Matkustaminen ja pienet reissut

  • Vael hahmo
  • Vael
    Kadetti
    Tasolla 20
    3.97

13.05.2016 10:47 #101 :: Vael
Matkustaminen ja pienet reissut
Ihanaa lukea kun muut matkustelee :smile: Mulla ei ole ulkomaanreissuja näkyvissä, mutta ensi kesän vaellus siintää jo. Nyt olen käynyt jo aika monessa etelämmässä kansallispuistossa (Nuuksio, Helvetinjärvi, Repovesi, Koli ja Patvinsuo nähty), ja seuraavana on vuorossa Ruunaan retkeilyalue Pohjois-Karjalassa Patvinsuon lähellä. Tykkäsin Patvinsuosta kovasti, suot olivat hienoja ja myös metsäisempää maisemaa oli. Ja yllättävän kivat hiekkarannat. Karhuja ei ikävä kyllä/onneksi nähty.
Saa antaa vinkkejä kivoista vaelluskohteista :) Lapissa olen kerran ollut jossain Pallastunturin lähettyvillä ja sinne tekisi tietysti mieli lähteä uudestaan, mutta se on matkojen takia jo aika paljon pidempi reissu.
Uusi rinkka olisi jees, mutta pitää nyt katsoa, mennäänkö vielä vanhalla sinänsä ihan hyvällä. Siinä ei ole oikeastaan muuta vikaa kuin että on huonosti taskuja (eikä värikään hivele silmää). Onneksi penkojaiset on se juttu :D
Muokannut 13.05.2016 10:49 Vael

  • Dyn hahmo Kirjoittaja
  • Dyn
    Varjovelho
    Tasolla 67
    8.85

15.05.2016 21:49 #102 :: Dyn
Matkustaminen ja pienet reissut

Vael kirjoitti: Saa antaa vinkkejä kivoista vaelluskohteista :) Lapissa olen kerran ollut jossain Pallastunturin lähettyvillä ja sinne tekisi tietysti mieli lähteä uudestaan, mutta se on matkojen takia jo aika paljon pidempi reissu.


Pallas on mun ehdottomia suosikkeja, siellä on paljon nähtävää! Hetta-Pallas-reitti (55km) on jonkinlainen klassikko, mutta myös lyhyempiä ja pidempiä reittejä on merkattuna. Merkinnät ovat hyviä ja palveluista ja reiteistä saa hyvin tietoa sekä netistä että paikallisista luontokeskuksista. Helpompaan kävelyyn sopivat tuollakin esitellyt luontopolut; tuntureille kiipeäminen on sen arvoista mutta vaatii jo hiukan enemmän jaksamista kävelyn suhteen, sillä maasto on kivikkoista.

Vielä pohjoisemmaksi jos lähtee Kilpisjärvelle, Mallan luonnonpuisto on ihana ja siitä lähtee paljon reittejä Norjan ja Ruotsin puolelle. Maisemat luonnonpuistosta Kilpisjärven ja Norjan vuorien suuntaan ovat huimaavat. Päivävaellukselle voi valita pelkän luonnonpuiston ja pienemmällä pyrähdyksellä kiivetä Saanan päälle. Kilpisjärvellä ajelee myös vene, jolla pääsee lähelle kolmen valtakunnan rajapyykkiä, missä maastokin on hiukan helpompi. Luonnonpuistoon kannattaa lähteä vain, jos kivikkoisilla rinteillä kävely ei tunnu mahdottomalta.

Mun haaveena on joskus lähteä Kalottireitille, joka koostuu yhteensä 800 kilometristä Norjan, Ruotsin ja Suomen erämaa-alueilla. Tietenkään kukaan ei tuota kerralla kulje, mutta jonkin pätkän haluaisin käydä.

  • Dyn hahmo Kirjoittaja
  • Dyn
    Varjovelho
    Tasolla 67
    8.85

15.05.2016 22:12 #103 :: Dyn
Matkustaminen ja pienet reissut
Kirjoitan Walesista uuden viestin, niin ei mene ihan aiheet sekaisin. :) Olin siis parin kaverini kanssa roadtrippaamassa pari päivää, tavoitteena lähinnä nähdä vähän maaseutua ja joitakin kiinnostavia kohteita, kuten noh, linnoja. Walesissa on muuten aivan järkyttävä määrä linnoja (ja lampaita!), paljon ei tarvinnut etsiä. Emme varmaankaan nähneet vaikuttavimpia tai kuuluisimpia, mutta nytkin näkemämme olivat kyllä sen arvoisia.

Ja ne maisemat! On todella upeaa ajaa maaseudulla välillä vuoristossa joenvartta, välillä lammasmaiden ja pienten kylien halki. Aika mutkikkaita teitä ja paljon nousuja ja laskuja, mutta vuokraamani auto oli hyvä ja tilava, eikä takapenkkiläinenkään tuntenut oloaan mitenkään epämukavaksi. Matkamme suuntautui aika keskiseen Walesiin, lähdimme Cambridgesta ja ajoimme Birminghamin ohi länteen. Yötä olimme Llandovery-nimisessä kylässä ja seuraavana päivänä ajoimme Brecon Beaconsin kansallispuiston läpi. Myös Breconin kaupunki kannattaa mainita tässä, siellä oli mukava keskusta ja hieno katedraali.

