Häpeätkö ikinä sci-fi/fantasiaharrastusta?

Kirjallista makuani on aina ihmetelty, siihen on niin tottunut, että tunnustan sujuvasti mieltymykseni. Lapsena luin kirjojen lisäksi sarjakuvalehtiä, mikä oli äidin mielestä kauheaa. (Mutta ah, Tex Willer, Teräsmies ja Fantom, teidän takianne kestin!) Sitten löysin Tarzanit ja saman tekijän Mars- ja Venus-kirjat. Nyt järkyttyi jo äidinkielen opettajakin ja ihmetteli, kun luin myös "parempaa", enkä olisi hänen mielestään saanut pilata tyylitajuani. Häpeän huippu olivat lukemani kioskikirjat. (Ah, El Coyote, se Mallorquin siis, ei se toinen.) Mutta niin vain tuli sitten opiskeltua kirjallisuustiedettä tohtorintutkintoon asti. Väitöskirjan tein varmuuden vuoksi niin sanotusta korkeakirjallisuudesta, mutta lisensiaatintyön Burroughsin Mars-kirjoista, heh.

En häpeä. Olen niin outokainen, ettei kukaan edes kummastu hörhöilyistäni.

Jotenkin huvittava kysymys siinä mielessä, että tuntuu, että fantasian tai scifin lukeminen alkaa olla sieltä normaaleimmasta päästä harrastuksia etenkin opiskelupiireissäni (toinen pääaine it-alalla). Töissä tms. puolestaan pikemminkin tykkään ravistella ihmisten ennakkoluuloja, joten tällaisen harrastuksen kertominen on pikemminkin huvi kuin häpeä.

Tämä asia on suhteellisen haastavaa etenkin armeijassa, missä tällä hetkellä elen. Siellä yrittää iltaisin rauhassa lukea lähinnä fantasia kirjoja. Yllättävän moni ihminen tulee kyselemään mitä ja minkä tyylistä kirjaa lukee, ja reagoivat ehkä hieman hassusti kun sitten kertoo mistä kirja kertoo. Välillä sitä miettii, onko outoa että aikuinen, mutta kuitenkin nuorimies on vielä kiinnostunut fantasia aiheisista kirjoista\elokuvista. Onneksi on kuitenkin siskoni, jonka olen huomannut vasta vastikään lukevan samankaltaisia kirjoja kanssani. Olemmekin jonkin verran jutelleet lukemistamme kirjoista, ja suositelleet tosisillemme lukemiamme kirjoja.

Mulla taisi sitten käydä tuuri kun olin vuosi sitten intissä, siellä nimittäin sattui p-kaudella samaan tupaan juurikin fantasiaa lukeva henkilö ja viereisessä tuvassa oli toinen. Ihmiset siis aikalailla tottuivat siihen että porukka lukee sci-fiä ja fantasiaa, joten kummasteluja ei tullut.

Muussakaan elämässä ei pahemmin oudoksuntaa tule, perhe ja sukulaiset ovat tottuneet lukemisiini (lukenut kuitenkin fantasiaa siitä asti kun opin lukemaan) ja kavereissa ja ympäristössä on riittävästi samanhenkisiä ihmisiä jotka lukee samoja kirjoja, tai sitten suvaitsevia jotka eivät välitä mitä toinen lukee.

En siis häpeä harrastustani, vaan pidän sitä enemmänkin mielenkiintoisena kuriositeettina

Se on totta, että perhe ja ystävät eivät yhtään kummastele, moni ystävistäni lukee samanaiheisia kirjoja. Perhe on muuten vain tyytyväinen lukemiseen, sillä suurin osa suvustani lukee paljon.
Intti on ainut paikka, missä se on joidenkin mielestä ehkä hieman outoa.

