassa, yritin kotia pyöräillessä pitää tarinan riekaleet päässä ja tämmöinen tuli. On muuten eka iPadilla kirjoitettu tarina!

Ps. Papukaijamerkki sille joka bongaa, että mistä biisistä on pätkä tässä tarinassa.


Loputtomasti toisin

“Sielunrauhaa”.

Se luki kyltissä, joka komeili pääni päällä. Vilkaisin kylttiä, kuten aina töihin mennessäni. Kyltti ei antanut minulle rauhaa, ehkä enemmänkin tarmokkuutta.

Uusi päivä edessä.

Avattuani liikkeen oven sytytin kynttilät ja tarkistin, että tila oli siisti. Levittäessäni uutta pöytäliinaa paikoilleen, kuulin helähdyksen ja tiesin saaneeni asiakkaan. Niskaani pitkin kulkeva väristys kertoi, että asiakkaani oli mies. Jo ennen kuin käännyin, tiesin hänen olevan raskas.

“Istu alas, ole hyvä”, sanoin miehelle, ja viittasin pöydän toiselle puolelle.

Hän istuutui. Niin kuin minäkin. Katselimme hetkisen toisiamme.

“Toimiiko tämä kuin kirkossa? Minä tunnustan syntini ja...” Miehen ääni murtui ja katosi.

“Niin. Miksi olet täällä?”

Lempeydellä lausuttu kysymykseni avasi padot.

“Olen saavuttanut kaiken. Minulla on rahaa, valtaa, perhe, kesähuvila... Kaikkea mitä voit ikinä haluta. Ja silti herään yöllä tunteeseen, kuin joku istuisi rintani päällä. Herään ja itken, herään ja huudan äänettä.”

Nousin ylös, kävelin miehen viereen ja käänsin hänen tuoliaan kauemmaksi pöydästä.

“Ja mikään ei riitä. Firmani tuotti viime vuonna miljoonan, annoin potkut viidelle, jotta se tuottaisi ensi vuonna kaksi miljoonaa. Ajattelin, että tunne johtuu stressistä, ajattelin, että jos saan lisää, mieleni rauhoittuu...”

Miehen ääni hiipui hitaasti pois, ja hänen katseensa harhaili hämärän liiketilan alalistoissa. Istuin hänen syliinsä hajareisin niin, että nenämme miltein koskivat toisiaan. Tartuin hänen kasvoihinsa, ja etsin tuon harhailevan harmaan katseen omien silmieni vangiksi.

“Sinä olet tavattoman raskas. Minä voin antaa sielullesi rauhan, mutta se tulee maksamaan.”

“Ei se mitään, minulla on kyllä rahaa”, mies sopersi.

Naurahdin hieman synkästi. Hän oli ongelmissa rahan vuoksi ja aikoi maksaa ongelmat rahalla.

“Rahalla et tätä setvi. Jos suostut, kaikki tulee olemaan loputtomasti toisin.”

Miehen silmät laajenivat. Tiesin, että oma taivaansininen katseeni oli muuttunut mustaksi kuin yö, pohjattomiksi kuiluiksi, joiden pohjalla voit nähdä vain säälittävän pienen toivonkipinän.

“Loputtomasti toisin..." Mies mutisi.

Hetken hänen maailmansa oli vaakalaudalla, kunnes hän nyökkäsi, liki huomaamatta.

Kumarruin ja suutelin häntä. Imin pois elämän sykkeen, ahneuden, virran, ja palon. Niin paljon, niin raskasta ja niin täyttävää. Ja juuri, kun hän oli lipumassa pois, puhalsin elämän häneen takaisin. Vaikka huulemme olivat edelleen toistensa syleilyssä, päästi hän vaikerruksen ja voihkaisun. Lopetin suudelman hellästi ja vetäydyin pois.

Nousin ja viittasin häntäkin nousemaan. Hoippuen mies nousi, reunoiltaan jo epävarmana. Hän ei sanonut sanaakaan, ei katsonut ympärilleen, suuntasi kuin kompassin vetämänä ovesta ulos ja katosi kadun ihmisvilinään.

