TV-sarjat

  • Rasimus hahmo
Rasimus
Aavevelho
Taso: 40
  • Viestejä: 764
Rasimus vastasi aiheeseen: TV-sarjat
21.04.2018 23:45 #341

Perus-tv:n sarjapuolella on ollut mun mielestä aika tylsää.

Legion aloitti toisen tuotantokautensa ja sen ensimmäinen jakso tuntui liian itsetarkoitukselliselta outoilulta ekan kauden menestystä jahdatessa, mutta onneksi toinen ja kolmas jakso ovat vähän rauhoittuneet ja alkavat taas muistuttamaan oikeaa hullua tarinaa.

X-files jätti käteen pari hyvää jaksoa, mutta muuten se on yhä kuolleen hevosen ruoskimista.

The Orvillekin, perhana, kääntyi lopulta liian startrekmaiseksi ollakseen muuta kuin ihan kiva nostalgiatrippi. En olisi ikinä uskonut sanovani tätä, mutta kaipasin enemmän hurttia huumoria.

Walking dead vihdoin päätti lopettaa Rickin ja Neganin välisen ylipitkän ja puuduttavan sodan. Negan jätettiin yllättäen eloon, joten kai tästä vielä jotain hankaluuksia tulee - tai uusi jäsen Rickin tiimiin. Ei juurikaan kiinnosta, seuraan sarjaa nykyään lähinnä tavan vuoksi.

-+-+-

Ikivanhoista sarjoista tuli katsottua uudestaan Babylon 5. Kyseessähän on 1994 alkanut Star Trek Next Generationin vanavedessä vihreätä valoa saanut sarja avaruusasemasta, joka päätyy maailmankaikkeuden laajuisten tapahtumien keskipisteeksi. Sarjan teki erikoiseksi se, että se oli yksi ensimmäisistä jatkuvajuonisista sarjoista. Kovasti ovat kehuskelleet, että sarjan viisi tuotantokautta olivat kaikki etukäteen suunniteltua, mutta jo tuolloin, ja nyt uudestaan katsoessa, mulle kyllä syntyi ihan eri vaikutelma.

Eka tuotantokausi meni vielä ymmärrettävästi itsenäisten jaksojen kanssa kokeillessa, minkälaisen vastaanoton sarja saa ja kannattaako iso juonikuvio käynnistää. Sen aikana esiteltiin erinomainen henkilökaarti, jonka mieleenpainuvimpina hahmoina toisiaan vihaavat centaurien suurlähettiläs Londo ja narnien suurlähettiläs G'Kar. G'Kar esiintyy aluksi roistona ja Londo lupsakkaana ja sympaattisena renttuna, vain jotta myöhemmissä sarjan jaksoissa näiden osat alkavatkin muuttua aluksi päinvastaisiksi, ja lopulta sitten molempia (ja molempien kotimaailmoja) koskevien traagisten tapahtumien kautta jonkinsortin ystävyydeksi. Ekalla kaudella esitetään vain vähän viitteitä tulevasta Varjosodasta, kun ns. arkkityyppinen vuosituhansien välein ilmestyvä pahuus tekee uutta tuloaan.

Toisessa tuotantokaudessa päästiin jo jaksosta toiseen etenevään koherenttiin suureen tarinaan ja etukäteen pedattuun Varjosotaan, ja se on se piste jossa aloin muistamaan miksi olin aikoinani niin täpinöissäni koko sarjasta. Kyseessä kun on parasta avaruusoopperaa mitä tuolloin telkusta tuli kun Next Generationkin oli lopetettu.

Homma jatkuikin ihan mainiosti kolmannen tuotantokauden loppuun asti jonka jälkeen yskähtely alkoi: Varjosota päättyi, ja sen jälkeen käytiin täysin erillisinä tarinakaarina läpi Maan vapautus totalitaarisesta diktatuurista ja varjojen jälkeenjääneiden kätyreiden toimista sodan päättymisestä huolimatta. Erilliset tarinakaaret olivat selkeästi huono idea, kun ne kaikki kuuluivat saman Varjosodan alaisuuteen. Miksi lopettaa Varjosota, ja sitten eristää nuo alisodat omiksi osioikseen, vaikka ne olisi voitu kertoa yhdessä kasassa saman sodan eri näyttämöinä?

Jotenkin syntyi vaikutelma, että kolmannen tuotantokauden kohdalla saattoi sarjan jatko olla vaarassa, joten päädyttiin yskähtelevään ratkaisuun lopettaa Varjosota ennen aikojaan jonkinlaiseksi finaaliksi siltä varalta että sarja lopetettaisiin. No, jatkoa saatiin, joten pienen onnahtelun jälkeen päästiin ihan hyvin edenneeseen Maan vapautustaisteluun joka vei neljännen tuotantokauden ja lopetti sen komeasti. Sitten saatiin vahvistus, että sarjaa vieläkin jatketaaan, ja sen jälkeen tehtiin viides tuotantokausi taas erillisenä kasanaan kaapien kasaan ne elementit, joita ei uskallettu tunkea aiempiin jaksoihin kun ei tiedetty saataisiinko niille ikinä kohtuullista päätöstä...

Toinen mielenkiintoinen piirre oli huomata kuinka näyttelijöiden ailahtelevaisuus pakotti ratkaisuihin, joissa rooleja isossa tarinassa pompoteltiin edestakaisin. Selvimmin ensimmäisessä jaksossa esiintyneen telepaatin Lyta Alexanderin, tämän myöhemmissä jaksoissa korvanneen Talia Wintersin, ja sitten taas sarjan loppupuoliskolla kuvioihin palanneen Lytan välillä.

