Mitä kesken kirjoittamisessa?

25.05.2022 00:17 #101 :: SuoHurtta
Mitä kesken kirjoittamisessa?
Sain noin viikko sitten kolmannen käsikirjoitukseni lähetettyä kustantamoihin. Tällä hetkellä on siis kesken seuraava kertomus.

Lähettämäni kässäri on genreltään lähimpänä ehkä grimdark-fantasiaa ja se on suunniteltu pitemmän sarjan ensimmäiseksi osaksi, Tällä hetkellä himottaa alkaa kirjoittamaan suoraan kakkososaa. Viime päivinä olen suunnitellut kakkososan character arcceja, juonta, teemoja, symboliikkaa ja alkanut tehdä hieman suunnitelmia luku luvulta alusta loppuun saakka. Toki jos kustantamoista tulee pelkkää hylsyä, silloin kertomuksen kakkososan kirjoittaminen ei ole välttämättä kaikista optimaalisin ratkaisu.

Tämän vuoksi olen mietiskellyt jonkun stand alone tarinan kirjoittamista kustantamoiden vastauksia odotellessa. Eräs urbaani fantasia kertomus on hautunut päässäni useamman vuoden, joten senkin kirjoittamista voisi harkita. Isoin kynnys alkaa vääntämään tuota urbaania fantasiaa on se, että pitäisi keksiä ja opetella kirjoittamaan taas kokonaan uusista hahmoista, rakentaa maailmaa, ja miettiä juoni alusta loppuun. Toisen kertomukseni kakkososan jatkamisessa olisi rentouttavaa, että hahmot ja maailma ovat tulleet jo tutuiksi, joten niistä on mukava kirjoittaa.

En kuitenkaan jaksa stressta liikaa siitä minkä polun seuraavaksi valitsen. Tärkeintä itselleni on se, että saan pidettyä kirjoitusrutiinia yllä ja tuotettua lisää tarinoita. Pitää vain pohtia vaihtoehtoja vielä hetki, koska oma kirjoitus tyylini on ollut aina se, että yksi projekti kerrallaan alusta loppuun ja sitten vasta uutta kehiin. . 

PS:: Tervehdys kaikille! Olen seurannut vuosia risingshadown foorumeita sattumanvaraisesti, mutta jostain syystä päätin tulla tsiigailemaan meininkejä tarkemmin vasta nyt. Ehkä olen vain saanut vuosien varrella liikaa Cthulhu mythosta ja löysin omien harhaisuuksieni - tai tarinoideni läpi tänne vasta myöhemmin :)  

 
Muokannut 25.05.2022 00:22 SuoHurtta Syy: kirjoitusvirheet,

Valvojat: IivariDyn