Mitä kesken kirjoittamisessa?

19.12.2016 09:28 #81 :: LordStenhammar
Mitä kesken kirjoittamisessa?
Eipä taida minusta olla romaania kasaamaan. Jätän ne hommat lahjakkaamille. Tympäisee jo pelkkä ajatuskin, että lähtisin pariin kertaan pilattua sanaraatoa enää enempää pilaamaan. Harmi, kun meni sinänsä hyvä idea "hukkaan". Ehkäpä tuostakin saisi pari kohtuullista novellia raapaistua.

Sen sijaan runoa ja lyhyttarinaa pukkaa enenevällä tahdilla. Taitavat nämä kaksi kaunokirjallisuuden lajia olla sitä ominta osaamisaluetta. Siinäkin tosin pikkuisen harmittaa se, että uusien juttujen myötä vanhat tuppaa auttamatta unohtumaan, vaikka olisivat ihan hyviäkin. Ei kiinnosta hirveästi kerran kirjoitettua lähteä muokkailemaan. Uutta häätyy yrittää.

02.04.2017 13:04 #82 :: LordStenhammar
Mitä kesken kirjoittamisessa?
Tuli tosiaan omakustanne omista runoista tehtyä. Ihan valmis painotuote, eikä hintakaan mikään mahdoton mielestäni ole (6 € plus Posti-Kustin palkkio). En ole siis mikään "pisnismies", vaan haluan vain hengentuotokseni maailmalle. Ostakee ostakee paska runokirja! :evil:

Novelleista sen verran, että niitä tulee tuskin enää pahemmin kirjoiteltua - ainakaan lähiaikoina. Mulla on joku muutaman kymmenen aihio lyhyttarinoita, mitkä pitäis työstää loppuun ja osallistua niillä kirjoitus-skaboihin, jos aihe on sopiva. Tietty jos aivan KUNKKUIDEA tulee mieleen, niin se on sitten eri juttu. Rukoilen uutta psykoosia...


Rendering Error in layout User/Profile: SQLSTATE[23000]: Integrity constraint violation: 1062 Duplicate entry '0' for key 'user_preference_user_id'. Please enable debug mode for more information.
02.04.2017 14:27 #83 :: Nunia
Mitä kesken kirjoittamisessa?
Onneksi olkoon runokirjasta! Kokeile tarjota kirjastoille, jos et sitä vielä ole tehnyt. Eikä varmasti haittaa mainita teosta nimeltä, jotta uteliaat osaisivat etsiä sen käsiinsä :)

Miten se onkin niin, että toiset ovat selkeästi runojen ja novellien kirjoittajia ja toiset pidempien tarinoiden? Itseltäni ei taivu novellit mitenkään ja runoja en edes kehtaa mainita :) Pidemmät taas sujuvat kohtuu hyvin.

Mulla on aina jotain kesken. Duologian toinen osa on viimeisellä editointikierroksella ennen kustin käsiin joutumista. Tässä on se pieni pelko, etten tiedä yhtään, miten hiottu lopputuloksen pitää olla, kun se menee suoraan kustantajalle ilmaan minkäänlaista karsintaa. Laaduntarkkailuni ei vain halua luovuttaa mitään, mikä ei olisi timantti (siis omasta mielestäni, siellähän se sitten taas revitään palasiksi).

Sitten olisi samaan maailmaan sijoittuva uusi duologia, ehkäpä. Ensimmäinen osa, joka alkaa jo hakea muotoaan. Ja pari itsenäistä aihetta, jotka kumpikin on muhinut päässä pidempään. Mistähän sitä repisi aikaa ja hermoja näille kaikille?

02.04.2017 14:48 #84 :: LordStenhammar
Mitä kesken kirjoittamisessa?
Hollolan kirjastosta löytyy ainakin. Ja ehkä Lahdenkin - kaverin piti ainakin kiikuttaa kappaleet sinne. :roll:

Tosiaan, ne ovat (yleensä) eri ihmisiä ne runojen ja romaanien kirjoittajat. Olishan se tosiaan hienoa joskus romaani kirjoittaa valmiiksi. Pari kokeilua tullut tehtyä. Toisesta tuli sellainen sillisalaatti, että sen paranteluun tuskin olisi yksi ihmiselämä riittänyt. Toinen sitten sellainen, jossa tarina alkoi liiaksi toistamaan itseään, ideat loppui ja kyllästyin. Do what you will.

