Uusimmat viestit

Uusimmat keskustelut

Paras ja huonoin kirja

  • Kuupposen päivä hahmo
Kuupposen päivä
Vintiö
Taso: 8
  • Viestejä: 11
Kuupposen päivä loi aiheen: Paras ja huonoin kirja
12.08.2019 16:48 #1

Olen viime aikoina uudelleenlukenut ASoIaF:ia ties kuinka monetta kertaa, ja tässä lueskelun lomassa päähäni pälkähti kysyä teiltä muiltakin, onko teillä mitään selkeää suosikki- tai inhokkikirjaa kyseisestä sarjasta. Toki kaikki osat muodostavat jatkumon, jota voisi melkeinpä pitää yhtenä pitkänä vielä keskeneräisenä kirjana, mutta itselläni ainakin erottuu tästä kokonaisuudesta selkeästi myös ne vahvimmat ja heikoimmat lenkit.

Kolme ensimmäistä kirjaa erottuvat edukseen siinä mielessä, että ne pysyvät juonellisesti kaikkein parhaiten kasassa. Valtaistuinpeli on erityisen kompakti paketti. Siinä vaiheessa juonilangat kietoutuivat vielä tiiviisti toisiinsa ja muodostivat selkeän kokonaisuuden, kun kuviot ja hahmot eivät olleet vielä levähtäneet ympäri maailmaa. Kuninkaiden koitos ei jää selkeydessä paljoa jälkeen, mutta se tuntuu välillä jopa hiukan pitkäpiimäiseltä edellisen osan hurjien juonikuvioiden jälkeen.

Oma suosikkini onkin Miekkamyrsky, jossa kyllä ehkä hiukan alkaa jo esiintyä rönsyilyä, mutta ei vielä mitenkään häiritsevissä määrin. Suurin osa kirjasarjan dramaattisimmista käänteistä tapahtuu juuri kolmososassa. Kirja tosin on vähän epätasainen siinä mielessä, että suurinpiirtein ensimmäiset kaksi kolmasosaa sivumäärästä on paikoitellen aika tapahtumaköyhääkin matskua, kun melkein kaikki shokeeraavimmat käänteet on sijoitettu viimeiseen kolmannekseen. Loppupuoli onkin sitten sellaista tykitystä, että alkaa melkein hengästyttää. Ei se alkuosakaan kuitenkaan missään nimessä mitenkään huono tai edes keskinkertainen ole, vaan mielenkiinto pysyy koko ajan vireillä. Etenkin Jaimen luvun edustavat saagan parasta antia alusta loppuun.

Neljäs ja viides kirja leväyttävät sitten pakan oikein huolella. Erityisesti Korppien kesteissä punainen lanka tuntuu hukkuneen aivan täysin. Juoni ei etene oikein mihinkään suuntaan, rönsyilee vain joka suuntaan eikä mitään merkittävää tapahdu. Tuntuu, että hahmot vain sinkoilevat päämäärättömästi ympäri Westerosia eivätkä saa oikein mitään aikaan. Etenkin Briennen luvut ovat pelkkää haahuilua. Jaimen luvuista tykkään alussa, mutta sitten hänkin lähtee haahuilemaan. Sansan luvuista pidän myöskin, vaikkei niissäkään loppujen lopuksi tapahdu oikein mitään. Uusia näkökulmahenkilöitäkin putkahtelee kuin sieniä sateella, eivätkä he ole kovin kiinnostavia. Poikkeuksena Cersei, jonka juonittelut ovat oikein viihdyttäviä. Kaiken kaikkiaan Korppien kestit on kuitenkin kirjasarjan heikoin teos tähän mennessä.

Lohikäärmetanssissa on pääpiirteittäin samat ongelmat kuin edellisosassa, mutta huomattavasti lievempinä. Lisäksi siinä juoni tuntuu hieman jopa etenevän ja suht merkittäviäkin asioita tapahtuu välillä aika vauhdikkaaseenkin tahtiin, joten pidän vitososaa huomattavastikin edeltäjäänsä parempana kirjana.

