Oma kirjailijanääni - mistä se löytyy?

Olipas vaikea keksiä otsikkoa kysymälleni asialle, mutta toivottavasti teille aukeaa mitä haen. :)

Olen piiiiitkän tauon jälkeen innostunut uudestaan kirjoittamisesta (ihanaa ). Nyt olen kuitenkin kohdannut ongelmia sen kanssa, että mikä minun kirjallinen ääneni oikein on ja millä tyylillä haluaisin kirjoittaa.

Onko kirjailijan oma ääni jotakin, joka syntyy ajan myötä ja automaattisesti, kun vain kirjoittaa? Voiko sitä tietoisesti ohjata tai harjoitella johonkin suuntaan? Onko jokaisella "luonnostaan" joku tietty kirjallinen ääni? Pitäisikö kirjoittajalla olla jokin oma ääni jo heti alusta alkaen?

Esim. kun olen kirjoittanut jonkin kohtauksen, totean hetken päästä, että yhtä hyvin olisin voinut kirjoittaa tämän täysin eri tavoin (esim. karskimmin, kauniimmin, lyyrisemmin, töksähtelevämmin...) tai eri näkökulmasta, kaikki vaihtoehdot tuntuvat tavallaan yhtä hyviltä eikä mikään yksi juuri minun omaltani.

Kirjoitatteko tietoisesti tarinoitanne eri tyyleillä vai ovatko ne ns. identtisiä tyyleiltään, juuri teidän näköisiänne?

Kadehdin entistä itseäni, joka vain antoi mennä ja kirjoitti turhia miettimättä (sellaiseen satutäti-tyyliin). Nyt kirjoittamisidentiteettini on jotenkin hukassa. Ongelmana ei ole se, etteikö olisi ideoita jne. vaan juuri se, kun niitä on tavallaan liikaa. Miten tästä sekametelisopasta löydän sen oman ääneni?

Jos vedän tästä vertauksen musiikkimaailmaan, niin pähkinänkuoressa ongelmani on: uskon osaavani laulaa, mutta en tiedä laulaisinko klassista, poppia vai iskelmää?

Toivottavasti ymmärsitte mitä tässä sekavassa sepustuksessani ajoin takaa ja suukko sille, joka jaksaa myös kommentoida. Olisi hienoa, jos tästä syntyisi keskustelua. :)

Mietin, että mitäköhän tähän sanoisi, et tosiaan valinnut mitään helppoa aihetta, mutta ketjun aloitus on kuitenkin hyvä!

Musta tuntuu, että kirjailijan oman äänen etsiminen on ehkä vähän yliarvostettua ja muutenkin hieman turhaa puuhaa, joskin hieno asia jos sellaisen löytää. Minä kehottaisin kuitenkin kirjoittamaan niin kuin se sinun "vanha minäsi" teki, eli en ottaisi kirjoittamisessa niin kovin kriittistä asennetta, vaan antaisin tosiaankin sanojen vain tulla ulos ja mennä paperiin. Mun mielestä pääasia on se, että etenee yksi tarina kerrallaan ja tekee aina yhden tarinan mahdollisimman hyvin, omalla äänellä tai ilman.

Ja, lisäksi haluan sanoa yhden asian: oman äänen löytäminen on kirjoittamisessa verrattavissa siihen kun muusikolla on tuollainen oma ääni. Se on toki hieno asia, mutta jos ajatellaan keskiverto ihmistä joka lukee kesälomalla uimarannalla jonkun kenen tahansa kirjoittaman pokkarin tai kuuntelee mp3-soittimella musiikkia, niin sellaiselle keskivertolukijalle on yksi paskan hailee se millainen "oma ääni" kullakin on. Ainoa asia millä silloin on merkitystä on, että tarina oli kaikin puolin hyvä ja vetävästi/koukuttavasti kerrottu niin, että lukija jaksoi lukea sen loppuun ja nauttia siitä.

Hienoa kuitenkin, että olet löytänyt kirjoittamisen uudelleen. Älä päästä siitä enää irti, tiedä sitä mitä hyvää se sinunkin elämääsi tuo ja on jo tuonut.