  • Iikh hahmo
  • Iikh
    Peto
    Tasolla 19
    26.19

30.06.2017 23:22 #85 :: Iikh
Mitä kesken kirjoittamisessa?
Viimeiset luvut ovat käsillä. Siitä alkaakin sitten loputon parantelu, vatkailu ja pilkkujen siirtely.

Te, jotka olette saaneet romaanikäsikirjoituksen valmiiksi: Miltä teistä tuntui kirjoitettuanne viimeisen lauseen? Mielettömän hyvältä? Tyhjältä? Varovaisen ylpeältä?

Itse toivon pomppivani tasajalkaa.


Rendering Error in layout User/Profile: SQLSTATE[23000]: Integrity constraint violation: 1062 Duplicate entry '0' for key 'user_preference_user_id'. Please enable debug mode for more information.
10.07.2017 20:48 #86 :: Nunia
Mitä kesken kirjoittamisessa?

Iikh kirjoitti: Te, jotka olette saaneet romaanikäsikirjoituksen valmiiksi: Miltä teistä tuntui kirjoitettuanne viimeisen lauseen? Mielettömän hyvältä? Tyhjältä? Varovaisen ylpeältä?


Tyhjältä ja ontolta. Kuiviin imetyltä. Ja ehkä jopa surulliselta.

En tiedä muista, mutta itse kirjoitan yleensä koko olemuksellani, elän tarinaa kaiken aikaa arjen lomassa, käyn kohtauksia läpi, mietin dialogia, rakennan juonikuvioita niin, että normaali elämä häiritsee tätä työtä :) Viimeisen lauseen jälkeen jään tyhjän päälle, eikä ole enää mitään, mitä ajatella. Pari päivää menee ahdistuneessa sumussa, sen jälkeen helpottaa.

Into ja riemu kuuluvat tarinoiden alkuun ja puoliväliin. Tietenkin tekstiä käy läpi vielä kymmeniä kertoja ja moni asia saattaa muuttua rajustikin, mutta samanlaista alun innostusta ja käsien tärinää ei enää siinä vaiheessa tule. Enemmän tyytyväisyyttä, kun osiot loksahtavat kohdilleen ja tarina saa lopullisen muotonsa.

Olen kirjoittanut valmiiksi useita käsikirjoituksia, ja samanlainen tunne tulee jokaisessa. Aina yhtä vahvana. Tosin olen sitä mieltä, että valmiita ovat vasta ne, jotka pääsee kansiin. Sitä en tiedä, miltä tuntuu pitää omaa painettua kirjaa käsissä. Tuleeko sitten ylpeys tai riemu? Tai ehkä lievä alakulo. Ja alakulo tosiaan siksi, että portti on kiinni, sinne seikkailuun ei enää pääse, kuvioita ei voi enää muokata, on pakko päästää irti.

Mutta sittenhän pitää vaan rakentaa niitä uusia tarinoita :)

  • Iikh hahmo
  • Iikh
    Peto
    Tasolla 19
    26.19

10.07.2017 22:53 #87 :: Iikh
Mitä kesken kirjoittamisessa?
Pääsenkin nyt sitten vastaamaan kysymykseeni itse. Tarina tuli kerrottua loppuun, ja rehellisesti sanoen olen juuri nyt aika hemmetin ylpeä itsestäni. Toisaalta aika posketonta kirjoittaa kahtasataa sivua seitsemän vuotta, toisaalta juuri siksi olo on hyvä. Haikeutta en vielä tunne, mikä voi hyvinkin johtua siitä, että työmaata on vielä jäljellä runsaasti. Kunhan saan oikoluvun tehtyä, voi käydä joko niin, että suru tulee puseroon, tai sitten niin, ettei itseriittoisesta länkyttämisestä tule loppua lainkaan.

Nunia kirjoitti: Sitä en tiedä, miltä tuntuu pitää omaa painettua kirjaa käsissä. Tuleeko sitten ylpeys tai riemu? Tai ehkä lievä alakulo. Ja alakulo tosiaan siksi, että portti on kiinni, sinne seikkailuun ei enää pääse, kuvioita ei voi enää muokata, on pakko päästää irti.


Huh huh, nyt muuten tulit esittäneeksi niin pelottavan ajatuksen, että kaikenlainen julkaisuintoilu karisi minusta saman tien! En ole aiemmin miettinyt asiaa tuolta kannalta.

