(Netti)deittailusta ja kumppanin löytämisestä

  • Warghast hahmo Kirjoittaja
  • Warghast
    Ratsumestari
    Tasolla 28
    62.89

16.12.2013 21:06 #1 :: Warghast
(Netti)deittailusta ja kumppanin löytämisestä
Wanhalla foorumilla oli joskus ammoisina aikoina vastaava ketju ja ajattelin, että nyt kun joulunaika lähestyy ja ajatukset suuntaavat siihen puuttuvaan rakkauteen, niin voitaisiin herätellä tämäkin keskustelu kalmistoista.
Tässä on nyt tullut useampi vuosi(kymmen) sinkkuiltua ja vaikka ilmeisesti pitäisi asiat hyväksyä miten ovat ja kellahtaa kumoon todettuaan, että naista on turha etsiä ja että sitä omaa "elämänkumppania" ei ole olemassakaan, en perusluonteeltani anna periksi, joten tässä sitä etsitään hammasta purren.
Vanhalla foorumilla kehotettiin tutustumaan nettideittailuun ja luomaan profiili erinäisiin paikkoihin. nyt vuosi tai kaksi myöhemmin olen samassa tilanteessa, profiilit eivät ole auttaneet, risingin kokoontumisista tai muistakaan harrastuksista ei viitsi sitä pariutumista etsiä, sillä oma ujous puskee väliin ja sinne kun ei tulla vartavasten parinhakuun.
Eli esitänpä tässä kysymyksen mihin haluaisin apua täältä:
Mitä vikaa profiilissani on, jotta sen näkevät eivät joko huomaa koko profiilia tai se ei tee vaikutusta ihmisiin, joiden haluavan sen huomaavan?
Tässä olisi tuo profiili, johonka kaipaisi kipeästi apua:
www.okcupid.com/profile/warghast?cf=regular

16.12.2013 21:45 #2 :: Moonlord
(Netti)deittailusta ja kumppanin löytämisestä
Niin vahvasti nörtähtävä profiili, että tuskin vetoaa tavis-naiseen. Jos nyt olet moista edes hakemassa? Aika moni naisistakin kuitenkin harrastaa pikkuisen tämäntyyppistä, tykkää joistain fantasialeffoista tai -kirjoista, mutta tuo kyllä pelottaa valtaosan pois. Mikäli ihan perheen perustamiseen haet naista niin sitten pitäisi luoda paremmin kuva miehestä joka hoitaisi roolinsa ns. tosielämässäkin, eikä vain leikkisi.

Profiilikuvan voisi vaihtaa iloisemmaksi, oli pahasti suupielet alaspäin. Sinulla oli kuvissasikin paremman näköinen kuva kuin tuo oletuksena oleva.

Näin siis toisen ikisinkun mielestä eli minua ei tietenkään kannata uskoa, kun en itseään osaa naista iskeä :)

Itse kokeilin nettideittailua (suomi24) joskus 2003-2005, mutta lopetin kun huomasin sen turhaksi. Naisilla on netissä niin paljon valinnanvaraa, ja kun saavat paljon yhteydenottoja niin nopeasti nousee prinsessa-syndroomakin, eli katsellaan vain sitä omaa prinssiä, parasta mahdollista, oli oma oikea taso sitten mikä hyvänsä.

Miellän että olen itse jo luovuttanut, mutta toisaalta juuri hiljattain (perjantai ja 13. päivä) lähestyin yhtä pitkäaikaista ihastustani (ja sain pakit), eli kai sitä pieni haave vielä on kumppanin löytymisestä.