Minä olen ajatellut, että jokaisella on oma persoonallinen tapansa katsoa maailmaa, ja tämä heijastuu väistämättä kirjailijanäänenä omiin kirjoituksiin. Vaikka yrittäisi kirjoittaa kuinka laaja-alaisesti tahansa, kirjoittajan oma maailmankuva aiheuttaa kirjoituksiin samankaltaisuutta, joten varsinaiseen kirjailijanäänen etsimiseen en usko.

punnort kirjoitti: Minä olen ajatellut, että jokaisella on oma persoonallinen tapansa katsoa maailmaa, ja tämä heijastuu väistämättä kirjailijanäänenä omiin kirjoituksiin. Vaikka yrittäisi kirjoittaa kuinka laaja-alaisesti tahansa, kirjoittajan oma maailmankuva aiheuttaa kirjoituksiin samankaltaisuutta, joten varsinaiseen kirjailijanäänen etsimiseen en usko.

Jotenkin noin minäkin ajattelen. Ja, esimerkkinä: jos vaikka lukisin Clive Barkerin ja Hermann Hessen kirjoituksia joita en ole ennen lukenut tai nähnytkään, niin ilman, että tiedät ennestään molemipien kirjailijoiden yleisesti käyttämät teemat/aiheet niin uskon että mulla olisi vaikeuksia erottaa kumpi on kumman kirjoittama. Varsinkin siinä tapauksessa jos molemmat kirjoittajat kirjoittaisivat samaan teemaan perustuen.

punnort kirjoitti: Vaikka yrittäisi kirjoittaa kuinka laaja-alaisesti tahansa, kirjoittajan oma maailmankuva aiheuttaa kirjoituksiin samankaltaisuutta, joten varsinaiseen kirjailijanäänen etsimiseen en usko.

Toki jokainen eroaa kirjoitustavassaan ja aiheissaan muista jossain määrin, mutta kyllähän sama kirjoittaja voi kirjoittaa monia erilaisia tekstejä. Voi tehdä tyylikokeiluja, onnistuneita tai epäonnistuneita. Ja tekstin sisällä eri kohtauksien välillä täytyy tehdä valintoja: mitä kertoo ja mitä jättää kertomatta, eikä näiden päätöksien tekeminen välttämättä onnistu pelkällä mututuntumalla ja luottamalla johonkin epämääräiseen omaan kirjailijanvaistoon.

Sinideanille antaisin neuvon: mieti, mikä tarinan (tai yksittäisen kohtauksen) tarkoitus on. Mitä haluat lukijalle viestiä, mikä on taustalla oleva teema? Esimerkiksi taistelukohtauksessa voi kirjoittaja alkaa pohtia, miten yksityiskohtaisesti haluaa kuvata eri tekniikoita ja liikkeitä - nämä tuovat tarinaan sarjakuvamaisuutta tai toimintaelokuvan henkeä. Sen sijaan veren ja sisälmyksien kuvaaminen raadollisesti tekee tarinasta kantaaottavan tutkielman väkivallan turhuudesta. Uskoisin, että tarinan teemaa pohtimalla löytyy vastaus siihen, mikä tyyli kohtaukseen sopii. Ole uskollinen tarinalle ja sen tarpeille.

Tapsa kirjoitti: mitä kertoo ja mitä jättää kertomatta, eikä näiden päätöksien tekeminen välttämättä onnistu pelkällä mututuntumalla ja luottamalla johonkin epämääräiseen omaan kirjailijanvaistoon.

Aijaa, mun mielestä kun kannattaa luottaa juuri tuohon "kirjailijan vaistoon" koska omasta kokemuksesta se on useimmiten, ellei aina oikeassa. Ja tuottaa myös usein parhaimmat oivallukset ja ideat. Tai, näin ainakin mulla.

No kerta jos suukon saa.

"Kirjoitatteko tietoisesti tarinoitanne eri tyyleillä vai ovatko ne ns. identtisiä tyyleiltään, juuri teidän näköisiänne?"

