Uusimmat viestit

Uusimmat keskustelut

Se koukuttava ensimmäinen luku

  • Salmikki hahmo
Salmikki
Kaartilainen
Taso: 18
  • Viestejä: 45
Salmikki loi aiheen: Se koukuttava ensimmäinen luku
15.03.2016 23:05 #1

Hei ihmiset!

Kaipaisin mielipiteitä ja ajatuksia siitä, mikä hyvässä fantasiassa (miksei muissakin genreissä) saa kiintymään hahmoon ja pitämään sen puolesta peukkuja. Joskus tuntuu, että on lukenut vasta sivun, ja heti kun alkaa tapahtua, niin alkaa hirvittää jonkun hahmon puolesta. Nimenomaan se, että hahmo saa lukijan puolelleen todella nopeasti, kiinnostaa minua.

Laajemmin tuo vaikeuksia ym. edeltävä tyynni mietityttää. Mitä ovat ne ainekset, joiden avulla kirjan ensimmäiset sivut kaappaavat mukaansa lukijan ikään kuin huomaamatta? Miksi kirjaa ei saa laitettua sivuun keskiyöllä, vaikka vasta sen aloitti? Miten se tutustuttaakin lukijan uuteen maailmaan, niin että tunteet kuohuvat heti kun vaara uhkaa?

Tässä onkin jo kokonainen liuta mietelmiä, mutta jos mistä tahansa saatte kiinni, niin kertokee! Itse mietiskelen sekä pelkän pohtimisen ilosta, että oman kirjoittelun ja luomistyön kannalta.

Aurinkoisin kevätterkkusin uudehko jäsen,

Jestricide. ^_^


Pouring spirits while I follow the Northern star

  • Xerion hahmo
Xerion
Ritari
Taso: 30
  • Viestejä: 228
Xerion vastasi aiheeseen: Se koukuttava ensimmäinen luku
16.03.2016 07:40 #2

Hahmoista huomioni saa sellaiset, joiden arvot vastaavat eniten omiani, jotka eivät ole aivan tyhmiä, ovat tarpeeksi kypsiä, eivät liian täydellisiä. Fantasiassa sympatiani menee useein haltioille (jolloin epätäydellisyys ei monesti toteudu, muta arvot onn kohdallaan). Kovin montaa hahmoa ei ole, joista toivoisin ettei se kuole. Tai ainakaan fantasiassa, mihin erityisesti tartuit. On vain mielenkiintoista odottaa, että kenet kirjailija tappaa seuraavaksi ja kuka jää henkiin. Mikään hahmo ei saa minua puolelleen kovin nopeasti. Haluan tuntea hahmon ennen kuin rupean kenenkään puolelle. Monesti se siis tapahtuu vasta kirjan puolivälin jälkeen tai mahdollisella toisella lukukerralla. Voin myös ihan hyvin olla jonkun "pahiksen" puolella jos pidän siitä enemmän mm. Saruman, Klonkku ja Malfoy on tälläisia.

Kirjassa se mukaansa vetävin asia ainakin alussa on kirjan kieli. Huonokielistä kirjaa en vain jaksa lukea. Kieli vetää mukaansa ja sen takia sitä ei saa laitettua sivuun keskiyöllä. Tarinan osa kasvaa kirjan edetessä kokoajan, kun kieli on hyvää, voi siirtyä tarinan kimppuun. Itsellä kirjoittamisessa on se pelko, että jos en osaa kirjoittaa sellaista tekstiä, mistä itse pidän niin en varmaan kirjoita ollenkaan.


I'm shy at first, but I do stupidest random shit when I get comfortable.

Seuraavat käyttäjät sanoivat kiitos: Helmeilevä susi, Salmikki

  • Emelie hahmo
Emelie
Verivelho
Taso: 57
  • Viestejä: 2721
Emelie vastasi aiheeseen: Se koukuttava ensimmäinen luku
16.03.2016 08:12 #3

Hahmoista minulle kiinnostavimmat ovat kanssa tuollaiset kypsät ja jossain määrin fiksut tyypit, jotka eivät kitise vaan toimivat ja tekevät aktiivisesti asioiden eteen jotain. Mutta ehkä vielä tärkeintä on se, että hahmot ovat toisistaan erottuvia. Ettei käy niin kuin Eddingsillä, jolla suurinpiirtein kaikki naishahmot olivat samasta muotista valettuja. Hahmoissa pitää olla myös jotain mihin samaistua, se saa minut helpoiten hahmon puolelle. Monesti siihen riittää se, että hahmossa on edes yksi piirre, joka tuntuu minulle tutulta positiivisesti. Myös se, että koen hahmon sympaattiseksi, auttaa kiintymään hahmoon. Minun ajatukseni asiasta ovat vähän tällaisia ympäripyöreitä eikä kovin tarkkoja yksityiskohtia, sillä monesti kaikki riippuu kokonaisuudesta. Joskus kaikki vaan pelaa yhteen vaikka ne erilliseksi irrotettuina eivät olisi yhtään minun mieleeni.