Jonkin verran suunnittelua tällainen ajelu tarvitsee, esimerkiksi majoituksen varasimme etukäteen ja huolehdimme, että saavutamme sen suurinpiirtein ennen pimeää. Lisäksi takaisin Lontooseen oli ehdittävä ennen auton palautuksen aikarajaa, ettei tule sakkomaksuja. Muuten poikkesimme tieltä sitä mukaan kun tuntui kivalta, autokartta tai Google Maps ilmaisi jotain nähtävää, tai tuli nälkä/jano/vessahätä.
Muokannut 15.05.2016 22:12 Dyn

  • Skie hahmo
  • Skie
    Senesalkki
    Tasolla 44
    24.45

18.05.2016 15:57 #104 :: Skie
Matkustaminen ja pienet reissut
Kävin viime viikonloppuna pikaisen reissun Hongkongissa. En ole kaupungissa käynyt sitten vaihtokevään 2012 ja olin todella täpinöissä saadessani mahdollisuuden palata sinne. Toisaalta hiukan myös huolestutti, olisiko aika kullannut kaikki muistot ja kaupunki sittenkin vain yksi paikka monien muiden joukossa.

Ei onneksi ollut. Jostain syystä Hongkong jätti niin lähtemättömän jäljen neljä vuotta sitten, että jopa näin pitkän poissaolon jälkeen tuntui kuin olisi kotiin tullut. Ihmisvilinä, valojen paljous ja pelkästään se elämisen tunne joka valtasi Honkkarissa mielen oli uskomaton kokemus. Ilmankosteus on luonnollisesti jotain aivan hirveää, mutta sekään ei jaksanut kokonaisuutta pilata. Hikinen ja onnellinen ihminen tallusteli metropolin katuja pari päivää. :roll:

Mitään erityistä ohjelmaa ei reissu sisältänyt, joten päädyin muun muassa tuijottelemaan saaren skylinea Kowloonin puolelta kolmisen tuntia hämärän laskeutuessa, keskustelemaan kiinan kielen opiskelusta jenkkiliikemiehen ja hänen tyttärensä kanssa sekä mussuttamaan kuplavohvelia (?) Mong Kokissa keskellä maailman tiheiten asutettua kaupunginosaa.

Mahtava reissu. Hongkong on edelleen koti.

  • Dyn hahmo Kirjoittaja
  • Dyn
    Varjovelho
    Tasolla 67
    8.85

30.05.2016 01:38 #105 :: Dyn
Matkustaminen ja pienet reissut
Iivari kävi käymässä viime viikonloppuna, ja vierailimme kämppikseni suosituksesta mm. Leedsin linnassa . Hieno se olikin ja historia erityisen kiinnostava, mutta koska linnassa on asuttu pitkälle 1970-luvulle asti, suurin osa huoneista on varsin modernilta ajalta. Turisteja oli tähän aikaan vuodesta vielä yllättävän vähän, mutta sen verran sesonki oli jo päällä, että pääsimme näkemään mm. metsästyshaukkanäytöksen. Vähän tuli kyllä sama olo kuin eläintarhoissa, että onko tämä nyt isoille linnuille ihan oikein... vaikka taitavia toki olivat.

Walesin ja Englannin linnojen jälkeen alkaa kyllä olla varsin linnaisa olo, ihan heti ei tarvitse lähteä seuraavaa katsomaan!

  • Skie hahmo
  • Skie
    Senesalkki
    Tasolla 44
    24.45

02.08.2016 16:46 #106 :: Skie
Matkustaminen ja pienet reissut
Reissujalkaa vipattaa taas. Pekingin keikka alkaa olla aivan loppusuoralla, joten on aika jatkaa matkaa. Vuosikausia kesken ollut gradu syyllistää minua Suomessa, mutta sitä ennen pidän hyvin ansaitun loman (todellakin ansaitun, tänä kesänä on töitä paiskittu enemmän kuin koskaan aiemmin). Annoin itselleni armoa pariksi viikoksi, jonka aikana en mieti menneitä tai tulevia töitä ja painelen vaan menemään fiiliksen mukaan. Tällaisen matkasuunnitelman fiilis on mulle tuonut:

Pekingistä lennähdän kolmeksi yöksi Malesiaan Kuala Lumpuriin, josta hyppään bussiin ja köröttelen Singaporeen. Singaporessa treffaan entistä vaihtarikummiteltavaani, minkä jälkeen suuntaan vajaaksi viikoksi Balille (myös Australia ja Malediivit olivat vaihtoehtoina, mutta ensimmäisen tiputti pois sää (lue talvi) ja toisen kalliihkot majoitushinnat). Balilta reitti kulkee Singaporen kautta Abu Dhabiin. Parin yön stop over Arabiemiraateissa, minkä jälkeen välilaskut Berliinissä ja Helsingissä ennen Rovaniemelle saapumista.

Olen tällä hetkellä vähän haikein fiiliksin jättämässä Pekingin, mutta toisaalta tuleva reissu innostaa myös kovasti. Olen tosin aivan varma, että Suomeen päästyäni en hetkeen halua istahtaa lentokoneen penkkiin, sen verran monta pätkää tuossa parin viikon aikana tulee lennettyä.

