Tänä vuonna tutustuin ehdokasnovellien lisäksi muihinkin Meliwas- ja Varjojen lumo -antologioissa olleisiin novelleihin ja niissä oli muutama novelli, jotka mielestäni olisivat ansainneet Atorox-ehdokkuuden enemmän kuin jotkut listalle päässeet. (Tiedä sitten häntä, olisinko kuitenkaan päätynyt äänestämään niitä.) Sellaisia olivat Katri Alatalon Sinisen yön jälkeen, Anna Malisen Ja sit se eli rikkaana elämänsä loppuun asti, Suvi Kauppilan New Yorkin levottomat kuolleet sekä Henry Ahon Kaikkein kauneimmat saapuvat myöhässä.
Atorox-ehdokkaiden joukossa oli muutamia novelleja, joille en yhtään lämmennyt, ja muutamia joista pidin oikein kovasti. Lukupiirissä kuitenkin huomasi, että mielipiteissä löytyi eroja ja näkemykset ovat viime kädessä subjektiivisia. Päädyin itse äänestämään seuraavia novelleja: Nadja Sokuran Luiskahduksia, Emma Keski-Kuhan Mansikkakakku, Jaakko Seppälän Keskiyön kuvat sekä Inkeri Kontron Neitri Fridenstenin päiväkirja. Luiskahduksia oli minusta samaistuttava allegoria syrjäytymiselle ja yksinäisyydelle, sopivassa määrin ahdistavuutta ja mielikuvituksellisuutta. Mansikkakakussa oli erinomainen idea: miljoonien vuosien kuluttua ihmisten kulttuuria, teknologiaa ja ruokatottumuksia tutkivat paleontologit, ja se herätti halun lukea lisää samantyyppistä tieteiskirjallisuutta. Keskiyön kuvat oli nokkela ja käänteitä täynnä oleva scifipätkä, jossa pohdittiin tulevaisuuden elokuvateknologian ja -kulttuurin kehitystä, ja twistit olivat mietittyjä ja toimivia. Neiti Fridenstenin päiväkirja oli viattoman pikkutytön näkökulmasta kerrottu karmaiseva kauhujuttu, jossa herätellään sääliä tyttö kohtaan, joka ei itse ymmärrä traagista asemaansa.
Noiden lisäksi haluan vielä kunniamainita Katri Alatalon Bah Ghawanin ennustajan, Milka Hakkaraisen Reaktorirakkautta, Janos Honkosen Toiseksi tulleita ei lasketa ja Jenny Kangasvuon Mustan otsan. Bah Ghawanin ennustaja oli mukaansatempaava, hauska ja traaginen tarina kulahtaneesta ex-oraakkelista ja hänelle kostamaan tulevasta kyvykkäästä naissankarista. Reaktorirakkautta kertoi surrealistisen ja häiritsevän body horror -tarinan Tsernobylin radioaktiivisesta maastosta. Toiseksi tulleita ei lasketa oli seinäkiipeilytarinana raikas ja moderni tuulahdus. Portti-voittaja Musta otsa yhdisti ansiokkaasti keksittyä natiivi/alkuperäiskansamytologiaa teiniangstiin (kehonkuvan vääristyminen, syömishäiriö, identiteetin etsiminen). Nova-voittaja Sinisen oven takana oli myös hienosti rakennettu novelli, jossa päähenkilölle selviää oman henkilöllisyytensä salaisuus japanilaisella scifiplaneetalla. J.S. Meresmaan Indianassa oli erinomaisen hauska päähenkilö, mutta novellin juoni jätti minut vähän kylmäksi.
