(Netti)deittailusta ja kumppanin löytämisestä

tpi kirjoitti: "Kiinnostus koulutukseen ei olennaista?"
Oikeasti?
En ole deittimarkkinoilla ollut vuosikymmeniin, eikä ole tarkoitus sellaisile ikinä mennä - mutta itse olen niin snobi, että akateemisen koulutuksen puute olisi melkein ylipääsemätön juttu. Jos ei kiinnosta opiskella, kuinka voi olla kiinnostava henkilö?

Opiskeluko onkin ainoa asia, joka tekee ihmisestä kiinnostavan? Ihminen voi tietää asioista paljonkin ja olla hyvää keskusteluseuraa, vaikkei olisi käynyt muita kouluja kuin peruskoulun. Persoonallisuus ei muutu, vaikka viimeisimmän tutkinnon nimi muuttuu. Filosofian tohtori voi oikein hyvin olla henkevä ja ystävällinen, mutta oikein hyvin hän voi olla myös itserakas kusipää. Tämä sama pätee toki myös kouluttamattomiin. Se, onko käynyt yliopiston vai ei, ei vaikuta ihmisen luonteeseen millään tavoin.

Mutta alkuperäiseen aiheeseen vastatakseni: Kumppanin etsiminen vain sen vuoksi, että saisi kumppanin, on jotenkin liian itsetarkoituksellista. Tulee sellainen olo, että koko ihmiskunta on kuin valtavat karjamarkkinat, joilla jokainen on sekä myytävänä että ostajana.

Ehkä olen romantikko, mutta uskon, että joskus kohdalle vain sattuu "se oikea", ystävyyssuhteesta tai tuttavuudesta kehittyy jotain kaunista ja palkitsevaa, mitä sanotaan rakkaudeksi. Turha siis on etsiä ja juosta sokkotreffeillä, jos tekee kuten minä - eli antaa elämän viedä ja asettaa eteen juuri ne oikeat ihmiset.

Tuossa opiskelujutussa on sellainen vahvistava bias, että Suomen koulujärjestelmä ynnä äärioikeistolaisten ryhmittymien (mm. valtioneuvosto) uhasta huolimatta olemassa oleva opintotukijärjestelmä lapioivat tietyn tyyppiset ihmiset aika tehokkaasti yliopistoihin – tai vähintään ammattikorkeaan.

Mutta eihän se mikään ekvivalenssi ole eikä minullakaan ole paperit kuin Väinö Linnan lukiosta vuodelta 1998...

Jos puhaltaisi tähänkin aiheeseen hieman lisää hönkää.

Tässä on nyt tullut huomattua viimeisen parin kuukauden aikana kuinka yksin sitä onkaan ja heräsi jälleen kaipuu sitä parempaa puoliskoa, juttukaveria ja sellaista emotionaalista tukea kohtaan.

Onko kukaan koittanut Tinderiä tai muita vastaavia (esim. happn, Heya) ja mitä niissä tulisi ottaa huomioon?

Silmäilin ketjun aiemmat vastaukset päällisin puolin läpi, ja tämä ei oikein vastaa omaa kokemustani nettideittailusta. Olen nyt tämän kevään aikana kokeillut kahdesti OkCupidia, ja se oli itse asiassa se palvelu, jota minulle suositeltiin juurikin nörttimiesten etsimiseen. Olen pitänyt siitä, että voin varsin helposti poimia joukosta ihmisiä, joilla on kanssani samanlaisia kiinnostuksen kohteita ja ajatuksia. En usko, että pelkän kuvan perustella tällainen onnistuisi, sillä tiedostan oman ulkonäköideaalini osuvan melko kauas siitä, mitä todennäköisesti on luvassa, jos haluan miehen, jonka kanssa minulla on jotain yhteistä.

Yhteydenottoja tulee naisille enemmän kuin miehille (tai näin ne tyypit, joiden kanssa olen asiasta keskustellut, ovat vakuuttaneet minulle). Myönnän, että tämä ei hirveästi motivoi ottamaan itse yhteyttä kuin aivan parhaimmalta vaikuttaviin vaihtoehtoihin, sillä vaikka rajoittaa tykkäilyjen määrää, yhteydenottoja tulee enemmän kuin järkevästi pystyy hallitsemaan. Ensimmäisellä kerralla, kun en vielä tätä hahmottanut, sain yli tusinan yhteydenottoa, pääsääntöisesti ihan mukavilta miehiltä, joilla oli samankaltaisia harrastuksia, kiinnostuksen kohteita ja ajatuksia elämästä, parisuhteesta ja tulevaisuudesta. On oikeastaan todella stressaavaa yrittää tehokkaasti selvittää, kuka näistä miehistä nyt sitten olisi jotenkin pidemmällä aikataululla yhteensopiva, koska vaikka vain puolen kanssa päätyisikin treffeille, se vie todella paljon aikaa ja energiaa ja monet haluaisivat nähdä aika piankin uudelleen (mihin ei ole aikaa, koska on vielä muita, joiden kanssa ei ole käynyt treffeillä). Nyt toisella kerralla olen ollut asian kanssa aika paljon systemaattisempi, mikä sitten tuntuu todella kylmältä tavalta toimia tällaisen asian kanssa, mutta en ole keksinyt tähän parempaa ratkaisua.

Olen yrittänyt olla omassa profiilissani varsin avoin ja rehellinen siitä, mitä olen etsimässä ja millainen ihminen olen. Kaikkea ei ehkä viitsi kirjoittaa tuollaiseen profiiliin, mutta olen ottanut sellaisen linjan, että yritän olla hyvin avoin kaikkien niiden kanssa, joiden kanssa päädyn treffeille. Tavallaan se tuntuu vähän shokkihoidolta läjäyttää omat huonot puolensa tai haaveet lapsista (lapset käyvät tosin jo profiilista ilmi) pöydälle ensimmäisillä tai toisilla treffeillä, mutta ollaan ainakin jotenkin kartalla ja säästetään molempien aikaa.

Kaikenkaikkiaan omat kokemukseni nettideittailusta ovat olleet positiivisia, ja se on ollut opiskelijaelämän loputtua ihan varteenotettava keino laajentaa sosiaalisia ympyröitään. Jonkinlaista deittailu-uupumusta on kyllä havaittavissa juurikin tuon suuren yhteydenottojen määrän vuoksi. Mielestäni on tärkeää olla rehellinen siinä, mitä on etsimässä, mutta sitä varten pitää toki itsekin tietää, mitä etsii. Tiedostan kuitenkin, että kokemus on hyvin erilainen, jos ei ole heteronainen tai on kotoisin pääkaupunkiseudun (tai muiden isompien paikkakuntien) ulkopuolelta.