  • Dyn hahmo Kirjoittaja
  • Dyn
    Varjovelho
    Tasolla 67
    8.85

07.08.2016 16:11 #107 :: Dyn
Matkustaminen ja pienet reissut
Asuin tosiaan UK-aikanani nelisen kuukautta Folkestonessa kanaalin rannalla. Kiitos ihanan vuokraemäntäni, joka vei minua joka paikkaan, Kentistä tuli nähtyä useampiakin vierailemisen arvoisia kohteita. Ohessa valikoima, mitä jäi päällimmäisenä mieleen. :smile:

Ryen keskiaikainen kaupunki. Hieno pieni kaupunki (tai nykymittapuulla ehkä kylä) mäennyppylän päällä. Pienillä kujia talsii mielellään ja joka nurkan takaa löytyy jotain ihasteltavaa, kuten pikku kauppoja, teehuoneita, vanhoja rakennuksia ja pieniä puutarhoja. Mermaid Inn -pubi on 1400-luvulta. Mukaan hyvät kengät, sillä kadut ovat enimmäkseen mukulakiveä.

Folkestone-Sandgate-Hythe-ranta. Englannin kanaalin rannalla pitkä ranta, jossa on uimapaikkoja, puistoja, nättejä vanhoja taloja, hassuja historiallisia uimakoppeja, pubeja, kalaravintoloita, kaikkea. Koko matkan kävely on pitkähkö, mutta mm. Folkestonesta Sandgateen käpöttelin itse muutamankin kerran. Hythen kylä on sekin hieno pieni englantilainen maalaiskylä, jossa voi ihmetellä mm. Napoleonia vastaan rakennettuja kanaaleja. Sandgatessa erityisesti on muutama todella hyvä ruokapaikka, jos englantilainen pubiruoka maistuu.

The White Cliffs of Dover. Englannin kanaalista nousevat valkoiset kalkkikivikalliot, joiden päälle ja alle pääsee kävelemään ilman sen suurempia turvavarusteita. Turistit ohjataan helposti Doverista linnan takaa maksulliselle parkkialueelle, josta lähtee kieltämättä ihan hienoja kävelyreittejä ja infopisteellä saa paikasta tietoa. Paikalliset jättävät autonsa St. Margaret's:n puolelle, josta voi kävellä rantaa kohti Doveria. Doverissa on myös hieno vanha linna ja St. Margaret's:n rannassa on mökki, jossa Ian Fleming kirjoitteli James Bond -kirjoja. Kalliita hienoja taloja voi pällistellä samalla, ei ole ihan huonot merinäkymät niiden terasseilta.

Deal ja Sandwich. Jos jatkaa kanaalin vartta Doverista pohjoiseen, tulee näihin hassun nimisiin paikkoihin. Dealissa on linna ja rantaa, Sandwithissa lähinnä rantaa. Voileipiin en törmännyt, mutta kuulemma ruokalaji olisi nimetty paikallisen aatelisen mukaan. Koko rannikon varrelta löytyy useita linnoja ja linnoituksia eri aikakausilta aina Tudorien sähläyksistä maailmansotiin. Hyvällä säällä voi nähdä kanaalin yli Ranskaan. Tämä on aika erilaista Englantia kuin mihin olen pohjoisempana Cambridgessa ja Lontoossa tottunut, mutta ilman muuta kokemisen arvoisia paikkoja.

Canterbury. Ei voi käydä Kentissä käymättä Canterburyn katedraalissa, tai näin minulle väitettiin. Paikalliset livahtavat sisään ilmaiseksi museokaupan kautta, turistit pulittavat lystistä kymmenisen puntaa, mikä on minusta kirkkoon pääsystä kuitenkin aika paljon. Menin paikallisten ovesta. :tongue: Canterbury on Kentin mittapuulla jo vähän isompi paikka, ja sielläkin vierähtää päivä mm. kuuluisaa vinoa kirjakauppaa ihmetellessä. Katedraali itsessään on ehkä tasoa "ihan hieno", enemmän odotin, mutta anglikaanityyli nyt on vähän pelkistetympää kuin vaikkapa Roomassa...

Folkestone tai Canterbury sopivat hyvin päiväkohteeksi Lontoon matkalle, sillä high speed -junat St. Pancrasilta kiidättävät rannikolle alle tunnissa. Doverin rata on ikävä kyllä juuri nyt poikki, mutta korjaantunee vuodenvaihteeseen mennessä, siihen asti saa tyytyä bussikyytiin. Pidemmälle Kentiin tarvitseekin jo sitten auton.
Muokannut 07.08.2016 16:16 Dyn

09.09.2016 20:46 #108 :: Valokaapeli
Matkustaminen ja pienet reissut
Tossa viime lauantaina lennettiin tyttöystävän kanssa Dubrovnikiin kymmenen päivän roadtripille. Toukokuisesta jenkkireissusta oli vielä sen verta jäänyt kesälomaa käyttämättä. Balkan valikoitui kohteeksi lähinnä lyhyiden lentojen ja lämpötilojensa vuoksi, näin syyskuussakin on jo muutamaan otteeseen kolmenkympin raja paukkunut rikki. :P

www.rantapallo.fi/valokaapeli/mostar-bal...ainen-kunnon-stoppi/

Jonkin verran ollaan keritty tien päältä bloggaamaankin (linkki retken ensimmäiseen postaukseen), mutta blogin FB-sivut ja Instagram-feedi on kyllä päivittynyt tiuhempaan tahtiin. Tähän mennessä ollaan vedetty aikalailla tällästä reittiä:

Dubrovnik - Mostar - Podstrana (Split) - Krka (päiväretki) - Makarska - Sarajevo (laukaukset) - Pljevlja (plusmiinus pari konsonanttia, ota siitä nyt sitten selvää) - Kotor - Dubrovnik

Tänään saavuttiin Kotoriin ja kaupunki on kyllä kaiken hehkutuksen arvoinen. Heittämällä paras pitstoppi tällä reissulla. Muista kaupungeista poiketen päätettiin jo etukäteen viettää täällä useampi (3) yö ja jo näin ekana iltana voi sanoa, ettei kaduta. Meidän guesthouse on Kotorin vanhasta kaupungista katsottuna tois puolel lahtea, joten tällälailla illan pimeinä tunteina on aika mukava katsella kaupungin valoja tyhjentäen samalla omistajaperheen suomaa tervetuliaispunkkua. Paikalliset viinit.<3

  • Skie hahmo
  • Skie
    Senesalkki
    Tasolla 44
    24.45

04.11.2016 00:43 #109 :: Skie
Matkustaminen ja pienet reissut
Kävin parhaiden kavereideni kanssa pidennetyn viikonlopun Lontoossa. Kun neljä eri puolella Suomea asuvaa tyttöä, joista pari opiskelee, yksi on vakitöissä ja neljäs tietää työpäivänsä noin viikon päähän, päättää lähteä yhdessä reissuun, suunnittelu on aloitettava aika varhain. Ostimme liput Harry Potter and the Cursed Child -esitykseen vajaa vuosi sitten, mikä määräsi reissuviikonlopun jonka jokainen sitten merkkasi punakynällä kalenteriinsa.

Mulle reissu Lontooseen taisi olla kuudes kerta tässä viimeisen kymmenen vuoden sisään. Jostain hassusta sattuman oikusta olen aina tehnyt matkan sinne eri ihmisten kanssa, minkä vuoksi olen nähnyt tietyt nähtävyydet sen kuusi kertaa haha. Mutta ei se haittaa, Lontoo on yksi suosikkikaupunkejani. Siellä on paljon nähtävää, pärjää englannilla, ihmiset on kohteliaita, shoppailtavaa riittää ja keskusta on mukavan pieni. Tällä kertaa meillä oli suhteellisen hyvin aikaa, viisi yötä reissussa, joten lähes kaikki suunnitellut paikat tulikin kierrettyä. Yksi päivä oli omistettu tuolle näytelmälle ja toisen uhrasimme shoppailulle. Ainoa mikä jäi vähän harmittamaan, että missasimme tällä Harry Potter -teemamatkalla Warner Brosin kierroksen. Eihän meistä kukaan tajunnut lentoja varatessa että satumme kaupunkiin juuri brittien syyslomaviikolla, jolloin oli turha yrittää saada lippuja juuri minnekään kuukauden varoitusajalla. Noh, ompahan syytä mennä uudestaan.

Tällä kertaa yövyimme Shoreditchissä, ja olin kyllä positiivisesti yllättynyt! Jostain syystä Itä-Lontoo kuulosti hiukan pahaenteiseltä (heh), mutta sehän olikin yksi hipsterikaupunginosa täynnä graffitteja, baareja ja ravintoloita. Suositus sille. Mitään uutta ei tullut juurikaan nähtyä (parit sightseeing-tourit sisälsivät Big Benin, Westminster Abbeyn, Trafalgar Squaren, Piccadilly Circusin, Borough Marketin, Southwarkin katedraalin, The Globen, Tate Modernin, St. Paulin katedraalin, Buckingham Palacen, Hyde Parkin, Harrodsin, Laiturin 9 ja 3/4, Baker Streetin, Chinatownin, Oxford Streetin yms.), ehtoisana matkanjohtajana kierrätin kavereita lähinnä tutuissa paikoissa. Jostain syystä Tower Bridge jäi taas käymättä, en ole ikinä saanut aikaseksi käydä kyseisellä sillalla! Myös Camdenissa olisi ollut kiva käydä, mutta aika ei siihen ihan riittänyt. Yhtenä tärkeimmistä kohteista oli tietysti Waterstones, mutta satuin sinne taas illalla siihen aikaan kun nimmareita alettiin jakamaan (edellisen kerran Andy Murray, nyt Alan Partridge aka Steve Coogan) ja siellä suljettiin yksi fiktio-puolista, buhuu.

Mutta all in all 9/10, flunssan oisin voinut jättää sairastamatta (kotiintuloiltana lämpöä +39,1 ja lentokoneessa aivan jäätävä korvakipu). Kiva että nyt tulevalla talvisesongilla täältä pohjosestakin pääsee kohtuuhinnalla suoraan Britteihin ja Eurooppaan, jos iskee pakottava tarve lähteä taas reissuun.

  • Dyn hahmo Kirjoittaja
  • Dyn
    Varjovelho
    Tasolla 67
    8.85

04.11.2016 05:04 #110 :: Dyn
Matkustaminen ja pienet reissut

Skie kirjoitti: Jostain syystä Tower Bridge jäi taas käymättä, en ole ikinä saanut aikaseksi käydä kyseisellä sillalla!