Minä nautin elämän sykkeestä suonissani. Hiukseni karkasivat nutturalta, silmäkulmieni juonteet silottuivat. Hän oli antanut minulle niin paljon, että tälle päivälle en tarvinnut enempää. Lukitsin liikkeen oven ja astuin itsekin ihmisvirran vietäväksi.

Rautatieaseman lähellä katselin monia tuttuja silmäpareja. Monet olivat poistuneet liikkeeni ovesta, osa utuisempina, osa selvempinä.

Hymyilin keräyslippaan kantajille, ja naurahdin hölkkääjälle. Samassa silmäni poimivat maan läheltä jotain tuttua. Vain hetki kohtaamani harmaa silmäpari katsoi minua likaisten kasvojen keskeltä.

Mies oli hädin tuskin tunnistettavissa. Hän istui kylmässä maassa, ja piti kädessään kolhiintunutta kippoa. Ryysyt yllään hän ei olisi voinut olla kauempana liikkeessäni pöyhkeillystä hahmosta. Silti suurin ero oli juuri niissä silmissä. Ahdistuksen, vellovan paniikin ja tuskan sijaan kohtasin levollisuuden ja täyteyden. Tyytyväisyyden ja yhteyden.

Seisahduin, ja tiputin kolikon miehen kuppiin. Hän katsoi minua pitkään.

“Loputtomasti toisin?” Hän kysyi.

Nyökkäsin.

Suu vetäytyi hymyyn.

“Hyvä.”
Muokannut 29.04.2015 20:03 Hiistu

  • Dyn hahmo
  • Dyn
    Varjovelho
    Tasolla 66
    88.61

06.10.2013 20:55 #2 :: Dyn
Syysprojekti 2013: Ridin teksti
Tämä oli kiinnostava juttu! Kertojasta tuli mieleen jokin veren sijaan ihmisten ahneudella ja mahdollisesti myös muilla synneillä itsensä elättävä vampyyri. Tämän synninimijän motiivit jäävät pikkaisen epäselviksi, mitä hän touhusta saa? Ilmeisesti ei ainakaan sielunrauhaa itselleen, suhtautuminen kylttiin kun tuntui olevan lähinnä kyyninen.

Ilmeisesti myös asiakkaat eivät saa ihan sitä, mitä olettavat: luvattu sielunrauha vaikuttaa enemmänkin sieluttomuudelta, halujen ja sen ahneuden mukana tuntuu lähtevän myös kaikki tarmokkuus ja elämänhalu. Okei, köyhä kerjäläinen tuntee kyllä olevansa tyytyväinen, mutta onko hän todella? Onko häneltä vain viety kaikki yrittämisenhalu? Ehkä näin, mutta millaista elämää tämä tyytyväisyys sitten oikein tuottaa. Joko päähenkilövampyyri huijaa poloisia ihmisiä törkeästi tai sitten hänen käsityksensä sielunrauhasta on vähintään erikoinen - tyypin käytöksessä vaikuttaa olevan jonkinlaista ivallisuutta mukana, joten tuskin hän ihan hyvää hyvyyttään toimii.

"Loputtomasti toisin" on komea ja tehokas sanonta. Teksti itsessään tuntuu nopeasti kirjoitetulta, sielunimijän työpäivä päättyy melkoisen pikaiseen sekin vaikka miten olisi 'täynnä'. Lyhyenä tekstinä juttu jättää paljon kertomatta, mutta toisaalta tykkään myös tekstin herättämistä kysymyksistä: mikä tämä tyyppi on, miksi hän toimii näin.

Hiomattomuus tuntuu joissain kohdissa. Erityisesti potkujen antaminen viidelle ei varmaan hetkauttaisi yhtäkään yrityspamppua erityisesti - viidellesadalle voisi jo tuntua, siitähän varmaan kirjoiteltaisiin mediassakin. Kaipaisin myös lisää jotain tämän sielunimijän mielenliikkeisiin, kun minäkertoja muuten on niin intensiivinen - tyyppi on kiehtova, mutta jää silti vähän vaisuksi. Asiakkaan rehentelyä fiilistellään lupaavasti, minusta teksti voisi vetää reippaammin tähän suuntaan jopa vähän 'yli'.