Varoitus: Spoiler. [ Napsauta laajentaaksesi ]


Kolmas havainto oli todeta, että sarjahan oli - jumankauta - kuvattu alunperinkin 16:9-kuvakoossa. Aluksi luulin, että dvd-versio oli pilattu raksimalla 4:3-kovakoosta ylä- ja alalaidat pois, mutta kun rajaukset olivat jatkuvasti parhaat mahdolliset, piti lopulta internetistä tarkistaa ja siellä vahvistettiin sarjan olevan kuvattu 16:9-kuvakoossa. 90-luvun puolivälissä. Aikana jolloin kaukosäätimet olivat vielä melko uutta luksusta tonnin painoisten katodisädeputkien kylkiäisinä (okei, nyt liioittelen) :cool:

Ainoata valittamisen aihetta katsomastani dvd-versiosta tulee sarjan erikoistehosteista: tietokonegrafiikat ovat rumia, ja kuva muuttuu sumeaksi aina kun niitä on käytössä. Lavasteissa kuvatut otokset taas ovat ihan skarppeja (tai siis niin skarppeja kuin 90-luvun analogisesti tallennetulta kuvalta sopii odottaa). Knoppitietona, että ainakin sarjan alkupuolen tehosteet on tehty Commodore Amiga-koneilla, myöhemmin Pentium PC:llä. Lisäksi vakuutuin, että Mass Effect -pelien juoni on varastettu sarjasta jonkin verran soveltaen ja parannellen aina indoktrinaatiota myöten.


It's a beautiful day to get rid of some radioactive waste

Last edit: 22.04.2018 00:21 : Rasimus.

  • Jussi hahmo
Jussi
Arkkivelho
Taso: 58
  • Viestejä: 1129
Jussi vastasi aiheeseen: TV-sarjat
08.05.2018 12:55 #342

Sen jälkeen, kun viimeksi kirjoitin ketjuun, katsoin Eloonjääneiden (The 100) neljännen tuotantokauden loppuun kausiboksilta. Suosikkini sarjassa on edelleen kakkoskausi, mutta oli tämäkin erittäin hyvä, ja suunnilleen samaa tasoa kolmosen kanssa. Meno oli vielä aiempaakin synkempää, ja päähenkilöt joutuivat säännöllisesti tilanteisiin, joissa oli vain huonoja vaihtoehtoja. Tykkään sarjassa erityisesti siitä, miten se laittaa perusasetelman jatkuvasti uusiksi. Jotkut toiset tekijät/käsikirjoittajat olisivat jatkaneet avauskauden tyylillä eteenpäin niin kauan kuin katsojia riittää. Neloskausi muuten saapui äskettäin Suomen Netflixiin. Amerikan televisiossa Eloonjääneiden viitoskausi käynnistyi pari viikkoa sitten. Eilen uutisoitiin , että sarjasta on tilattu kuudes kausi!

Jussi kirjoitti: Kakkoskautta ei vieläkään löydy suomen Flixistä, joten se on minulla yhä näkemättä.

Ostin The Last Kingdomin toisen kauden blu-ray-boksina CDONin "vihreästä perjantaista", hinta oli 9,95 euroa. Aion aloittaa katsomisen tällä viikolla.

Nyt on selvinnyt , että American Godsin toinen kausi nähdään ensi vuonna.

Amerikkalainen kaapelikanava AMC suunnittelee tv-sovitusta Joe Hillin kauhuromaanista NOS4A2. Tammi lopetti jostain syystä Hillin kirjojen julkaisun Sarvien jälkeen, joten tätä bestseller-romaania ei ole saatavilla suomennoksena.

Apple tekee sarjan Isaac Asimovin Säätiöstä. Tämä on tarkoitus näyttää firman omassa suoratoistopalvelussa, joka aloittaa mahdollisesti ensi vuonna. Ehkä WSOY julkaisee kirjoista uudet pokkaripainokset tv-sarjakansilla...

Mr. Mercedes -sarjan ensimmäinen tuotantokausi saapuu C Moreen ylihuomenna.

Psykopaattinen sarjamurhaaja pääsee pakoon varastettuaan mersun ja ajettuaan sillä ihmisjoukkoon. Kaksi vuotta myöhemmin eläkkeelle jäänyt murhatutkija Bill Hodges saa kasan kammottavia viestejä ja ryhtyy salaiselle ja vaaralliselle ristiretkelle saadakseen tappajan oikeuden eteen ennen kuin tämä iskee jälleen. Sarja perustuu Stephen Kingin vuonna 2014 julkaistuun bestseller-kirjaan Mersumies (Mr. Mercedes). David E. Kelleyn (Big Little Lies, Ally McBeal) tuottaman ja kriitikoiden kehuja keränneen sarjan pääosissa nähdään Brendan Gleeson (In Bruges, Harry Potter), Harry Treadaway (Penny Dreadful) sekä Mary-Louise Parker (Weeds, Angels in America). Sarjan on ohjannut Jack Bender (Under the Dome) USA 2017.


HBO Nordic on hankkinut Suomen-oikeudet BBC:n C.B. Strikeen. Tämä on seitsenosainen sovitus Robert Galbraithin eli J.K. Rowlingin Cormoran Strike -dekkareista. Jaksot tulevat katsottaviksi palveluun 18. toukokuuta.