On kyllä vähän yliarvostettu, hassunvärinen silta... :tongue: Lasilattian läpi kannattaa käydä pällistelemässä jossain korkeammalla, ja oikea historiallinen siltahan on se seuraava kaveri eli London Bridge. Mutta jooh, viimeksi kun hengasin noilla nurkilla kävin kävelemässä Towerin ympäri, vähän siltaa pitkin (väistelin turisteja) ja päädyin etsimään Tower Hilliltä sen teloituspaikan muistomerkin, jota ei ollutkaan ihan helppo paikantaa - vieressä oli isompi ja peittävämpi maailmansotien muistomerkki. Auringonlaskussa hienoja maisemia, ja Thamesin etelärannan lasitalot näyttivät nekin aika komeilta kun laskeva aurinko niistä heijastui.

Käytyäni puoli vuotta Lontoossa töissä tuli kyllä havaittua, että opin melko helposti hyvät lounas- ja kahvipaikat, jokusen pubin (josta yliopistolaiset saivat alennusta, toki) ja kampuksen läheisimmät kirjakaupat, mutta juurikaan turistinähtävyyksiä en ehtinyt katselemaan. Greenwichin observatorio oli must-see-listalla, ja Greenwichin "kylä" muutenkin on kiinnostava oma maailmansa melkein keskellä Cityä, joten sitä jaksaa suositella uudelleen ja uudelleen. Muuten museokierrokseni ja nähtävyyteni rajoittuivat lähinnä siihen, mitä tuli muutaman tutun turisteilemaan tulleen ihmisen kanssa nähtyä, sillä työpäivän jälkeen nähtävyyksien katselu... noh, ei vaan jaksa. Sitä menee kotiin nukkumaan.

  • Dyn hahmo Kirjoittaja
  • Dyn
    Varjovelho
    Tasolla 67
    8.85

13.11.2016 00:17 #111 :: Dyn
Matkustaminen ja pienet reissut
Menen joulukuun ensimmäisellä viikolla (ja missaan Risingin pikkujoulut, sniiif) Washington D.C.:en duunimatkan merkeissä. Vaikka iso osa ajasta kulunee taas esitelmiä kuunnellessa ja omani pitämisen jännittämisessä, tarkoituksena olisi vilkaista paikalliset perusnähtävyydet eli Valkoisen talon, senaatin rakennuksen ja Washington monumentin, ja mitä muita näitä nyt siinä keskustassa on. Jos jollakulla on tiedossa must-see tai must-eat -paikkoja, otan vinkkejä vastaan, erityisesti niistä ravintoloista. :smile:

  • Dyn hahmo Kirjoittaja
  • Dyn
    Varjovelho
    Tasolla 67
    8.85

22.12.2016 23:55 #112 :: Dyn
Matkustaminen ja pienet reissut
Olen halunnut jo jonkin aikaa kirjoittaa tämän postauksen, en ole vain oikein keksinyt minne, joten menköön tähän. Matkat ja syöminen! Totta kai matkalla syödään hyvin! Siihen vaan äkkiä uppoaa tuhottomasti rahaa, jos joka ilta täytyy istua useamman tähden ravintolassa, ja ainakin itse (työ)reissun päällä kaipaan myös halpoja ja hyviä (nouto)ruokapaikkoja. Tässä seuraa siis Ellan parhaat ketjuraflat! Näihin voi törmätä lähinnä USA:ssa ja paikoin UK:ssakin, mutta tietty ketjuilla on taipumus levitä hiukan kaikkialle. Toivoa sopii, että jokin näistä laajenisi Suomeenkin. :grin:

Five Guys
Unohda mäkkäri, tässä on asiallinen burgerila. Homma toimii niin, että valitset joko ison tai pienen burgerin, juustolla tai pekonilla tai ilman - tästä muodostuu hinta - ja sen jälkeen listalta niin paljon täytteitä kun sattuu napostamaan. Oma suosikkini on juusto-pekoni-hampurilainen suolakurkulla, salaatilla, grillatulla sipulilla, majoneesilla ja sinapilla. Joskus otan myös (todella tulisia) jalopenoja tai grillattuja sieniä. Erilaisia kastikkeita on jonkunlainen valikoima, joten ihan heti ei kombinaatiot lopu kesken. Leipä on hyvää, liha on tosi hyvää (ja hei, mä harvoin nii-in paljon lihasta pidän) ja pirtelöt ovat jumalaisia. Kuulemma ranskalaisetkin on maukkaita, mutta kun paistavat ne maapähkinäöljyssä, eli jäävät meikäläiseltä syömättä. Juoma-automaatista voi tehdä itselleen just sellaisen limpparin kuin haluaa (ja refillit tietysti kuuluvat asiaan) lisäämällä peruslimppariin about minkä tahansa makuaineen. Ravintoarvot kiittävät, eikun siis. Lisäksi mihin tahansa pirtelöön saa pekonin kaupan päälle, jos ihan välttämättä haluaa kokeilla (minä en).

