Syysprojekti 2013: Tapsan teksti

Käy lankeemuksen edellä


Valmistuttuaan ylioppilaaksi huippuarvosanoin Markus tiesi, että pystyisi johonkin suurenmoiseen. Hän katsoi koulutovereitaan ja näki heidät ihmisinä, jotka olivat kyllä kyvykkäitä, mutta olivat kuin lampaita, jotka kävelivät katseet maahan luotuina, seurasivat heille luotuja polkuja, toinen toistaan ikävystyttävämpiä kohtaloita kohti. Markus oli veistetty toisesta puusta. Hän oli satakahdeksankymmentäviisi senttiä pitkä ja finnitön, pukeutui siististi, puhui matalalla, luottamusta herättävällä äänellä ja katsoi silmiin kätellessään. Markus kävi reserviupseerikoulun ja pääsi ensiyrittämällä hakemaansa opiskelupaikkaan ikäluokkansa parhaimmiston joukossa.

Markuksen tyttöystävä Joanna tuskasteli omien valintojensa kanssa. Tarkoittamatta kuulostaa alentuvalta Markus sanoi: ”Sinun täytyy vain päättää, mitä itse haluat, ja kulkea suoraan sitä kohti. Sinulla täytyy vain olla selkeä tavoite ja loppu kyllä hoituu.”

”Niin kuin en tietäisi tuota ennestään!” Joanna puuskahti. ”Sinun on helppo puhua kun kaikki on tarjottu sinulle hopeatarjottimella. Eikö sinua koskaan epäilytä, ettet pysty johonkin? Ettet ole kyllin hyvä? Eikö mikään tunnu sinusta vaikealta?”

Markus ei sanonut mitään, sillä vastaus ei olisi miellyttänyt Joannaa.

”Sinä olet niin sairaan itsekeskeinen”, Joanna mutisi.

Opiskeluaikoinaan Markus matkusteli paljon, ensin Euroopassa ja sittemmin Intiassa. Hän tutustui moniin ihmisiin ja teki monenlaisia pätkätöitä, joita köyhemmissä maailmanosissa tuntui olevan paljon tarjolla. Hän oppi kieliä, ruskettui, nautti huumausaineita ja rakasteli monen kauniin naisen kanssa. Hän tahtoi kokea kaiken, mitä maailmalla oli hänelle tarjottavanaan. Hän oli varma, että löytäisi oman tarkoituksensa ennemmin tai myöhemmin, törmäisi johonkin, joka olisi riittävän haastavaa hänen kyvyilleen. Hän tiesi maailman palkitsevan hänet, eikä kysellyt miten ja milloin se tapahtuisi, sillä sen tapahtuminen tavalla tai toisella oli hänelle itsestäänselvää.

Markuksen opinnäytetyö valmistui neljä vuotta opiskelujen aloittamisen jälkeen ja keräsi runsaasti kiitosta. Hän työllistyi suoraan opistosta tietotekniikka-alan yritykseen, missä Markus käytti raidallisia kauluspaitoja ja suoria housuja. Hän tunsi hyväpalkkaisen työn omakseen ja saavutti nopeasti esimiestensä suosion. Muutamassa vuodessa hänellä oli varaa omaan autoon sekä fiiniin seitsemänkymmenen neliön vuokra-asuntoon, jonne hän saattoi tuoda ystäviään ja tapaamiaan naisia juhlimaan. Yritys teki hyvää tulosta ja kiinnitti suuremman kilpailijan huomion korporaatioiden kateellisella kentällä.

Erään kerran pikkujouluissa Markuksen esimies taputti häntä olkapäälle huomattavassa hiprakassa ja sanoi: ”Viisitoista vuotta minä olen tehnyt töitä tämän yrityksen eteen ja nyt ne aikovat ostaa sen pois. Olen uhrannut työlleni kaiken aikani, vaimoni ja terveyteni, enkä ole saavuttanut mitään tärkeää. Sinulla on, poika, vielä monia hyviä vuosia edessä. Muista aina, että työ ei ole elämässä tärkeintä. Muista nauttia pieneltä tuntuvista asioista.”