16.12.2013 23:03 #3 :: Sarantha
(Netti)deittailusta ja kumppanin löytämisestä
No niin, naisnäkökulmaa, olkaa hyvät:

Tosiaan, kyllähän tuosta hyvin vahva nörttifiilis välittyi. Se, onko se hyvä vai huono asia, riippuu naisesta. Esimerkiksi minulle välittyi sinusta profiilisi perusteella tosi sympaattinen kuva, mutta minä olenkin kolmikymppinen pleikkaria takova lelukeräilijä, en mikään ihan tavisnainen. Sinun tilanteessasi olisi varmaan tosi tärkeää löytää ne "oikeat markkinat", että kysyntä ja tarjonta mätsäisivät paremmin (ai että minä inhoan käyttää tällaista kieltä parisuhdekontekstissa :roll: ). Olisit varmasti ihan helmi juuri sille oikeantyyppiselle naiselle :smile:

Minä olen myös ikisinkku, tai vanhapiika niin kuin usein sanon. Itselläni itsetunto-ongelmat vaikeuttavat parinetsintää huomattavasti, en vain saa päästäni deletoitua sitä haittaohjelmaa joka väittää, että olen niin toivoton tapaus ettei kannata yrittääkään.

Olen kuullut sanottavan, että nainen kuulemma AINA löytää kumppanin jos vaan vähän pudottaa rimaa, kun taas miehistä 10 % jää ilman vaikka tekisi mitä. Tiedä häntä, itse en ainakaan koe, että olisin se osapuoli jolla on varaa jopa valita. Ja toisaalta on jotenkin hirveän ikävää ajatella, että ihmisellä olisi joku oma "tasonsa" jolta pitäisi löytää se kumppani. En haluaisi ajatella tuolla tavalla, mutta silti oikeastaan uskon olevani kai sitä naisten alinta kastia.

17.12.2013 20:03 #4 :: Puolikuu
(Netti)deittailusta ja kumppanin löytämisestä
Minusta sinusta saa profiilisi perusteella mukavan kuvan mutta oleellista tosiaan on se, ovatko kyseisellä sivustolla käyvät naiset kiinnostuneita nörttimiehistä. Oma itsensä kannattaa tietysti aina olla mutta mietin, kannattaako painottaa enemmän omaa elämänkatsomusta tai arvoja kuin harrastuksia tai lempielokuvia.

Sellaisten muotoseikkojen, kuten lempileffojen/kirjojen perusteella on vaikea muodostaa käsitystä toisesta ihmisestä. Minä tunnen paljon ihmisiä, joilla on hyvin samanlaiset harrastukset ja kiinnostuksenkohteet kuin itsellänikin, mutta nämä ovat silti erittäin heterogeeninen porukka.

  • Warghast hahmo Kirjoittaja
  • Warghast
    Ratsumestari
    Tasolla 28
    62.89

17.12.2013 21:15 #5 :: Warghast
(Netti)deittailusta ja kumppanin löytämisestä
Olenkin etsimässä juuri sellaista nörtti-neitoa, joka olisi kiinnostunut pelaamisesta, fantasiasta ja yleensä spekulatiivisestä fiktiosta. Joka olisi yhtä innokkaana lähtemään coniin istumaan luennoilla tai pelipöydissä kuin olen itsekkin.

ongelmahan onkin osaltaan juuri se, että en tiedä missä nörtähätäneet ihmiset kerääntyvät pariutumaan. Tuota OKcupidia ehdotettiin silloin mutta en tiedä, eipä sieltä ole kovinmontaa nörttiä tullut vastaan.

Kauppajonostakaan ei tule kyllä ketään bongattua koska en halua mennä häiritsemään ketään ostoksia tekevää naisparkaa joka SAATTAA olla sinkku ja etsiä paria itselleen. tämänvuoksi pidin esim. Espoon Ison Omenan sinkkukori ideaa ihan hyvänä, koska se tarjosi mahdollisuuden näyttää mahdollisille emäntä-ehdokkaille että "olisin tarjolla" vähän kuin riikinkukko.. enää ruma huuto keskellä kauppaa puuttui.. :)

voisin tosiaan hieman muokata tuota profiiliani ilmaisemaan hieman paremmin omaa -vinksahtanuttakin- ajatusmaailmaa..

Minä olen myös ikisinkku, tai vanhapiika niin kuin usein sanon. Itselläni itsetunto-ongelmat vaikeuttavat parinetsintää huomattavasti, en vain saa päästäni deletoitua sitä haittaohjelmaa joka väittää, että olen niin toivoton tapaus ettei kannata yrittääkään.


sama haittaohjelma taitaa murjoa omaakin käyttöjärjestelmääni, tosin jokin pieni mutta pippurinen Anti-malware softa yrittää pistää kampoihin sille.. se kait on itsepäisyys tai jokin muu koodinpätkä..

