Mistä keksit idean kirjoitukseesi?

Hyvin usein tarinoideni ideat lähtevät lentoon kun päähäni pälkähtää jokin tilanne/tapahtuma, jonka kovasti haluaisin saada kirjoitettua ylös. Ongelmana on, että erittäin harvoin mielenkiintoni luomiani hahmoja kohtaan kantaa pidemmäksi tekstiksi. Tämän takia turinani jäävät kovin usein lyhykäisiksi muutaman sivun sepustuksiksi.

Yksi idea ei riitä tarinaksi.

Kolme tai neljä alkaa olla jo hyvä. Takaraivon syvimmässä kammiossa on muhinut pitkään seikkailuidea, jonka ajattelin valmistella nanowrimoa varten. Tarkoitus olisi yhdistää monta ideaa kunnolliseksi seikkailuksi, joka jaksaisi viihdyttää myös minua kirjoittajana.

Tällä hetkellä se pyörii sekoituksena mytologiaa, mystiikkaa, veijareita ja prinsessoita. En ole ikinä tainnut kirjoittaa kunnolla prinsessasta ja nyt meinaan sen tehdä! Tapahtumapaikaksi ajattelin muinaista Babyloniaa tai vastaavaa paikkaa, mutta vähän vähemmän muinaisena. Mitäpä jos se olisi jatkanut olemassaoloaan pidempään? Mitä yliluonnollista siellä on? Alan tuosta sotkusta löytää punaisen langan rispaantuneita osia, mutta juoneksi siitä ei vielä ole. Suurin ja hämmentävin, kaiken kattava ja kaikkien läpi kantava idea ottaa vielä muotoaan. On se jo tulossa. Sitä pitää joskus odotella :)

Joskus ideat vaativat työtä ja niitä pitää tietoisesti kaivella. Yleensä luotan aikaan ja siihen, että sattuma heittää ratkaisun eteeni. Joskus palat loksahtavat paikalleen vasta, kun kirjoittaminen on aloitettu. Jotkut ideat tulevat unista (Viimeyönä näin unta, että olin Hämähäkkimies! Tosin muutuin hämikseksi tekemällä samanlaisen "make-up" -jutun kuin Sailor Moon. En välttämättä aio kirjoittaa siitä.), jotkut teksteistä (uutiset, historialliset jutut, yms. yleensä faktapohjaiset kirjoitukset, harvemmin haluan kirjoittaa uudestaan jotain, minkä joku toinen on jo kirjoittanut), sadut (tämä on poikkeus, muuttaisin niitä vähän, aikuisille sopiviksi), piirretyt (kuinka paljon niitä voisi ravisuttaa!) ja jotkut tv-ohjelmat (tosin näistä varastan yleensä vain pienen idean tai oivalluksen ja juoksen karkuun).

Paras tapa keksiä ideoita on kuitenkin kiire ja se, että yrittää olla keksimättä mitään. Silloin niitä vasta alkaa tursuta joka paikasta. Ulkona ne hyppäävät nilkkoihin kiinni. Sitten vahingossa lukee jonkun höperön yleisökommentit jostain mitättömästä jutusta ja tajuaa, että tuossapa ratkaisu siihen ongelmaan, jota olin miettinyt kuukausia! Teen niin kuin höperö ukko sanoo! Sitten myöhemmin ihmettelen, kun kaverit kertovat saaneensa painajaisia teksteistäni...

Minun nykyinen, pisin ja kehitellyin tarinani sai alkunsa minun ja parhaan ystäväni viidennellä luokalla koulun metsikössä pitämästämme mielikuvitustallista.