No tottakai. En oikein ymmärrä edes tämän kysymyksen lähtökohtia, koska on niin outo kysymys. Kysymys olettaa, että olisi olemassa vain yksi tyyli, mikä edustaa itseäni kirjoittajana. Kysymys olettaa myös, että jos kirjoittaja kirjoittaa erilaisilla tyyleillä, ne eivät kaikki voi heijastella kirjoittajaa itseään.

Itse ainakin nautin, kun saa kokeilla kaikkea uutta. Kirjoittamisessa ja kaikessa. Se on ihanaa. Ruisleipääkin rakastan, mutta on kiva välillä syödä esim. porkkanaleipää (kuten tein tänään). Itse näkisin "kirjailijanäänen" lähinnä kielessä. En niinkään sisällössä. Kuinka rakentaa lauseet, minkälaisia lauseet ovat jne. Mutta tähänkin pätee iha sama kuin ruisleipään, kiva on kirjoittaa muunlaisillakin lauserakenteilla.

Toki on tarve erottua joukosta, jotta saa julkaistua jotakin, mutta en tätäkään näkisi minään "kirjailijanäänenä", vaan ihan että osaa kirjoittaa. Turhaan kannata huolestua, että "mikä on mun tyyli", vaan kirjoittaa vaan. Silleenhän sitä oppii tuntemaan itseensä kirjoittajana, että mistä sattuu tykkäämään.

No, en mä tiedä, onhan se ihan hyvä pohtia tällaiisia juttuja tai ylipäänsä ihan mitä tahansa juttuja, joista ei ole varma mitä niistä ajattelee. Eli, en ihan kuitenkin mollaisia ketjun aloittajaa kysymyksistä, mun mielestä on tosiaankin hyvä kysyä epävarmoista asiaoista, tai oikeastaan näen sen niin, että pitää kysyä ja puhua asioista jotka ovat itselleen tärkeitä koska se on melkeinpä ainut tapa oppia. Minä olen itse ainakin ollut aina sellaisen kyselijä ja tutkija ja olen edelleen. Ja, näen sen vain hyvänä piirteenä itsessäni vaikka se saattaakin välillä vituttaa ja raivostuttaa läheisiä ihmisiä.

Tapsa kirjoitti:

punnort kirjoitti: Vaikka yrittäisi kirjoittaa kuinka laaja-alaisesti tahansa, kirjoittajan oma maailmankuva aiheuttaa kirjoituksiin samankaltaisuutta, joten varsinaiseen kirjailijanäänen etsimiseen en usko.

Toki jokainen eroaa kirjoitustavassaan ja aiheissaan muista jossain määrin, mutta kyllähän sama kirjoittaja voi kirjoittaa monia erilaisia tekstejä. Voi tehdä tyylikokeiluja, onnistuneita tai epäonnistuneita. Ja tekstin sisällä eri kohtauksien välillä täytyy tehdä valintoja: mitä kertoo ja mitä jättää kertomatta, eikä näiden päätöksien tekeminen välttämättä onnistu pelkällä mututuntumalla ja luottamalla johonkin epämääräiseen omaan kirjailijanvaistoon.

En tarkoittanut sitä, etteikö voisi tehdä erilaisia kokeiluja, vaan sitä, että tekipä mitä tahansa, kokeiluja, valinoja jne... taustalla kuitenkin kummittelee oma tapa katsoa maailmaa, eikä sitä pääse pakoon.

Lämmin kiitos asiallisista vastauksistanne ja vinkeistänne. Ja näytti sitä toivomaani keskusteluakin syntyvän, jes! :)

Kultasuu kirjoitti: Hienoa kuitenkin, että olet löytänyt kirjoittamisen uudelleen. Älä päästä siitä enää irti, tiedä sitä mitä hyvää se sinunkin elämääsi tuo ja on jo tuonut.