Eli yhteenvetona: Miekkamyrsky on suosikkini, Korppien kestit vähiten suosikki. Entä teidän mielestänne?


Viimeksi muokattu: 12.08.2019 21:19 : Kuupposen päivä.

  • Jussi hahmo
Jussi
Arkkivelho
Taso: 60
  • Viestejä: 1426
Jussi vastasi aiheeseen: Paras ja huonoin kirja
24.08.2019 14:38 #2

Minulla on ASoIaF:n uudelleenluku parhaillaan menossa: tällä kertaa alkukielellä. Aloitin toukokuussa, ja nyt on kesken kolmas kirja A Storm of Swords. Varmaan pitäisi kirjoittaa tähän ketjuun vasta sitten, kun kierros on lopussa. Jos nykyiset mielipiteeni vaikka muuttuisivat. Mutta olen lukenut Tulen ja jään laulun osat useampaan kertaan.

Suosikkini sarjassa on Miekkamyrsky. Erittäin kiinnostavia/yllättäviä käänteitä löytyy, ja ensimmäisellä lukukerralla (syksyllä 2002) innostukseni Tulen ja jään laulun päätarinaan kohosi tämän kirjan jälkeen ihan uudelle tasolle. Vasta ASoS nosti Martinin sarjan ykkössuosikikseni nykyfantasiassa. Aiempia osia suurempi pituus oli hyvä juttu, ja Jaimen nostaminen näkökulmahahmoksi oli nerokas veto. Stannis/Melisandre/Davos -tarina on yksi lempijuonilinjoistani sarjassa, ja edellisen osan tapahtumien jälkeen Martin vei näiden hahmojen tarinan kiehtovaan suuntaan. Kuninkaiden koitoksessa Davosilla oli vain kolme näkökulmalukua, Miekkamyrskyssä jo kuusi.

Miekkamyrskyn parhaus selittyy osittain sillä, että se on sarjan osista ainoa, jossa on kunnollinen lopetus ilman cliffhangereita. Tämä johtuu siitä, että Martinin oli tarkoitus laittaa tarinaan viiden vuoden hyppäys ajassa eteenpäin Myrskyn jälkeen. Siksi juonilinjat piti saada jonkinlaiseen pakettiin ennen hyppäystä. Martin ei kuitenkaan onnistunut tässä, ja tarina jatkuu suoraan siitä, mihin se Myrskyssä päättyi. GRRM on sanonut, että jos olisi tiennyt aikahypyn epäonnistuvan, hän olisi kirjoittanut Myrskyn lopetuksen vähän eri tavalla. Esimerkiksi järkyttävän tapahtuman Kotkanpesässä olisi kuulemma voinut säästää seuraavaan osaan, kuten myös Jonin valitsemisen merkittävään virkaan.

Ainoa kritiikki, jota Miekkamyrskystä keksin, on rautasaarelaisten täydellinen puuttuminen tarinasta. Ymmärrän hyvin, ettei heille yksinkertaisesti mahtunut lukuja. Kirja on niin pitkä kuin voi olla, jotta amerikkalaiskustantaja suostui julkaisemaan sen yhdessä osassa. Kuninkaiden koitoksen Theon-luvuissa esiteltiin Rautasaaret sekä alueen kulttuuri, ja Pohjoisen osittaisen valtauksen myötä saaristo sai suuren roolin tarinassa. Siksi tuntui vähän oudolta, että seuraavassa kirjassa rautasaarelaiset häivytettiin taustalle. Mutta Korppien kesteissä tilanne korjaantui, ja kirjan ensimmäiset Rautasaari-luvut tapahtuivat kronologisesti samanaikaisesti Miekkamyrskyn loppupuolen kanssa.