17.12.2013 23:31 #6 :: Echramath
(Netti)deittailusta ja kumppanin löytämisestä
Varmaan tuo on parempi foorumi tuollaiselle kuin suomi24, jossa no, sellaiset maailman tavallisimmat yh-äidit etsivät elämäänsä romanttista miestä. (meinasin kirjoittaa, että NPC:t, koska olen nörtti ja vähän misantropinen ja katkera paskiainen)

Semmoinen ongelmahan noissa on, mitä nyt olen itseäni ja muita haastatellut, että noiden speksattujen nettodeittien kanssa löytää sinällään samanhenkistä seuraa, jonka kanssa ei sitten kumminkin oikein kivitetä veneitä ja sitten ne varsinaiset toteutuneet parisuhteet on semmoisia, ettei pariskunta välttämättä olisi vastannut toistensa deitti-ilmoituksiin. Syystä tai toisesta.

Ei kaikki tosin, tiedän ainakin yhden ihan oikeasti netissä itsetarkoituksellisen deittailun merkeissä tavanneen parin, vaikuttavat tuolla sarjakuvan maailmassa. (Eivät kuitenkaan ole pelkästään sarjakuvahahmoja)

Mutta varmaan tunnet sen kaverin, joka kävelee joka paikkaan digijärkkäri kaulassa. Rekrytoit sen ottamaan n+1 kuvaa, niistä paras valittakoon ja photarin kanssa maltillisuutta ettei näytä Cheekin mainoskuvalta. Ei kannata hukata netin ensivaikutelmaa kännykän optiikkaan...

  • max hahmo
  • max
    Kapteeni
    Tasolla 46
    90.84

18.12.2013 02:05 #7 :: max
(Netti)deittailusta ja kumppanin löytämisestä
Sanoisin että aika kovan haasteen olet asettanut, jos kumppanin pitää olla nimenomaan nörttineito. Sinkut nörttimiehet vs. Nörttinaiset suhdeluku lienee nimittäin melko karu..

Muutenkin komppaan Ecramathia. Itse löysin vaimoni ihan muualta kuin nörttipiireistä, mutta nykyisin hän on yhtä innostunut scifistä ym. kuin minäkin. Tai siis ei oma-aloitteisesti niitä harrasta, mutta minun kanssa aidosti mielellään. Eli ehkä yhteisiä harrastuksia tärkeämpää olisi kuitenkin se, että kemiat muuten kohtaa, sitten yhteenkasvamisen jälkeen voi miettiä että katsottaisko Star Trekia vai Salkkareita.

  • Warghast hahmo Kirjoittaja
  • Warghast
    Ratsumestari
    Tasolla 28
    62.89

18.12.2013 06:07 #8 :: Warghast
(Netti)deittailusta ja kumppanin löytämisestä
onhan se kyllä ikävä tosiasia että nörttineidot ovat harvassa, tai ainakin harvemassa kuin nörttimiehet. Itsellä tuo vaatimus on lähinnä siitä kumpuava, että haluaisin tavata jonkun jonka kanssa tietäisi mistä jutella.
Helpoin konstihan siihen olisi, että molemmilla olisi eres joitain yhteisiä harrastuksia.

Olen samaa mieltä, että harrastukset eivät ole ne kaikista tärkeimmät asiat mitä parin muodostuksessa tarvitaan, mutta jos niillä pääsisi edes alkuun.

minulla on profiili suomi24ssakin mutta tosiaan sielä tule vastaan ainoastaan näitä "yh-äippä" profiileita ja jos tottapuhutaan niin en usko että minulla olisi heille paljoa annettavaa, en ole mikään maailman lapsirakkain ihminen :(

18.12.2013 10:11 #9 :: punnort
(Netti)deittailusta ja kumppanin löytämisestä
Mullakin on profiili OKCupidissa, ja huonolla menestyksellä olen seuraa etsinyt jo pitkään.