Itseasiassa en todellakaan. Minulla ei suoraan sanottuna ole ystäviä, jotka lukisivat. Eräs lukee, mutta vain yhtä ja tiettyä sarjaa. Olen monesti saanut kuulla nälvimistä harrastuksestani. Yhä usemmin kysymykset menevät näin. "Miksi ihmeessä luet. Äidinkielihän on yleisesti ihan syvältä!" "Ei vitsi et oot nolo:" "Joo toi lukee aina", mutta olen aina vain kohauttanut olkapäitäni tai sanonut takaisin. Olen ylpeä harrastuksestani, ja jos se häiritsee muita niin antaa häiritä

Nuorempana sitä tuli hävettyä yhtä sun toista, enää ei jaksa välittää.

En ikinä. En koskaan. Olen täysi "nörtti", "fantasiakahjo" ja mitä kaikkea muiden sanoin, mutta olen sitä hyvin hyvin ylpeästi. Ja puhun siitä kaikille jotka vain viitsivät kuunnella. Ja yritän myöskin käännyttää kaikki uskontooni kuten kunnon sananjulistajan tuleekin. En ymmärrä miksi ihmisen pitäisi hävetä tällaista? Eihän tässä ole mitään hävettävää. Maailma olisi parempi paikka jos useampi ihminen lukisi fantasiaa.

Aurelia

En ole hävennyt mitään mitä luen. Perhe ja pieni kaveripiiri tietää mitä luen. Myös osa nettikavereista lukee samaa aihetta. Puhun vain siitä niille jotka lukee myös.

Miksi pitäisi hävetä sellaista mistä tykkää?

Koskaan ei ole hävettänyt. Kerran meinasi ärsyttää, kun isotäti luettuaan novellejani kysyi että aionko koskaan kirjoittaa mitään "oikeaa". Ja välillä saman kysymyksen näkee toisen kasvoilla vaikka tämä ei sitä lausuisikaan. Mutta ei siitäkään jaksanut lopulta loukkaantua. Kun yksi on koko ikänsä lukenut tietokirjoja ja realismia, niin spefi voi ymmärrettävästi olla vaikeaa sulattaa.

En sanoisi koskaan hävenneeni lukutottumuksiani, monet parhaista ystävistäni harrastavat myös lukemista, etenkin scifin/fantasian lukemista eli samanhenistä porukkaa löytyy lähipiiristäkin. Myös vanhemmat on aina kannustanut lukemaan sen tarkemmin kohdentamatta mitä. Kunhan lukee. Välillä mutsi kyllä huolestunut luenko iälleni sopimattomia kirjoja (tyyliin kun luin Remeksen aikuistenkirjoja 12v..:D)

Mua järkyttää miten moni ihminen väittää ettei lue koskaan mitään ja että vihaa lukemista. Mä en voi käsittää sellasta! Ite olen aina lukenut, siitä asti kun opin. Aina joku kirjan kesken, ilman luettavaa tulee orpo olo. Siksi en mainosta omaa harrastustani sellasten ihmisten keskellä joiden tiedän inhoaan lukemista, mutta tuottaa kyllä hankaluutta pitää suu kiinni kun letkautellaan lukemisesta.

En häpeä, eikä ole koskaan tarvinnut. Ainoastaan isäni tuntuu välillä ihmettelevän, että mites minä nyt vielä yli kaksikymppisenäkin luen fantasiaa. Hän taitaa pitää sitä vieläkin lasten ja nuorten genrenä. Ihmetelkööt, kun ei kuitenkaan sen enempää rupea tivaamaan asiasta. Onpahan ainakin tyytyväinen, että lukemisharrastukseni on pysynyt.

Kavereilta on joskus tullut pientä vitsailua aiheesta, mutta sekin lähinnä hyväntahtoista. Vastapainona minulla on kavereita, jotka myös lukevat scifiä ja fantasiaa, joten niiden kanssa taas saa jutella aiheesta ihan vapaasti.

Jotenkin tuntuu, että kun fantasia ja scifi on tullut enemmän valtavirran suosioon (True Blood, vampyyrisarjat, Game of Thrones jne.) niin vierastus genreä harrastavia kohtaan on hiukan hälvennyt.