Texas de Brazil
Minähän en ihan oikeasti juuri syö lihaa... paitsi silloin, kun syön, ja silloin se on hyvää lihaa. Tämä on suosikki brassigrillien valikoimasta. Istu alas, hae salaattipöydästä salaattia - tai ok, "salaattia", siellä on kaikkea kalasta juustoihin ja paistetuista vihanneksista erilaisiin lisukkeisiin - ja lihaa alkaa tulla. Erilaista lihaa, kanaa, possua ja erityisesti sitä naudanpaistia, ja lammasta, tosi hyvää lammasta. Juttuja käärittynä pekonin ympärille. Juttuja käärittynä parmesaniin. Liha tuodaan siis pöytään, indikoit kääntämällä lappua haluatko lisää vai et. Tyrkyttävät tosin yleensä kumminkin. Lisäksi siellä on paistettua banaania, oh la la. Pois pääsee vain vierimällä ja lompakko tyhjänä, sillä lysti kustantaa useamman kymmenen taalaa riippuen vähän siitä, syökö lounaan vai päivällisen. Täytyy silti kokeilla. Ja pyöriä pois.

Chipotle
Tänne täytyy aina päästä: Chipotle on tortillojen Subway, eli tee-se-itse lättysi (vaihtoehtoja joko tortilla, tacot, "kylho" tms). Täytteenä kana tai jonkinlainen lihatuote, itse suosin kanaa ja vegekasvisten sekoitusta (yleensä saan ne kasvikset vielä kaupan päälle, hihi). Papuja ja riisiä, jos sellaisia haluaa, minä tykkään vain salaatilla ja runsaalla juustolla. Nachot ovat jumalaisia ja oma guacamole voittaa useimmat "hienommat" meksikopaikat ainakin Euroopassa. Että juu, hyvää. Joku puritaani kyllä tästäkin pahastuu, mutta mitä väliä.

Nando's
Kanaa! Tulista peri-peri-kastiketta! Tarvitseeko jotain muuta? Ah, valkosipulileipää ja ihan-ok-ranskalaisia poistamaan kastikkeen polte suusta. Älä koske burgereihin, menee hyvä liha hukkaan. Kastikkeista valitaan yksi kanan päälle, mutta lisää saa hakea itse niin paljon kuin tekee mieli kokeilla, joten hyvä kombinaatio on ottaa lihaan mukaan jokin miedompi ja lisätä pullosta sitä mukaa, kun tuntuu hyvältä.

Cosi
Kahvila, jossa tehdään itse leipä alusta asti - aivan järjettömän hyvää! Oma suosikkini on joko juusto- tai juusto-jalopeno-kuorrute. Tuoretta ja mahtavan maukasta, eikä hintakaan päätä huimaa - aamiaisen saa muutamalla dollarilla. Kahvikin ihan jees. Lounaalla myös salaatteja ja keittoja, erityisen hyvä hinta-laatu-suhde niissäkin.

IHOP
Eli International House of Pancakes. Pannukakkuja. Paljon pannukakkuja. Pekoni-vaahterasiirappi-munakas-pannarissa yhdistyy jonkinlainen amerikkalaisen aamiaisen unelma. Älä edes kysy, maista. Se on hyvää! Jokin paikallinen pikkukuppila on helposti kyllä parempi ja halvempikin, mutta jos et löydä muuta, luota ketjuun.

Peet's
Kahvibonus. Leivät ovat ihan ok, mutta en silti söisi täällä erityisesti, mutta kahvi on parasta ikinä ja sitä saa suurensuurina annoksina. Kannattaa kokeilla päivän laatua, saa erilaisia makuelämyksiä yllätyksenä. Sopii myös espressopuristeille.

01.01.2017 21:51 #113 :: Sarantha
Matkustaminen ja pienet reissut
Menee off-topiciksi, mutta tykkään konseptiltaan tuollaisista "kokoa oma annoksesi eri vaihtoehdoista" -tyylin ravintoloista joita noissa Dynin esittelemissä oli useampi. Se luo kasvissyöjällekin usein enemmän valinnanvaraa, kun monessa paikassa on vain yksi kasvissyöjille ajateltu päätäyte, kuten vaikka Subilla vegepihvi. Kun siihen saa sitten eri käyntikerroilla vaihdella lisukkeita, niin ei iske kyllästyminen niin nopeasti.

Eikä nyt mennä siihen, että esimerkiksi Subilla minä kuitenkin aina tilaan sen tasan saman kombinaation (vegepihvi hunajakauraleivällä ja hunajasinapilla)...

Jotta tulisi jotain itse aiheeseenkin kommentoitua, niin totean että yliopistotutkijana työskentelevä kaverini lähtee keväällä jonkinlaiseen vaihtoon tms. Belgiaan muutamaksi kuukaudeksi, ja oli puhetta että minä voisin mennä sinne visiteeraamaan jossain välissä.

  • Dyn hahmo Kirjoittaja
  • Dyn
    Varjovelho
    Tasolla 67
    8.85

02.01.2017 11:42 #114 :: Dyn
Matkustaminen ja pienet reissut
^ Itsekin allergikkona arvostan, jos annoksen saa koota itse. :smile: Keskilännessä autoillessa tuli vastaan myös erittäin hyvä, valitse-itse-periaatteella toimiva aasialaistyylinen wokkipaikka, joka saattoi jopa olla ketju, mutta hitto kun en muista sen nimeä enkä oikeastaan kaupunkiakaan. Jossain puolivälissä Chicagosta St. Louisiin.

