Kirjoittajatyypit

Olen viime viikkoina pohdiskellut blogissani erilaisia kirjoittajatyyppejä - tai paremmin sanottuna tapoja kirjoittaa. Olen tähän nimennyt kaksi eri kirjoittajatyyppiä, mutta kuten tarkemmin ne määrittelin, ei kyse suinkaan ole kahdesta toisiaan pois sulkevasta tyylistä, vaan enemmänkin asteikosta. On kaksi ääripäätä, suunnittelijat ja seikkailijat (outliners and discoverywriters). Kukaan tuskin on kummassakaan ääripäässä, vaan enemmänkin jossain siinä välissä. Jokainen projekti on muutenkin erilainen, novellit kirjoitetaan tietyllä tapaa ja romaanit sitten toisella.

Kuitenkin, kaikilla on jonkinlainen tyyli kirjoittaa. Tarkoitan tässä itse tekstin tuottamista. Lyhyesti sanottuna suunnittelijat suunnittelevat tekstiä ja seikkailijat kirjoittavat ja keksivät matkalla, mitä tapahtuu.

Esimerkiksi itse olen selvästi seikkailija. Suunnittelen vain harvoin, mikä johtuu oikeastaan siitä, etten jotenkin osaa luontevasti suunnitella. Teksti etenee silloin, kun minä menen koneen eteen ja asetan sormet näppäimistölle. Saatan parhaimmillaan (tai pahimmillaan) lähteä kirjoittamaan tekstiä yhdestä kohtauksesta, hetkestä tai ajatuksesta tietämättä, mitä edes seuraavassa virkkeessä olisi tarkoitus tapahtua.

Tämä tyyli on ollut minulle todella vapauttavaa ja luonnollista. Mitä enemmän näin kirjoitan, sitä helpompaa se on. Osaan jo varsin hyvin ennakoida, miten pitkiä tekstini ovat ja miten ne etenevät, vaikken olekaan suunnitellut niitä etukäteen.

Toisaalta taas, nyt aloitan kirjoittamaan uutta romaania, ja hieman pakostakin, olen suunnittelemassa juonta etukäteen. Etsin vielä parasta tyyliä suunnitella, mutta kyllä sekin onnistuu - jotenkin.

Miten Risingin omat kirjailijat? Miten te kirjoitatte? Tunnetteko kuuluvanne enemmän toiseen tyyppiin, vai olevan fifty-fifty?

Olen höpissyt näistä tyypeistä laajemmin seuraavissa postauksissa, joista voit löytää muutenkin lisää tietoa tyypeistä ja niiden hyödyistä ja haitoista:

Kirjoittajatyypit - mitä ne ovat?

Seikkailevakirjoittajatyyppi

Suunnitteleva kirjoittaja

Hmm, taidan olla molempia. Suunnittelen kyllä päärungon ja joskus ihan lukujakin valmiiksi, mutta kirjoittaessa keksin uusia ideoita ja saatan lähteä improvisoimaan sen kummemin ajattelematta. Joskus se improvisointi sitten muuttaakin sitä jo valmiiksi suunniteltua ideaa, mutta eihän se haittaa. Kirjoittamisesta tulee vain hauskempaa :)

Minä taidan olla ihan molempia. Osaan tehdä järkyn pitkiä suunnitelmia, kuten on selvinnytkin jo esittäytymisestäni, kun kerroin siinä mitä olen suunnitellut ja missä ajassa ja missä järjestyksessä koko loppuelämäni kirjoittamisesta. Olen todellakin lyönyt lukkoon koko loppuelämäni tarinat, jotka aion maailmalle kertoa.

Mutta tämä on hauska juttu, oli suunnitelmani miten hyvä tahansa, liittyi se mihin asiaan tahansa, niin aina siinä jokin asia muuttuu. Yksikään elämäni suunnitelma ei ole tähän mennessä pitänyt aivan täysin. Mutta teen silti suunnitelmia koska rakastan niiden tekemistä eli olen aivan täysi kontrollifriikkihirviö. Mutta toinen asia, en sekoa jos suunnitelma ei pidäkään, vaikka friikki olenkin.

Mutta en kuitenkaan koskaan suunnittele aivan kaikkea valmiiksi. Jätän hyvin paljon tilaa seikkailemiselle. Minulla on tähän mennessä toiminut todella hyvin se, että laitan ensin paperille pieniä ajatuksia ja ideoita jotka liittyvät käsillä olevaan tarinaan sitä mukaa kun niitä tulee ja sitten kun menen tietokoneen ääreen niin tarkastan kaikki ideani ja lähden niiden pohjalta seikkailemaan.