7-osainen minisarja perustuu Harry Potterin luojan J.K. Rowlingin nimimerkillä Robert Galbraith kirjoittamaan menestysdekkarisarjaan. Tapahtumien keskiössä on yksityisetsiväksi ryhtynyt sotaveteraani Cormoran Strike (Tom Burke; Only God Forgives), joka pitää pientä etsivätoimistoaan Lontoossa. Striken vertaansa vailla oleva tietotaito ja menneisyys sotilaspoliisin tutkijana auttavat häntä ratkaisemaan kolme monimutkaista tapausta, jotka ovat saaneet poliisit ymmälleen. Minisarjan kolme ensimmäistä jaksoa perustuvat kolmiosaisen kirjasarjan ensimmäiseen osaan Käen kutsu (ohjaus: Michael Keillor), ja seuraavat kaksi jaksoa pohjautuvat kirjaan Silkkiäistoukka (ohjaus: Kieron Hawkes) ja loput kaksi jaksoa ovat kolmannesta kirjasta Pahan polku (ohjaus: Charles Sturridge). Sarjan pääosissa nähdään Tom Burke, Holliday Grainger, Killian Scott, Tim McInnerny ja Natasha O’Keeffe.



Sitten ilmaiskanavien tulevaa ohjelmatarjontaa:

The Leftoversin kolmas eli viimeinen kausi nähdään ihan kohta Ylellä. TV2 esittää kauden neljä ensimmäistä jaksoa putkeen ensi viikon torstaina (17. toukokuuta).

The Handmaid's Tale – Orjattaresi alkaa Yle Teemalla 5. kesäkuuta. Silloin tulee tuotantokauden kolme ensimmäistä jaksoa peräjälkeen. HBO Nordicilla pyörii parhaillaan kakkoskausi.

Poldarkin ystäviä ilahduttaa se, että Yle alkaa näyttää historiallisen draaman neloskautta 7. kesäkuuta. BBC on jo tilannut viitoskaudenkin.

Ei scifiä tai fantasiaa, mutta risinglaisia saattaa kiinnostaa se, että MTV3 aloittaa Isänmaan puolesta -sarjan tuoreen seiskakauden esittämisen 18. kesäkuuta.


Last edit: 08.05.2018 13:08 : Jussi.

  • Jussi hahmo
Jussi
Arkkivelho
Taso: 58
  • Viestejä: 1129
Jussi vastasi aiheeseen: TV-sarjat
30.05.2018 02:16 #343

Jussi kirjoitti: Poldarkin ystäviä ilahduttaa se, että Yle alkaa näyttää historiallisen draaman neloskautta 7. kesäkuuta.

Sittenkin viikkoa myöhemmin eli 14. päivä.


Nyt on se aika vuodesta, että Amerikkalaiset tv-kanavat lakkauttavat joitakin sarjoja antavat toisille uusia kausia. Kirveestä ovat saaneet esimerkiksi Lucifer ja Ash vs Evil Dead (molempia tehtiin kolme kautta) sekä Marvel's Inhumans (yksi kausi). Uudet tuotantokaudet taas ansaitsivat mm. Netflixin Matkalla avaruuteen -rebootti (Lost in Space), S.H.I.E.L.D.-agentit, Krypton, Crazy Ex-Girlfriend, iZombie ja Gotham.

Kolmen viimeisen kohdalla kyseessä ovat päätöskaudet. SHIELDistä katselen parhaillaan Viaplaystä neloskautta. Koko sarja poistuu palvelusta kuukauden vaihtuessa, joten tuli vähän kiire... Katselen myös parin vuoden takaista sarjaa 11.22.63, joka on tulkinta Stephen Kingin samannimisestä romaanista. Luin kirjan viime vuonna ja tykkäsin siitä kovasti. Tv-sarja on ollut iso pettymys. Minulla on kaksi jaksoa näkemättä, ja katson ne ihan vain sen takia, että saan sarjan päätökseen. Jotenkin tässä sovituksessa on mennyt kaikki pieleen.


HBO:n Vartijat-sarja (Watchmen) vaikutti kiinnostavalta. Ajattelin, että saisimme uskollisemman tulkinnan Alan Mooren sarjakuvaklassikosta kuin muutaman vuoden takainen elokuva oli. Mutta Damon Lindelof kertoi äskettäin, mistä tv-sarjassa on kyse. Tekstin lukemisen jälkeen se ei kiinnosta yhtään, ja on erittäin epätodennäköistä, että katsoisin Watchmeniä. Kyseessä on uusi tarina uusilla hahmoilla.


Minulta oli mennyt ohi, että tammikuussa uutisoitiin , että Umberto Econ Ruusun nimestä tehdään tv-sarja.


Justin Croninin Ensimmäinen siirtokunta -trilogia (The Passage) kääntyy Fox-kanavan tv-sarjaksi. Se alkaa Amerikan televisiossa ensi vuoden alkupuolella. Traileri on jo julkaistu:


Amy-tytön näyttelijä on afroamerikkalainen, vaikka hahmo on oikeasti valkoihoinen.


  • Jussi hahmo
Jussi
Arkkivelho
Taso: 58
  • Viestejä: 1129
Jussi vastasi aiheeseen: TV-sarjat
09.06.2018 16:27 #344

Jussi kirjoitti: SHIELDistä katselen parhaillaan Viaplaystä neloskautta. Koko sarja poistuu palvelusta kuukauden vaihtuessa, joten tuli vähän kiire...

Katsominen meni tosiaan tiukille: kun aloitin viimeisen jakson, oli aikaa jäljellä alle kaksi tuntia. Mutta neloskausi oli hyvä, sarajan paras tähän mennessä. Täytyy toivoa, että Amerikassa toukokuussa loppunut SHIELDin viitoskausi saadaan Viaplayhin loppuvuodesta.