Tällä hetkellä mietin vaihtoehtoja kesälomamatkaksi. Lentohinnat elokuulla ovat tietysti taivaissa, se kun on perinteinen Keski-Euroopan lomakuukausi. Haluan lomaltani rentoutumista ja leppoisaa meininkiä, joten todennäköisesti suuntaan johonkin tuttuun kohteeseen, niin suurimmat yllätykset ovat tasoa uusi ravintola tutussa kadunkulmassa. Vaihtoehtoja ovat tällä hetkellä ehkä lähinnä Englanti - lento Lontooseen ja auton vuokraaminen sieltä, jotta näkee taas hiukan maaseutuakin, esimerkiksi Cornwallissa en ole vielä käynyt - tai New York, joka on yleensä ollut ehdoton kesäsuosikkikohteeni. Hintaerohan näillä suunnitelmilla on "pienenpieni", sillä Lontooseen pääsee Norwegianilla 35e suunta ja Finskin bisneksessä NYC:n edestakaisille lennoille tulee hintaa pari tonnia. Ja juu, jos minä päätän lähteä rapakon taakse lomalla, kovasti haluaisin lentää bisneksen puolella, sillä siellä sillipurkkiosastossa tulee istuttua arkena ihan tarpeeksi.

Tietty johonkin uuteenkin paikkaan voisi taas mennä, mutta äh, hyväksi havaittu on hyvä. Skotlantiin haluaisin kovasti, mutta Iivari vetää hepulit jos ei pääse mukaan. :grin:
Muokannut 02.01.2017 11:43 Dyn

  • Dyn hahmo Kirjoittaja
  • Dyn
    Varjovelho
    Tasolla 67
    8.85

17.01.2017 13:05 #115 :: Dyn
Matkustaminen ja pienet reissut
Seuraava matkakohteeni on niinkin eksoottinen paikka kuin Oulu maaliskuun lopussa. Pari viikkoa vietän siellä työn puolesta. Viikonloppu 25.-26.3. on vapaa, joten jos Oulussa vielä on jotain must see -kohteita (muitakin kuin Raimun kissat), niin saa vihjata. Mukanani pörrää yksi nuori tutkijanalku.

Kesälomani ratkesi kun Lufthansan business-luokan NYCin lennot eivät olleet lainkaan pahan hintaiset, joten päätin lentää rapakon taakse 7.-15.8. Kun istuu arkena firman piikkiin turistiluokassa, lomalla bisneksessä lentäminen on ihan ansaittua luksusta. Olkoon tämä samalla myös ennenaikainen valmistujaislahja itselle. :grin: Hotelli on taas ihan Central Parkin kupeessa, ei ollut ihan halpa mutta ei mikään kalleinkaan tuolla sijainnilla. Tällä kertaa käyn ehkä luonnontieteellisessä museossa ja siirtolaismuseo Ellis Islandilla houkuttelisi myös.

20.01.2017 18:07 #116 :: Valokaapeli
Matkustaminen ja pienet reissut
Toi Five Guys on kyl yks lemppareista Jenkeissä! Parin viikon päästä ois taas lähtö rapakon taa, tällä kertaa New Yorkkiin ja vähän vesi kielellä oottelen jo sen ravintolatarjontaa. :P

  • Skie hahmo
  • Skie
    Senesalkki
    Tasolla 44
    24.45

08.02.2017 04:00 #117 :: Skie
Matkustaminen ja pienet reissut
Otan mielelläni vastaan vinkkejä kiinnostavista käyntikohteista/nähtävyyksistä/ravintoloista yms Budapestissä ja Roomassa.

Parin viikon päästä tiedossa on kolmen yön visiitti Budapestissä. Äiti lunasti viimein toissajouluisen lahjani, lupasin nimittäin kustantaa lennot Budapestiin jossa hän on vieraillut viimeksi villeinä interrail-aikoina seitsemänkymmentäluvulla. Itse kävin pikavisiitin kaupungissa minireilillä keväällä 2015, ruhtinaallisesti yksi kokonainen päivä oli silloin aikaa kierrellä kaupungissa. Noh, oleellisimmat tuli varmaan nähtyä, mielenkiintoisimpana kohteena ehkä rauniobaari, mutta koska nyt on hiukan enemmän aikaa, kuulisin mielelläni vinkkejä mitä muuta Budapestissä kannattaa tehdä ja nähdä.

Maalis-huhtikuun vaihteessa suuntaan vakkarireissukaverini kanssa vihdoin ikuiseen kaupunkiin. Uskomatonta että näin kauan on mennyt ennen kuin rauniofriikki on saanut viimein lähdettyä Roomaan! Aikaa Rooman (ja Vatikaanin) ihmettelyyn on melkein viikko, joten tekemistä olisi kiva keksiä joka päivälle. Ilmiselvimmät nähtävyydet tulee epäilemättä kierrettyä, mutta joitain päiväretkikohteita on tullut katseltua (Tivoli tai Ostia) eikä Firenzeenkään olisi kuin tunnin junamatka... Mutta siis, kaikki Rooman kätketyt jalokivet, olivat ne sitten parhaita kulmakuppiloita tai henkeäsalpaavia vuosituhansia vanhoja kivikasoja, kertokaa jos tiedätte!