Kokonaisuutena hyvin mielenkiintoinen teksti, jonka lukee mielellään parikin kertaa. Kirjoittajan visio välittyy vahvana ja inspiraation tuntu on hienosti läsnä, kuten projektiteksteille onkin minusta luonteenomaista - hiomattomuus ei oikeasti haittaa liikaa, vaikka sen tuossa mainitsinkin. Respektiä iPadilla kirjoittamisesta!

  • Rid hahmo Kirjoittaja
  • Rid
    Kaartilainen
    Tasolla 18
    32.21

06.10.2013 21:00 #3 :: Rid
Syysprojekti 2013: Ridin teksti
Ooo! Palaute! Ja ihanan pitkä ja perusteellinen! Paneudun siihen paremmalla ajalla itse, sen verran vaan mainitsen, että mahtavaa huomata miten lukija näkee tän tekstin ja sen hahmot ihan eri tavalla kuin minä, jolle aina kaikki on ihan selvää mukamaste :D

Sen verran, että toi Loputtomasti toisin ei siis ole mun keksintöä, vaan tulee nimenomaan siitä biisistä. En ota kunniaa siitä, on nimittäin niin tajuttoman hieno ilmaus että jäi ihan päähän kalvamaan.

  • Dyn hahmo
  • Dyn
    Varjovelho
    Tasolla 66
    88.61

06.10.2013 21:08 #4 :: Dyn
Syysprojekti 2013: Ridin teksti
Jeh, en tunnistanut biisiä, mutta kyllähän tuollainen inspiraatio on ihan sallittua. Marimekkokin sitä harrastaa. :wink:

Tekstin eduksi täytyy sanoa, että se suorastaan herätti antamaan palautetta! Useinkin mä täällä lueskelen juttuja läpi, mutta jos saman tien ei kiteydy mitään mielekästä sanottavaa, palaute voi jäädä kirjoittamatta.

07.10.2013 09:51 #5 :: Knox Gargol
Syysprojekti 2013: Ridin teksti
Rakastan päähenkilöäsi, Rid. Kaikessa kylmässä, laskelmoivassa pahuudessaan ihana. Mieleeni tuli jonkinlainen välimuoto syöjätärdemonista (succubus) ja Harry Potterien ankeuttajista. Aivan suurenmoinen hahmo. Tarinan juoni itsessään oli aika lailla päinvastainen omaani, joskin tiesin näinkin tapahtuvan. Syyllisyyttä poteva mies ja demonitar. Älä riko illuusiotani, minulle se on selvästi demonitar.Demonittaren hahmon kylmyyttä korosti miellyttävällä tavalla tekstin rauhallinen tempo.

Loppujen lopuksi, hyvä tekst, jonka keskeiset elementit tukevat toisiaan hyvin. Minusta tuo mies näytti jäävän sivuhenkilöksi tai yksityiskohdaksi, kun pääpaino oli rauhallisella tyylillä ja demonittarella.

  • Wanda hahmo
  • Wanda
    Ratsumestari
    Tasolla 26
    37.09

07.10.2013 10:03 #6 :: Wanda
Syysprojekti 2013: Ridin teksti
Heipskukkuu!

Tällä tärinalla on kiva aloittaa päivä. Samaa mieltä Knoxin kanssa, tarinan rauhallinen, vellova tempo sopi hyvin päähenkilöön, joka oli kiinnostavaksi rakennettu. Jäin tosin kaipaamaan hieman enemmän synkeitä ajatuksia hänelle.

Enemmän olisin nimenomaan tämän "ankeuttajan" ajatuksia kaivannut tekstiin. Olisi avannut hieman tuota kiinnostavinta osaa tarinastasi, päähenkilöä. Jäi myös häiritsemään tuo erittäin kulutettu "rahalla ei saa onnea" opetus. Hieno opetus, mutta niiiiiin kaukana liekkinsä loistoajoista, nyt enää hiillos jäljellä.

Kiitti tekstistä, hyvä maku jäi kuitenkin.

  • noreen hahmo
  • noreen
    Vampyyri
    Tasolla 32
    54.71

07.10.2013 20:07 #7 :: noreen
Syysprojekti 2013: Ridin teksti
Oikein mukava teksti, jossa on hyvä idea. Minäkin pidin lausahduksesta "Loputtomasti toisin." Tekstin sanoma oli hieno, mutta itse teksti jäi ehkä hieman lyhykäiseksi. Näkökulmahahmoon olisi tosiaan voinut paneutua enemmän. Mitään erityisempiä kirjoitusvirheitä en bongannut eikä teksti töksähdellyt missään kohtaa. En oikein osaa sanoa tästä mitään, mitä muut eivät olisi jo sanoneet.