Suurin osa tekstiäni tulee jostain. En tiedä mistä. Olen miettinyt tätä useinkin. Uskonnollisena ihmisenä voisin sanoa, joskin tämä on tajuttoman narsistinen ajatus, että kaikki juttuni tulevat Suuremmalta voimalta. Että Luoja tahtoo minun kauttani sanoa maailmalle jotain. Sitten mietin tarinoitani ja ajattelen, että mitä ihmettä Luoja tahtoo oikein sanoa ja missä muodossa?

Toisaalta uskon myös tähän teoriaan, jonka luulin itse keksineeni, mutta myöhemmin selvisikin, että Terry olikin jo keksinyt sen minua ennen. Uskon, että kaikki maailman ajatukset ja ideat ovat jossain vapaana avaruudessa ja maailmankaikkeudessa. Ne leijuvat siellä ja odottavat sopivaa päätä johon pudota. Ja se sopiva pää on yleensä joko nero tai hullu, joskus molempia. Tämä on minusta jostain syystä hauska ajatus.

Joka tapauksessa, minulle hyvin epäluonteenomaisen vaatimattomasti, uskon olevani vain väline joka välittää viestin. Vaikkakaan en tiedä kenen viestin tai kenelle. Ja se sopii minulle oikein hyvin. Uskon myös vakaasti, että kun ihminen toteuttaa sen, voisi sanoa kohtalonsa tai ehkä elämäntehtävänsä, niin hänet palkitaan siitä. Tämä kirjailijan työ on antanut minulle jo tähän mennessä niin paljon iloa ja onnea, etten voi uskoakaan sitä. Olen kiitollinen, että minut on valittu, vaikka en aina kirjoitakaan hyvistä asioista.

Aurelia

Olen enemmän suunnittelija kuin seikkailija. Se näkyy mm. siinä, etten kirjoita kovinkaan nopeasti. Kaksi sivua päivässä merkitsee, että olen huippuvireessä.

Viimeisintä aloittamaani romaania varten kirjoitin kai 8 sivua taustatietoa itseäni varten, jotta ymmärtäisin, mistä tarinassa oli kysymys. Se johti pariinkymmeneen sivuun parasta tavaraa, jota olen tuottanut. Romaani on tosin tällä hetkellä kesken ja hyllytetty, keskityn kesän ajan Portin novellikisaan.

Aluksi saatan antaa mielikuvituksen virrata vapaana, mutta myöhemmin ajattelen ankarasti punouttaakseni eri tarinanpätkät loogiseksi palapeliksi maailmankaikkeudessani.

Koska johtaessa pöytäroolipelejä olen oppinut, ettei yksikään suunnitelma pidä, koska hahmot alkavat aina ennen pitkää sooloilemaan. Näin ollen suunnittelen isot linjaukset, avaintapahtumat, jotka kannattelevat juonta eteenpäin, etukäteen. Kaikessa muussa annan flow'n kuljettaa itseäni.

Mä näytän usein työssäni oppilaille Mike Sharplesin (toinenkin tekijä siinä saattaa olla) jaottelua kirjoittajatyypeistä. Töissä mulla olisi pidempi ja perusteellisempi kuvaus näistä (jossa olisi myös prosenttiluvut yleisimmästä ja harvinaisemmista tyypeistä), mutta nyt äkkiseltään kopioin netistä tämännäköisen lyhennelmän:

Vesivärimaalari kirjoittaa tekstinsä alusta loppuun juurikaan taukoja pitämättä. Suunnittelutyö jää näkymättömäksi ajatustyöksi.

Arkkitehti kirjoittaa prosessin vaiheissa edeten: suunnitteluvaihetta seuraa tekstin luominen ja työstäminen.

Muurari rakentaa tekstinsä lause lauseelta, korjaten koko ajan. Kokonaisuudesta ei alkuvaiheessa ole välttämättä tarkkaa piirustusta.

Luonnostelija tekee karkeita suunnitelmia, joita hän joskus käyttääkin varsinaisen tekstin pohjana. Työskentelytapa on joustava, muuttuva.

Öljyvärimaalari kirjaa luonnostelun tulokset, kirjoittaa muistiin ideoitaan, jotka vaihe vaiheelta rakentuvat tekstiksi.

Suunnittelu- ja muokkausprosesseissa on siis eroja tyypistä riippuen, mutta tutkimusten mukaan hyvät kirjoittajat yleensä suunnittelevat tekstejään tavalla tai toisella, ja itse olen kirjoittamisen opettajana todennut, että vähintään yhtä olennaista on jaksaa muokata.