www.okcupid.com/profile/punnort/

Kummastuttaa se, että juuri kukaan ei käy oma-aloitteisesti katsomassa tuota, ja profiilia käydään katsomassa vasta, kun olen oma-aloitteisesti ottanut yhteyttä. Tämän takia olenkin spämmännyt aktiivisesti lähes kaikkia vähänkään potentiaaliselta näyttäviä, ja saanut hirvittävän määrän "meillä ei taida olla mitään yhteistä" -vastauksia. Eli itse asiassa en ole niin varma, tarvitseeko nörttimiehen edes aktiivisesti asettaaa rimaa nörttinaisiin, kun kaikki muut tuntuvat karsiutuvan ihan luonnonmenetelmällä. Ja mulle kyllä kelpaisi nörtin lisäksi myös taiteellisesti tai humanistisesti orientoitunutkin...
Muokannut 18.12.2013 10:11 punnort

  • Emelie hahmo
  • Emelie
    Verivelho
    Tasolla 58
    9.41

18.12.2013 11:20 #10 :: Emelie
(Netti)deittailusta ja kumppanin löytämisestä
Hiukan pelkään vastata tähän aiheeseen, sillä olen sitten taas sellainen ihminen, joka ei ole oikein koskaan erityisemmin välittänyt seurustelusta tai edes hakenut parisuhdetta, mutta on päätynyt niihin vähän kuin puolivahingossa.

Warghast, komppaan Saranthaa siinä, että profiilistasi välittyy varsin sympaattinen kuva. Omalla tavallaan pidän myös siitä innostuksesta millä kerrot omista mielenkiintosi kohteista.

Warghast kirjoitti: onhan se kyllä ikävä tosiasia että nörttineidot ovat harvassa, tai ainakin harvemassa kuin nörttimiehet. Itsellä tuo vaatimus on lähinnä siitä kumpuava, että haluaisin tavata jonkun jonka kanssa tietäisi mistä jutella.
Helpoin konstihan siihen olisi, että molemmilla olisi eres joitain yhteisiä harrastuksia.


Warghast kirjoitti: Olenkin etsimässä juuri sellaista nörtti-neitoa, joka olisi kiinnostunut pelaamisesta, fantasiasta ja yleensä spekulatiivisestä fiktiosta. Joka olisi yhtä innokkaana lähtemään coniin istumaan luennoilla tai pelipöydissä kuin olen itsekkin.


Tämä on ihan totta, onhan se helppo lähtökohta avata keskusteluyhteys jonkin sellaisen avulla, mistä tietää molempien tietävän/pystyvän kommunikoimaan jotain. Tosin välillä tulee vastaan ihmisiä, joiden kanssa ei ole mitään yhteistä, mutta silti heidän kanssaan tulee hyvin toimeen. Ymmärrän kyllä tarpeen haluta löytää sellainen ihminen, joka omaa samankaltaisia ajatuksia ja intressejä, mutta ... Henkilökemia on jännittävä juttu. Ja monista asioista oppii pitämään vähän kuin huomaamattaan, joten se "tavisnainenkin" saattaa kiinnostua "nörtemmistä" jutuista muun ohella. Eli ajattelisin, että ehkä tuollainen juuri spesifikoidun henkilön hakeminen ei ole se parhain tapa? Henkilökohtaisesta kokemuksesta voin sanoa, että nykyisen mieheni kanssa minulla ei ole mainittavasti yhteistä, mutta silti minusta tuntuu että olen löytänyt itselleni sen parhaimman ihmisen. Ja olen tässä ohessa kiinnostunut hänen harrastuksistaan (mm. figut, niiden maalaaminen ja niillä pelaaminen), jotka eivät koskaan aikaisemmin kiinnostaneet yhtään.

Moonlord kirjoitti: katsellaan vain sitä omaa prinssiä, parasta mahdollista, oli oma oikea taso sitten mikä hyvänsä.