11.07.2017 08:50 #88 :: LordStenhammar
Mitä kesken kirjoittamisessa?
Romaanin raakatekstin valmistuessa tuli lähinnä semmonen kevyt epätoivon ja vitutuksen rajamailla liikkuva olo. Kolme kuukautta pakersin ja päästyäni loppuun tajusin, että tästähän se duuni vasta alkaa.

Omakustanne-runokokoelman kanssa tuli vähän samanlaiset fiilikset, paitsi ettei ehkä niin rankat kuitenkaan. Lähinnä vitutti kun valmiiseen tuotokseen jäi pari onnetonta kirjoitus- ja rivivirhettä. Ei ole sen takia oikein ollut halua edes silmäillä koko tuotosta. Sisältöön olen kyllä kohtuu tyytyväinen.
Muokannut 11.07.2017 08:53 LordStenhammar

  • Riku hahmo
  • Riku
    Teknikko
    Tasolla 17
    84.03

10.04.2018 00:01 #89 :: Riku
Mitä kesken kirjoittamisessa?
On yksi pitkäaikaisprojektiromaani (hei siinähän on uusi sana) joka kuuden vuoden jälkeen on versiossa 3.1 ja ehkä voisi vähitellen keskittyä yksityiskohtien syynäämiseen. Viimeinen vuosi viime kesäkuusta alkaen on ollut tuotteliain ikinä ja olen kijoittanut joka ikinen päivä marraskuusta alkaen, joten kyllä siitä vielä valmis tulee. Jätin sen kuitenkin hetkeksi hautumaan tammikuussa, jotta voin katsoa sitä tuorein silmin/etsiä koelukijoita. Kirjoitin siitä juuri asianmukaiseen keskusteluun täällä, minkä takia koko foorumille eksyin.

Tässä välin olen aloittanut uuden romaanikässärin luonnoksen, nyt aloittelemassa lukua 16 ja harjoituksen vuoksi kokonaan englanniksi. Viime aikoina kässärin keskivaiheilla eteneminen on kylläkin ollut tahmeaa melkein yhtä pahasti kuin gradussa.

Lisäksi on toinen melkein ikuisuusprojekti, kun olen kirjoittanut englanniksi fanifiktiotarinaa tammikuusta 2015 ja jatkuu edelleen tasainen luku/kuukausi (nyt 1 2/3 "kirjaa" = 45 lukua ulkona). Positiivinen vaikkakin yksinkertainen palaute on ollut aika motivoivaa kaikelle kirjoittamiselleni. Tähän on onneksi amerikkalainen oikolukijana, että on saanut laatua korotettua omien taitojen kehittymistä odotellessa. Maailma kylla tuntui hieman pieneltä, kun hän viime syksynä lähetti luvun takaisin pahoitellen, että kesti niin kauan sellaisen pienen syyn takia, että hurrikaani kävi vierailemassa.

02.08.2018 08:12 #90 :: LordStenhammar
Mitä kesken kirjoittamisessa?
Pitkästä aikaa (n. puoli vuotta) taas tulee tarinaa. Kyllästyin vähäksi aikaa novellien kirjoittamiseen, kun en koskaan saanut niistä mieleisiäni. Ei auttanut, vaikka miten pyörittelit, aina oli joku pienempi tai isompi asia pielessä. Sinänsä en ole tarinan kirjoittamiseen mitään freesiä näkökulmaa tuon tauon aikana saanut, mutta tekeehän tätä taas ihan mielellään.

Sen sijaan valmista runoa tulee, yksi 2-4 päivän välein yleensä. Tähänkin olen kehittänyt tietynlaisen kaavan. Ensin keräillään lauseita - joita jotenkin aina tuntuu tulevan - ja sitten lyödään ne yhteen. Yleensä tulee valmista, vaikka tulos onkin usein nimenomaan kaavamainen. Mielitietty kehoitti minua kirjoittamaan vaihteeksi muustakin kuin hautausmaista ja autiotaloista, mutta minkäs teet, kun mikään muu ei juuri tänäpänä sielua liikuta.

08.03.2019 13:59 #91 :: LordStenhammar
Mitä kesken kirjoittamisessa?
Viren kaatui, sote kaatui, hallitus kaatui, Sipilä kaatui. Mutta Viren nousi myös ylös.