Juu en halua päästää enää ikinä irti. Kirjoittaminen on tuonut hirvittävästi iloa tähänkin viikkoon. Huomaan vain hymyileväni koko ajan, kun mietin tarinani juonellisia käänteitä. Melkein kuin lukisi hyvää kirjaa. :D

Tapsa kirjoitti: Sinideanille antaisin neuvon: mieti, mikä tarinan (tai yksittäisen kohtauksen) tarkoitus on. Mitä haluat lukijalle viestiä, mikä on taustalla oleva teema? Esimerkiksi taistelukohtauksessa voi kirjoittaja alkaa pohtia, miten yksityiskohtaisesti haluaa kuvata eri tekniikoita ja liikkeitä - nämä tuovat tarinaan sarjakuvamaisuutta tai toimintaelokuvan henkeä. Sen sijaan veren ja sisälmyksien kuvaaminen raadollisesti tekee tarinasta kantaaottavan tutkielman väkivallan turhuudesta. Uskoisin, että tarinan teemaa pohtimalla löytyy vastaus siihen, mikä tyyli kohtaukseen sopii. Ole uskollinen tarinalle ja sen tarpeille.

Kiitos Tapsa. Tämä neuvosi jotenkin selvensi ehkä eniten sitä mitä hupsujen(?) kysymyksieni taustalla olikin. Jos ajatellaan tuota sun esimerkkiäsi, niin olen ehkä miettinyt liikaa, että haluanko aina kirjoittaa raadollisesti veren roiskumisesta tms. vai kertoa sisäsiistimmin. Mutta nyt kun noin sen sanoit, niin miksi tosiaan tyylin pitäisikään olla sama, jos/kun tarinan teema edellä mennään.

JPAP kirjoitti: En oikein ymmärrä edes tämän kysymyksen lähtökohtia, koska on niin outo kysymys. Kysymys olettaa, että olisi olemassa vain yksi tyyli, mikä edustaa itseäni kirjoittajana. Kysymys olettaa myös, että jos kirjoittaja kirjoittaa erilaisilla tyyleillä, ne eivät kaikki voi heijastella kirjoittajaa itseään.

Kyllä niitä sellaisia kirjailijoita on, joiden kertojanääni ja tyyli ovat identtisiä kaikissa kirjoissa. (Heti tulee mieleen esim. viihdekirjallisuuden huipputehtailija Tuija Lehtinen.)

Voi hyvin olla, että olenkin tehnyt kärpäsestä härkäsen. Varmaan se riippuu myös kirjoittajan omasta kokeneisuudesta, että kuinka itsestäänselvinä nämä asiat näkee. Mulla on niin märät korvat vielä tämän asian kanssa, että moni asia hämmästyttää ja kummastuttaa...

JPAP kirjoitti: Itse ainakin nautin, kun saa kokeilla kaikkea uutta. Kirjoittamisessa ja kaikessa. Se on ihanaa. Ruisleipääkin rakastan, mutta on kiva välillä syödä esim. porkkanaleipää (kuten tein tänään). Itse näkisin "kirjailijanäänen" lähinnä kielessä. En niinkään sisällössä. Kuinka rakentaa lauseet, minkälaisia lauseet ovat jne.

Itsekin tykkään kokeilla kaikkea uutta. Kirjoittaessa ja muutenkin elämässä. Olen vain kokenut sen kirjoittamisessa jotenkin hankaluutena. Jos on kauhean kiinnostanut tekemään kaikenlaisia kirjailijanääneen liittyviä kokeiluja niin onko vaarana, ettei mitään "tyyliä" osaa sitten kirjoittaa kunnolla?

Ääh, tajusin juuri, että hemmetti (siistitty kirosana) soikoon, kun tuon kirjailijanäänenkin voi käsittää niin monella tavalla ja tasolla. Lauserakenteet, rytmi, kuvailun määrä...

Mutta kiitos vielä ja lupaamani virtuaalisuukot kaikille. Vetäydyn tästä makustelemaan kaikkea sanomaanne. :)

sinidean kirjoitti:

Kultasuu kirjoitti: Hienoa kuitenkin, että olet löytänyt kirjoittamisen uudelleen. Älä päästä siitä enää irti, tiedä sitä mitä hyvää se sinunkin elämääsi tuo ja on jo tuonut.