Kuten arvata saattaa, tarinan idea on muuttunut matkan aikana jonkin verran, ja pidentynyt ja monimutkaistunut melkoisesti. Aluksi tarinan päähenkilöt joutuivat random-taikamaailmaan ilman sen suurempaa syytä, joutuivat sotaan kahden yhtä random-osapuolen välillä ja kävivät siellä voittamassa sen pahiksen, palaten sen jälkeen omaan maailmaansa kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Aika heikko juoni, vai mitä? :D

Noh, kun se tarina sitten oli hetken siellä pöytälaatikon perällä, niin kiinnostus heräsi uudelleen, nyt inspiroituneena eräästä elokuvasta. Ja sitten, kun sitä inspistä tuli milloin mistäkin suunnasta, paisui alunperin pikkuinen riipustukseni ainakin neljän "kirjan" mittaiseen (minun mielestäni)eeppiseen saagaan. :D Voi sitä inspiraatiota tulla yllättävistä paikoista.

Ylipäätään minut ajoi kirjoittamaan Ilkka Auerin Lumen ja jään maa- fantasiakirjasarja. Lisää isnpistä elokuvista, musiikista, muista kirjoista, oikean elämän tapahtumista... Woah. Paljon.

Kirjoittaessa tunnelmaa pitää yllä musiikki, usein instrumentaalinen. Joskus on sanoja, joskus ei.

Mutta on kyllä yksi ongelma: en ikinä saa ideoita muistiin minnekään. Muistiinpanoista tulee liian pitkiä, liian sekavia tahi liian lyhyitä. Ja sitten hämmennän itseni. :/ Olen luovuttanut muistiinpanijen suhteen jo hetki sitten. Onneksi juoni ja henkilöt ovat pinttyneet muistiini sen verran hyvin, etten mitään ole unohtanut.

Tähän mennessä...

Edit: Sain idean uusimpaan tarinaani - jota olen tässä kehitellyt aika lailla vuoden - pestessäni painepesurilla terassia. Tarinalla tosin ei ole mitään tekemistä painepesureiden kanssa. :'D Kuuntelin kaiketi myös musiikkia, mutta kuitenkin. Joskus ne ideat tuppaavat tulemaan mitä omituisimmissa tilanteissa.

Idea, josta suuri osa tarinoideni tapahtumista lähti liikkeelle, sai alkunsa siitä, kun leikin ehkä 11-vuotiaana legoilla. Siinä oli kaksi ritaria, vaunut ja luurankohevosella ratsastava luuranko.

Nykyään saan parhaat ideani luomani maailmankaikkeuden sisältä. Tosielämän vaikutuksia yksittäisiin tapahtumiin on vaikeampi eritellä.

Saan idean kenties kerran puolessa vuodessa. En voi väittää, että minulla olisi kovinkaan paljoa mielikuvitusta. Nykyisen tarinani (joka on ollut tekeillä viitisen vuotta) kohdalla minua inspiroi alunperin dokumenttielokuva The World According to Monsanto. Jättiyritysten maailmanvalloitus nyt on ollut muutenkin esillä viimeaikoina useissa kirjoissa, elokuvissa ja peleissä, joten kovinkaan omaperäiseksi tätäkään ideaa ei voi haukkua. En tiedä, mistä muut harvat aivoitukseni tulevat. Ylipäätänsä minua ei tunnu inspiroivan erityisesti mikään.

Kuten Nunia sanoi, minulla harvoin yksi idea riittää tarinaksi. Usein ajatuksia, jotain kummallisuuksia on useita ja sitten oikein pakotan ne samaan kasaan. Vaikka niillä ei lähtökohtaisesti olisi juuri mitään tekemistä toistensa kanssa.

(Sivuhuomio: Tiina Raevaara kirjoitti ideoimisesta vähän samaan tapaan Kummallisen kirjoittajat -oppaassa.)