Tämä on aika .... jännä ajatus. Tavallaan ymmärrän tuon, sillä koen itsekin nykyisessä parisuhteessa, että oma kumppanini on minua selvästi korkeammalla tasolla ts. hän on valinnut liian matalalta. Mutta toisaalta, mitä vikaa siinä on? Kai kaikilla on oikeus ja mahdollisuus haluta jotain, olisi se sitten se unelmiensa prinssi (vaikka itse olisikin sammakko)?

Ymmärrän ihmisten halun löytää itselleen kumppani ja ehkä minun on helppo tai väärin sanoa tätä, mutta ei se parisuhde takaa onnea ja helpotusta. Niissäkin on omat ongelmansa. Pitäisi osata luovia ja tehdä kompromisseja, ehkä jopa luopua jostain omista jutuista (ideaalitapaushan olisi se, että näin ei kävisi, mutta aika vähissä nämä tilanteet ovat, ainakin minun empiirisen tutkimukseni mukaan).

Sarantha kirjoitti: en vain saa päästäni deletoitua sitä haittaohjelmaa joka väittää, että olen niin toivoton tapaus ettei kannata yrittääkään.


Hei, hei, ei noin saa ajatella! Totta kai kannattaa yrittää, jos vaan itse sitä haluaa. Jokainen ihminen ansaitsee sen oman "toisen puoliskon" (vähän korni termi, mutta menköön paremman puutteessa).
Muokannut 18.12.2013 12:07 Emelie

18.12.2013 12:23 #11 :: punnort
(Netti)deittailusta ja kumppanin löytämisestä

Emelie kirjoitti: Ymmärrän kyllä tarpeen haluta löytää sellainen ihminen, joka omaa samankaltaisia ajatuksia ja intressejä, mutta ... Henkilökemia on jännittävä juttu. Ja monista asioista oppii pitämään vähän kuin huomaamattaan, joten se "tavisnainenkin" saattaa kiinnostua "nörtemmistä" jutuista muun ohella. Eli ajattelisin, että ehkä tuollainen juuri spesifikoidun henkilön hakeminen ei ole se parhain tapa?


Minun nähdäkseni tämän pariutumisproblematiikan keskeinen ongelma ei ole se, että nörttimiehet hakevat nörttinaista, vaan se, että muut kuin nörttinaiset raakkaavat heti kättelyssä pois nörttimiehet. Esimerkiksi taiteellisesti orientoituneet naiset ovat yksi niistä ryhmistä, joista olen kiinnostunut, mutta lähestyessäni tällaisia olen tullut aina heti torjutuksi. Ainoat, jotka ovat osoittaneet edes vähän kiinnostusta minua kohtaan, ovat olleet nimenomaan nörttinaisia.

Uskoisin, että tällaiset torjunnan kokemukset ovat nimenomaan se tekijä, joka saa nörttimiehet aroiksi lähestymään muita kuin nörttinaisia. Itse mainitsen nörttiyteni joka ainoassa profiilissa, jonka postaan, koska tahdon, että potentiaalinen kumppanini näkee nörttiyteni vahvuutenani, eikä nyväksy minua pelkästään "siitä huolimatta, että olen nörtti."
Muokannut 18.12.2013 12:25 punnort

  • Warghast hahmo Kirjoittaja
  • Warghast
    Ratsumestari
    Tasolla 28
    62.89

18.12.2013 13:20 #12 :: Warghast
(Netti)deittailusta ja kumppanin löytämisestä
Punnort kirjoitti:

Minun nähdäkseni tämän pariutumisproblematiikan keskeinen ongelma ei ole se, että nörttimiehet hakevat nörttinaista, vaan se, että muut kuin nörttinaiset raakkaavat heti kättelyssä pois nörttimiehet.


näinhän se tuntuu todella olevan, olen tehnyt tuolla OKCupidissa varovaisia yrityksia kontaktiin ja ainut mitä olen saanut vastaukseksi on ollut juurikin tämä "ei meillä ole mitään yhteistä. ei kiitos"... Ehkäpä pitäisi harkita tämän nörtteyden salailemista ja häpeämistä, esittäytyä vaikka intohimoisena juoksijana ja tenniksen maailmanluokan pelaajana. toisaalta en missään nimessä halua valehdella kumppania etsiessä.

ja toki en missään nimessä halua rajata etsimääni kumppania vain nörttineitoihin, toki esim. jotkin humanistit, taiteellisemmat ja miksei kaikki muutkin naiset kelpaavat, mutta uskoisin että helpoimmin yhteistä juttua ja toimivaa henkilökemiaa löytyy ns. omista piireistä.

