Minkä elokuvan katsoit viimeksi?

Cruising

Nyt oli hämmentävää, mutta kiehtovaa menoa. William Friedkinin vähemmän tunnettu ohjaus vuodelta 1980 hiippailee New Yorkin varjoisille syrjäkujille, avaa harmaan metallioven ja tyrkkää katsojan hämärään homoklubiin täynnä hikisiä ja karvaisia Tom of Finland-uroksia. Tähän eriskummalliseen, rajuun ja hieman pelottavaan maailmaan ajautuu myös Al Pacinon esittämä poliisi, joka soluttautuu homoyhteisöön sarjamurhaajaa jahdatessaan. Joku nimittäin napsii homoja hengiltä ja ainoa tapa houkutella murhaaja esiin on asettaa hänelle viettelevä syötti. Kaikenlaiseen sitä peitehommissa joutuukin.

Cruising ei varsinaisesti kerro homoseksuaalisuudesta, mutta tunkkaiset homoklubit ja kuvissa vilahtelevat paljaat miespakarat antavat murhamysteerille perin ainutlaatuisen visuaalisen ilmeen. Murhaajan löytäminen tuntuu kuitenkin sivuseikalta, koska enemmän elokuva kertoo siitä, miten undercover-kyttä transformoi itsensä osaksi nahkahomojen alamaailmaa ja miten operaatio vaikuttaa häneen. Pacino ei lausu montaakaan vuorosanaa, mutta hänen vähäeleinen suorituksensa ja uneliaat, mutta paljon puhuvat silmänsä ilmaisevat kuitenkin ihan tarpeeksi. Homma käy poliisin psyyken päälle ja tyttöystäväkin ihmettelee, mikä miestä oikein vaivaa. Homoilu ei ole pikkupoikien hommaa, vaan se vaatii rutkasti palleja, varsinkin jos on hetero.

Itse murhakeissi on kovin epämääräinen ja se jää lopussa täysin auki, mistä en oikein pitänyt. Elokuva ei vastaa siihen, keitä murhaaja tai murhaajat olivat ja mikä oli murhien motiivi, mikä tuntuu minusta turhauttavalta, vaikka en rautalankaa sinänsä kaipaakaan. Cruising on kuitenkin näkemisen arvoinen kuvaus yhdestä homokulttuurin osasta ja tietysti myös yksi Al Pacinon uran omituisimpia, mutta hienoimpia hetkiä.

Elvira: Mistress of the Dark

Joskus kasarilla oli joku jenkkisarja, joka esitti kökköjä kauhuleffoja, jotka sarjan emäntä Elvira esitteli ja joita hän myös kommentoi niiden pyöriessä. En ole tuota sarjaa ikinä nähnyt, mutta Elviran mustatukkainen ja goottihenkinen hahmo on kyllä ollut aina tuttu. Hänhän on melko suora kopio Vampirasta (jota esitti Maila Nurmi samantyyppisessä ohjelmassa), mutta ei mennä nyt historiaan sen tarkemmin. Hahmon suosio huipentui tähän elokuvaan, jossa Elvira jättää tv-juontajan työnsä aloittaakseen oman shown Los Angelesissa. Ensin pitäisi saada jostain rahaa ja sopivasti hän saakin tietää isotädin jättämästä perinnöstä. Siihen kuuluu junttikylässä sijaitseva kartano, keittokirja ja pieni puudeli.

Koko elokuva perustuu Elviran fyysiseen olemukseen ja hänen kuohkea hiuspehkonsa ja kalpeat kumpunsa hallitsevatkin kuva-alaa lähes jatkuvasti. Konservatiivisen takapajulan ja seksiä tihkuvan turistin elämäntavat eivät aivan kohtaa ja siitä kehitellään pikkutuhmaa huumoria, joka ei missään vaiheessa mene kovin pitkälle. Ei tosin tarvitsekaan, sillä kevyet kaksimielisyydet huvittavat kyllä tarpeeksi ja lopulta elokuvan viehätys onkin sen leikkisässä ja kepeässä tunnelmassa, eikä niinkään irstailussa tai alastomuudessa. Toki sitä eroottistakin latausta löytyy, sillä päähenkilöä esittävä Cassandra Peterson on kyllä aikamoinen ilmestys.

Elviran oma elokuva on hauska ja sopivasti juustoinen kauhuparodia, joka viihdyttää roska-arvoillaan olematta kuitenkaan liian ryönäinen. Lopun tanssikohtaus kuvattiin kuukausi varsinaisten kuvausten jälkeen ja se onkin hyvin irrallinen, mutta kruunaa silti kokonaisuuden viihdyttävästi.

Doom Asylum

Kasarilla pysytellään, tällä kertaa vuosikymmenen parhaan lajityypin eli slasherin parissa. Tässäkin elokuvassa sekopäinen murhaaja lahtaa porukkaa vaihtelevilla menetelmillä, mutta kyse ei ole aivan perinteisestä puukkohiippailusta, sen verran happoa on keitokseen mukaan lorahtanut. Alussa joukko idioottimaisia nuoria päättää viettää rennon kesäpäivän hylätyn sairaalan edustalla ja huomaa pian, ettei paikka olekaan täysin hylätty. Siellä pitää majaansa kolmen tytön punk-bändi sekä murhamies, jonka kasvot on poistettu ennenaikaisessa ruumiinavauksessa.

Elokuvan juonessa ei ole mitään järkeä, vaikka siinä yhdistyy kolmen kirjoittajan panostus. Näyttelijät ovat armottoman huonoja, mutta elokuvan komediallisen luonteen takia on vaikea sanoa, milloin huonous on tahallista ja milloin ei. Sairaalan rapistuneet käytävät eivät synnytä minkäänlaista uhkaa, koska kaikki tapahtuu kirkkaassa päivänvalossa, mikä saattaa tietysti kuulua vitsiin. Tappokohtaukset ovat ihan hienoja, mutta niiden välissä on liikaa tyhjää, mikä saa elokuvan tuntumaan paikoin tylsältä. Huippukohdat ovat kuitenkin näkemisen arvoisia. Suosittelen Doom Asylumia slasherin ystäville, mutta roskaleffakokemusta on syytä olla pohjalla ja miksei vähän promillejakin.

Aion kyllä itsekin hankkia Jokerin omaan hyllyyn, kun leffa jäi teatterikierroksella väliin. Se varmaan löytää tiensä myös suoratoistopalveluihin, mutta uskon, että Jokeri ansaitsee paikan fyysisessä kokoelmassani. Älkää tosin hommatko mitään kämäistä dvd-levyä, kun blu-ray 4K:lla ja ilman on myös keksitty.

Adolfina Romanov kirjoitti: En ole nähnyt vielä Koomikkojen kuningasta enkä Taksikuskia, olisi kiva löytää nekin jostain.

Taksikuski on ainakin Suomen Viaplaystä vuokrattavissa. Koomikkojen kuningas JustWatch :in (todella upea hakupalvelu, rakastan sitä) mukaan pitää etsiä GooglePlaysta tai jostain Microsoftin omasta streamauspalvelusta tai Amazonista.


Juu. Ja katotuista leffoista täytyy suositella The Irishman:iä. Kyllä se on uskottava, että Scorsese on mafialeffaohjaajien kiistaton ykkönen. De Palma ja Coppolakin ovat jotain saaneet aikaiseksi, mutta vain Scorseselle on "se jokin" joka tekee lähes kolme tuntisista pätkistä elämää suurempia. Tosin järkyttää nähdä miten Joe Pesci on kurtistunut kuin vanha viinirypäle.