Ja pahus, kun minun tekstissäni on vähän samankaltainen olento. :D

  • Tapsa hahmo
  • Tapsa
    Vampyyri
    Tasolla 32
    21.35

08.10.2013 22:24 #8 :: Tapsa
Syysprojekti 2013: Ridin teksti
Hei! Tarina oli oikein hyvä. Ytimekäs ja syvällinen - mies vapautui maallisesta taakastaan. Näinhän jotkut munkit omistavat elämänsä köyhyydelle pelastuksen toivossa.

Juttu oli kerrottu napakasti ja sanoja tuhlailematta, mutta kuitenkin pysähtyen avainkohdissa fiilistelemään sopivasti. Oli mielenkiintoinen valinta kertoa tarina mystisen hahmon näkökulmasta.

Itse otsikko ja sen toisto tarinassa, "loputtomasti toisin", ei taas minuun iskenyt kauheasti.

  • Sapfo hahmo
  • Sapfo
    Epäkuollut
    Tasolla 26
    8.69

17.10.2013 13:55 #9 :: Sapfo
Syysprojekti 2013: Ridin teksti
Mies pyysi sielunrauhaa ja sai sen.
Auttava henkilö oli ehkä sittenkin enkeli.
Ei ongelmia, ei tarkoita paljoa rahaa ja työtä, vaan joskus askeettistakin elämää, ilman sidoksia ja vastuuta.
Tässäkin tarinassa kääntyy itsestäänselvyydet nurinkurin ja on muistutus siitä ettei kaikki onni perustu rahaan, maineeseen ja mammonaan.
Onnellisia ihmisiä löytyy omasta tahdostaan "yhteiskunnan pohjasakasta".

03.11.2013 11:30 #10 :: The Big Bad Wolf
Syysprojekti 2013: Ridin teksti
Nopealukuinen, kaunis teksti. Päähenkilö on ihana, jokseenkin jäi tuntumaan miltei hyveelliseltä. Vahva lupaus, "Loputtomasti toisin" toimii. Tunnelma hehkuu tästä. Ja onnellinen loppu. Kaunis.

Nousin ja viittasin häntäkin nousemaan. Hoippuen mies nousi, reunoiltaan jo epävarmana. Hän ei sanonut sanaakaan, ei katsonut ympärilleen, suuntasi kuin kompassin vetämänä ovesta ulos ja katosi kadun ihmisvilinään.


Tämä jäi soimään päähän, herätti jotain. Hyvin kirjoitettu.

07.11.2013 17:05 #11 :: Blackbird
Syysprojekti 2013: Ridin teksti
Ekaksi pointsit iPadillä kirjoittelusta, se osaa olla välillä turhauttavaa. Itsekin kirjoitan välillä tabletilla, mutta lopulta siirrän tekstini aina koneelle kun haluan muokata niitä lopullisesti. Kyllä se näppäimistö on sen verran rakas.

Tykkäsin tästä tarinasta. Käytit hienoja kuvailuja, esimerkiksi kuinka syntinen ihminen oli "raskas". Henkilösi olivat mielenkiintoisia ja koko parantamisprosessi, minkä tämä vampyyrimainen päähenkilö suoritti, herätti uteliaisuutta.

Ainoa mitä jäin miettimään oli, että oliko miehen poistumisen jälkeen aikahyppy? Jos oli niin sen olisi voinut ilmaista selkeämmin. Tuntui vain, että kauhean nopeasti mies oli muuttanyt ryysyiseksi kerjäläiseksi, jos aikaa kului vain päähenkilön asteluun kaupungilla. Ehkä minulta meni jotain ohi.

Hyvä tarina ja pidin sen "onnellisesta lopusta". Mieshenkilö oli onnellinen ja kohtaaminen päähenkilön kanssa antoi vielä hänelle mielenrauhaa. Kiitos tästä!

Valvojat: IivariDyn