Markus johdatti esimiehensä istumaan ja otti Baileys-pullon tämän ulottuvilta. Miehen sanat eivät huolettaneet häntä. Markus ei ollut uhrannut mitään eikä tehnyt kompromisseja. Hän oli saavuttanut juuri sen, minkä halusikin.

Kilpaileva yhtiö osti Markuksen yrityksen pois markkinoilta ja tunnisti hänessä lupaavan, nousukiidossa olevan nuoren ammattilaisen. Hänet palkattiin uusiin tehtäviin entistä paremmalla palkalla, ja muutaman vuoden jälkeen hän sai ylennyksen ja nautti tuntuvista bonuksista ja työsuhde-eduista. Hänellä oli nyt omia alaisia, joiden saamattomuutta hän usein joutui ihmettelemään. Markus ei ymmärtänyt, miksi ihmiset käyttäytyivät kuin yksinkertaiset tehtävät olisivat ylitsepääsemättömiä urakoita. Häneltä aneltiin lomia ja palkankorotuksia ja helpotuksia jo valmiiksi kevyisiin työmääriin. Toisinaan Markuksen teki mieli irtisanoa nuo lampaat, mutta jätti sen tekemättä. Julmuuteen hänellä ei ollut taipumusta, ja hän halusi pysytellä alaistensa suosiossa näiden turhauttavasta kyvyttömyydestä huolimatta.

Markus vaihtoi autonsa hienompaan, uuteen mustaan BMW:hen. Omakotitaloon hän olisi saanut lainan, mutta ei perheettömänä kokenut tarvetta sellaisen hankkimiseen. Johtotehtävissä hän teki sarjan uskaliaita päätöksiä, jotka ensin arveluttivat yhtiön konservatiivisia hallitsijoita, mutta jotka osoittautuivat menestyksiksi ja ansaitsivat hänelle yhä enemmän rahaa ja vastuuta. Hän kuitenkin suututti toimillaan joitain kansalaisjärjestöjä ja tuli aiheuttaneeksi pienehkön mielenosoituksen. Kerran tullessaan töihin varhain aamulla yhtiön päärakennuksen lasiovilla malkaili joukko tyylittömiä opiskelijanuoria kyltteineen ja banderolleineen. Häntä huvitti huomata, että jotkut heistä näyttivät olevan häntä vanhempia. Miten joku saattoi tuhlata parhaat vuotensa luuhaamalla yliopistolla? Vahtimestarit nujersivat mielenosoittajat sivuun päästääkseen Markuksen läpi, mutta yksi leukapartainen aktivisti hyppäsi hänen tielleen, kompastui ja kaatui ja jostain selittämättömästä päähänpistosta yritti tukkia ovensuun vartalollaan, niin että Markuksen täytyi astua hänen päälleen päästäkseen sisään. Hän ei jäänyt kuuntelemaan, mitä solvauksia hölmistynyt, maassa makaava ihrakasa huusi hänen peräänsä, vaan astui hissiin ja nousi kerrokseen, jossa hänen toimistonsa sijaitsi.

Markuksen toimisto oli sisustettu vaatimattomasti, mutta siellä oli iso ikkuna, josta oli näköala kaupungin yli. Iltaisin hän joskus jäi toimistolle, istui nahkatuolissaan, siemaili konjakkia ja katseli pimeässä autojen ja ikkunoiden valojen kaukaisuuteen kurottavaa paljoutta, mutta nyt ikkunasta näkyi vain tylsänharmaa tihkusade. Markuksella oli paljon töitä tehtävänä.

Silloin Jumalan ääni puhui hänelle. Markus ei ollut ennen tuota hetkeä tiennyt uskovansa Jumalaan, mutta äänen kuullessaan ei epäillyt hetkeäkään sen lähdettä. Hän tiesi sen olevan Jumala täysin varmasti, kuten unessa tietää asioita kenenkään selittämättä.