Juu en halua päästää enää ikinä irti. Kirjoittaminen on tuonut hirvittävästi iloa tähänkin viikkoon. Huomaan vain hymyileväni koko ajan, kun mietin tarinani juonellisia käänteitä. Melkein kuin lukisi hyvää kirjaa. :D

Tuopas oli kiva kuulla! Ja, tiedän itsekin hyvin tuon flow-fiiliksen kun kirjoittaminen on kuin parasta mahdollista huumetta,ellei parasta. Se on kyllä sellainen olo mitä on mahdoton kuvailla ja ymmärtää. Varsinkaan, jos ei ole sitä itse kokenut. Ja, onnea vaan sinullekin kirjoittamiseen ja on myös mukava kuulla, että aiot pitää kiinni kirjoittamisesta. Niin yritän tehdä myös minäkin!

Ja, kiitos vielä siitä virtuaalisuukosta

Itse ymmärrän kirjoittajaäänen kokonaisuutena: siihen sisältyy juonen rakenne, rytmi (joka voi vaihtua kirjoittajan eri tarinoissa), tapa rakentaa tarinaa ja hahmoja ja tietysti myös kielellinen tyyli. Pidän myös oman henkilökohtaisen äänen löytymistä erittäin tärkeänä. Ei kuitenkaan voi olettaa, että se olisi koskaan täydellinen vaan kaikki kirjoittaminen on sen kehittämistä kohti saavuttamatonta. Toki tarinan teema ja aihe vaikuttavat taustalla, millainen kerronnan tulee olla, mutta itse ääni kaikuu kaiken takana.

Kirjoittajaääntä voisi verrata aloitteleviin taitelijoihin, jotka ensin kopioivat ihailemiensa mestarien teoksia. Kun kopiointeja on tehty tarpeeksi, alkaa oma visio selkiintyä ja yhä useammin omat mieltymykset tulevat edelle. Lopulta kopio muuttuu uudeksi teokseksi, jolla ei välttämättä ole mitään tekemistä alkuperäisen inspiraation kanssa.

Tapasin kerran runoilijan, joka sanoi, ettei lue runoja, jotta kukaan ei voisi syyttää häntä matkimisesta. Se oli ehkä typerin juttu, jonka olen kuullut. Matkiminen, varastaminen, kokeilut ja uskallukset kuuluvat erittäin tärkeänä osana oman äänen löytymiseen.

En miettinyt kirjoitusharrastuksen alkuaikoina ääntäni vaan annoin palaa. Matkan varrella tuli etappeja, joissa piti miettiä ja lähteä tietoisesti rakentamaan tyyliä. Tuli kopioitua ja matkittua, otettua vaikutteita, nyt olen melko varma, että olen saavuttanut ääneni. Kehitystä se vielä vaatii, mutta tiedän, että suunta on oikea.

Ja miten sen löytää? Tekemällä helvetisti töitä. Kirjoittamalla niin, että sormet vuotavat verta. Lukemalla. Kehittämällä omaa kriittistä silmää. Tietoisella uurastuksella. Editoimalla. Lukemalla omia tarinoitaan tuhansia kertoja. Ja vielä kerran kirjoittamalla. Kauan siihen menee? Vuosia. Viidestä kymmeneen vuotta, olettaen tietysti, että kirjoittaminen on lähes päivittäistä. Joku löytää äänensä nopeammin, jollain toisella se kestää. Sen kanssa ei kannata olla malttamaton, kyllä se tulee kaikille, jos jaksaa nähdä vaivaa :)

Neuvoni on: kirjoita. Äläkä hylkää kirjoittamiasi tarinoita vaan pidä niitä runkoina, joita lähdet muokkaamaan. Ensimmäinen raakile on kangas, jolle lähdet maalaamaan. Sanoisin, että pahin virhe, minkä voit tehdä, on jättää teksti editoimatta. Editointi on se kohta, jossa oppii ja saavuttaa eniten. Siihen kannattaa paneutua tosissaan.

Toivottavasti en pelästytä paasauksella :) Jokaisella on tyylinsä ja tapansa, omalla kohdallani tämä asenne on ollut tärkein. Kirjoittaminen on harrastus, joka kannattaa säilyttää, vaikka ei julkaisua yrittäisikään. Siitä on hämmästyttävän paljon iloa itselle :)

Nuniallapa oli hyviä pointteja, ehkä parhaat mitä tässä keskustelussa on tullut tähän mennessä esiin, eli kiitos niistä!