Olen valitettavasti pahasti myöhässä ajankulusta, mutta tavallisten hirtehisrunojen ohella olen työstänyt kantaa ottavaa "punk-sanoitusta": "Tuokaa minulle Juha Sipilän pää". Ei ole kyllä päivänpoliittisten asioiden anarkistisesti kommentoiminen yhtään oma juttu. Jätetään ne jatkossakin pellemiljoonille, palefaceille ja muille.

04.08.2019 12:48 #92 :: LordStenhammar
Mitä kesken kirjoittamisessa?
Olen edelleen täynnä runoa, mutta novellisuoni on pahasti ehtynyt. Taitaa olla ainoa viimeisen puolentoista vuoden aikana kirjoitettu tarina tuo vankilatarina, mikä löytyy Leirinuotiosta. Aihiota on juu runoissa, eivät ilmeisesti lopu koskaan. Mutta jossain tulevaisuudessa odottaa se epätoivoinen urakka, kun tehdyt runot pitäisi editoida ja heittää huitsulaan niistä ne kelvottomat. Kauhulla odotan. Tavallaan olen kirjoittanut jo viisi runokokoelmaa, mutta kun se perkeleen editoiminen...

  • Riku hahmo
  • Riku
    Teknikko
    Tasolla 17
    84.03

04.08.2019 23:04 #93 :: Riku
Mitä kesken kirjoittamisessa?
Tarjosin pitkäaikaisprojektiromaaniani kustantajille viime vuoden puolella, mutta eipä ainakaan näiltä riittänyt kiinnostusta. Olen loka-/marraskuusta alkaen kirjoittanut kokonaan uuden romaanin ensimmäistä luonnosta ja loppukliimaksia vaille valmis. Katsoo sitten, mitä tekee seuraavaksi. Tämä pitää luonnollisesti uudelleenkirjoittaa, mutta tauko jonkin muun parissa ennen sitä voi auttaa irtautumaan tekstistä.

Liityin alkuvuodesta kahteen uuteen kirjoittajarinkiin/-ryhmään, että pelkkää palautetta tähän tekstiin on 7000-8000 sanaa.

Fanifiktio jatkuu kolmatta kirjaa.

  • Riku hahmo
  • Riku
    Teknikko
    Tasolla 17
    84.03

07.08.2019 19:31 #94 :: Riku
Mitä kesken kirjoittamisessa?

Merlijn Van De Langenberg kirjoitti: Oletko varma niin monista sanoista ja vastauksesta?


Mistä vastauksesta?

Tarkistin juuri palautteiden sanamäärät (suoraa kirjallista palautetta ja omia muistiinpanoja suullisesta palautteesta) kyllä viimeisimmät taisi kallistaa summan kahdeksan tuhannen paremmalle puolelle.

22.09.2019 17:55 #95 :: LordStenhammar
Mitä kesken kirjoittamisessa?
Kun viettää paljon aikaa laitoksissa, silloin sitä laitostuu. Kun kirjoittaa liikaa runoja samoista aiheista, silloin sitä urautuu. So not, kunhan teksti kulkee.

Läheinen ihminen on lupautunut "kustannustoimittajaksi", jos joskus aion jotain julkaista. Ehkäpä siitä voisi olla jotain apua jopa. Minulla on kyllä aika selvä tuntuma, milloin runo on ns. valmis. En haluaisi siihen syntyprosessiin pahemmin enää koskea. Ymmärrän kyllä rakentavan kritiikin tärkeyden jopa näissä runohommissa. Johtaako se sitten mihinkään radikaaleihin muutoksiin lopputuotoksissa, jää nähtäväksi.
Muokannut 22.09.2019 17:58 LordStenhammar

06.11.2019 19:03 #96 :: Orduuka
Mitä kesken kirjoittamisessa?
Tämä ketjun nimi "Mitä kesken kirjoittamisessa?" herätti epätoivon tyrskähdyksen, koska aloin miettiä vastavuoroisesti, että "Mitä valmista kirjoittamisessa?". Tajusin samalla, että itselleni ne valmiit jutut lakkaavat olemasta osa kirjoittamista, kun niistä tulee julkaisuja, vaikka eihän sen välttämättä tarvitsisi olla niin. Mutta tosiaan valmiit ovat valmiita ja keskeneräiset ovat niitä, joiden ympärillä ajatukset pyörivät. Nyt on editointivaiheessa romaani, toisen editointi tulee ajankohtaiseksi pian sen jälkeen. Näillä näkymin ensi vuonna on tulossa kaksikin julkaisua parin kuivemman vuoden jälkeen. Seuraavan romaanin rakennetta ja juonta olen hahmotellut, mutta se on ihan vaiheessa. Editointi vie aikaa ja tilaa uuden kirjoittamiselta, mutta juuri sen vuoksi ajattelin tarjota novellia Stk:n Viestejä paremmista tulevaisuuksista -antologiaan. Haaveena on joskus löytää sellainen rytmi, että voisi sekä editoida vanhaa että kirjoittaa uutta ilman että tuntuisi siltä että aika ja happi loppuu kesken.