Se on sitten vielä vaikeampi määriteltävä (ainakin minulle), että mikä saa koukuttumaan tarinaan. Minun on yleensä todella vaikea koukuttua heti mihinkään, monesti se vaatii sellaiset 30-100 sivua ennen kuin pystyy sanomaan, että onko tarina mukaansa tempaava vai ei. Parhaimpia ovat sellaiset, joissa tarina alkaa heti eikä alussa ole turhaa jahkailua ja infodumppihetkeä. Ei liikaa tunteilua (ellei kyse ole romantiikasta, se on asia erikseen, muttei silloinkaan mitään siirappisuutta) tai moraalisia angstipohdintahetkiä. :p


I have seen the future .... and I do not wish to go there again.

Seuraavat käyttäjät sanoivat kiitos: Salmikki

  • Wind hahmo
Wind
Tähtipilotti
Taso: 40
  • Viestejä: 601
Wind vastasi aiheeseen: Se koukuttava ensimmäinen luku
16.03.2016 11:07 #4

Minä kiinnyn inhimillisiin hahmoihin, jotka ovat pohjimmiltaan hyviä. Inhimillisyyteen kuuluu epätäydellisyys, virheiden tekeminen ja erehtyminen, supersankareille en lämpene. Esim "liian hyvät" taistelutaidot suhteessa ikään tai taistelukoulutukseen ärsyttävät, samoin se, ettei mikään vamma tai loukkaantuminen hidasta sankarin vauhtia, eikä voimat koskaan lopu. Toisaalta ei tyhmä ja saamatonkaan saa olla, mutta äly ja taidot pitää osata rajata uskottavalle tasolle.

Henkilön pitää myös ns. tulla iholle, mitenkä tämän selittäisi hyvällä suomella? Vastakohtana etäisiksi jäävät hahmot jotka eivät kosketa millään tavalla. Olen huomannut, että hahmo tulee usein läheiseksi pienien, henkilökohtaisten asioiden kautta, varsinkin jos niihin liittyy vilpittömiä tunteita, esim. pelkoa, nolostumista, ihastumista. Esim. pelottomuuden asemesta myönnetään, että hahmo pelkää, mutta toimii pelosta huolimatta. Monissa kirjoissa keskitytään vain suuriin tapahtumiin ja sivuutetaan kokonaan pienet arkiset asiat, jotka kuitenkin ovat oleellinen osa jokaisen elämää. Enkä nyt tarkoita, että joka vessakäyntiä pitäisi selostaa, mutta välillä on hyvä osoittaa hahmon inhimillisyys vaikka nälällä tai väsymyksellä.

Ja lopuksi, hahmon pitää pohjimmiltaan olla hyvä. Vaikka päällepäin näyttäisi pahikselta, syvällä sisimmässään pitää olla vielä kipinä hyvyyttä, muuten en pysty myötäelämään.


Minä en pingota, olen vain äärimmäisen valpas.

Viimeksi muokattu: 17.03.2016 12:43 : Wind.
Seuraavat käyttäjät sanoivat kiitos: Salmikki

  • Emelie hahmo
Emelie
Verivelho
Taso: 57
  • Viestejä: 2721
Emelie vastasi aiheeseen: Se koukuttava ensimmäinen luku
16.03.2016 12:04 #5

Wind kirjoitti: Henkilön pitää myös ns. tulla iholle, mitenkä tämän selittäisi hyvällä suomella? Vastakohtana etäisiksi jäävät hahmot jotka eivät kosketa millään tavalla. Olen huomannut, että hahmo tulee usein läheiseksi pienien, henkilökohtaisten asioiden kautta, varsinkin jo niihin liittyy vilpittömiä tunteita, esim. pelkoa, nolostumista, ihastumista.


Tämä on muuten ihan totta. Nyt kun mainitsit, niin huomaan, että romantiikkaa lukiessa minulle mieluisempia, sympaattisempia, koukuttavampia ja helpommin pidettäviä mieshahmoja ovat juuri ne, jotka esim. punastuvat (vaikka vain vähän, mutta silti). Etteivät ole täysin kyvyttömiä näyttämään tunteita.


I have seen the future .... and I do not wish to go there again.

  • Salmikki hahmo
Salmikki
Kaartilainen
Taso: 18
  • Viestejä: 45
Salmikki vastasi aiheeseen: Se koukuttava ensimmäinen luku
16.03.2016 17:07 #6

Miten voikin tuntua että on juuri samaa mieltä ihmisten kanssa mutta esiin tulleet mietteet ei yhtään pälkähtäneet päähän...

Juurikin se, että hahmo on moniulotteinen ja sillä on oikeasti omat konkreettiset arvot ja epätäydellisyydet joista persoona muotoutuu, alkaa minullekin nousta tässä mielipiteeksi. Lisäksi juuri tuo, että kieli on nautinnollista lukea ja maailma esitellään tarinan kautta (jostain luinkin että 90% prologeista joutaa romukoppaan, koska lukijalle ei kuivasta selostuksesta ole minkään sortin iloa) natsaa kanssa. Näillä eväillä on oikeasti kivempi jatkaa kirjoittamista!

