Kirjailija taiteilijana ja yksityishenkilönä - Marion Zimmer Bradley ja pedofilia

En tiedä onko tästä vielä keskusteltu, en ainakaan löytänyt ketjua, mutta Marion Zimmer Bradleyn tytär on juuri tullut esiin kertoen hyvin epämiellyttäviä asioita äidistään.

Se että MZBn toinen aviomies Walter Breen oli pedofiili on ollut tiedossa jo vuosia, tosin hivenen ehkä piilossa, tiedot löytyivät mutta niitä ei yleensä ole hirveän paljon mainostettu MBZstä puhuvissa artikkeleissa lukuunottamatta ehkä nopeaa mainintaa siitä että hänet myös tuomittiin pedofiliasta ja he erosivat 1990, mutta se kuinka paljon MZB itse oli sekaantunut asiaan näyttää olevan uusi juttu. Tyttären Moira Greylandin mukaan hänen äitinsä ei pelkästään suojellut miestään vaan myös itse hyväksikäytti lapsia, ainakin omaa tytärtään.

En ole ollut mikään iso Marion Zimmer Bradley fani, mutta pidin hänen Darkover -sarjan romaaneistaa ja muutamasta muusta kirjasta paljon aikoinaan, ja lisäksi olen uskonnoltani pakana ja 'Avalonin Usvat' sarjan myötä Bradley oli myös iso nimi pakanapiireissä, joten tämä on ollut jonkin asteinen shokki.

Kuinka paljon sen mitä joku luo, ja sen mitä hän tekee omassa elämässään, voi erottaa toisistaan?

deirdre.net/marion-zimmer-bradley-its-worse-than-i-knew/

En yleensäkään pidä kirjailijoiden henkilökultista. Tarkoitan sitä, että mielestäni kirjan sisällön pitäisi ratkaista, ei sen tekijän. En pidä tekijöiden nostamisesta framille, en hyvässä enkä pahassa.

Avalonin usvat tulee olemaan jatkossakin lempiromaanieni joukossa.

Jos paljastuisi, että sen tuolin, jolla nyt istutte, tekijöiden joukossa on pedofiili, tuskin lopettaisitte tuolin käyttöä. Minusta kirjoihin pitäisi suhtautua samalla tavoin.

Jos MZB olisi ollut kuolleena jo pitemmän aikaa niin en näkisi asiassa isompaa ongelmaa - kuka tietää minkälainen henkilö vaikka Shakespeare on ollut, eikä sillä enää käytännössä juuri ole väliä sillä hänen tuotantonsa on jo aikoja sitten jättänyt varjoonsa tekijänsä.

Mutta yksi käytännön ongelma tämän tapauksen kanssa on se että vaikka tekijä on jo kuollut niin copyright on Yhdysvalloissa muistaakseni voimassa jotain 70 vuotta tekijän kuoleman jälkeen, missään osavaltiossa ei ole taattu Suomen lain kaltaista lakiosaa rintaperillisille ja ilmeisesti asiasta kärsineet, eli Greyland ja hänen veljensä, on jätetty perinnöttömiksi ja henkilö joka hoitaa jäämistöä ja hyötyy rahallisesti on taas uskottu ajalta jolloin rikokset tapahtuivat.

En pahemmin välittäisi siitä että johonkin jo hankitun tuolin tekijä on pedofiili, jollain kaikkien on elantonsa hankittava, mutta niin kauan kun hän on elossa en haluaisi auttaa häntä pääsemään alueen suurimmaksi ja varakkaimmaksi tuolien tekijäksi. Ostaisin ehkä sen tuolin jopa itse jos tekijä olisi tietääkseni kohtalaisen varaton ja eläisi kädestä suuhun, mutta en jos hän olisi jo hyvissä varoissa, tuolien tekijöitä on kuitenkin niin paljon että kyllä vastaavia tuotteita muiltakin löytyy. Enkä kummassakaan tapauksessa mainostaisi hänen taitojaan tuolien tekijänä kenellekään. Ja sama tilanne mikäli hän olisi jättänyt tuoliverstaansa perintönä jollekin nimenomaan sen takia että tämä henkilö aikoinaan auttoi häntä piilottelemaan rikoksiaan.

Bradleyn jäämistön hoitaja voi ehkä olla viaton. Tai sitten ei. Mutta en todennäköisesti enää koskaan ainakaan osta mitään Bradleyn kirjoittamaa. Pääasiassa sen takia että ajatus siitä että rahallinen hyöty menee osittain henkilölle joka ehkä oli ainakin jollain tavalla osallinen on vastenmielinen.

Mutta jonkun verran asiassa painaa myös se että tieto tulisi ainakin jonkun verran värittämään sitä miten tekstin vastedes näkisin.