Ja, lisäksi mulle tuli hyvä fiilis sitä mitä kirjoitit siitä, että kestää yksinkertaisesti kauan oppia kirjoittamaan hyvin. Ja itse olen kyllä aina lukenut paljon - erittäin paljon -, mutta harrastanut kirjoittamista nyt vasta noin 5-6-vuotta, joten mullakin on siis vielä mahdollisuus kehittyä paremmaksi kirjoittajaksi.Siitä huolimatta olen erittäin iloinen ja kiitollinen siitä, että multa julkaistaan tässä kuussa kirja. Se on toki pelkästään e-kirja, mutta kuitenkin jostain täytyy lähteä liikkeelle. Täytyy katsoa miten äijän käy.

Kiitos tosiaan paljon Nunia inspiroivasta viestistä!

Kiitos paljon Nunia kattavasta vastauksesta ja konkreettisista ohjeistasi! :)

Nunia kirjoitti: Kirjoittajaääntä voisi verrata aloitteleviin taitelijoihin, jotka ensin kopioivat ihailemiensa mestarien teoksia. Kun kopiointeja on tehty tarpeeksi, alkaa oma visio selkiintyä ja yhä useammin omat mieltymykset tulevat edelle. Lopulta kopio muuttuu uudeksi teokseksi, jolla ei välttämättä ole mitään tekemistä alkuperäisen inspiraation kanssa.

Tämä oli lohduttavaa kuulla. Jonkinasteinen kopiointi voi siis olla osa normaalia kirjailijuuden kehitysprosessia. Olen nyt jo huomannut kirjoituksissani ottaneeni vaikutteita lempikirjoistani tai -kirjailijoistani. Osa on ollut varmasti tiedostamatonta ja osa tietoista jäljittelyä. Silti on kova tarve löytää se oma juttu.

Nunia kirjoitti: Tapasin kerran runoilijan, joka sanoi, ettei lue runoja, jotta kukaan ei voisi syyttää häntä matkimisesta. Se oli ehkä typerin juttu, jonka olen kuullut. Matkiminen, varastaminen, kokeilut ja uskallukset kuuluvat erittäin tärkeänä osana oman äänen löytymiseen.

Heh, auts. Olen syyllistynyt edellä mainittuun ajattelutapaan itsekin. Vaikka luen paljon julkaistuja kirjoja, niin minulla on ollut korkea kynnys lukea muiden julkaisemattomia tekstejä. Pelkään kopioivani tahtomattani jonkun toisen idean ja se tuntuu ihan kamalalta ajatukselta. (Sama homma, kun kirjoitan kirja-arvioita, en halua lukea muiden arvioita ennen omani julkaisemista, jotta ne eivät vaikuttaisi minuun. Sekin on varmaan tyhmä ajatus. Omasta arvioista voisi saada monipuolisemman ja syvemmän, jos olisi vertailupohjaa muiden lukukokemuksista.)

Nunia kirjoitti: Ja miten sen löytää? Tekemällä helvetisti töitä. Kirjoittamalla niin, että sormet vuotavat verta. Lukemalla. Kehittämällä omaa kriittistä silmää.

Tähän olenkin varautunut eli siinä mielessä uskon minulla olevan realistinen kuva prosessista. Välillä mietin olenko liian vanha aloittamaan (nyt 31), mutta ehkä se ei ole kuitenkaan siitä kiinni. Uskon, että minulla on enemmän sitä kuuluisaa elämänkokemuksen tuomaa viisautta :D kuin esim. 20-vuotiaana oli, jolloin viimeksi kirjoittelin paljon. (Ja tällä en tarkoita, etteikö 20-vuotias voisi kirjoittaa kypsästi. Itse vain olen ollut aika lapsi pitkään... ;) )

Nunia kirjoitti: Ensimmäinen raakile on kangas, jolle lähdet maalaamaan. Sanoisin, että pahin virhe, minkä voit tehdä, on jättää teksti editoimatta.