(kaveri taisi joskus ilmoittaa omaksi naisenhaku kriteerikseen "kunhan deittiä hakiessa ei tarvita lapiota ja kottikärryjä niin kaikki muut käy." Itse en ihan vielä noin laajalla skaalalla uskalla etsimään.. mutta melkein..)

nyt on profiilia muutettu vinkkien mukaisemmaksi, toivotaan että eres joku innostuisi sieltäkin. Entäs muualla kuin netissä? mistä ja miten kannattaisi alkaa etsimään sitä Miss Right:ia? ja onko vinkkejä miten tukahduttaa esim. tuo "En halua häiritä ostoksilla olevaa naisparkaa" ääni pääkopasta? tai miten kehdata etsiä esim. ropeconista, Risingiltä tai muista IRL tapahtumista itselleen paria?

18.12.2013 13:24 #13 :: Moonlord
(Netti)deittailusta ja kumppanin löytämisestä
Tuolla tasojutulla tarkoitin lähinnä sitä vauhtisokeutta mikä seuraa kun huomataan, että vientiä olisi miesten keskuudessa. Sivuutetaan ihan ok tapaukset, ajatellen että jospa sitä löytyisi vielä parempi, vaikka niitä parhaita mahdollisia ei mitenkään voi riittää kaikille. Samat naiset roikkuvat sitten linjoilla vuosia kun mikään ei kelpaa. Ja niistä "parhaistakin" sitten moni osoittautuu pelimiehiksi jotka eivät sitoudu, koska vientiä on heilläkin.

Tunnustan kyllä itsekin että en ketä tahansa tietenkään kelpuuttaisi. Suomi24:n naisista ehkä 10 prosenttia oli sellaisia jotka tuntuivat varteenotettavilta. Lopuista näki jo ilmoituksesta että tuon kanssa minulla ei ole mitään yhteistä, oli ylipainoa liikaa, en täyttänyt vaatimuksia likimainkaan tms.

Yleensä olenkin aina ihastunut naisiin jotka ovat juuri niitä huippuja, ainakin omasta mielestäni. Sellaisia mukavia ja sööttejä, naapurintyttö-tyylisiä, eli juuri sitä parasta vaimomateriaalia. Ja viime aikoina jo selvästi minua nuorempiakin. Ei lupaa hyvää suhteen alkamiselle, jos ihastuksen kohde on puolet nuorempi kuin itse, mutta eipä sitä voi valita koska ne tunteet alkavat.

Eikä se nyt niin paniikki ole vaikkei ketään löytäisikään. Ainakaan minulle yksin eläminen ei ole mikään ongelma. Johan sitä on 22 vuotta harjoiteltu. Välillä miettii että jaksaisiko sitä enää edes suhderuljanssia, kun on tottunut rauhalliseen ja stressittömään elämäntapaan.

Romantiikan puutteen täytän katsomalla romanttista animea ja pelaamalla visual noveleja muiden otakujen tapaan :)

18.12.2013 16:06 #14 :: PastoriOutous
(Netti)deittailusta ja kumppanin löytämisestä

Warghast kirjoitti: (kaveri taisi joskus ilmoittaa omaksi naisenhaku kriteerikseen "kunhan deittiä hakiessa ei tarvita lapiota ja kottikärryjä niin kaikki muut käy." Itse en ihan vielä noin laajalla skaalalla uskalla etsimään.. mutta melkein..)


Tämä kuulostaa kyllä jotenkin todella oudolta. En itsekään ole kauhean tarkka näissä asioissa, mutta onko tollanen 'ihan sama kuhan hengittää' -suhtautumistapa sen parempi kuin yksinolo? En tajua että miten joku saa jotain irti tosta ylipäätään ihmissuhteissa. Seksuaalisella tasolla joo ehkä tajuan hieman enemmän, mutta en pidä siltikään kauhean mielekkäänä vaihtoehtona raahata kämpälleen ihmistä jonka sitten aktin jälkeen haluaisi potkia pellolle saman tien.

