Tolkien
Oho... Dome Karukosken elämäkertaleffa oli hyvää tavaraa. Ja vieläpä ilman suomilisää.
Iso bonus siitä, että hobitteja ja sormusten herroja ei edes mainita (suoraan), vaan enemmän keskityttiin sellaisiin asioihin joista katsoja ei välttämättä vielä tiennyt mitään, eli miehen nuoruusvuosiin ennen kuin sanaakaan oli kirjoitettu. Fantasiakohtauksiakaan ei (juurikaan) ole, mutta ensimmäisen maailmansodan juoksuhaudat kyllä karun kauniilla tavallaan käyvät niistä.
Ja kun sanoin "ei edes mainita (suoraan)", tarkoitan että elokuva ei alleviivaa Hobitin ja Sormusten herran tarinan syntymistä, mutta kirjansa tunteva katsoja kyllä pystyy päättelemään kuka se Tolkienia juoksuhaudoissa seuraava nurmipora on, tai mitä sota lohduttomine liejuineen edustaa.
Once upon a time in Hollywood
En pitänyt, mutta olen kai vain sivistymätön typerys koska leffa on kuitenkin oscar-ehdokas. Koin että leffan juoni ja tarina laskevan tv-tähden pyristelyistä tienata leipänsä olivat jopa Tarantinolle melko ohut, lähinnä tekosyy fiilistellä menneen ajan Hollywoodia.
Ainoa kokemani varsinainen huvittunut "voi juma"-elämys oli:
The salute of the Jugger aka The blood of heroes
Sain viimeinkin aikaiseksi kunnioittaa Rutger Hauerin elämää ja kuolemaa. Koska Bladerunner, Liftari ja Flesh and blood on nähty miljoonaan kertaan, kaivoin esiin miehen neljännen (ja mun mielestä viimeisen, ei sen leffaura järin mieltä ylentävä ole ollut) oikeasti hyvän elokuvan katsottavaksi. Eikä aika ole kullannut muistoja, elokuva on yhä helkkarin hyvä, vaikka onkin 80-luvulle tyypilliseen tapaan vähän hidastempoinen nykyleffojen tempoon verrattuna.
Jugger on taas näitä ydinsodan (?) tai muun yhteiskunnallisen romahduksen jälkeiseen barbarian aikaan sijoittuva soramontuilla kuvattu halpispätkä, mutta pirun toimiva sellainen. Elokuva on itseasiassa urheiluelokuva tuttuine teemoineen:
Väkivaltaisen sekavaa lipunryöstöä muistuttavan pelin nuori landepaukkulupaus (Joan Chen) saa elämänsä tilaisuuden liittyessään pelin vanhan veteraanin (Hauer) joukkueeseen, joka kiertää syrjäkylillä ansaitsemassa elantoaan mutasarjamatseissa. Hauer on oman suurtähteyden aikaisen naistörttöilynsä takia saanut porttikiellon liigatason otteluihin, mutta Chenin hahmon ilmestyminen kuvioihin saa hänet yrittämään vielä kerran paluuta sanktioiden uhallakin. Samalla Chenin hahmolle selviää, että liiga on vähän eri tasoista touhua kuin syrjäkylien vielä ystävälliset matsit. Loppu on Chenin hahmolle lopulta tyypillinen vaikeuksien kautta voittoon, Hauerin hahmolle enemmänkin katkeransuloinen selviytymistarina.
Brexit - Temppu ja miten se tehtiin
Elokuvaksi, jonka pitäisi selittää mitä ihmettä Brexit-äänestyksessä oikein tapahtui, jäädään ikävästi puolitiehen:
Finanssikriisistä kertoi vähän samassa hengessä erinomainen Big Short, joka onnistui selittämään kriisin taustalla olleen velkakirjavenkslauksen kansanomaisella tavalla jättämättä juurikaan mitään tapahtumaketjun syistä ja seurauksista täysin epäselväksi.
Brexit-leffassa jäi täysin epäselväksi, miksi elokuva esittää datalouhinnan ja sen tulosten käytön äänestäjille suunnatun vaalimainonnan muokkaamisessa jotenkin kauheana ja pahana asiana (jos peruste on asioiden vääristely ja valehtelu, niin sitten mennään teemoissa metsään - mitä hittoa ne perinteiset vaalipuheet sitten tapaavat olla?), ja minkä takia lopputeksteissä mainitaan toisen vaalikampanjoista joutuneen vaalirikosten takia tutkinnan alle.
Ainoa asia mitä yritettiin edes vähän selittää, oli miksi äänestämään saatu nukkuvien puolue ylipäätään vaivautui ottamaan riskin talousromahduksesta (vastaus: heillä oli jo valmiiksi asiat huonosti, työpaikkaa ei voi menettää jos sellaista ei edes ole). Ja siinä kaikki brexit-analyysi.
Boris Johnsonin näyttelijä oli muuten näköinen, mutta tukka pysyi liian siistinä.