Häpeätkö ikinä sci-fi/fantasiaharrastusta?
Eipä tuossa harrastuksessa ole mitään seliteltävää. Jos joku pitää sitä vaikkapa lapsellisena, niin se on sen ongelma. Heidän kanssaan puhutaan sitten muusta kirjallisuudesta. Ei se ole sinänsä mulle mikään ongelma koskaan ollut, sillä lukemistoni ei rajoitu pelkkään fantasiaan. Olen lukenut Huoviset, Linnat sun muut melkein kannesta kanteen.

Lapsuus / teiniaikoina kakskytä vuotta sitten muut lukivat (ne jotka osasivat lukea

Isoimmat herneet olivat nenässä yleensä aikuisilla, joille etenkin fantasia oli sama kuin lastensadut. Ja kun melkein aikamies on kiinnostunut lastensaduista, niin se herätti ihmetystä niin kauan kunnes aloin kertoa minkälaisia juonikuvioita lukemissani kirjoissa oli, ja kyseenalaistin että milläs tavoin joku Saatana saapuu Moskovaan eroaa fantasiagenrestä.
Jep. Hyökkäävän puolustuksellinen kanta on jouduttu usein ottamaan, mutta ei kyse ole ollut häpeästä tai "en kehtaa tästä asiasta puhua" -fiiliksistä.
Dyn kirjoitti: Mä olen viimeksi hävennyt kirjojani luettuani Fifty Shades -triologiaa julkisella paikalla.
Kirjaa tai sen kantta näkemättä veikkaan, että jos kyse on vain nimestä, niin ne jotka kirjan tuntevat eivät välttämättä välitä.
Minä taidan määrittää itseäni tietyllä tavalla fantasian kautta ja innostukseni fantasiaan on varsin kokonaisvaltaista. Tarkoitan tällä sitä, että lukemieni kirjojen lisäksi kiinnostukseni fantasiaan on jollain tasolla vaikuttanut myös siihen, mitä muuta harrastan, mitä katson televisiosta, kuinka pukeudun, kuinka sisustan kotiani, mitkä tapahtumat kiinnostavat minua, keiden kanssa vietän aikaani, mitä olen opiskellut, mistä kirjoitin graduni...
Koska fantasia kuuluu hyvin suuressa määrin osaksi elämääni, en luultavasti tule edes ajatelleeksi, että fantasian lukeminen voisi olla jotenkin hävettävää. Tämän takia myös luultavasti ihmiset ympärilläni ovat sellaisia, jotka suhtautuvat aiheeseen suvaitsevammin ja kiinnostuneemmin.
Sen sijaan Emelien edellä mainitsema kiinnostus animeen ja mangaan on sellainen aihe, jota minäkin taidan hieman kartella. En häpeä tätäkään kiinnostusta, mutta minulla ei myöskään ole tarvetta ryhtyä selittelemään kiinnostustani sitä ymmärtämättömille. Fantasian puolesta taas taistelen ilomielin, jos joku haluaa tätä kiinnostustani paheksua.
Olen ylpeä scifinörtti ja joskus (hyvin harvoin) kun jollain on asiasta jotain sanottavaa, lyön mokoman lukkoon toteamalla, että scifikirjallisuus on sitä kaikkein korkeatasoisinta kirjallisuutta, koska se on täynnä kovaa tiedettä ja spekulaatiota tulevasta - jotain mihin tylsä mainstream-kirjallisuus ei tule koskaan pystymään...
Nykyisin minulla on vain pari kaveria, joilla on nörtähtäviä ominaisuuksia. Epänörttienkin kanssa vietän aikaa, mutta en millään tavalla salaile omaa nörtismiäni. Välillä monet kyllä ihmettelevät, että mitä hienoa näen esim. videopeleissä, miksi kulutan rahaa hintaviin kirjoihin tai miksi leffahyllyssäni on japanilaisia taide-elokuvia. Reaktiona ihmettelyihin selitän kyllä mielelläni, mistä näissä asioissa on kyse ja useimmat ovat sen jälkeen ihan ok minun ja aktiviteettieni kanssa.
Täytyy tosin myöntää että harvoin sitä tulee julistaneeksi lukevansa fantasiaa. Saatan sanoa olevani ahkera lukija, mutta harva kyselee sen kummemmin lukutottumuksien perään. Paljastan itseni lähinnä silloin kun saan päähäni alkaa esittelemään päässäni olevaa turhan tiedon määrää eli lausun ulkomuistista lajitteluhatun runon tai Dragonlancen Yhdeksän Sankarin laulun.
Sen sijaan jos jossain yhteydessä harrastukset, elämäntavat ja muut vastaavat viitekehykset nousevat esille, saatan todeta esim. että "erityisesti nuorempana luin paljon fantasiaa, kauhua ja muuta sellaista", samoin saatan myös mainita että minulla on roolipelaajataustaa, jos sen esille tuominen on jossain yhteydessä olennaista. Enkä oikein keksi mitään yhteisöä tai yhteyttä, jossa en kehtaisi näistä puhua.
