Uusimmat viestit

Uusimmat keskustelut

Kirjailijan kellarissa - blogi kirjoittamisesta ja kirjoista

  • VMN hahmo Kirjoittaja
  • VMN
    Painajainen
    Taso: 35
  • Viestejä: 229
30.12.2013 19:01 #1 : VMN
Pikkuprojektini näytti saavuttaneen yhdennentoista viikkonsa ja postauksiakin on tullut jo 42, joten ajattelin vihdoin rohkaistuvani ja promoavani blogiani:

Kirjailijan kellarissa on (kuten otsikosta ilmenee) minun blogini joka käsittelee kirjoittamisesta ja kirjoja. Se on tarkoitettu muille kirjoittamisesta kiinnostuneille ja toimii myös (hitaana) kirjablogina.

Yhtä aktiivista kirjoitusyhteisöä kuin Rising en ole tavannut, joten haluan jakaa sen täällä teidänkin kanssa. Suurin sisältö, mikä monia varmaan kiinnostaa, on keskiviikkoisin tuleva Kirjoittamisesta -"artikkeli". Käsittelen siinä jollain tavalla jotain kirjoittamisen osa-aluetta. Konkreettisesti olen kirjoittanut täysin omia juttujani muun muassa NaNosta muutaman tekstin, mikä Nano on ja mitä siitä opin, miksi aloittelevan kirjailijan pitäisi kirjoittaa ensin novelleja (ja vastajuttu, miksi pitäisi kirjoittaa vain romaaneja). Sitten löytyy myös juttuja muualta, kuitenkin itseni tekemiä, eli näistä juttu kirjamessuista, yhteenveto paneeleista ja keskustelustani kustantajan kanssa ja haastattelu kirjailija Nina Hurman kanssa. Kaikenlaista on ja kaikenlaista on lisää luvassa.

Sitten postaan toisinaan myös arvosteluja, niin kirjoista kuin sarjakuvista, useimmiten perjantaisin. Vielä lopuksi sunnuntaina laitetaan viikko pakettiin Viikoraportissa jossa kerron mitä on tulossa ja miten oma kirjoittamisen sujuu viikottain.

Vaikka yksitoista viikkoa on takana, niin paljon vielä opitaan ja kehitytään tämän saralla. Hiton hyviä ja kokemuksia itselle se on jakanut, mutta myös syönyt aikaa ja aiheuttanut päänvaivaa. Ei siis paljoa normaalista kirjoittamisesta eroa.

Kutsunkin kaikki muut kirjoittamisesta kiinnostuneet mukaan seuraamaan menoani. Kaikki kommentit otetaan innoissaan vastaan, risut ja ruusut yhtälailla.

Blogi kirjoittamisesta ja kirjoista:
kirjailijankellarissa.blogspot.fi/

  • VMN hahmo Kirjoittaja
  • VMN
    Painajainen
    Taso: 35
  • Viestejä: 229
09.02.2014 12:11 #2 : VMN
Bumps!

Reilu kuukausi sitten täällä mainostin ja paljon lisää on tapahtunut. Tällä kertaa päivitykset ovat olleet noin neljä kertaa viikossa, kirja- ja sarjakuva-arvostelujakin näyttää olevan tällä hetkellä yhtä paljon, ja joka keskiviikko tulee yhä juttua kirjoittamisesta. Risingin mukaisesti aika hyvin ollaan pysytty genre-kirjallisuudessa, vaikka kohta pitäisi siirtyä vähän tavanomaisempaan.

Jotain highlightteja jos laittaisin niin pari haastattelua oli:
kirjailija Mike Pohjolan haastattelu
kirjailija Piia Kaikkosen haastattelu

Sen lisäksi on tullut käsiteltyä sellaisiakin aiheita, joita täällä Risingilla väännetään, viimeisimpinä muun muassa:
Koska luovuttaa tekstisi suhteen?
Kuinka paljon sinun on kirjoitettava?

Onko toiveita, risuja, ruusuja? Mielipiteitä, aiheita tulevaa? Kaikkea saa sanoa!

Blogi kirjoittamisesta ja kirjoista:
kirjailijankellarissa.blogspot.fi/

  • VMN hahmo Kirjoittaja
  • VMN
    Painajainen
    Taso: 35
  • Viestejä: 229
17.04.2014 19:08 - 17.04.2014 19:09 #3 : VMN
Kirjailijan kellarissa on juuri täyttänyt puoli vuotta ja sen kunniaksi on julkaistu päivitys , jossa on käyty läpi kuluneen puolen vuoden tapahtumia ja julkaisuja!

Juttuja muun muassa mitä Kirjoittamisesta -artikkeleita on ollu, (koska tarina on valmis, miksi kirjoittajan pitää lukea), ja mitkä ovat olleet parhaat kirjat. Oletko itse seurannut, mitä olet pitänyt? Uusille lukijoille tämä on yhtälailla hyvä hetki hypätä mukaan kyytiin!

Blogi kirjoittamisesta ja kirjoista:
kirjailijankellarissa.blogspot.fi/
Viimeksi muokattu: 17.04.2014 19:09 VMN.

Valvojat: IivariDyn
Paikalla 1 jäsen ja 43 vierailijaa
Eija
Uusin jäsen: Maria Tiktok
Jäseniä yhteensä: 9582