Legionin toisesta kaudesta on vielä yksi jakso näyttämättä. Äsken ilmoitettiin , että kolmas tuotantokausi on vahvistettu! Sen sijaan Shadowhunters sai kirveestä , kolmas kausi jää viimeiseksi. Cassandra Claren menestyskirjoihin perustuva elokuva Luukaupunki oli iso floppi, ja tv-sarjakin lopetetaan liian heikkojen katsojalukujen takia. Jostain syystä ihmiset tykkäävät lukea Varjojen kaupungit -romaaneja, mutta eivät katsoa niiden dramatisointeja (eri juttu kuin vaikka Harry Pottereissa tai Twilighteissa). Pari vuotta sitten kerrottiin, että Claren kirjoja on myyty hurjat 50 miljoonaa kappaletta, ja luku on varmasti noussut sen jälkeen.


James McAvoy esittää lordi Asrielia BBC:n sovituksessa Universumien tomusta.


Yle TV1:llä alkaa toinen elokuuta saksalainen kolmiosainen historiallinen sarja Vallan ja rakkauden välissä (Maximilian: Das Spiel von Macht und Liebe):


Vallan ja rakkauden välissä on keskiajalle sijoittuva saksalaissarja, jossa nuori ja kaunis herttuatar tarttuu vallan kahvaan. Keskiajalla nykyinen Eurooppa oli sirpaleisten pikkuvaltioiden sekä kilpailevien aatelis- ja hallitsijasukujen verinen temmellyskenttä, jossa valta saattoi vaihtua hetkessä.

Vuonna 1477 varakkaan Burgundin herttua kuolee taistelussa. Hänen ainoa perillisensä, nuori ja kaunis Marie de Bourgogne, julistautuu herttuattareksi. Kauanko itsellinen nainen pystyy pitämään otteen vallankahvasta, kun oman pikkuvaltion aatelisetkin voivat puukottaa selkään?



Eilen uutisoitiin , että HBO on tilannut pilottijakson uudesta Tulen ja jään laulun maailmaan sijoittuvasta sarjasta.

Taking place thousands of years before the events of Game of Thrones, the series chronicles the world’s descent from the golden Age of Heroes into its darkest hour. And only one thing is for sure: From the horrifying secrets of Westeros’ history to the true origin of the white walkers, the mysteries of the East, to the Starks of legend… it’s not the story we think we know.

Mutta tämä ei tarkoita sitä, että sarja välttämättä toteutuu. Jos HBO näyttää vihreää valoa, saapuu sarja televisioon aikaisintaan 2020. Juonikuvaus vaikuttaa kiinnostavalta, mutta voi olla, etten rupea kuitenkaan heti katsomaan. Lopetin Game of Thronesin seuraamisen neloskauden jälkeen, koska en halua spoilaantua tulevien kirjojen tapahtumista. Ja tämän uuden sarjan (mahdollisesti) alkaessa ei A Dream of Spring varmasti ole vielä ilmestynyt. Voi olla, että viimeisessä kirjassa saadaan vastauksia menneisyyden arvoituksiin, enkä halua niitä etukäteen kokea tv-sarjan muodossa. Mutta seurataan tilannetta.


  • Rasimus hahmo
Rasimus
Aavevelho
Taso: 40
  • Viestejä: 764
Rasimus vastasi aiheeseen: TV-sarjat
09.06.2018 17:56 #345

Jussi kirjoitti: The Handmaid's Tale – Orjattaresi alkaa Yle Teemalla 5. kesäkuuta. Silloin tulee tuotantokauden kolme ensimmäistä jaksoa peräjälkeen. HBO Nordicilla pyörii parhaillaan kakkoskausi.


Kolmen ekan jakson jälkeen ei vielä ihan samanlaista ohmygoodwow-fiilistä synnyttänyt kuin Westworld, mutta hyväksi sarjan kyllä tunnisti jo heti ekasta jaksosta vaikka suuria filosofisia pohdistoja ei syntynytkään. Pikemminkin ahdistavaa muistutusta siitä, miksi ihmisoikeudet ovat olemassa ja mitä se tarkoittaa jos ne katoavat jonnekin.

On kuitenkin yksi todella iso kivi mun kengässä: Takaumissa päähenkilön ja tämän kaverin täydellinen pihalla olo asioiden kehityksestä.

Näille tuli työpaikan ja omaisuuden menetys yhteiskunnan muuttumista myöten aika yllätyksenä. Vaikka olen melko varma, että heidän maailmassaan on jo jokunen vuosi ehditty pitää palopuheita, kiihottaa kansaa, saada yhä vain tiukempaa otetta eri yhteiskunnan kerroksista, ja heitä ympäröivien ihmisten asenteet koventua.

Ja ihan tältä kaksikolta huomaamatta?

Jos kyse oli sarjassakin mainitusta hitaasta muutoksesta, niin miksi muutos ei heihin vaikuttanut kun heidän käsityksestä omasta asemastaan ja arvostaan ei ollut seurannut muutosta vaan törmäsi voimakkaasti uuteen todellisuuteen?


It's a beautiful day to get rid of some radioactive waste

  • Emelie hahmo
Emelie
Verivelho
Taso: 57
  • Viestejä: 2620
Emelie vastasi aiheeseen: TV-sarjat
11.06.2018 10:49 #346

Jussi kirjoitti: Sen sijaan Shadowhunters sai kirveestä , kolmas kausi jää viimeiseksi. Cassandra Claren menestyskirjoihin perustuva elokuva Luukaupunki oli iso floppi, ja tv-sarjakin lopetetaan liian heikkojen katsojalukujen takia.