Ja itsekin olen suht yksinäinen ihminen ja viimeaikoina alkanut kyrsimään sitä yksinäisyyttä enemmän muiden ihmisten sääliva ja alentuva suhtautuminen. Minä pärjään aivan mainiosti pitäessäni yhteyttä niihin oikeasti hyviin kavereihin internetin kautta ja viettäessäni 9/10 ajastani lähinnä yksin. Parempi se malli kuin laaja sosiaalinen verkosto joka on täynnä ihmisiä jotka eivät merkitse mulle mitään.

Parisuhde kyllä tekis jo käytännön seikkojen vuoksi hyvää ja ohan sitä välillä sellainen olo, että olisin valmis antamaan toisen kätensä siitä hyvästä että löytäisi kumppanin. Mutta oikeasti musta oman seksuaalisuuden ja ihmissuhteen pitäisi olla (tai ainakin pitäisi olla oikeus pitää sitä sellaisena) yksityisinen juttu. Jotenkin tämä maailma kuitenkin tunkee perinteisesti yksityisinä pidetyt seikat maailman tärkeimmiksi kysymyksiksi.
Muokannut 18.12.2013 16:14 PastoriOutous
Tykännyt: Ageha

19.12.2013 09:56 #15 :: punnort
(Netti)deittailusta ja kumppanin löytämisestä
Warghast, tuota sinun profiiliasi lukiessa tuli mieleen, että onko sinulla mitään meriittejä kirjailijana? Tarkoitan siis oikeita julkaisuja, kirjoituskilpailusijoituksia tms? Pöytälaatikkokirjailijuudessa ja sen mainitsemisessa profiilissa ei ole mitään pahaa, se luo lämmintä tunnelmaa tietokoneilun vastapainoksi, mutta jos todellisia meriittejä on, niistä kannattaisi hienovaraisesti vihjaista.

  • Warghast hahmo Kirjoittaja
  • Warghast
    Ratsumestari
    Tasolla 28
    62.89

19.12.2013 10:24 #16 :: Warghast
(Netti)deittailusta ja kumppanin löytämisestä
ei mitään julkaistuja töitä ole, suurin osa tuotoksista on päätynyt keskeneräisenä jonnekkin kiintolevyjen nurkkaan, tällähetkellä tarinan alkuja tai tarinoiden rippeitä taitaa olla likemmä toista sataa ja niistä useimmat eivät ole muutamaa sivua pidemmällä.

ehkä jostain lukion kirjoituskilpailuista tai avoimen yliopiston kurssi räpellyksistä saattaa löytää jotain jos oikein etsii.

muuten tulee kirjoitettua vain omaksi iloksi ja koska tarina tuntuu että se pitää saada kirjoitettua, sitten kun tuo tunne häviää, innostus loppuu, ei ole aikaa tai keksin uuden tarinan, jää vanha puolitiehen.

  • Dyn hahmo
  • Dyn
    Varjovelho
    Tasolla 67
    8.85

19.12.2013 13:09 #17 :: Dyn
(Netti)deittailusta ja kumppanin löytämisestä
Nettideittailuissahan on kaksi puolta, oman ilmoituksen jättämisen lisäksi pitäisi vastailla muidenkin profiileihin. Jos jokainen tekee profiilin ja jää odottamaan vastauksia, aika harva niitä saa? Joten rohkeasti vain ottamaan yhtään kiinnostaviin yhteyttä? Viestittelyn voi toki lopettaa siihen paikkaan kun vastapuoli kertoo, että lukeminen on sitten tylsintä ikinä ja pelaamista tuetaan vain jääkiekkokaukalossa. :wink:

19.12.2013 13:32 #18 :: punnort
(Netti)deittailusta ja kumppanin löytämisestä

Dyn kirjoitti: Nettideittailuissahan on kaksi puolta, oman ilmoituksen jättämisen lisäksi pitäisi vastailla muidenkin profiileihin. Jos jokainen tekee profiilin ja jää odottamaan vastauksia, aika harva niitä saa? Joten rohkeasti vain ottamaan yhtään kiinnostaviin yhteyttä? Viestittelyn voi toki lopettaa siihen paikkaan kun vastapuoli kertoo, että lukeminen on sitten tylsintä ikinä ja pelaamista tuetaan vain jääkiekkokaukalossa. :wink:


Siis sekä minä että Warghast olemme mielestäni tässä ketjussa selvästi kertoneet harjoittaneemme yhteydenottoja, joskin huonolla menestyksellä. Profiilin tekeminen ja yhteydenottojen harjoittaminen eivät ole mitään vastakkaisia lähestymistapoja, koska deittipalstoilla kirjoittajan profiiliin pääsee helposti klikkaamalla sopivaa kohtaa viestissä. Käsittääkseni tämä on syy sille, että miehet ylipäätänsä vaivautuvat tekemään profiileja.
Muokannut 19.12.2013 14:00 punnort

  • Sapfo hahmo
  • Sapfo
    Epäkuollut
    Tasolla 27
    17.07

19.12.2013 13:39 #19 :: Sapfo
(Netti)deittailusta ja kumppanin löytämisestä
Tiedän monta, nyt onnellisesti naimisissa olevaa "netti-deittaajaa".
Netti-deittaillun ei päde enää samat säänöt kuin vanhanaikaiseen treffailuun. Sen sijaan itseään voi paisutella teräväksi ydinfyysikoksi tai taide expertiksi. Tai toisinpäin, ei haluta tuoda akateemikko-auraansa esille, sillä se saattaa karkoittaa sitä villiä ja spontaania tyyppiä pois.
Oli miten oli. Netti-deittailu aiheuttaa useimmin pettymyksiä, sitten kun tavataan. Toinen ei tule tutuksi niinkuin ennen, pienien maneerien ja jopa tuoksujen perusteella, vaan mielikuvat toisesta luodaan itse.
Laitat itsestäsi profiilin minne haluat ja miten halutat, saat sen mitä tekstilläsi etsit, onnenboonuksena toinen vastaa sitä mitä etsit livenä ja soppa on valmis, tulevaisuus yhdessä, on se pitkä tai ei.
Seurustelu livenä on tärkeää myös, joten tuo ujosti itsesi esiin vaikka olisit kaupassa tai kirjastossa. Taito on tärkeä, koska se on osattava viimeistään yhteenmuuton hetkellä (jos perhettä mielii).
Pieni flirtti siellä täällä piristää, jopa loppuelämän... :)

  • Warghast hahmo Kirjoittaja
  • Warghast
    Ratsumestari
    Tasolla 28
    62.89

19.12.2013 13:48 #20 :: Warghast
(Netti)deittailusta ja kumppanin löytämisestä
Juu, onhan nuota tullut yhteyksiä yritettyä, tähän mennessä vastailut on vain olleet joko täydellinen hiljaisuus tai sitten "ei kiinnosta. Mene pois." tyylistä "Sori, mutta en usko että meillä on mitään yhteistä." -Tyyliin :(

itselle kun tuo ensikosketuksen tekeminen on ankaran psykologisen muurin takana, jo se että uskaltaudun ottamaan yhteyttä niinkin persoonattomalla tavalla kuin nettideittisaitin viestillä vaatii ponnistelua ja sitten kun vastaus on tuotaluokkaa... se masentaa ja tekee seuraavasta kontaktista vielä hankalampaa.

Tähän mennessä olen jokaisesta kontaktista yrittänyt tehdä omanlaisensa, yrittänyt säätää viestin sopimaan profiiliin johon vastaan.. mutta nyt alkaa tuntumaan että ei jaksa enää panostaa, valmiin pohjan käyttäminen houkuttelee...
mitähän siihen kirjoittaisi, että vaikuttaisi erikseen tehdyltä, mutta sopisi silti kaikkiin vastaantuleviin...

Valvojat: IivariSarantha