Tarkoitetaanko tässä editoinnilla sitä koko homman alusta loppuun uudelleen kirjoittamista vai sellaista pientä parantelua sieltä täältä? Mikä määrä editointia on tarpeeksi? Milloin tietää, että nyt se on valmis?

Nunia kirjoitti: Toivottavasti en pelästytä paasauksella :) Jokaisella on tyylinsä ja tapansa, omalla kohdallani tämä asenne on ollut tärkein. Kirjoittaminen on harrastus, joka kannattaa säilyttää, vaikka ei julkaisua yrittäisikään. Siitä on hämmästyttävän paljon iloa itselle :)

Ei tuntunut paasaukselta. Haluankin, että asioista keskustellaan suoraan ja kaunistelematta. Kukaan ei hyödy kaunistellusta palautteesta, jos haluaa kehittää itseään ja oppia uusia asioita. :)

Olen siitä mukavassa mielentilassa kirjoittamisen kanssa, että minulla ei ole minkäänlaisia paineita julkaisemiseen. Kunhan kirjoittelen omaksi ilokseni, kun se on vaan niin ihanaa ja viihdyttävää. Ja jos siitä joskus jotain muutakin poikii, niin otan ilolla ja nöyryydellä vastaan. :)

Kultasuu kirjoitti: Ja, tiedän itsekin hyvin tuon flow-fiiliksen kun kirjoittaminen on kuin parasta mahdollista huumetta,ellei parasta. Se on kyllä sellainen olo mitä on mahdoton kuvailla ja ymmärtää.

Jep. Ympäristöstä on tullut jo lievästi napinaa siitä, kun en kuulemma näe enkä kuule mitään. Mutta ei sille mahda mitään, jos fiilis iskee niin se iskee. :)

Kultasuu kirjoitti: Siitä huolimatta olen erittäin iloinen ja kiitollinen siitä, että multa julkaistaan tässä kuussa kirja. Se on toki pelkästään e-kirja, mutta kuitenkin jostain täytyy lähteä liikkeelle. Täytyy katsoa miten äijän käy.

Mahtavaa! Onnittelut tästä ja onnea kirjalliselle urallesi! :)

Tarkoitetaanko tässä editoinnilla sitä koko homman alusta loppuun uudelleen kirjoittamista vai sellaista pientä parantelua sieltä täältä? Mikä määrä editointia on tarpeeksi? Milloin tietää, että nyt se on valmis?

Editointi tarkoittaa kaikkea. Teksti luultavasti täytyy kirjoittaa alusta loppuun useamman kerran. Se voi myös olla sanojen paikkojen vaihtelua, pieniä lisäyksiä, pieniä poistoja. Se voi olla täydellinen juonenmuutos. Se on kaikkea. Editointi riittää yleensä silloin, kun alkaa lukea tekstiä editointimielessä ja unohtuukin lopulta vain lukemaan :)

Milloin teksti on valmis? Ei koskaan. Yksittäisiä lauseita voi viilata vuosia. Jossakin vaiheessa on repäistävä itsensä irti ja päätettävä, että nyt riittää. Valmiiksi se ei tule koskaan. Parantelevathan jotkut kirjailijat jo julkaistuja teoksiaankin :)

Mulla ainakin se oma ääni on löytynyt vasta kirjoittaessa ja etenkin palautteen myötä. Voisi jollain tapaa sanoa, että se on se, mikä tekstini karakterisoi, mutta jos se on liian toisteinen, niin mennään maneerien puolelle.

Ja kyllähän se ääni vaihtelee ja muuttuukin kokemuksen myötä. Ei kirjoittajan ääni ole mikään Prinssi Rohkea, joka olisi se ainoa oikea kun sen löytää.

Tarkoitetaanko tässä editoinnilla sitä koko homman alusta loppuun uudelleen kirjoittamista vai sellaista pientä parantelua sieltä täältä? Mikä määrä editointia on tarpeeksi? Milloin tietää, että nyt se on valmis?