No ei nyt ihan. Olen seurannut sivusta tätä tv-sarjan fandomia ja heikot katsojaluvut eivät kyllä tainneet olla syynä sarjan lopettamiseen, ei ainakaan suoraan. Kulissien takana tapahtuvasta kun ei tiedä, mutta aika vahvana on vellonut huhu, että Freeform, jolla on ilmisesti jonkinlainen lisenssi sarjaan, on totaallisesti tössinyt asiat. Freeform olisi halunnut tehdä lyhyempiä tuotantokausia (eli noin 10 jakson kauden), mutta Netflix jolla on Jenkkilän ulkopuolella sarjan esittämissopimus taas halusi pidempiä kausia. Tästä ei päästy sopuun ja Netflix veti rahallisen tukensa pois. Freeformilla ei ole taloudellisia mahdollisuuksia tehdä sarjaa, joten se päätettiin lopettaa. Olisi kyllä mielenkiintoista tietää ihan oikeasti, että mitä on tapahtunut

Jotain muutakin ongelmaa on ollut jo aikaisemmin, sillä Freeform siirsi Shadowhunters-sarjan esittämisajan tiistaille joka on (ymmärtääkseni) ilmeisesti haastava aika ja ei tehnyt juuri yhtään minkäänlaista promoa sarjan 3. kauden eteen…

Jussi kirjoitti: Jostain syystä ihmiset tykkäävät lukea Varjojen kaupungit -romaaneja, mutta eivät katsoa niiden dramatisointeja (eri juttu kuin vaikka Harry Pottereissa tai Twilighteissa). Pari vuotta sitten kerrottiin, että Claren kirjoja on myyty hurjat 50 miljoonaa kappaletta, ja luku on varmasti noussut sen jälkeen.

Kirjat lukeneena ja tv-sarjaa seuraavana, valitsen tv-sarjan ehdottomasti kirjojen yli. Ei sarja nyt ongelmaton ole, mutta suurin osa kirjojen ongelmallisista piirteistä on muutettu tai ignoorattu tv-sarjassa. Joten en kyllä ymmärrä kirjojen suurta suosiota suhteessa tv-sarjaan.


I have seen the future .... and I do not wish to go there again.

Seuraavat käyttäjät sanoivat kiitos: Jussi

  • Jussi hahmo
Jussi
Arkkivelho
Taso: 58
  • Viestejä: 1129
Jussi vastasi aiheeseen: TV-sarjat
11.06.2018 15:35 #347

Kiitos viestistä! En ollut perehtynyt kunnolla Shadowhuntersin lopettamisen syihin, joten oli hyvä saada korjaus. Deadlinella olikin jatkouutinen canceloinnista otsikolla ‘Shadowhunters’ Cancellation Was “Purely Economic,” Freeform Exec Says .


Martin bloggasi HBO:n uudesta Tulen ja jään lauluun pohjautuvasta tv-sarjasta. Lainaus:

Three more GAME OF THRONES prequels, set in different periods and featuring different characters and storylines, remain in active development. Everything I am told indicates that we could film at least one more pilot, and maybe more than one, in the years to come. We do have an entire world and tens of thousands of years of history to play with, after all.

Varmaan asiasta pitäisi puhua Game of Thrones -ketjussa, mutta en uskalla vierailla siellä spoilereiden pelossa. Nämä tv-projektit kiinnostaisivat minua ihan eri tavalla, jos kirjasarja olisi valmis... Nyt vain toivoo, ettei Martin olisi missään tekemisissä niiden kanssa, jotta kirjoittaminen edistyisi nopeammin. Toinen lainaus:

And yes, before you ask, work on WINDS OF WINTER continues, and remains my top priority. It is ridiculous to think otherwise. If I wasn’t busy with WINDS, don’t you think I’d be scripting one or more of these pilots myself? It’s not as if I’ve never written for TV…


  • Emelie hahmo
Emelie
Verivelho
Taso: 57
  • Viestejä: 2620
Emelie vastasi aiheeseen: TV-sarjat
11.06.2018 19:52 #348

Jatkan vielä Freeformista ja Shadowhunterista, törmäsin tänään sellaiseen tietoon, että vuodenvaihteen tienoilla fanit masinoivat suurimman osan 3. tuotantokauden promosta, koska Freeform ei eväänsäkään liikauttanut. He ottivat yhteyttä mediaan etc ja samalla yrittivät ottaa kontaktia Freeformiin asian puitteissa, mutta tähän ei mitenkään reagoitu. Tästä on teorisoitu sitä, että Freeform halusi sarjan floppaavan, jotta he voivat cancelloida sen. Mitään varmaa tietoahan ei ole, mutta aika tylyltä alkaa vaikuttaa. Sitä kukaan ei oikein tahdo ymmärtää, että miksi FF ei luovu siitä lisenssistä mikä heillä on ja anna esim. Netflixin tehdä sarjaa. Hämmennys ja epäusko sarjan lopettamisesta alkaa muuttua ärtymykseksi fandomin keskuudessa. Asiaa ei myöskään auta se, että sarjan lopettamisesta imoitettiin kun Pride-kuukausi on menossa, erityisesti kun Shadowhunterin suurimmat meriitit ovat lgbt+ puolella.

Tässä kontekstissa onkin kiinnostavaa nähdä vaikuttaako tämä FF:n uusien sarjojen suosioon, esim. juuri alkaneen Marvelin Cloak and Daggerin kiinnostavuuteen.


I have seen the future .... and I do not wish to go there again.

  • Echramath hahmo
Echramath
Ritari
Taso: 34
  • Viestejä: 383
Echramath vastasi aiheeseen: TV-sarjat
16.06.2018 11:24 #349

Sain jonkun ihmevision ruveta katsomaan Miami Vicea, koska kasari ja neon ja pastelli ja valkoinen Testarossa ja Jan Hammer ja Rico Tubbs lataamassa kaksipiippusta haulikkoa, mutta eihän sitä ole tietenkään Suomen tai vissiin Euroopan Netflixissä. Kolmesataa vuotta vanhaa perussarjaa. Yrittävätkö ne ajaa kaikki takaisin Piratebayhin.

Tosin tässä nyt mitään, kirjaimelliesti mitään, muuta telkkaria voi katsoa näin jalkapallokisojen aikaan.