27.01.2020 14:51 #97 :: LordStenhammar
Mitä kesken kirjoittamisessa?
Kaverin kakkosbändille häätyy sanoituksia tehdä. Virkistävää tällainenkin "duuni" vaihteeksi. Onneksi menneiden töiden hunajapurkki on sen verran laaja, että matskua syntyy nopeastikin, kun vain tietää mistä suunnalta etsiä. Itseltään varastaminen ei käsittääkseni ole oikeaa varastamista ollenkaan. :evil:

Pelkkä renkihän minä tässä olen, ja päätösvalta loppukädessä ihan muilla henkilöillä. Toimii kuten armeijassa: toteutan annetut käskyt (toiveet) niin hyvin kuin osaan, enkä purnaa turhasta.
Muokannut 27.01.2020 14:54 LordStenhammar

02.02.2020 15:00 #98 :: LordStenhammar
Mitä kesken kirjoittamisessa?
Helvetti, että minä vihaan editoimista. :eek:

Uusimman valmiin runokokoelman sain johonkin völjyyn. Ei kai siellä hirveästi ainakaan mitään umpinoloja kohtia ole. Vielä olisi kolme vanhempaa käymättä läpi. Tuntemukset kulkevat välillä "noinko maagista olen saanut aikaan" ja "VMP". Neljäs runokokoelma on näistä selkeästi se epäonnistunein, enkä tiedä saako siitä enää hyvää. Harhauduin hetkeksi runopolultani, mutta löysin onneksi takaisin.
Muokannut 02.02.2020 15:01 LordStenhammar

05.01.2022 17:13 #99 :: LordStenhammar
Mitä kesken kirjoittamisessa?
Nyt olis taas ns. "hyvää stooria tuloillaan". Kauanpa sitä hiljaisuutta kesti. Tajusin erään tärkeän asian omasta elämästä ja kirjoittamisesta. Se on sellainen asia, että saattaa olla alkusiemenenä monelle muullekin tarinalle, jos tässä ennen kirkkomaata vielä ehtii.

​​​​​Runoa tullut tässä korona-aikana käytännössä yksi per päivä. Olen siinä hommassa ikävästi urautunut. Kait ne ihan hyviä on tasoltaan, mutta niiden suhteen on syytä pitää hieman hiljaiseloa. Muistiinpanoja teen kyllä edelleen, ja jos jotain tahtoo väkisin syntyä, niin en vastustele.
Muokannut 05.01.2022 18:07 LordStenhammar

10.01.2022 21:10 #100 :: Muuttohaukka
Mitä kesken kirjoittamisessa?
Voisi kysyä ennemmin, että mitä ei ole kesken kirjoittamisessa  Erilaisia ideoita, romaaniviritelmien alkuja, novellintynkiä ja melkein viimeisteltyjä raapaleita on omina tiedostoinaan vaikka kuinka. Jotkin niistä odottavat inspiraatiota, useimmat sitä, että joskus löytäisi aikaa kirjoittamiselle. Siis sellaista aikaa, jonka tehokas kirjoittaminen vaatisi. Tuntuu, että pari tuntia työpäivän jälkeen ja vähän useampi viikonloppuisin eivät riitä mihinkään, koska laadukas kirjoittaminen vaatii ehdottomasti rauhoittumista ja tunnelmaa. Lukuisien Teams-palaverien ja työsähköpostien jälkeen on aika hankala olla luova. Asiaan ei taida olla muuta ratkaisua kuin lottovoitto ja varhaiseläke

Onneksi oman "pääteokseni" editointi sentään onnistuu näin vähän epävireisemmässäkin kirjoitusfiiliksessä.



 

Valvojat: IivariDyn