Sarjan toiseksi onnistunein osa tähän mennessä on mielestäni Lohikäärmetanssi. Ajattelin kirjan puolenvälin tienoilla, että tämähän on vielä parempi kuin Miekkamyrsky. Mutta se, että tarina päättyi ennen pitkään pohjustettujen Talvivaaran ja Meereenin taistelujen alkamista, laski pisteitä. Se on jännää, että Martinin ei ollut alun perin tarkoitus kirjoittaa monista tämän kirjan (sekä Korppien kestien) tapahtumista. Miekkamyrskyn jälkeen seuraavan osan piti alkaa siitä, että Dany on hallinnut viisi vuotta Meereeniä, Jon komentanut Yövartiostoa viisi vuotta, Arya ollut kasvottomien miesten opissa viisi vuotta kuten Bran Kolmisilmäisen variksen. Mutta Martin ei saanut aikahyppyä toimimaan, ja hän hylkäsi sen tajutessaan, että suurin osa hänen valmiiksi saamistaan luvuista oli takaumaa, jossa hahmot muistelivat aiempien vuosien tapahtumia. Ja kuulemma Pohjoisen tilanne Miekkamyrskyn päätyttyä oli sellainen, ettei hyppäys toiminut ollenkaan.

Lohikäärmetanssissa sarjan mittakaava kasvaa mukavasti. Saadaan uusia näkökulmia ja esitellään uusia alueita. Jotenkin tarinasta tulee aiempaa eeppinen ja se alkaa muistuttaa enemmän "todellista" fantasiaa. Martinin kirjoitustyyli on aiempaa kuvailevampaa ja rikkaampaa, mistä tykkään. Ihan Jack Vance tuli mieleen siitä kohdasta, kun kuvailtiin erikoisen näköisiä sotajoukkoja Meereenissä (Martin on suuri Vancen fani). Tyrion-luvut ovat koko sarjan parhaita tähän mennessä, nautin erityisesti Vapaakaupunkien/Rhoyne-joen alueen esittelystä. Bran-luvuissa päästiin vihdoin asiaan aiempien kirjojen odottelun jälkeen, ja Tanssin viimeinen Bran-luku oli hahmon paras tähän mennessä. Jonin tarina oli paras tähänastisissa kirjoissa, aina unohtumattomaan lopetukseen asti. Ja nuori Griff -juonenkäänne todella yllätti. Dany ei olekaan todellinen kruununperillinen, ja Targaryenien Westeroksen takaisinvalloitus alkoi kirjassa ilman Danyä. Martinin kirjoissa juonta ei pysty ikinä arvaamaan etukäteen.

Dany sai Lohikäärmetanssissa vihdoinkin suuremman roolin kymmenellä näkökulmaluvulla. Viimeksi näin paljon oli ollut sarjan avausosassa. Tiedän, että monet kritisoivat Dany-lukuja, mutta sanoisin niiden olevan kokonaisuudessa hahmon parhaat tähän mennessä. Oli todella kiinnostava seurata, kuinka hän yritti tehdä oikeita päätöksiä ja toimia hyvänä hallitsijana Meereenille. Lohikäärmeiden syntymä Valtaistuinpelin lopussa pysyy parhaana yksittäisenä Dany-lukuna, mutta Drogonin selkään hyppäämiseen huipentuva pääsee kakkostilalle. Kuolemattomien taloon sijoittuva luku Kuninkaiden koitoksesta on myös todella kova. Lohikäärmetanssin parasta antia saattaa silti olla Theon-luvut, mitä en olisi uskonut etukäteen. Toisaalta luulin, että hahmo oli kuollut, kun häntä ei Miekkamyrskyssä nähty.

Sarjan huonoin osa tähän mennessä on ensimmäinen. Tuntuu tyhmältä puhua huonosta, sillä Valtaistuinpeli on minusta upea viiden tähden kirja. AGoT on tavallaan "johdantoa", jossa esitellään maailma ja hahmot. Luin kirjan äsken uudestaan, eli se on hyvässä muistissa. Jotenkin alkupuolella Martinin kirjoitustyylikin tuntuu vähän erilaiselta, mutta loppupuolella tutulta. Valtaistuinpelissä menee pitkään, ennenkuin tarina lähtee kunnolla käyntiin. Mutta näinhän se aina on pitkän tarinan aloituksessa, ja onhan kirjassa paljon shokeeraavia käänteitä.