”Kaiken mitä sinulla on olet saanut Minulta”, Jumala sanoi. ”Minun armostani olet saavuttanut valtaa ja mainetta, Minun armostani sinua ihaillaan ja pelätään. Aika on nyt koittanut sinun luopua koko omaisuudestasi ja lahjoittaa se köyhille Minun nimessäni. Sinulla on neljäkymmentä päivää aikaa tehdä kuten olen käskenyt.”

Markuksen mielestä tämä käsky oli täysin kohtuuton. ”Minä olen itse saavuttanut asemani omilla taidoillani ja työlläni! Miksen saisi nauttia oman työni hedelmistä?” Mutta Jumala ei vastannut. Markus vaikeni ja teki päiväänsä kuuluvat työt, mutta hän oli poissa tolaltaan eikä pystynyt keskittymään. Hän lähti aikaisin kotiin, missä hän raivosi ja huusi ja vaati arvostusta omalle panostukselleen elämässään, ja kehotti Jumalaa pitämään huolen omista asioistaan, mutta Hän ei puhunut enää. Markus lyyhistyi nojatuoliinsa ja joi lasin viskiä, ja toisen, ja kolmannen. Markus päätti olla tottelematta Jumalan mieletöntä päähänpistoa ja talletti kaiken varalta säästönsä salaiselle sveitsiläiselle pankkitilille.

Neljäkymmentä päivää kului Markuksen hermostuksissaan vilkuillessa jatkuvasti olkansa yli. Neljäntenäkymmenentenä päivänä hän heräsi puhelinsoittoon, jossa hänelle kerrottiin yhtiön jääneen kiinni suunnattomasta kavalluksesta asiakkailtaan ja yhtiöjohdon paenneen maasta. Ennen puoltapäivää veroviranomaiset ottivat Markukseen yhteyttä. Iltaan mennessä yhtiötä ei enää ollut olemassa ja Markus oli miljoonaveloissa. Sveitsiläinen pankki, jonka kuului olla pomminvarma, väitti, ettei ollut koskaan saanut häneltä mitään talletusta. Hänen asuntonsa tuhoutui kaasuvuodon sytyttyä palamaan hänen poissa ollessaan. Markus joi itsensä humalaan, hyppäsi autonsa rattiin ja ajoi alas joen penkereeltä. Hän heräsi seuraavana päivänä sairaalassa käsi kipsissä ja turvamies osastolla häntä vahtimassa.

Vammoistaan toivuttuaan Markus päätti olla lannistumatta. Kuten hän oli Jumalalle sanonut, hän oli itse saavuttanut asemansa omilla taidoillaan ja työllään. Miksei hän voisi tehdä samaa uudelleen? Hän oli paljon keskivertoa kyvykkäämpi. Nyt häneltä kysyttiin vain sinnikkyyttä. Niinpä hän alkoi hakea uudelleen töitä, mutta kukaan ei halunnut palkata häntä, sillä hänen maineensa oli kärsinyt pahan takaiskun – Markuksen mielestä täysin aiheettomasti, eihän suuryhtiön konkurssi ollut hänen syytään. Hän päätti aloittaa alusta ja opiskella uuden alan, mutta ei päässyt sisälle haluamaansa paikkaan, ei ensimmäisellä, toisella eikä kolmannella yrittämällä, vaikka kävi valmennuskursseilla ja yritti lukea ahkerasti pääsykokeisiin. Kirjat olivat vaikeita ja hänen oli vaikea keskittyä niihin. Hän ei tuntenut olevansa entisensä, tuttu tarmo ja kunnianhimo olivat poissa. Hänen ystävänsäkin tuntuivat hylänneen hänet – kaikki olivat menneet naimisiin, hankkineet lapsia ja muuttaneet pois. Hän yritti puhua yökerhoissa ja ravintoloiden baaritiskeillä naisille, mutta sai osakseen outoja katseita ja joutui katselemaan, miten naiset lähtivät Markuksen mielestä naurettavien näköisten nuorukaisten matkaan.