Minä kiinnyn inhimillisiin hahmoihin, jotka ovat pohjimmiltaan hyviä. Inhimillisyyteen kuuluu epätäydellisyys, virheiden tekeminen ja erehtyminen, supersankareille en lämpene. Esim "liian hyvät" taistelutaidot suhteessa ikään tai taistelukoulutukseen ärsyttävät, samoin se, ettei mikään vamma tai loukkaantuminen hidasta sankarin vauhtia, eikä voimat koskaan lopu.


Tästä olen myös samaa mieltä - samoiten tarinankerronnan suhteen olen todella tarkka, että asioiden täytyy käydä jotenkin järkeen, eikä yllättäviä käänteitä voi vaan tunkea tekstiin vaan lukija pitäisi mieluiten vangita todentuntuisten, ns. "totuus on tarua ihmeempää"-efektien kautta.

Tein kuitenkin tähän liittyen mielenkiintoisen huomion ihan äskettäin: esimerkiksi Martin Freemanin perushahmo (Bilbo Baggins/Lester Nygaard jne.) on juuri siitä mielettömän kiinnostava, ettei se oikeastaan juurru liikaa todellisuuteen, vaan on ikäänkuin kärjistetty versio jostain "persoonallisuustyypistä". Samoin Fargon toinen päähenkilö Lorne Malvo on hulvaton täydellisessä järjettömyydessään (eli psykopaattisuudessaan), jonka kautta sarjan hauskimmat hetket on kirjoitettu. Enkä kertakaikkiaan voi olla haluamatta osata ymmärtää ja luoda näitä hahmoja, jotka minusta ovat kaikkein hauskimpia.


PS. Jos tästä vastausoksennuksesta löytyy hassuja sanankäänteitä, niin pyydän anteeksi. Näin käy, kun "vain käy siellä foorumilla sillä aikaa kun Transana muuntaa tiedostomuotoa" ja sitten menee "heti takaisin litteroimaan".


Pouring spirits while I follow the Northern star

Seuraavat käyttäjät sanoivat kiitos: Helmeilevä susi

  • kyty hahmo
kyty
Senesalkki
Taso: 40
  • Viestejä: 724
kyty vastasi aiheeseen: Se koukuttava ensimmäinen luku
16.03.2016 20:09 #7

Aika pitkälti täällä onkin sanottu jo se mitä aikoisin itsekin sanoa, eli epätäydellinen mutta sympaattinen hahmo saa helpommin välittämään itsestään. Fiktiossa kiinnostavat nimenomaan harmaan alueen hahmot, jotka tuntuvat oikeilta henkilöiltä. Minulle on silti jostain syystä ollut aina vaikeampi kiintyä kirjojen kuin vaikkapa sarjakuvien hahmoihin, jostain syystä näköaistimus helpottaa hahmosta välittämistä, vaikka olen lukenut koko pienen ikäni. Yleensä kirjoissa innostaa eniten tietää mitä tapahtuu seuraavaksi, jos ei osaakaan jännittää hahmon puolesta. Silti yksiulotteiset hahmot tuntuvat rasittavilta ja tyhjänpäiväisiltä, vaikka toki sellaisetkin menevät mausteena joskus ihan huomaamatta.

Jostain omituisesta syystä joku joskus keksi, että sankariin on helpompi samaistua jos hänellä ei ole minkäänlaista persoonaa. Ehkä se on sitten sankariin samaistumista, jos keskittyy vain muihin hahmoihin ja siihen mitä tapahtuu seuraavaksi?

Itse kirjassa minut koukuttaa lukemaan sujuva teksti - en ole itse kovin sujuva kirjoittaja, ja omien tekstien lukeminen jopa foorumilta on myöhemmin täyttä tuskaa - mutta vaikken tunnistaisi hyvää tekstiä niin ainakin koukuttavan sellaisen. Hyvä kirjoittaja saa kaikesta mielenkiintoista, ja kuvailee elävästi asioita mitkä saavat kirjan maailman heräämään eloon.


  • Lupus hahmo
Lupus
Lentäjä
Taso: 34
  • Viestejä: 116
Lupus vastasi aiheeseen: Se koukuttava ensimmäinen luku
16.03.2016 21:36 #8

Minusta tätä asiaa on jännä miettiä, koska en oikeastaan yhtään tiedä, mikä minut milloinkin vetää mukaan lukemaani. Luen mielelläni erilaisia kirjoja ja erilaisista hahmoista, joten on äkkiseltään hankala sanoa mitään yleispätevää.

Periaatteessa minua kai ärsyttävät eniten kliseiset hahmoasetelmat. En muutenkaan yleensä perusta romanttisista sivujuonista, mutta erityisesti tökkivät kirjat ja kertomukset, joissa pitäisi jotenkin jännittää, miten kolmiodraamakolmikko lopulta pariutuu. Useimmat mieleeni tulevat tapaukset ovat suunnilleen yhdentekeviä, mutta jos alusta asti on päällekäyvän selvää, kuka on "hyvä" ja kuka "paha" vaihtoehto, jutusta menee se vähäkin mielenkiinto.