Mistä ne lähtöajatukset sitten tulevat? Yllättävänkin usein unista. Ihan vain tunnelma tai henkilöhahmo saattaa riittää. Olen ratkaissut solmukohtia sanoilla, joista olen uneksinut, ja joiden olen sitten päättänyt sopivan tarinaan. Olen myös kirjoittanut musiikkipohjalta, laulujen sanoituksia inspiraationa käyttäen. Nyt viime aikoina tosin vähemmän, mutta pari novellia on sellaista, joihin laulu on ihan avoimesti kirjoitettu sisään.
Olen myös kirjoitellut raapaleita ihan annettujen sanahaasteiden pohjalta. Ainakin yksi on sittemmin venynyt pidemmäksi novelliksi.

Mutta kuten Iikh, en tunne itseäni kovin idearikkaaksi ihmiseksi. Kai se vain olisi opeteltava. Ideoitava aktiivisesti. Aina sieltä jotain tarttuu ärsyttämään alitajuntaa.

Sain parituntisen kävelyn lopussa idean siitä, miten tarinani, tuleva kirjasarjani, tulee lopullisesti päättymään. Metodi on osoittautunut tehokkaaksi aiemminkin, mutta jos tämä idea tulee toimimaan, en kohta palaa lenkeiltä ollenkaan. Sen verran merkittävältä oivallukselta tämä nyt tuntuu.

Ideat tulevat silloin kun niitä vähiten odottaa. Joskus idea kumpuaa tylsyyden keskellä raapustetusta piirroksesta, joskus unesta, hyvin kuvitetusta kirjasta tai elokuvista. Aiheet vaihtelevat. Jos idea on tarpeeksi hyvin suunniteltu mielessä, niin lähden kirjoittamaan sitä heti kun saan koneen tai kynää ja paperia käteen. Joskus voin suunnitella tarinaa kuukausia ennen kuin pääsen kirjoittamaan.

Yleensä tarinan juoni saattaa muuttua radikaalisti, juuri kun luulet päässeesi alkuun. Joskus tarina saattaa tyssätä kokonaan, koska motivaatio ei yksinkertaisesti enään riitä.

Joskus ideoita vain tulee jostain, mutta olen liian kärsimätön tällaisten putkahdusten odotteluun.

Minulla on pari keinoa ideointiin. Ensimmäinen tuottaa juonia/outouksia ja on lähinnä hauskaa, toinen tuottaa tarinoita plus teemoja ja on jokseenkin kivuliasta.

Ensimmäisessä tavassani kaivan ideat väkisin esiin keskivertoina ja pieksen niitä, kunnes ne ovat saaneet kohtalaisen muodon. Tarinageneraattorit yms ovat mielestäni hauskoja. Poimin vain jotain, joka herättää edes kohtalaisen mielenkiinnon ja kääntelen ja vääntelen alkulähtökohtaa "Entä jos?" -kysymyksillä, vaihtelen näkökulmia, yhdistelen näennäisesti epäsopivia asioita keskenään kunnes tarinan palaset ovat kohdillaan (ja tarinasta ei voisi alkuun generoitua geneeristä ideaa edes enää tunnistaa..). Tällaiset ideat tosin päätyvät usein vain ideointikansioihini. Joitakin helmi-ideoita syntyy näinkin, joita haluan käyttää myöhemmin (esim. mielikuva hahmosta, joku paikka, hauska sanonta..).

Rakkaimmat ideani, sellaiset, joiden toteuttamiseen tulee pakottava palo, tulevat siitä, että lähden työstämään jotain itse kokemaani ja minuun suuresti vaikuttanutta asiaa. Traumaa, muutosta elämässä, ristiriitaisia tunteita ja tilanteita, hankaluuksia, pelkoja... Rakastan kirjoittaa runoja ja käsitellä siten kokemuksiani ja tunteitani - runoja kirjoittaessa usein lähtee mielikuvituskin laukkaamaan ja yhtäkkiä huomaankin, että pienen runon lisäksi minulla on ideoita ja useampia tarinoita pidempään kokonaisuuteen.

Tarinoihin, joita eniten olen rakastanut ja jotka ovat parasta palautetta saaneet, olen hypännytkin tällä tavalla tunteet ja oma muutokseni edellä ja kehittänyt sitten niiden ehdoilla hahmot, maailman ja juonen ympärille.