Editoinnin määrä riippuu ihan tekstin tarpeesta ja myös kirjoittajan (ja toimittajan) halusta. Jos ääripäitä ajatellaan, niin multa on julkaistu sekä novelli, josta vaihdettiin yksi sana ja pari pilkkua, että romaani, jonka viimeisen editointikierroksen tiedostossa oli 1630 kommenttia. Jälkimmäinen on parempaa tekstiä, todettakoon, mutta varmaan vieläkin viilaisin jotain jos se ei olisi jo maailmalla.

Tähän olenkin varautunut eli siinä mielessä uskon minulla olevan realistinen kuva prosessista. Välillä mietin olenko liian vanha aloittamaan (nyt 31), mutta ehkä se ei ole kuitenkaan siitä kiinni. Uskon, että minulla on enemmän sitä kuuluisaa elämänkokemuksen tuomaa viisautta :D kuin esim. 20-vuotiaana oli, jolloin viimeksi kirjoittelin paljon. (Ja tällä en tarkoita, etteikö 20-vuotias voisi kirjoittaa kypsästi. Itse vain olen ollut aika lapsi pitkään... ;) )

Kukin omaan tahtiinsa. Mä kirjoitin teini-iässä ja sitten se jäi kymmeneksi vuodeksi. Aloitin uudestaan laittamaan fiktiomallisia sanoja paperille vasta muutama vuosi sitten. Olisinko ollut 28-v. tai jotain niillä main.

En tiedä olisiko minulla ollut mitään sanottavaa parikymppisenä. Kun nytkin tuntuu, ettei aina ole ;) (Sen takia en kirjoita Vakavaa Kantaaottavaa Proosaa, se jääköön muille. Minä pysyn viihteessä.)

Joka tapauksessa Suomessa esikoiskirjailijat ovat keskimäärin yli kolmikymppisiä. Jotkut ovat kirjoittaneet "aina", jotkut... eivät. Itseni lisäksi osaisin nimetä useammankin "vanhempana" aloittaneen. "Vanhempi" tässä yhteydessä tarkoittaa kaikkea kahdenviiden ja viidenkympin väliltä.

sinidean kirjoitti: Mahtavaa! Onnittelut tästä ja onnea kirjalliselle urallesi! :)

Kiitoksia Sini! Minä olen suoraan sanottuna välillä aika täpinöissä koko jutusta, onhan se hienoa, että vuosien aherrus viimein palkintaan, tai ainakin niin minä koen sen, kiitos tosiaan.

Lämmin kiitos sinullekin kommenteistasi, StaCa!

StaCa kirjoitti: Mulla ainakin se oma ääni on löytynyt vasta kirjoittaessa ja etenkin palautteen myötä.

Tällä hetkellä hirvittää tuo palautteen pyytäminen. Tiedän, että se on tärkeää ja välttämätöntä. Haluan sitä. Samalla kuitenkin tuntuu, että silloin sitä antaa itsensä ja sielunsa alttiiksi toisen särjettäväksi. Teksti tuntuu liian henkilökohtaiselta. Kuin laitettaisiin seisomaan alastomana toisten pällisteltäväksi.

Miltä teistä muista on tuntunut luetuttaa tekstejään muilla? Miten pääsitte eroon mahdollisista ahdistuksen tunteista?

StaCa kirjoitti: ...romaani, jonka viimeisen editointikierroksen tiedostossa oli 1630 kommenttia.

Saako kysyä, että miten tuollaisen 1630 kommentin saatuaan motivoituu vielä jatkamaan editointia? Eikö se kirpaise yhtään? Itse varmaan menettäisin uskoni kykyihini ja masentuisin hetkellisesti. Mutta hienoa kuulla, että kohdallasi lopputulos oli vaivan väärti ja sait julkaistua! :)

StaCa kirjoitti: Joka tapauksessa Suomessa esikoiskirjailijat ovat keskimäärin yli kolmikymppisiä. Jotkut ovat kirjoittaneet "aina", jotkut... eivät. Itseni lisäksi osaisin nimetä useammankin "vanhempana" aloittaneen.

Tätäpä en tiennytkään. Lohduttavaa kuulla. :)