  • Dyn hahmo Kirjoittaja
  • Dyn
    Varjovelho
    Tasolla 67
    8.85

08.02.2017 12:16 #118 :: Dyn
Matkustaminen ja pienet reissut
Roomassa kannattaa ainakin pistää ruoka-aikoina nenää hiukan ulos turistialueelta, sillä hinnat halpenevat heti ja ruoka jopa paranee. Mitä enemmän ravintolassa kuulee italiaa ja vähemmän englantia, sen todennäköisemmin parempi ruokapaikka. :grin: Sapienza-yliopiston suunnalla tuli syötyä monessa hyvässä paikassa, suurin osa niin pieniä, että ei niillä näytä olevan mitään nettisivujakaan... Parhaimmillaan maksoi kolme euroa juuri kiviuunissa paistettu pitsapala ja limppari. Vähän turistimaisemmasta ja hintavammasta päästä mainitsen tässä ainakin Mamma Angela'sin , joka jäi erittäin positiivisena kokemuksena mieleen pitkän kaavan illallisesta. Näillä oli myös paikallisia viinejä tarjolla.

Isojen pakollisten nähtävyyksien lisäksi kannattaa vain eksyä vanhaan kaupunkiin, sieltä löytyy toinen toistaan ihmeellisempää nähtävää lähes joka kulman takaa. Rooma on kyllä mahtava, pitäisi käydä siellä uudelleen.
Tykännyt: Skie

08.02.2017 12:57 #119 :: Doc Nicholson
Matkustaminen ja pienet reissut

Skie kirjoitti: Otan mielelläni vastaan vinkkejä kiinnostavista käyntikohteista/nähtävyyksistä/ravintoloista yms Budapestissä ja Roomassa.

Maalis-huhtikuun vaihteessa suuntaan vakkarireissukaverini kanssa vihdoin ikuiseen kaupunkiin. Uskomatonta että näin kauan on mennyt ennen kuin rauniofriikki on saanut viimein lähdettyä Roomaan! Aikaa Rooman (ja Vatikaanin) ihmettelyyn on melkein viikko, joten tekemistä olisi kiva keksiä joka päivälle. Ilmiselvimmät nähtävyydet tulee epäilemättä kierrettyä, mutta joitain päiväretkikohteita on tullut katseltua (Tivoli tai Ostia) eikä Firenzeenkään olisi kuin tunnin junamatka... Mutta siis, kaikki Rooman kätketyt jalokivet, olivat ne sitten parhaita kulmakuppiloita tai henkeäsalpaavia vuosituhansia vanhoja kivikasoja, kertokaa jos tiedätte!


Rooma on omia suuria suosikkejani, olen siellä käynyt varmaan puolisen tusinaa kertaa ja aina tekee mieli lähteä uudestaan. Paikka oikeastaan paranee vaan, kun ei enää tarvitse mennä niihin "pakollisiin" kohteisiin, jotka toki ovat ehdottomasti näkemisen arvoisia.

Tunnetummista kohteista suosittelen Via Appiaa. Vanhojen hautojen reunustama muinainen tie on hieno kävelyretki Rooman porteilta aina maaseudulle asti. Pari ensimmäistä kilometriä joutuu kävelemään liikenteen joukossa, mutta sitten pääsee varsinaiselle Via Appia Anticalle. Kannattaa selvittää etukäteen julkiset takaisin, muuten loppuu kyllä puhti... Jossain kuudennen mailikiven ( Casal Rotondon lähellä?)kohdalla bussit muistaakseni kulkivat vanhan tien poikki, eli pois pääsi julkisillakin. Omat eväät on ihan hyvä idea, ja hyvät kengät välttämättömyys.

Rooman kirkoissa on valtavasti nähtävää, isojen ja kuuluisien lisäksikin. Omia suosikkeja on San Clemente , joka on hieno esimerkki Rooman historiallisista kerroksista. Keskiaikaisen kirkon alta löytyy varhaiskristillinen kirkko jossa on jäänteitä rakennuksessa aiemmin sijainneesta Mithran temppelistä, ja sen alta vielä vanhempia raunioita Rooman paloa edeltäneeltä ajalta. Santa Constanza on myös hieno, toinen esimerkki varhaisesta kirkkoarkkitehtuurista Roomassa.

Sitten kunnolla kätketty helmi. Cerveterin kylän laidalta löytyy upea etruskien hautakaupunki. Tämän löytäminen vaatinee taas vähän paikallisliikenteeseen tutustumista, mutta on kyllä sen arvoista.
Tykännyt: Skie

  • Dyn hahmo Kirjoittaja
  • Dyn
    Varjovelho
    Tasolla 67
    8.85

08.02.2017 19:15 #120 :: Dyn
Matkustaminen ja pienet reissut
Kirkkoihin kannattaa uskaltautua sisään myös palvelusaikoina, varsinkin latinankieliset vesperit ovat kelle tahansa kielinörtille kiinnostavaa kuultavaa ja muutenkin pitkän päivän jälkeen hämmentävän rentouttava kokemus myös periluterilaisessa Suomessa kasvaneelle. Kävin itse kuuntelemassa keskisuuren kirkon vesperin, mutta tuttu kaveri vinkkasi, että varsinkin nunnien omat ovat intiimimpiä ja tunnelmallisempia. Katoliseen jumalanpalvelukseen voi pujahtaa sisään takariviin juurikaan herättämättä huomiota, ei sieltä ulos heitetä. Luostarit tarjoavat myös halpaa B&B:tä.

Valvojat: IivariSarantha