Novellit ja runot
Aika lailla lonkalta. En juuri suunnittele. Tarinan keskeinen teema on yleensä aina tiedossa, kun kirjoitan.

Pidemmät tarinat
Hahmotan lukurakenteen A3:lle, ja muutenkin mietin kaiken tarinaa ajatellen mahdollisimman valmiiksi. Pidemmissä tarinoissa teema on tiedossa (lukurakenne, henkilöt, tapahtumat myös), kun kirjoitan. Ikäänkuin käytän aivojeni molempia puolia. Hyvä vertaus on lasten piirustuskirja. Suunnittelen rajat tekstiin, ja sitten väritän mielikuvituksella sisältäpäin.

Mistä keksin idean kirjoitukseeni?
Kyllä se kumpuaa alitajunnasta. Käytän hyvin paljon alitajuntaani hyväksi kirjoittaessa.

Ideat ne vaan tulee tuolta jostain universumin tuolta puolen taikka mielen pimeydestä. Niitä ei edes osaa odottaa, ne vaan pulpahtelee päähän. Mulla on yleinen rituaali, että laitan levyn stereoihin, laitan kuulokkeet päähän ja otan (toisinaan) kaljan käteen. Sitten kävelen ympäri kämpän keittiötä, fiilistelen musaa ja kirjaan mieleen tulevat asiat paperille. Ei sieltä aina timangia tule, mutta suoranaista writers blockia, ideoiden puutetta tai tyhjän paperin kammoa ei oo ollunna pariin vuoteen. Yleensä sieltä aina sen sivun verran tulee, kun viitsii istua alas ja ryhtyy duunaamaan ja jalostamaan idiksiä.

Mä saan ideoita milloin mistäkin, unista, biiseistä, kuvista, saatan piirtää hahmon ja keksiä sille uuden tarinan, erikoisista sanoista, paikoista ja sen sellaisesta. Nyt oon vaan yrittäny kieltää itteäni saamasta kokoajan inspiraatiota uusiin tarinoihin, ku on muutama keskenki ja sitten ne jää kesken, jos lähen kirjottaa uutta

Minä löydän aiheen tarinaani melkein mistä vain. Musiikista, unista, taiteesta yms. Niitä keskeneräisiä tarinoita on kuitenkin niin paljon että toivoisin, että ideoita ei löytyisi niin helposti
Joskus vain satun miettimään jotakin, sitten mieleeni pulpahtaa idea, ja sitten vain mietin, että Hei, tästähän voisi saada hyvän tarinan.

Minunkin on aivan pakko vastata tähän kysymykseen!
Eli itse saan kirjoittamiseen inspiraation omasta mielikuvituksestani. Saatan ajatella kuinka haluaisin muuttaa päivän tapahtumia ja lisään joukkoon fantasiahahmoja sekä toimintaa. Yleensä kuitenkin kirjoitan omista unelmistani ja muutan niitä kaiken aikaa kirjoittaessani. Rakastan fantasiaa, joten uneksin usein yliluonnollisista asioista ja pyörittelen eri pätkiä unelmista sekaan. Eivät ideat toki aina näin synny. Joskus vain katson ympärilleni ja lähden ajattelemaan jonkun henkilön elämää ja kuvittelen mitä seikkailuita tämä kokee\on kokenut. Toisinaan vain kirjoitan suoraan, mitä sillä hetkellä mieleeni tulee! Useimmiten tarinat jäävät vain minulle mieleeni, mutta tein itselleni lupauksen kirjoittaa viisi kirjaa ja jakaa näin unelmani sekä toiveeni kaikille halukkaille lukijoille!