Ydinräjähderikoksesta tuomitaan myös se, joka räjäyttää ydinräjähteen Etelämanneralueella....

Last edit: 16.06.2018 11:25 : Echramath.

  • KiLLPaTRiCK hahmo
KiLLPaTRiCK
Epäkuollut
Taso: 26
  • Viestejä: 143
KiLLPaTRiCK vastasi aiheeseen: TV-sarjat
16.06.2018 12:20 #350

Sekä Jenkki että Britti bluray on olemassa, mutta varasta vaan kuten nykyisin on tapana.
Sitä paitsi se Daytona oli paljon hienompi kuin se uusi ankanpoikanen Testarossa.


  • Echramath hahmo
Echramath
Ritari
Taso: 34
  • Viestejä: 383
Echramath vastasi aiheeseen: TV-sarjat
16.06.2018 14:11 #351

Sehän on/oli vain hassun näköinen Corvette.

Ehkä Piratebayn sijaan testaan kuitenkin seuraavaksi Brooklyn 99:sia, koska se kyllä löytyy ja sitä on pidetty 2010-luvun parhaana poliisisarjana. Mutta pistäähän tuo miettimään tv-sarjojen kuluttamista nykypäivänä, koska musiikin suhteen on Spotify, josta kyllä löytyy useimmat vaikka nyt 80-luvun syntikkapoppiklassikot ja niitä voi sieltä hetken mielijohteesta soitella, mutta jos haluaisi fiilistellä jotain takavuosien tv-klassikkoa parin yleisesti hyväksi äänestetyn jakson verran, niin siihen pitää sitoutua jonkun satasen boksin verran.

DVD:thän on halpoja ja tuommoisessa materiaalissa ehkä kyllä sietäisi sitä kuvanlaatua.


Ydinräjähderikoksesta tuomitaan myös se, joka räjäyttää ydinräjähteen Etelämanneralueella....

Seuraavat käyttäjät sanoivat kiitos: Kuurankukka

  • Rasimus hahmo
Rasimus
Aavevelho
Taso: 40
  • Viestejä: 764
Rasimus vastasi aiheeseen: TV-sarjat
09.07.2018 02:02 #352

Rasimus kirjoitti: Kolmen ekan jakson jälkeen ei vielä ihan samanlaista ohmygoodwow-fiilistä synnyttänyt kuin Westworld, mutta hyväksi sarjan kyllä tunnisti jo heti ekasta jaksosta vaikka suuria filosofisia pohdistoja ei syntynytkään. Pikemminkin ahdistavaa muistutusta siitä, miksi ihmisoikeudet ovat olemassa ja mitä se tarkoittaa jos ne katoavat jonnekin.


Vähän tuntunut hitaalta ja pitkältä tuo Orjattaresi (The Handmaid's Tale). Vasta kuudennessa jaksossa alettiin jo oikeasti päästä mielenkiintoiseen kerrontaan kiinni, kun alettiin valottamaan Komentajan ja tämän vaimon osuutta yhteiskunnan muuttumisessa totalitaariseksi, ja vaimon selvää epävarmuutta siitä miten homma menikään noin niinkuin omasta mielestä. Puhumattakaan siitä raadollisuudesta, että muukin maailma on valmis sietämään Gileadin valtion menoa koska kukaan ei ilmeisestikään tiedä parempaakaan tapaa turvata ihmiskunnan tulevaisuus kuin hedelmällisten naisten pakottaminen lapsentekokoneiksi (hyvä kysymys: jos ihmiskunnan pelastaminen vaatii tällaisia toimia, niin onko ihmiskunta pelastamisen arvoinen?).


Kuunnelkaa tarkkaan, sillä sanon tämän vain kerran: On muuten tuo BBC:n 80-lukuilainen Maanalainen armeija iskee jälleen ('Allo 'allo), eli vakavamman Maanalaisen armeijan parodiasarja, todella loistavaa tavaraa. Vieläköhän nykyään tehtäisiin komediasarjaa, joka näin räikeästi maalaa ranskalaisista vaimojaan ja salarakkaitaan pettäviä naistenkaatajia, saksalaisista höyhenhuiskuihin, sellereihin, vispilöihin ja kypäriin mieltyneitä pervoja, italialaisista rehenteleviä tyhjäntoimittajapelkureita, ja englantilaisista muuten vain viiksekkäitä idiootteja? Yllättävää, miten moneen tuotantokauteen saadaan jaettua sinänsä simppeli juoni varastetuista maalauksista, kotiin vastarintaliikkeen avulla yrittävistä alasammutuista brittilentäjistä, ja yhä vain kasvavasta määrästä makkaroita.

Echramath kirjoitti: Sain jonkun ihmevision ruveta katsomaan Miami Vicea, koska kasari ja neon ja pastelli ja valkoinen Testarossa ja Jan Hammer ja Rico Tubbs lataamassa kaksipiippusta haulikkoa,


Tuo muistuttikin että Miami VIce pitää ottaa sekin katsottavien listalle. Sarjassa on muistaakseni aivan loistava alakuloinen tunnelma joka hienosti tuki sarjan paska maailma -näkökulmaa (muistaakseni sarjan jaksot harvoin päättyivät täysin tyydyttävään oikeudenmukaisuuteen), jota 2000-luvun Miami Vice elokuva yritti kovin muovisesti jäljitellä.

Echramath kirjoitti: mutta eihän sitä ole tietenkään Suomen tai vissiin Euroopan Netflixissä. Kolmesataa vuotta vanhaa perussarjaa. Yrittävätkö ne ajaa kaikki takaisin Piratebayhin.