Minä kävin aikanaan läpi samanlaista kriisiä Heideggerin tuotannon kanssa (hänen natsikytköstensä ja -liittolaisuutensa vuoksi). Omat tietoni alasta eivät vielä riittäneet kriittiseen tulkintaan hänen kirjoittamisistaan joten mietin, että millaisella asenteella ja katsomuksella minun pitäisi lukea miehen itsessään merkittävää tuotantoa. Lopulta päädyin lukemaan Heideggeristä kirjoittaneiden kirjoittajien kirjoituksia Heideggerin kirjoituksista (siinäpä virke O___o). Erittelin siis asian kirjoittajasta.

Joskus päätös voi olla moraalinen. Vaikka kirjailija kirjoittaisi hyvin, ei hänen tuotantoaan kannata hankkia, jos se tuottaa tunnontuskia. Ehkä kirjailijan materiaali hyllyssä on vain pakanastatusta pönkittävää? Eikä anna uskomuksiin itseensä mitään lisää? :) Silloin oikeudenhaltijan varallisuutta ei tarvitse pönkittää ja rahat voi käyttää muuhun mukavaan tai tärkeään.

Luin jutun aiemmin tällä viikolla ja unohdin sen lähes välittömästi. Mitään kummempia tunnontuskia se ei minulle siis aiheuttanut, vaikka kyllä myönnän, etten ehkä enää lue ihan niin huolettomin mielin Avalonin usvia. Kyllä tuo tieto jää vähän kummittelemaan mielen perälle kirjaa vastaisuudessa lukiessa. Kirjailijan teoksia en enää ostaisi, mutta yksi kirja on tuolla hyllyssä jo, enkä ala polttamaan sitä roviolla tai manaamaan kirjasta pedofilian pahoja henkiä kuten jotkut jutun lukeneet kommentoijat uutissivustolla.

Toisaalta tuntuu, että kirjailijan tuotanto ja tämän yksityiselämä pitäisi erottaa, sillä noilla kahdella ei välttämättä ole mitään tekemistä toistensa kanssa. En silti halua tukea mielestäni epämiellyttävää persoonaa, joten en todennäköisesti ostaisi vaikkapa sarjamurhaajan rakkausromaania.

noreen kirjoitti: en todennäköisesti ostaisi vaikkapa sarjamurhaajan rakkausromaania.

Eri rikoksilla om erilainen imago, ja kuvittelisin, että sarjamurhaajan rakkausromaani löytäisi sarjamurhaajafaniyleisönsä, kun taas pedofiilin romaanilla ei olisi samamlaista nostetta pedofilian takia.

*Ryhtyy ideoimaan sarjamurhaajakauhutarinan muunnosta, jonka pääpahis ei ole sarjamurhaaja, vaan pedofiili*

punnort kirjoitti:

noreen kirjoitti: en todennäköisesti ostaisi vaikkapa sarjamurhaajan rakkausromaania.

Eri rikoksilla om erilainen imago, ja kuvittelisin, että sarjamurhaajan rakkausromaani löytäisi sarjamurhaajafaniyleisönsä, kun taas pedofiilin romaanilla ei olisi samamlaista nostetta pedofilian takia.

*Ryhtyy ideoimaan sarjamurhaajakauhutarinan muunnosta, jonka pääpahis ei ole sarjamurhaaja, vaan pedofiili*

Joo, totta kyllä. Ainakin on vaikea hehkuttaa ostaneensa kirjan sen takia, että sen on kirjoittanut pedofiili. Sarjamurhaajien mielissä on jotain, joka näyttää kiehtovan ihmisiä.

Tavallaan olisi mielenkiintoista lukea rikosromaani rikollisen näkökulmasta sarjamurhaan kirjoittamana. Toisaalta sitten taas, jos ne tuotot menisivät sille kyseiselle ihmiselle vankilaan, en tiedä, ostaisinko kirjaa.

noreen kirjoitti: Tavallaan olisi mielenkiintoista lukea rikosromaani rikollisen näkökulmasta sarjamurhaan kirjoittamana. Toisaalta sitten taas, jos ne tuotot menisivät sille kyseiselle ihmiselle vankilaan, en tiedä, ostaisinko kirjaa.

Internetin ihmeellisessä maailmassa toimii käsittääkseni sivustoja, joilla myydään murhaajiin liittyvää memorabiliaa. Heidän taidettaan ja heille kuuluneita esineitä esimerkiksi tai vaikka hiekkaa rikospaikalta. Uhrien omaiset ovat vähemmän yllättävästi raivoissaan ilmiöstä. Vaikka rikoksen tekijä ei itse rahaa esimerkiksi maalaamastaan taulusta saisi tienaa henkirikoksella silti välittäjä ja tappaja saa pönkitystä egolleen.