Toinen suosikki-inhokkini ovat henkilöt, jotka ihan muuten vain osaavat vaistonsa varassa ratkaista kaikki ongelmat paremmin kuin vuosikausia perehtyneet ammattilaiset.

Kirjan aloituksissa minua jonkin verran ärsyttää (nykyään / joissain vaiheessa suosittu?) tapa aloittaa keskeltä jotain toimintakohtausta, jossa suhahtelee ammuksia tai energiapurkauksia eikä ole mitään käsitystä siitä, mistä on kyse. Ymmärrän, että sen varmaan kuuluu olla jännittävää, mutta minusta se tuntuu usein enemmän pakkopullalta, joka pitää vain kahlata läpi ennen kuin joku ystävällisesti selittää, kuka tappelee ja miksi ja miksi minun pitäisi olla siitä kiinnostunut.

Ei ole tietenkään hyvä sekään, että ensin ladellaan hirveät määrät taustatietoja, koska niiden lukemiseen motivoitumisen kanssa voi olla vähän niin ja näin. Varmaan kumpikin toimii taitavasti kirjoitettuna, mutta yleensä vierastan molempia ääripäitä.


Seuraavat käyttäjät sanoivat kiitos: Helmeilevä susi, Salmikki

  • Salmikki hahmo
Salmikki
Kaartilainen
Taso: 18
  • Viestejä: 45
Salmikki vastasi aiheeseen: Se koukuttava ensimmäinen luku
16.03.2016 22:00 #9

Tämä onkin yllättävän antoisa näkökulma, että mikä EI koukuta (kirjoittamisen miettimisen kannalta). Kirjoittamisestahan myös sanotaan, hylkää ensimmäinen, toinen ja kolmaskin ideasi. Niin ettei tulisi kliseitä ym. tuhannesti aukikirjoitettuja juttuja - mutta eihän niitä nää omassa tekstissään ennen kuin joku muu huomauttaa.

Pitävätköhän näitä oudon suoraviivaisia stooreja kirjoittavat kirjoittajat niistä itse, vai meneekö se kirjoittajasokeuden piikkiin? Nämä on juurikin sellaisia asioita, jotka saa minut hylkäämään kirjan tai sarjan.


Pouring spirits while I follow the Northern star

  • Lupus hahmo
Lupus
Lentäjä
Taso: 34
  • Viestejä: 116
Lupus vastasi aiheeseen: Se koukuttava ensimmäinen luku
17.03.2016 20:02 #10

Jestricide kirjoitti: Pitävätköhän näitä oudon suoraviivaisia stooreja kirjoittavat kirjoittajat niistä itse, vai meneekö se kirjoittajasokeuden piikkiin? Nämä on juurikin sellaisia asioita, jotka saa minut hylkäämään kirjan tai sarjan.

Monet mieleeni tulevista ärsyttävistä kolmiodraamoista ovat olleet nuortenkirjoissa, joten on mahdollista että kyseessä on jonkinlainen lukijoiden aliarviointi. Minun on vähän hankala yrittää arvioida tätä kohdeyleisön kannalta, koska en teininäkään ollut kauhean kiinnostunut romanttisista kuvioista. Lisäksi olen saattanut jotenkin herkistyä tälle kuviolle koska se on minusta ärsyttävä ja arvaan siksi (välillä) aikaisessa vaiheessa mitä tuleman pitää.

Lisätään nyt, etten sinänsä vastusta romantiikkaa. Sitä ei vain tarvittaisi ihan kaikkialla.


  • kyty hahmo
kyty
Senesalkki
Taso: 40
  • Viestejä: 724
kyty vastasi aiheeseen: Se koukuttava ensimmäinen luku
17.03.2016 20:09 #11

Niin, vaikea sanoa, ehkä monet täällä ovat vain lukeneet niin paljon, että "halvalla tehdyt" kolmiodraamat lähinnä ärsyttävät, kun taas moni nuortenkirjojen peruskuluttaja saattaa olla joko liian nuori tai kokematon ärsyyntymään asiasta. Faktahan on, että ihminen on yleensä tyhmimmillään teininä, ja muistan että itselläkin meni läpi monia sellaisia juttuja jotka nyt lähinnä kyllästyttävät tai ärsyttävät. Ja en nimenomaan ollut romantiikan perään, en vain edes huomannut että kuvio oli hölmö.

Joka paikkaan tunkeva pakkoromantiikka ärsyttää kyllä myös. Ei siinä mitään jos se on tehty hyvin, mutta välillä tuntuu kuin mitään muuta aihetta ei pidettäisi mielenkiintoisena. Ja eniten pännii jos mukana on hahmo, jonka ainoa tarkoitus on selkeästi mennä yhteen päähenkilön kanssa. Tämäkin korostuu nuorille (ja lapsille?) tehdyissä jutuissa, ja varmasti enemmän elokuvissa kuin kirjoissa, joissa on toistaiseksi ollut enemmän vapauksia kirjoittaa muutakin kuin sitä yhtä ja samaa tarinaa uudestaan ja uudestaan.