Jos uusia sarjoja (tai vanhoja tiettyjä) haluaa katsoa suoratoistopalveluista tai ns. tv:stä, niin tuollainen on väistämättä fiilis. DVD:nä kyllä saa kaikkea yhä osteltua (tosin Discshopissa Miami Vice näyttää olevan "tilapäisesti loppu"-tilassa), mutta muuten pitää arpoa mihin puoleen tusinaan suoratoistopalveluun rahansa haluaa kantaa ja mihin vuodenaikaan. Tuntuu levityskanavat jotenkin pirstaloituneemmilta ja suljetummilta nykyään kuin maksukaapelikanavien aikoina. Suljetummalla tarkoitan sitä, että esitysoikeuksien kanssa tunnutaan olevan mustasukkaisempia kuin ennen wanhaan, jolloin niitä kaupattiin ulkomaille jokaiselle kiinnostuneelle tv-kanavalle.


It's a beautiful day to get rid of some radioactive waste

Last edit: 09.07.2018 02:23 : Rasimus.

  • Jussi hahmo
Jussi
Arkkivelho
Taso: 58
  • Viestejä: 1129
Jussi vastasi aiheeseen: TV-sarjat
20.07.2018 10:57 #353

Joss Whedonilta tulee uusi HBO-sarja nimeltään The Nevers. Odotan kiinnostuneena.

The Nevers is described as an epic science-fiction drama about a gang of Victorian women who find themselves with unusual abilities, relentless enemies and a mission that might change the world. Whedon will serve as writer, director, executive producer and showrunner on The Nevers.

Jussi kirjoitti: Yle TV1:llä alkaa toinen elokuuta saksalainen kolmiosainen historiallinen sarja Vallan ja rakkauden välissä

Sittenkin vasta viikkoa myöhemmin eli yhdeksäs elokuuta.


Jussi kirjoitti: Nyt on se aika vuodesta, että Amerikkalaiset tv-kanavat lakkauttavat joitakin sarjoja antavat toisille uusia kausia. Kirveestä ovat saaneet esimerkiksi Lucifer

Netflix pelasti Luciferin kesäkuun puolivälissä.

Yksi cancelointi, jota tässä ketjussa ei ollut mainittu, on aikamatkustussarja Timeless. Se lakkautettiin toisen kauden jälkeen. Suomessa Timelessia on voinut katsella Neflixin kautta.


CSI Cyber starttaa MTV3:lla 22. elokuuta. Taidan jättää välistä.

CSI-perheen uusimmassa sisarsarjassa erikoisagentti Avery Ryan (Patricia Arquette) johtaa FBI:n kyberrikollisuuden yksikköä, joka edelläkävijänä selvittää laitonta toimintaa verkossa. Ryanilla on ensikäden tietoa siitä, miten tämän päivän teknologia sallii ihmisten piilotella verkon varjoissa ja miten nämä syyllistyvät vakaviin rikoksiin globaalissa mittakaavassa. Yksikön huipputiimiin kuuluvat rikostekniikan asiantuntija ja Ryanin uskottu Elijah Mundo (James Van Der Beek), introvertti tekniikkanero Daniel Krumitz, entinen hakkeri Brody Nelson sekä sosiaalisen median ja kyberkehityksen asiantuntija Raven Ramirez. Kun muut agentit etsivät rikollisia mailta ja mannuilta, niin Ryan tiimeineen sukeltaa dark netin syövereihin, jossa anonyymiys kukoistaa, rahavirtoja ei pystytä jäljittämään ja jossa kaikki on kauppatavaraa vain yhden klikkauksen päässä. Amerikkalainen rikostutkintasarja.


C Morelta tuttu Valkoinen prinsessa alkaa TV1:llä 21. elokuuta.

Uusi sarja 1/8. Vihollisen vuoteessa. Philippa Gregoryn historiallisiin romaaneihin perustuva vahva draama jatkuu. Valkoista ruusua kantava Yorkin kuningas Rikhard III kaatuu Bosworthin taistelussa. Valtaistuimelle nousee Lancasterin suvun vesa Henrik VII, joka halusi yhdistää valtakunnan ottamalla puolisokseen Elisabetin, valkoisen prinsessan.


CW-kanavan uusi fantasiasarja The Outpost aloitti Amerikassa kymmenen päivää sitten. Suomessa yksikään suoratoistopalvelu ei taida näyttää tätä.






Nightflyers-sarjasta julkistettiin uusi traileri:



Olin miettinyt, että pienoisromaani saataisiin laajennettua usean kauden tv-sarjaksi järkevimmin sillä tavalla, että mukaan otettaisiin vaikutteita Martinin muista Thousand Worlds -universumiin sijoittuvista tarinoista. Tai miksei vaikka soviteta niitä osaksi tv-sarjaa. Tietenkin oikeudet näihin pitäisi hankkia ensin. Mutta tuoreessa haastattelussa GRRM kertoo:

I haven’t followed that too closely, but they made a number of substantial changes, of course. It’s not part of my The Thousand Worlds universe anymore. It’s still set in space, but it’s more near-future space, set in the solar system, and it has a considerably larger cast.

Minulla kiinnostus tv-sarjaan romahti tämän tiedon jälkeen. Ai että ollaankin omassa aurinkokunnassamme ja vielä lähitulevaisuudessa...


Last edit: 20.07.2018 13:41 : Jussi.

  • Astorethein hahmo
Astorethein
Teknovelho
Taso: 40
  • Viestejä: 731
Astorethein vastasi aiheeseen: TV-sarjat
20.07.2018 20:44 #354

Jussi kirjoitti: CSI Cyber starttaa MTV3:lla 22. elokuuta. Taidan jättää välistä.