Formaldehyde kirjoitti:

noreen kirjoitti: Tavallaan olisi mielenkiintoista lukea rikosromaani rikollisen näkökulmasta sarjamurhaan kirjoittamana. Toisaalta sitten taas, jos ne tuotot menisivät sille kyseiselle ihmiselle vankilaan, en tiedä, ostaisinko kirjaa.

Internetin ihmeellisessä maailmassa toimii käsittääkseni sivustoja, joilla myydään murhaajiin liittyvää memorabiliaa. Heidän taidettaan ja heille kuuluneita esineitä esimerkiksi tai vaikka hiekkaa rikospaikalta. Uhrien omaiset ovat vähemmän yllättävästi raivoissaan ilmiöstä. Vaikka rikoksen tekijä ei itse rahaa esimerkiksi maalaamastaan taulusta saisi tienaa henkirikoksella silti välittäjä ja tappaja saa pönkitystä egolleen.

Ei ole tuossakaan tapauksessa hyvä juttu, mutta ajattelin viestiä kirjoittaessani lähinnä, että joku saattaisi vaikkapa kerätä tuollaista kirjaa myymällä rahaa ja lahjoittaa ne hyvään tarkoitukseen. Vaikkapa nyt vastaavien rikosten torjumiseen. Asia olisi tällöin minusta hiukan eri, mutta ehkä sekin antaisi vääränlaisen signaalin?

Esim Facebookissa diggaan julkisesti Roman Polanskia (joka on tunnustanut alaikäisiin sekaantumisen), Charles Chaplinia (samaten), Michael Jacksonia (jonka pedofiliasta en ole täysin vakuuttunut), Orson Scott Cardia (joka äänekkäästi vastustaa homoutta) ja John Wayneä (joka mm. kannatti Vietnamin sotaa). Heidän tuotantoaan on kirja/musiikki/elokuvahyllyssäni yhteensä lähemmäs 300 nimikettä, Chaplinin ja Waynen osalta toki täysin kuolemansa jälkeen ja Cardinkin ennen kuin alkoi huudella homoista (Ender-elokuvan kävin katsomassa), mutta Polanski on hengissä ja tunnusti osan teoistaan jo varhaisessa omaelämänkerrassaan. Voinee siis päätellä, että eivät omistani poikkeavat mielipiteet tai arveluttavat teot vaikuta taide-elämykseeni, eivätkä isommin rahalliseen kannatukseenkaan.

Olen kyllä kiinnostunut mainittujen elämästä, olen lukenut useita elämänkertoja - muiden paitsi Cardin, häneen kohdistuva kiinnostus on toistaiseksi jäänyt kirjoittamiinsa kirjoihin - ja Jacksonin osalta jopa satoja sivuja oikeudenkäyntipöytäkirjoja. Kolmen kuolleen haudoillakin olen vieraillut. Ja olen pakostakin joutunut miettimään omaa suhtautumistani esim. pedofiliaan ja sotiin, mihin en tässä aio uppoutua sen syvemmin, kuin että mikään ei ole mustavalkoista enkä kykene tuomitsemaan.

Aika kinkkinen juttu. Kaipa jokaisella on oma henkilökohtainen rajansa, että missä vaiheessa ei pysty enää nauttimaan taiteesta sen jälkeen, kun epäilyttäviä asioita ilmenee sen luojasta... Täytyy myöntää, että itse olisin voinut elää ilman tätä tietoa Marion Zimmer Bradleysta, jonka kirjat olivat seuraavaksi lukuvuorossa.

Jos paljastuisi, että sen tuolin, jolla nyt istutte, tekijöiden joukossa on pedofiili, tuskin lopettaisitte tuolin käyttöä. Minusta kirjoihin pitäisi suhtautua samalla tavoin.

Tuolilla ja kirjalla on tasan yksi samankaltaisuus; molempien raaka-aineena on käytetty puuta.

Epämiellyttävää taiteilijaa en itsekään haluaisi rahallisesti tukea, mutta suhteeni teoksiin itseensä ei välttämättä muuttuisi vaikka kävisi ilmi että lempikirjailijani olikin Hitlerin kynänimi.

Hahmot ovat kuitenkin aina jossain määrin erillinen osa kirjoittajansa persoonasta (tai ehkä eivät aina, mutta ainakin oman kokemukseni mukaan) - ne ovat kuin naamioita, ja naamio voi tuoda ihmisessä esiin piirteitä joita ei muuten käytännössä olisi olemassakaan. Joten tuntuu ihan täysin järkevältä että julman ja paatuneen pahiksen mielestä voi syntyä kauniita hahmoja ja maailmoja, kuten kivatkin tyypit onnistuvat kirjoittamaan tosi niljaisia ja kamalia asioita.