  • Salmikki hahmo
Salmikki
Kaartilainen
Taso: 18
  • Viestejä: 45
Salmikki vastasi aiheeseen: Se koukuttava ensimmäinen luku
19.03.2016 12:44 #12

Mietiskelin nyt tätä romantiikkakysymystä itsekin. Itselleni ominaisesti (olen siis ihminen, toistuvasti huomaa olevansa pihalla mitä jokapäiväisimmistä asioista) en ole koskaan pohtinut romantiikkaa kirjallisuuden genrenä tai ilmiönä. Lähimmäksi pääsee itselleni toteama "en pidä romanttisista draamoista", siis leffoissa.

Omaan kirjoittamiseen romantiikka sotkeutuu varmasti vasta, kun se oikeasti vaan tapahtuu jotenkin huomaamatta. Esimerkiksi näin varmasti käy, jos tulen lisänneeksi tarinaan tietynlaisen henkilön, ja hieman myöhemmin tajuan että visualisoimani jo olemassaoleva pää- tai sivuhenkilö loogisesti kiinnostuisi juuri tämäntyyppisestä kaverista. Mutta lähtökohtana tarinalle ei varmaan ikinä koskaan tule olemaan " X, Y ja Z kolmiodraama-asetelmassa". Ellei idea itse ole päähän pälkähtänyt mielipuolinen ajatus, että mitä jos siinä kävisikin näin... Mikä nyt varmaan on aika usein se lähtökohta, joka ei välttämättä toteudu niin hyvin kuin toivoisi :D

Toisaalta, jos ns. pakkoromantiikka ja kömpelöt kuviot ärsyttävät, niin kuinka hauskaa ja antoisaa olisikaan lukea ajatuksella kirjoitettua, mielikuvituksellista pikku sivujuonta fantasiassa? Ei varmaan siinä koukuttavassa ensimmäisessä luvussa, mutta myöhempänä (en nyt edes keksi mitään kelvollista esimerkkiä tästä).

Kiitos rising, taas mainio idea hautumaan. Pian saatte kiroilla aloittamaani uutta aihetta "Romantiikka fantasiassa 101 - auttakaa aloittelijaa".


Pouring spirits while I follow the Northern star

  • Emelie hahmo
Emelie
Verivelho
Taso: 57
  • Viestejä: 2721
Emelie vastasi aiheeseen: Se koukuttava ensimmäinen luku
21.03.2016 08:21 #13

kyty kirjoitti: Joka paikkaan tunkeva pakkoromantiikka ärsyttää kyllä myös. Ei siinä mitään jos se on tehty hyvin, mutta välillä tuntuu kuin mitään muuta aihetta ei pidettäisi mielenkiintoisena.


Pakkoromantiikka on myös minulle aika vastaanhankaava; tulee olo, että kirjoittaja yrittää houkutella laajempaa lukijakuntaa. Ei se väärin ole, mutta en aina itse ymmärrä sitä. Kirja voi olla jopa ehjempi kokonaisuus ilman sitä romantiikka(sivu)juonta?

Pohdiskelin vähän lisää tätä koukuttavuusjuttua ja huomasin, että en oikeastaan edes kaipaa sitä, että kirja nappaa mukaan heti ekasta luvusta. Voinee jopa olla, että ne kirjat, jotka koukuttavat heti, eivät sitten olekaan kokonaisuutena minusta niitä parhaimpia. Minä ilmeisesti tykkään siitä, että kasvan kirjaan "kiinni" vähitellen tarinan edetessä (eli heikohko alku asettaa odotukset matalalle, jolloin soljuvampi loppukirja ylittää ne). Ymmärrän tarpeen sille, että kirja huokuttaa lukemaan ekaa lukua pidemmälle, mutta minä olen lukijana sellainen, että todella harvoin jätän kirjaa kesken. Eli minä jopa suosin sellaisia teoksia, jotka koukuttavat pikkuhiljaa, hiukan huomaamattaan. Mutta joo, jos ensimmäinen luku on kuin suossa tarvontaa, mielenkiinto jatkaa teosta heikkenee huomattavasti, olisi se loppua kohden kuinka hyvä tahansa. Nämä ovat vaikeita juttuja, mutta samalla kauhean mielenkiintoinen pohdiskelunaihe. Tulee itsekin mietittyä omia lukutapoja ja -tottumuksia enemmän. :)


I have seen the future .... and I do not wish to go there again.

Viimeksi muokattu: 21.03.2016 12:42 : Emelie. Syy: typoja
Seuraavat käyttäjät sanoivat kiitos: Salmikki

  • StaCa hahmo
StaCa
Ritari
Taso: 32
  • Viestejä: 278
StaCa vastasi aiheeseen: Se koukuttava ensimmäinen luku
21.03.2016 18:35 #14

Henkilön pitää myös ns. tulla iholle, mitenkä tämän selittäisi hyvällä suomella? Vastakohtana etäisiksi jäävät hahmot jotka eivät kosketa millään tavalla. Olen huomannut, että hahmo tulee usein läheiseksi pienien, henkilökohtaisten asioiden kautta, varsinkin jos niihin liittyy vilpittömiä tunteita, esim. pelkoa, nolostumista, ihastumista. Esim. pelottomuuden asemesta myönnetään, että hahmo pelkää, mutta toimii pelosta huolimatta. Monissa kirjoissa keskitytään vain suuriin tapahtumiin ja sivuutetaan kokonaan pienet arkiset asiat, jotka kuitenkin ovat oleellinen osa jokaisen elämää. Enkä nyt tarkoita, että joka vessakäyntiä pitäisi selostaa, mutta välillä on hyvä osoittaa hahmon inhimillisyys vaikka nälällä tai väsymyksellä.


