Taidan minäkin avautua tänne.
Perheestä ehkä hyvä aloittaa. Isä on aina ollut dominoiva ja äiti vain myöntynyt näihin päätöksiin. Isä on niitä henkilöitä, jotka purkavat agression, vitutuksen yms. muihin. Tämän myötä hän on myös välillä vakivaltainen. Ole kärsinyt siitä aina ja tule varmaan kotona asuessa kärsimäänkin.
Isän väkivaltaisuuden seurauksena piti lapsena opetella puolustautumaan, mutta ei voimat toki riittänyt isolta mieheltä puolustautumiseen. Sen takia olen jo vuosia pitänyt kokoajan jonkinlaista roolia yllä, että ihmiset luulisivat kaiken olevan hyvin. Ala-asteella rooliin sisältyi yleinen sekoilu ja ihmisten kanssa tappeleminen. Olin aina ongelmissa. Siitäkös isä pitikin... Roolista johtuen jotkut ovat luoneet siihen perustuvan käsityksen minusta ja siitkös onkin vaikea päästä eroon.
Kiusattu olin koko peruskoulun ajan. Ja yläasteelle siirryttäessä se vain paheni. Olin vain se hullu, josta kukaan ei pidä. Mielenterveyden kannalta ongelmat alkoi ehkä muodostua tässä vaiheessa. Olin enemmän yksin ja oli aikaa ajatella asioita. En viihtynyt enää yhtään kotona ja aloin käymään joka ilta nuorisotiloilla.
Seiska ja kasiluokat meni normaalin ja masennuksen välillä vaihdellen. Yhdeksänen alussa tilanne alkoi tasoittua, mutta kohta tilalle tulikin mielialan vaihtelut. Tässä vaiheessa olin saanut hankittua pari hyvää kaveria, joille menin puhumaan yhdeksännen keväällä. Siitä sitten parin mutkan kautta hoidon piiriin.
Hoidossa ongelmana ollut kiusamisesta ja koti tilanteesta johtunut sulkeutuneisuus. Sen takia tässä puolessa vuodessa ei ole paljoakaan tapahtunut, mutta tänään päästiin siihen tilanteeseen että lääkäriaika varataan, syynä mielilan vaihtelut ja itsetuhoisuus.
Mielialan vaihtelu haittaa jokapäiväistä elämää. Siitä kärsii koulu ja ihmissuhteet. Vaihelua on muutaman päivän välei, mutta joskus vaihtelua on suuresti jopa päivän sisällä. Tunneilla keskittymiskyky on nolla, läksyjä en ole pystynyt tekemään koko syksynä kertaakaan ja kokeisiin lukematta.
Depressiivisissä jaksoissa on pelottavinta se, kuinka nopeasti ne alkaa. Niihin sisältyy suurelta osin pelko totaalisesta sekoamisesta, jota on joskus käynytkin. Kyse siis sellaisesta tilasta, jossa ei voi hallita itseään. Tässä tilassa olen myrkyttänyt itseni kolmesti melkein hengiltä ja kerran viilsin käsivarsia auki kuten Eragonin pitkien puukkojen koetuksessa. Siihen asti kun pysyy tajuissaan tai kykenee. iitos terävän veitsen ja luonnonlääkintään tutustumisen näillä näkymin ei arpia ole jäämässä. Kannatan kehäkukkkaa, mehiläisvahaa ja tervavoidetta.
Tämänpäiväinen mukaanlukien on ollut kaksi yli tunnin mittaista paniikkikohtausta. Molemmat isän laukaisemia jollain tapaa. Moesti menee nopeammin ohi, mutta näitä sattuu. Ensimmäinen oli saksassa keskiyöllä ja toinen kotona illalla.
Koska ahdistavimmat tilanteet on lähes poikkeuksetta olleet kotona + se että isä on viikonloput kotona, on aieuttanut sen että en pysty olemaan edes kotona ilman ahdistusta. Ainoa pakokeino tästä olut kirjat, mutta senkin isä haukkuu "turhana satukirjojen lukemisena". Tätä pitäisi vielä kestää kaksi vuotta.
Jonkinlainen tukiverkosto on hyvä olla. Nyt on kavereita joille puhua ja tyttöystävä, joka ymmärtää ja kuuntelee. Ihmettelempä vaan etten ole sitä onnistunut häätämään.