En varsinaisesti häpeä spefi/lukuharrastustani mutta en kyllä paljon kerro tai mainosta siitä muille. Minulla on määrällisesti niin vähän kavereita joista kukaan ei harrasta lukemista tai yleensäkään lue yhtään.. Harva oikeastaan tietää että luen paljon ennen kuin käy huoneessani. Kyllä siinä ehkä vähän nolottaa kun ihmiset tulee vierailulle ja katsoo kirjahyllyä suu auki: "Ooksää oikeesti muka lukenu nää kaikki??" Sitten yleensä vaan yritän vaihtaa puheenaihetta. Älkää kysykö miksi haluan ehkä kuitenkin peitellä harrastustani, en oikeen tiedä itsekkään

Juuri vaihdoin manga aiheisen olkkarin maton tavallisempaan ja seiniäkään eivät enää ole hetkeen koristaneet fantasia tms. aiheiset kuvat.
Ehkäpä en halua tuoda esiin ko. teemoja enää samalla tavalla kuin joskus aikaisemmin.
Kirjahylly kyllä on esillä kirjoineen, mutta se on sentäs toisessa huoneessa johon vain harvalla on ollut pääsy^^

^ Nääh, voi vedota myös siihen, että haluaa vähän eri henkisen sisustuksen välillä. Julistaminen ja häpeily ovat kuitenkin eri asioita. :D Mangakuvasto muodostuu huoneessa helposti aika hallitsevaksi, ja määrittelee muuta sisustusta...

En kyllä usko, että miun asunnosta arvaisi kukaan pelkän sisustuksen perusteella, että harrastan fantasiaa ja scifiä, että kuuntelen metallia tai että pukeutumistyyli vaihtelee kauluspaita-lookista gootahtavaan, vaikka väitän, että sisustus on kuitenkin miun näköiseni...

En mä sitä sillee häpeä, mutta jos joutuu olee tekemisissä vanhempien ihmisten kanssa (60+ tai 50+) , ketkä on intohimoisia kirjallisuuden ystäviä, eikä ymmärrä scifiä tai fantasiaa, niin kyllä sieltä välillä saa hymähdyksiä jos kerrot että luit jotain scifia tai fantasiaa. Niitten mielestä saa ja pitää lukea vain palkittuja teoksia, jotka on ah niin hyviä ja sivistäviä.

En häpeä, miksi mun pitäisi hävetä ylipäänsä mitään?

Kultasuu kirjoitti: En häpeä, miksi mun pitäisi hävetä ylipäänsä mitään?

Ei kai kenenkään pidä hävetä, eikä monenkaan tarvitsisi, mutta rautainen itsetunto ja haaveilu (fantasiafanien kansantauti) harvoin kuuluu samaan pakettiin...

max kirjoitti:

Kultasuu kirjoitti: En häpeä, miksi mun pitäisi hävetä ylipäänsä mitään?

Ei kai kenenkään pidä hävetä, eikä monenkaan tarvitsisi, mutta rautainen itsetunto ja haaveilu (fantasiafanien kansantauti) harvoin kuuluu samaan pakettiin...

Joo, tuossa olet kyllä aivan oikeassa, ja mulla ainakin tuo itsetunto vaihtelee päivästä ja tilanteesta toiseen, mutta kyllä sitä iän myötä on tullut edes ihan pikkuisen enemmän sellaista oikeata itsensä hyväksymistä ja myntämistä sellaisena kuin on ja milloinkin sattuu olemaan ja nykyään ei enää jaksa välittää muiden mielipiteistä - ainakaan - niin paljon kuin ennen, eli siinä suhteessa mulla ainakin on nykyään helpompaa tuollaisten häpeä asioiden kanssa, eli olen edelleen samaa mieltä: en häpeä fantasiakirjaharrastustani, tai muutenkaan lukemista