Tämäpä onkin mielenkiintoista romantiikkaa kirjoittaessa. Mutta toisaalta jos ei kirjoita fantasiakirjaan tarpeeksi suuria tapahtumia, niin se ei innosta fantasiaan tottuneita lukijoita. Fantasian "pitää" olla suurta. Pieneys ja arkisuus saa korostua muissa kirjallisuuslajeissa.

Nämä eivät tokikaan sulje toisiaan pois, mutta korostuvat kirjoissa eri määrin.

Pakkoromantiikka on myös minulle aika vastaanhankaava; tulee olo, että kirjoittaja yrittää houkutella laajempaa lukijakuntaa. Ei se väärin ole, mutta en aina itse ymmärrä sitä. Kirja voi olla jopa ehjempi kokonaisuus ilman sitä romantiikka(sivu)juonta?


Tietenkin romantiikka voi olla turha sivujuoni. Mutta. Kirjat peilaavat myös todellisuutta ja todellisuus on täynnä ihmissuhteita. Mitä erikoisempia ihmissuhteita. Myös niitä romansseja.

Huonosti kirjoitettu romanssi on vähän nolo, mutta rakkaus on erittäin antoisa aihe kirjailijalle. Rakkauden ei tarvitse olla romanttista rakkautta. Se vain on usein asia, joka motivoi: rakkaus ja viha. Nämä limittyvät ja lomittuvat.


Teiniromansseissa on aina liian vähän väkivaltaa.

stazzy.net/blogi

Seuraavat käyttäjät sanoivat kiitos: Salmikki

  • kyty hahmo
kyty
Senesalkki
Taso: 40
  • Viestejä: 724
kyty vastasi aiheeseen: Se koukuttava ensimmäinen luku
21.03.2016 21:58 #15

StaCa kirjoitti: Huonosti kirjoitettu romanssi on vähän nolo, mutta rakkaus on erittäin antoisa aihe kirjailijalle. Rakkauden ei tarvitse olla romanttista rakkautta. Se vain on usein asia, joka motivoi: rakkaus ja viha. Nämä limittyvät ja lomittuvat.


Aivan, itsellekin tulee yleensä mieleen se huonosti kirjoitettu romanssi, mutta pitäisi tietysti muistaa että aiheeseen liittyy laajemmin kaikki kiintymys jotakuta tai jotakin kohtaan.


  • Salmikki hahmo
Salmikki
Kaartilainen
Taso: 18
  • Viestejä: 45
Salmikki vastasi aiheeseen: Se koukuttava ensimmäinen luku
24.03.2016 21:11 #16

StaCa kirjoitti:

Fantasian "pitää" olla suurta.


Tästä olen samaa mieltä, ja olen asiaa tulleet miettineeksi ja maistelleeksi useampaankin otteeseen.

Koko fantasiadiskurssin alalta nautin nimenomaan tuosta "suuruudesta", "grand events" jne. Se vetää puoleensa, sen lukemisesta nauttii, siitä ammentaa voimaa kun siihen hukkuu. Joten olipa miellyttävä yllätys, kun sama piirre juontui omaan kirjoittamiseen. Kun kirjoittaminen alkoi päästä vauhtiin, kävi myös ilmi "pienten" ja "suurten" tapahtumien tasapainottelun ja siihen vaikuttavien valintojen tärkeys (itselle). Suoraan sanoen oivalsin, että halusin kirjoittaa suuresti, mutten ylimalkaisesti. Saapa nähdä, mitä tuosta tulee.

Nyt, rankan koulutusviikon jälkeen, on taas ainakin muutama tunti jossain välissä oikeasti kirjoittaa eikä vain sutaista äkkiä muistiin jokin mieleenjuolahtanut hajatelma. Joten alkoipa askarruttaa seuraava: mites se onnellinen loppu? Luulin lukeneeni jonkun kommentin "nykypäivän suositusta kukaan-ei-voita -loppuratkaisuista", mutten nyt löytänyt sitä. En itse nää näiden, realismia imitoivien (?) pistetään-kaikki-päreiksi -loppujen.. tunnearvoa. En nauti niistä. Minusta ne vaikuttavat jollakin tavalla jopa kirjoittajan laiskuudelta. Ajatuksia?