Ensimmäisellä lukukerralla 2002 luin sarjan kaksi ensimmäistä osaa putkeen. Silloin olin sitä mieltä, että kakkonen oli ykköstä parempi. Mielipiteeni ei ole muuttunut myöhemmin, eikä tämänvuotinen uusintaluku vaikuttanut asiaan. Johdanto on ohi, ja nyt voidaan keskittyä täysillä tarinaan. Kirjan parasta antia ovat Tyrion-luvut, hänen toimimisensa Kuninkaan kourana pääkaupungissa on todella kiehtovaa luettavaa. Nämä olivat sarjan parhaat Tyrion-luvut ennen Lohikäärmetanssin julkaisua. Ja olin ihan unohtanut, kuinka hienosti Mustavirran taistelu on kuvattu.

Ainoa kritiikki, jonka keksin Koitoksesta, on Stanniksen katoaminen tarinasta kirjan puolenvälin tienoilla. Hän on aluksi tärkeässä roolissa: hänet nähdään prologissa, kahdessa Davos-luvussa sekä yhdessä Catelyn-luvussa. Sitten ei enää mitään, vaikka hän johtaa joukkojaan Mustavirran taistelussa. Ymmärrän hyvin, ettei Martinin kerrontatekniikka mahdollistanut muuta. Myöhemmin sarjassa GRRM on kyllä käyttänyt yksittäisiä näkökulmia, kuten vaikka ainoa Melisandre-luku Lohikäärmetanssissa. Ehkä yksi luku, jossa olisi nähty Stannis vaikka ennen Mustavirran taistelun alkamista, olisi auttanut. Mutta tämä ei ole merkittävä asia.

Jotkut eivät pidä Kuninkaiden koitoksessa siitä, että Robbin sotaretki Lannisterien maille kuvataan vain saapuvien uutisten kautta. Mutta minua tämä ei häirinnyt. Toisin kuin Stanniksen kohdalla, ei tässä yhtäkkiä hyläta hahmoa, vaan koko sotaretki tapahtuu alusta lähtien ilman näkökulmahenkilöä. Robb toki tavataan ensimmäisessä Catelyn-luvussa, ennen hyökkäyksen alkamista.

Korppien kestit on sarjan osista vähiten pidetty. Ymmärrettävää, kun kolme ehkä tärkeintä hahmoa: Jon, Tyrion ja Dany puuttuvat siitä. Minä tykkään kirjasta kovasti, ja nostaisin sen Valtaistuinpelin sekä Kuninkaiden koitoksen yläpuolelle. Jotenkin pidän paljon kirjan teemasta: Viiden kuninkaan sota on käytännössä ohi, ja nyt seurataan hahmojen elämää suurten tapahtumien jälkeen. Jaimen tarina on upea: edellisessä kirjassa alkanut hahmon muutos viedään loppuun Kestien viimeisessä Jaime-luvussa. Rautasaarelaisista tykkään aina, ja uutena alueena esitellään Dorne. Aryan saapuminen Braavokseen on iso vaihdos maisemassa. Kirjan kohokohta on silti Cersei-luvut. Jotenkin naisen virheiden seuraaminen on mustaa komediaa.

Viestin lopuksi kirjojen paremmuusjärjestys:

1. Miekkamyrsky
2. Lohikäärmetanssi
3. Korppien kestit
4. Kuninkaiden koitos
5. Valtaistuinpeli
(6. Fire & Blood)
(7. A Knight of the Seven Kingdoms)

Kaksi alinta eivät ole Tulen ja jään laulun varsinaisia osia.


Viimeksi muokattu: 24.08.2019 15:04 : Jussi.
Seuraavat käyttäjät sanoivat kiitos: Taru Väyrynen, Kuupposen päivä

Paikalla 48 vierailijaa
Uusin jäsen: Antero Stenhammar
Jäseniä yhteensä: 8768