kyty kirjoitti: Voi olla, ettei enemmistöllä edes ole yhtä paljoa mielikuvitusta kuin sci-fi- ja fantasiaharrastajilla, joten he kokevat mukavammaksi kuluttaa arkisempaa viihdettä josta saavat enemmän irti. Tai ehkä osa haluaisi lukea fantsua, muttei uskalla, koska "mitä ihmisetkin ajattelisivat?"
Tällainen yleistäminen on vähän tylsää ja... mielikuvituksetonta. Minä luen parhaimmillaan varmaan puolet ja puolet realistista kirjallisuutta ja spefiä, pitkällä aikajänteellä realistista tulee varmaan luettua vähän enemmän. Lukemastani spefistäkin varmaan 90 % on "tähän maailmaan" sijoittuvaa ja puitteiltaan aika arkista tarinaa. Usein minusta on tuntunut, että jos tykkää lukea spefiä, niin oletus on että silloin identifioi itsensä nimen omaan tämän kirjallisuudenlajin harrastajaksi, mutta minulle spekulatiivinen fiktio on vain yksi osa lukuharrastustani. En kuitenkaan koe, että olisin sen vuoksi mielikuvituksettomampi kuin "täysiveriset" spekulatiivisen fiktion harrastajat.
Ylipäätään raja-aidat eri genrejen välillä ovat höllentyneet. Silloin kun minä olin yläasteella ja lukiossa (2000 -luvun taitteessa), fantasian lukeminen tarkoitti nimenomaan niitä tiiliskivikirjoja joiden kansissa oli lohikäärmeitä ja sisäsivuilla jonkin kuvitteellisen maailman kartta. Kun taas nykyään jos katsoo esimerkiksi täältä Risingilta uutuuskirjojen listaa, joukossa on monia sellaisia joissa spefimpi aines on vain yksi osa tarinaa.
Lukemista ihmetellään paljon enemmän kuin mitä luen, mutta enivei, piilottelen asiaa. Kavereiden kesken ei tietenkään mitään ongelmaa, samanlaisia fantasiafaneja on muutama, mutta julkisilla paikoilla yksin. Jos kaveri jättää mut kouluun yksin, mieluummin luen jotain missä on huomiota herättämätön kansi, eikä välttämättä mitään niin järjettömän... värikästä. Tuulen varjo ja Enkelipeli ovat molemmat hyviä koulukirjoja, tekemistä tunnille, "rahvas" ei tiedä mitään, mutta erääseen opettajaan tein vaikutuksen. Ei vain viitsisi samoja kirjoja rahdata mukanaan joka päivä.
Olen heikko. Se on kamalaa. Kotona luen mitä haluan (ja niistä osa häpeän myös tällä foorumille...) ja olen onnellinen yksinäinen susi. Mutta ei saisi välittää massan mielipiteistä.
The Big Bad Wolf kirjoitti: ...ja niistä osa häpeän myös tällä foorumille...
Pakko olla...
Nykyjään kun olen päässyt moisesta yli, olen ylpeä siitä kuka olen ja mitä teen. Eli voin hyvinkin esitellä outoja harrastuksiani missä vain.
Dragan kirjoitti: Rankan koulukiusaustaustan takia en pitkään esitellyt mitään tekemisiäni julkisesti, mutta kyseessä ei oikeastaan ollut häpeäminen vaan sulkeutuminen.
Nykyjään kun olen päässyt moisesta yli, olen ylpeä siitä kuka olen ja mitä teen. Eli voin hyvinkin esitellä outoja harrastuksiani missä vain.
Dragan, allekirjoitan sanomasi täysin. Esim. yläasteella en antanut itsestäni mitään ulos, en vatteiden, musiikki- tai kirjallisuus makujeni suhteen. Nykyään olen avoimesti outolintu nörttityttö. :)
Luen paljon kirjoja, joka toinen lukemani kirja on fantasia/kauhu aiheinen. En ole ikinä lukenut kirjoja koulussa välitunnilla jne. joten jos luen kirjoja niin matkustan yksin julkisilla joten kukaan ei ole huomannut luku harrastustani vaikka en salaa sitä. Hiukan kyllä nolottaa se että pidän vampyyri kirjallisuudesta, elokuviasta jne. koska en halua että lullaan mun olevan Twilight fani ja koska muutenkin vampyyrit ovat "muodissa".
Luonani ei käy kukaan, mutta yllättyisivät kirjahyllystäni. Joskus olen maininnut että luen paljon kirjoja, monet ovat yllättyyneet siitä koska ovat luulleet että en tee muuta kuin vain shoppailen. Eli kiitti vaan että mua pidetään tyhmänä ulkonäön perusteella.


Scifin ja fantasian yhteenniputtamisen olen aina kokenut siinä mielessä ongelmalliseksi, että fantasia tuntuu olevan enempi yksinomaan sitä kevyttä eskapismia, enkä mielelläni tule rinnastetuksi niihin, jotka lukevat yksinomaan fantasiaa.
Vain asioita jotka ovat pakollisia voi hävetä. Eiköhän tämä ole oma valinta, jos sitä häpeää niin lopettaa sen, ettei tarvitse hävetä.. Omapa on valinta.