Jewel kirjoitti: Mä näytän usein työssäni oppilaille Mike Sharplesin tunnettua jaottelua kirjoittajatyypeistä. Töissä mulla olisi pidempi ja perusteellisempi kuvaus näistä (jossa olisi myös prosenttiluvut yleisimmästä ja harvinaisemmista tyypeistä), mutta nyt äkkiseltään kopioin netistä tämännäköisen lyhennelmän:

Vesivärimaalari kirjoittaa tekstinsä alusta loppuun juurikaan taukoja pitämättä. Suunnittelutyö jää näkymättömäksi ajatustyöksi.

Arkkitehti kirjoittaa prosessin vaiheissa edeten: suunnitteluvaihetta seuraa tekstin luominen ja työstäminen.

Muurari rakentaa tekstinsä lause lauseelta, korjaten koko ajan. Kokonaisuudesta ei alkuvaiheessa ole välttämättä tarkkaa piirustusta.

Luonnostelija tekee karkeita suunnitelmia, joita hän joskus käyttääkin varsinaisen tekstin pohjana. Työskentelytapa on joustava, muuttuva.

Öljyvärimaalari kirjaa luonnostelun tulokset, kirjoittaa muistiin ideoi- taan, jotka vaihe vaiheelta rakentuvat tekstiksi.

Sitten lienee vielä kubisti, jonka kirjallisuus on taiteen ja roskan rajamailla.

Mä taas en kestä tekotaiteellisuutta missään muodossa enkä jaksa modernismia ainakaan kirjallisuudessa. Enkä oikein ymmärrä sitä kubismiakaan .

Minä taas suunnittelen koko homman aina etukäteen. Tekstin rakenne, tapahtumat, näkökulmat jne. ovat kirjoittamisen alkaessa valmiina mielessä. Kirjoitusprosessini alkaa siitä, mitä tahdon tarinallani sanoa, ja kaikki tapahtumat muotoutuvat sitten tämän ympärille. Toisaalta kirjoitan vain hyvin lyhyitä tekstejä, joten suunnittelu on mahdollista. Raapaletta kirjoittaessani olen suunnitellut jopa jutun avainlauseet sanasta sanaan valmiiksi ennen varsinaisen kirjoittamisen aloittamista.

Toisaalta suunnittelen yleensä pelkästään päässäni, ja paperille en yleensä pistä muuta kuin sitten sen varsinaisen kirjoituksen.

Jewel kirjoitti: Mä taas en kestä tekotaiteellisuutta missään muodossa enkä jaksa modernismia ainakaan kirjallisuudessa. Enkä oikein ymmärrä sitä kubismiakaan .

Minä taas en ole koskaan ymmärtänyt, kuinka tekotaide erotetaan varsinaisesta taiteesta. Ei sillä, että väittäisin ymmärtäväni niistä kumpaakaan.

punnort kirjoitti:

Jewel kirjoitti: Mä taas en kestä tekotaiteellisuutta missään muodossa enkä jaksa modernismia ainakaan kirjallisuudessa. Enkä oikein ymmärrä sitä kubismiakaan .

Minä taas en ole koskaan ymmärtänyt, kuinka tekotaide erotetaan varsinaisesta taiteesta. Ei sillä, että väittäisin ymmärtäväni niistä kumpaakaan.

Taiteen pitäisi mun mielestäni olla teknisesti riittävän taidokasta, ja sitten siinä pitäisi olla myös jonkinlaista tulkintaa ja näkökulmaa. Taidokas ja tarkka kopio ei esimerkiksi ole taidetta eikä myöskään mikä tahansa töherrys. Tekotaiteellisuutta on ehkä vaikeampi määritellä, mutta mulle se tarkoittaa sitä, että tekijä on yrittänyt (tai ainakin sellainen mielikuva tulee) olla hiukan liian erikoinen ja taiteellinen omiin kykyihinsä nähden, kun olisi mielummin kannattanut tyytyä yksinkertaisempaan. Moni yhdistää tekotaiteellisuuteen myös kliseet. Jotkut taas eivät hyväksy lainkaan koko käsitettä.

Osittain kyse on toki ihan makuasioista, mutta ei se täysin subjektiivistakaan ole - olettaen, että pystyy nousemaan omien mieltymystensä yläpuolelle, kuten ainakin ammattilaisen pitäisi pystyä tekemään. Mun alojani ovat kaunokirjallisuus ja draama, joten niitä taiteenlajeja myös pystyn arvioimaan; kuvataiteesta ja musiikista taas en juuri mitään ymmärrä, joten niissä ei mahdollinen tekotaiteellisuuskaan häiritse, kun en sitä edes huomaa.