Vai pitäisiköhän suosiolla aloittaa "Se harmittava viimeinen luku"-ketju 8)


Pouring spirits while I follow the Northern star

Seuraavat käyttäjät sanoivat kiitos: Helmeilevä susi

  • StaCa hahmo
StaCa
Ritari
Taso: 32
  • Viestejä: 278
StaCa vastasi aiheeseen: Se koukuttava ensimmäinen luku
24.03.2016 23:19 #17

Koko fantasiadiskurssin alalta nautin nimenomaan tuosta "suuruudesta", "grand events" jne. Se vetää puoleensa, sen lukemisesta nauttii, siitä ammentaa voimaa kun siihen hukkuu. Joten olipa miellyttävä yllätys, kun sama piirre juontui omaan kirjoittamiseen. Kun kirjoittaminen alkoi päästä vauhtiin, kävi myös ilmi "pienten" ja "suurten" tapahtumien tasapainottelun ja siihen vaikuttavien valintojen tärkeys (itselle).


Mulla taas "ongelma" on se, että kirjoitan mieluusti ja pääasiassa fantasiaa, mutta suuret tapahtumat eivät voisi vähempää kiinnostaa. Minä olen kiinnostunut yksittäisestä ihmisestä ja hänen elämästään. Jos taustalla tapahtuu jotain, tapahtukoon, mutten ole nostanut enkä aio vastakaan nostaa sitä merkittävään osaan. Se ei miellytä kaikkia, mutta olkoot lukematta.

Esimerkkinä sanottakoon, että jos kirjoittaisin toisesta maailmansodasta, kirjoittaisin yksilön elämästä siellä keskellä, enkä siitä kuka ja millaisilla vakoilukuvioilla sen voittaa tai häviää.


Teiniromansseissa on aina liian vähän väkivaltaa.

stazzy.net/blogi

  • kyty hahmo
kyty
Senesalkki
Taso: 40
  • Viestejä: 724
kyty vastasi aiheeseen: Se koukuttava ensimmäinen luku
24.03.2016 23:25 #18

Jestricide kirjoitti: Joten alkoipa askarruttaa seuraava: mites se onnellinen loppu? Luulin lukeneeni jonkun kommentin "nykypäivän suositusta kukaan-ei-voita -loppuratkaisuista", mutten nyt löytänyt sitä. En itse nää näiden, realismia imitoivien (?) pistetään-kaikki-päreiksi -loppujen.. tunnearvoa. En nauti niistä. Minusta ne vaikuttavat jollakin tavalla jopa kirjoittajan laiskuudelta. Ajatuksia?


Vähän riippuu teoksesta, luulisin. Jos ajatellaan ihan teoksen arvoa arjen pakokeinona, niin huonot loput eivät välttämättä ole tavoiteltavia. Niistä tulee monille ihmisille paha mieli ja on jotenkin tyydyttävämpää jos kaikki päättyy hyvin. Toisaalta taas joskus huono (tai ei niin onnellinen kuin voisi olla) loppu sopii teokseen. Lisäksi molemmat voi toteuttaa niin monella tavalla. Sinänsä sekään ei ole realistista, että kaikki menee aina pieleen. Itse en oikein tykkää esimerkiksi Tulen ja Jään Laulun kaltaisten kirjojen inhorealistisesta maailmankuvasta, josta tulee lähinnä ahdistunut olo. Sarjan loppuahan ei tiedä vielä, mutta olisin syvästi yllättynyt jos se olisi kaikkien hahmojen osalta onnellinen. Toisaalta taas ärsyttävät hih-hih-hii-loput ovat aika halvanoloisia nekin.

Äh, en osaa muuten tiivistää kuin että riippuu niin paljon. Tuntuu että ei pidä pakolla tehdä onnellista loppua vain siksi että jotkut lukijat eivät kestä surullisia asioita, mutta toisaalta ei myöskään mennä liian pessimistiseksi jos ei se sovi teoksen tyyliin. Ja tietysti on mahdollista tehdä onnellinen loppu, jossa kaikki asiat eivät mene (kaikkien) hahmojen osalta ihan nappiin.


Seuraavat käyttäjät sanoivat kiitos: Helmeilevä susi

  • Lupus hahmo
Lupus
Lentäjä
Taso: 34
  • Viestejä: 116
Lupus vastasi aiheeseen: Se koukuttava ensimmäinen luku
28.03.2016 18:24 #19

Jestricide kirjoitti: Nyt, rankan koulutusviikon jälkeen, on taas ainakin muutama tunti jossain välissä oikeasti kirjoittaa eikä vain sutaista äkkiä muistiin jokin mieleenjuolahtanut hajatelma. Joten alkoipa askarruttaa seuraava: mites se onnellinen loppu? Luulin lukeneeni jonkun kommentin "nykypäivän suositusta kukaan-ei-voita -loppuratkaisuista", mutten nyt löytänyt sitä. En itse nää näiden, realismia imitoivien (?) pistetään-kaikki-päreiksi -loppujen.. tunnearvoa. En nauti niistä. Minusta ne vaikuttavat jollakin tavalla jopa kirjoittajan laiskuudelta. Ajatuksia

Olen paljolti samaa mieltä kytyn kanssa, eli on hyvin tapauskohtaista, millainen loppu on hyvä. Joskus yltiöonnellinen loppu voi olla haluttava ja uskottava, mutta useimmiten ehkä ei. Jo aiemmin mainituissa nuortenkirjoissa joskus ärsyttävät loput, joiden ilmeisesti kuuluisi olla jotenkin yllättäviä tai mielenkiintoisia, mutta jotka tuntuvat vain ennalta-arvattavilta ja latteilta. (Luen kyllä varmasti usein hyviäkin nuortenkirjoja, huonot vain jäävät paremmin mieleen.)