Vaikuttaa kyllä niin skeidalta, että taidan skipata minäkin. Enpä ole CSI-sarjoja katsellut muutenkaan enää vuosikausiin. Toisaalta jos Horatio Caine näkyy ruudussa, niin en välttämättä vaihda kanavaa.


I'm just a normal everyday pervert.

  • Freyja hahmo
Freyja
Painajainen
Taso: 35
  • Viestejä: 182
Freyja vastasi aiheeseen: TV-sarjat
27.07.2018 23:28 #355

BBC:ltä on tulossa kahdeksanosainen minisarja Philip Pullmanin His Dark Materials -trilogiasta. Kuvaukset ovat alkaneet Cardiffissa. Lyraa näyttelee Dafne Keen ja käsikirjoituksen on tehnyt Jack Thorne. Odotan tältä sarjalta aika paljon, varsinkin kun elokuvaversio epäonnistui eka yritykseen. Eiköhän sarja siirry jakoon kansainvälisestikin kohtalaisen pian, kunhan valmistuu. Linkki .


Taikakirjaimet - sf/f-kirja-arvioita

  • Jussi hahmo
Jussi
Arkkivelho
Taso: 58
  • Viestejä: 1129
Jussi vastasi aiheeseen: TV-sarjat
04.08.2018 00:25 #356

Ajan pyörän tv-sovituksen käsikirjoittaminen etenee . Toisen jakson nimi on Shadow's Waiting, minkä perusteella avauskirjan tapahtumia mennään kovalla vauhdilla eteenpäin. Nimi viittaa Shadar Logothiin, jossa vieraillaan 19. luvussa.

Amazonin Conan Barbaari -telkkasarja todellakin on suora sovitus Robert E. Howardin novelleista! Avausjakso kattaa Jääjättiläisen tyttären, kronologisesti ensimmäisen kertomuksen tapahtumat. Linkittämässäni uutisessa mainitaan myös se asia, että scifisarja Colony sai kirveestä kolmannen kauden jälkeen. Colonya ei kai ole näytetty Suomen suoratoistopalveluissa?

Netflix vahvisti Altered Carbonin toisen kauden.

Buffy, vampyyrintappajasta suunnitellaan reboottia. Minulle Buffy on kaikkien aikojen paras tv-sarja, eikä rebootti kiinnosta pätkääkään. Jos tehtäisiin uusi Buffyn maailmaan sijoittuva sarja, niin se olisi eri juttu. Mutta en mitenkään loukkaannu rebootin olemassaolosta, jos se toteutuu. Onhan alkuperäinenkin sarja tavallaan uudelleentulkinta Buffy-elokuvassa esitellyistä ideoista.


Päivänmääriä Suomen television tahtiin sarjoja seuraaville ihmisille:

- Crazy Ex-Girlfriendin kolmoskausi alkaa AVAlla 6. syyskuuta
- Supernaturalin 13. kausi alkaa Subilla 8. syyskuuta
- American Horror Storyn seiskakausi "Cult" alkaa Subilla 9. syyskuuta


Last edit: 04.08.2018 00:25 : Jussi.

  • Rasimus hahmo
Rasimus
Aavevelho
Taso: 40
  • Viestejä: 764
Rasimus vastasi aiheeseen: TV-sarjat
04.08.2018 00:46 #357

Jussi kirjoitti: CSI Cyber starttaa MTV3:lla 22. elokuuta. Taidan jättää välistä.


Ei jumalauta... CSI-sarjat ovat muutenkin aiheuttaneet syöpää todellisuuden rajoja rikkovalla poliisityöllään, niin mitkäköhän olis fiilikset kun ne alkavat osua enemmän meikäläisen asiantuntemusalueeseen, ja eksyä vieläkin kauemmaksi keskimääräisen käsikirjoittajan asiantuntemusalueesta?

Tosin jotenkin mulla on sellanen tunne, ettei CSI ole koskaan ottanut itseään todesta näiden videokuvan suurennuksien ja laadunparannusalgoritmiensä kanssa..


It's a beautiful day to get rid of some radioactive waste

Last edit: 04.08.2018 00:48 : Rasimus.

  • Astorethein hahmo
Astorethein
Teknovelho
Taso: 40
  • Viestejä: 731
Astorethein vastasi aiheeseen: TV-sarjat
13.08.2018 20:59 #358

Mietin tuossa, minkä katsomattoman sarjan aloittaisin ja valitsin Bansheen. Olen varastoinut sitä hyllyyn jo kolmen kauden verran, eli minulta puuttuu vain neljäs ja viimeinen. Sarja on siis varsin kompaktin mittainen, mikä on pelkästään hyvä juttu. Moni hyvä sarja on menettänyt tehonsa turhan venytyksen takia ja vaikka laatu ei mainittavasti laskisikaan, niin aina ei vaan jaksa (katson sinua, Game of Thrones).

Olen katsonut vasta pari jaksoa, mutta tunnen olevani koukussa. Vankilasta vapautuva päähenkilö suuntaa Bansheen syrjäkylään tavoitteenaan löytää entinen heilansa ja tämän hallussa oleva ryöstösaalis. Vapaa mies päätyy heti kummallisiin ja väkivaltaisiin tilanteisiin ja piankin hän onkin huijannut itsensä pikkukaupungin sheriffiksi. Päähenkilö on superkliseinen toiminnan mies, mutta lähtöasetelma, muut hahmot ja totinen pöhköys tekivät jo vaikutuksen. Sekasoppa on melkoisen mehevä jo tässä vaiheessa ja sakenee toivottavasti entisestään.


I'm just a normal everyday pervert.

Valvojat: RaccoonRasimus
Paikalla 2 jäsentä ja 41 vierailijaa
Dyn, Riku
Uusin jäsen: Fasu K
Jäseniä yhteensä: 8247