Vaikea sanoa mitään yksittäistä ideoiden lähdettä. Koneellani on muutama tiedosto joissa on vaihtelevantasoisia ideoita (esim erityinen tarinaelementti tai kiinnostava idea taikuusjärjestelmän pohjaksi) ja sitten karkeita pohjia juonille. Viimeisin uusi ajatus jonka kirjasin tuli podcastia kuunnellessa, kun aloin miettiä mikä olisi konkreettisin ilmentymä Sandersonin toiselle taikuuden laille (~rajoitukset ja hinta taikuudelle ovat mielenkiintoisempia kuin mitä se pystyy tekemään.)

Paljon ideoita kuten edellämainittu on syntynyt kävelylenkeillä. Silloin on yleensä tilaisuus ajatuksille harhailla ja viihdyttää itseään mielikuvituksella, mikä johtaa ajoittain ajatuksiin.

Teksti on ainakin pidemmän käsikirjoituksen kanssa muuttunut monta kertaa ja varsin isosti. Ilmeisesti kirjoitan ensimmäiset luonnokset aika karkeallla suunnitelmalla, jota saatan muutta lennosta ja sitten kirjoitan monta kertaa uudestaan ja editoin eri muutoksin. Ensisijaisella kirjoitusprojektillani on versiot 1, (2/2.11 vain muutama luku) 2.12, 2.2, 2.3, 3, 3.1)

Viimeiset pari vuotta olen käyttänyt apuna exceliä jolla saan rakenteen paremmin näkyviin (esim luvuittain kirjan kolme osaa jaettuna omiin sarakkeisiinsa ja vähän värikoodausta päälle)

Minäkin saan usein parhaat ideat kävellessäni. Usein noihin ideoihin pääsee parhaiten sisälle, mutta ne tuppaavat myössittemmin unohtumaan. En ikinä viitsi kirjoittaa mitään ylös. Parhaat ideat jäävät kyllä mieleen, mutta toteutus saattaa joskus olla lähinnä laiska versio siitä mitä tavoiteltiin.
Mutta luultavasti voisi sanoa, etten saisi ikinä yhtään mitään ideoita, ellen lukisi kirjoja/katsoisi elokuvia 24/7. Niistä nappaa usein hyviä ideoita jotka eivät (ihme kyllä) edes muistuta plagiaatteja. Omasta elämästähän olisi varmaan kätevintä löytää inspiraatiota, mutta kun koskaan ei vaan tapahdu mitään...pöh.

Monet ovat maininneet, että saavat ideoita käydessään kävelyllä. Itse en muista saaneeni mitään varsinaista tarinan ideaa lenkillä ollessani, mutta kävellessä tulee usein kehiteltyä sitä ideaa sen jälkeen kun olen sen saanut. Tai sitten pohdin jotain kohtausta tai juonenkäännettä.

Ideoita saan kai lähinnä lukemalla, ja muutaman tarinan kohdalla homma lähti liikkeelle siitä kun keksin hyvältä kuulostavan ensimmäisen lauseen. Joskus olen myös keksinyt tarinan nimen ja lähtenyt sitten miettimään millainen kertomus se voisi olla (vaihtelevalla menestyksellä :D)

Ville Lintunen kirjoitti: Monet ovat maininneet, että saavat ideoita käydessään kävelyllä. Itse en muista saaneeni mitään varsinaista tarinan ideaa lenkillä ollessani, mutta kävellessä tulee usein kehiteltyä sitä ideaa sen jälkeen kun olen sen saanut. Tai sitten pohdin jotain kohtausta tai juonenkäännettä.

Olen jo kuvitellut kuudennen kirjan viimeisen kohtauksen.

Täällä ja myös tuolla toisessa kirjoittamiseen liittyvässä osiossa jotkut kertovat että tarina on ollut tekosalla jo viisi vuotta!!! Tuli vain itsellä mieleen että jos noin kauan menee ettei se mielessä oleva ( mahtava tarina) etene, niin olisko paras unohtaa koko juttu. Jos ei se itseäkään kiinnosta niin voiko se muitakaan kiinnostaa?