Itse ehkä pidän mielenkiintoisimpina loppuja, joista ei oikein tiedä, ovatko ne onnellisia vai eivät. Omissa juonirungoissani on jonkin aikaa toistunut mukiinmenevän lopun käsite, kun asiat periaatteessa enimmäkseen järjestäytyvät mutta eivät niin kuin päähenkilö(t) toivoi(vat).

Ehkä vain pidän kumpaakin ääripäätä jotenkin epäuskottavana. Toisaalta ääripäälopuissa voi olla ongelmana vähän sekin, että jos ne ovat kovin räikeitä, lukija voi myös helposti olla eri mieltä siitä, oliko tulos hyvä vai huono. En esimerkiksi ole ikinä ymmärtänyt "onnellisia" loppuja, joissa kaikki menevät jonkun kanssa naimisiin. Ei joku hämärä joukkohäätapahtuma ole minusta mikään onnen multihuipentuma.


  • Emelie hahmo
Emelie
Verivelho
Taso: 57
  • Viestejä: 2721
Emelie vastasi aiheeseen: Se koukuttava ensimmäinen luku
29.03.2016 16:54 #20

kyty kirjoitti:

Jestricide kirjoitti: Joten alkoipa askarruttaa seuraava: mites se onnellinen loppu? Luulin lukeneeni jonkun kommentin "nykypäivän suositusta kukaan-ei-voita -loppuratkaisuista", mutten nyt löytänyt sitä. En itse nää näiden, realismia imitoivien (?) pistetään-kaikki-päreiksi -loppujen.. tunnearvoa. En nauti niistä. Minusta ne vaikuttavat jollakin tavalla jopa kirjoittajan laiskuudelta. Ajatuksia?


Vähän riippuu teoksesta, luulisin. Jos ajatellaan ihan teoksen arvoa arjen pakokeinona, niin huonot loput eivät välttämättä ole tavoiteltavia. Niistä tulee monille ihmisille paha mieli ja on jotenkin tyydyttävämpää jos kaikki päättyy hyvin. Toisaalta taas joskus huono (tai ei niin onnellinen kuin voisi olla) loppu sopii teokseen.


Mä myönnän heti alkuun, että itse erityisesti haen kirjoja, joissa on onnellinen loppu. Koska ainakin tällä hetkellä oma elämäni on ihan tarpeeksi stressaavaa ja täynnä harmaan eri sävyjä, niin vapaa-ajalla kirjan kanssa rentoutuessa haluan nimenomaan lukea jotain sellaista, minkä tiedän päättyvän hyvin. Ja olin aluksi hiukan tuota ajatusta vastaan, että joskus huono loppu sopii kirjalle, kunnes muutama päivä sitten luin Thomas Hardyn Tessin tarinan (tartuin kirjaan muiden kirjojen puutteessa). Kirja oli kokonaisuudessaan hyvin masentava ja koska se on tragedia, sellainen loppukin siinä oli. Kaikki muut kirjan ongelmat sivuutettaessa (se oli paikoitellen äärimmäisen turhauttava), aluksi loppu masensi todella paljon, mutta sitten huomasin pohtivani sitä vielä useamman päivän kirjan lukemisenkin jälkeen. Nyt olen siinä ajatuksessa, että kirjan oli oikeastaan pakkokin loppua siten miten se loppui, ei mikään muu vaihtoehto olisi ollutkaan tarinalle sopiva. Eli loppuratkaisuissa minusta pitää ottaa huomioon kirjan sävy. Jos yleisfiilis on ollut 'positiivinen', ja yhtäkkiä lopussa tapahtuu traagisia asioita, niin en oikein uskoisi pitäväni sellaisesta kirjasta. Esimerkiksi hömppäromantiikassa kuuluu olla onnellinen loppu, koska mitä pointtia sitä olisi muuten lukea? Mutta draamapainotteisessa romantiikassa loppu voi olla sitten onnelisen sijaan surullinenkin. Mutta edelleen, koko tarinan yleisfiilis pitäisi olla lopun kanssa sopiva. Ei tämäkään mikään kirjoittamista helpottava ajatus ole... :p

Lupus kirjoitti: En esimerkiksi ole ikinä ymmärtänyt "onnellisia" loppuja, joissa kaikki menevät jonkun kanssa naimisiin. Ei joku hämärä joukkohäätapahtuma ole minusta mikään onnen multihuipentuma.


Joo, tuota en kanssa ymmärrä. Tai sitten se, että pääpari/suurinpiirtein kaikki parit saavat vauvan. En ole oikein koskaan ymmärtänyt tätä lapsi kruunaa parisuhteen -lopetuskuviota...


I have seen the future .... and I do not wish to go there again.

Valvojat: IivariDyn
Paikalla 41 vierailijaa
Uusin jäsen: Emilia Suzi
Jäseniä yhteensä: 8703