Erään tappioillan jälkeen Markus itki itsensä uneen ja kuvitteli näkevänsä mustan, korkean muurin. Hän heittäytyi sitä vasten ja yritti kiivetä sen yli, mutta se ei antanut periksi, se oli liian sileä ja kylmä. Muurin toiselta puolelta kantautui laulun ja juhlimisen ääniä, ja Markus näki sieltä tulevan valoa, mutta hän oli yksin pimeässä.

Ensin ajattelin tämän olevan perinteinen tarina siitä, miten ylpeys vie lankeemukseen (ja sitähän se tietysti osittain onkin), mutta tuo Jumalan mukaantulo oli mukava käänne. Noinhan se tosielämässäkin menee: mikäli pitää kaikkea saamaansa mainetta ja mammonaa itsestäänselvyytenä, voidaan se kaikki ottaa pois. Itsekin olin joskus ylpeä ja kärsin esimerkiksi grandioottisista paremmuudentunteista, mutta parin takaiskun jälkeen olen oppinut elämään nöyremmin. Kiitoksia mukavasta tarinasta.

Mukava ja selkeä tarina. Tykkäsin Markuksen vähän ivallisesta sävystä ajatella kanssaihmisiään. :D Tarinaa lukiessa odotti koko ajan, että milloin sille Markukselle nyt sattuu jotakin.

Kiitos kommenteista kummallekin! Hauskaa, että tarina herätti muistoja ja tuntemuksia. Markuksen hahmoa oli hauska kirjoittaa, varsinkin ilkeimpiä kohtia.

Tämä oli kyllä hyvin kirjoitettu. Markus vaikuttaa sellaiselta ihmiseltä, ettei hänen kanssaan haluaisi olla tekemisissä. Onneksi sai opikseen. Jumalan mukaantulo oli yllättävä ja sopi hyvin kääntämään Markuksen pois raiteiltaan. :)

Toivottavasti ahne ja ylpeä niljake-Markus pystyy muuttumaan. Eiköhän näitä markuksia kulje keskuudessamme etenkin nousukauden -kiidossa. Lohduttavaa, Tapsa, että annoit Markuksellesi tilaisuuden muuttua. Näihän väitetään tapahtuvan joskus tosielämässäkin.

Saman tyyppisia "Markuksia" on paljon ja jokainen heistä (uskon ainakin) löytää itsensä jonkinlaisesta risteyskohdasta.
Jumalan ääni ja pyyntö voisi olla hyvinkin vertauskuva omastatunnosta.
Ei "erikoistehostettua" tekstiä, vaan selkeä ja arkinen.
Näin voi oikeasti tapahtua, pidä varasi.

Raivostuttava ja aivan ihana päähenkilö. Hui apua. Pitivätkö ihmiset oikeasti Markuksesta vai näkivätkö he vain menestyksen ja rahan? Karsea ihminen. Hieno hahmo. Hauska teksti, kiitos!

Selkeä tarina, jota oli kiva lukea. Tässä ei ollut turhia kikkailuja vaan hyvä juoni, johon sisältyi opetus. Päähenkilö oli inhottava ja surullista kyllä sen verran todentuntuinen, että niitä mahtuu oikeastikin tähän maailmaan. Ahneus ja liika ylpeys ovat sellaisia syntejä, joihin on helppo langeta kun tarpeeksi menestyy.

Odotinkin päähenkilölle jonkinlaista rangaistusta, mutta Jumalan ilmestyminen tuli puskista. Ei Markus selvästi ollutkaan penaalin terävin kynä kun ei totellut kaikkivaltiasta. Tarinan loppu jätti ainakin minut haluamaan vähän lisää, ehkä edes jonkinlaisen armon pilkahduksen päähenkilölle.

Opettavainen hieno tarina, kiitos tästä!