Pahikset, konfliktit ja hahmojen tavoitteet

  • Salmikki hahmo
Salmikki
Kaartilainen
Taso: 16
  • Viestejä: 37
Salmikki loi aiheen: Pahikset, konfliktit ja hahmojen tavoitteet
16.07.2017 16:05 #1

Tässä viime aikoina on tullut pyöriteltyä ajatuksia otsikon aiheista ja niiden vaikutuksesta tarinaan ja sen luonteeseen. Ja tietenkin siitä erilaisista ideatyypeistä valitsemisesta...

Tässäpä joitakin miettimiäni pahisjaotteluja ensialuksi:

  • Läpeensä paha (Sauron?)
  • Syystäkin pahaa tekevä (esim. kostajatyyppi, Castlevania-TV-sarjan Dracula?)
  • Hyvää tarkoittava, pahaa tekevä
  • Langennut (esim. ahne, itsekäs)
  • Vastapuoli (oma puoli hyvä puoli..)
  • Kaukainen paha (Sauron?)
  • Kaukaisehko paha (esim. Voldemort myöhemmissä HP-kirjoissa, joissa Voldemort ei enää ole mikään kaukainen ajatus muttei oikeastaan jatkuvasti läsnäkään)
  • Läheinen paha (yhtä suuressa osassa kuin protagonisti)
  • Ihmispersoona
  • Olio/hirviö
  • Jumala/puolijumala/tmv.

Pahoittelut esimerkkiköyhyydestä sekä muutenkin määrittelyjen valjuudesta. Ei ole tarkoituksenakaan ollut luoda kattavaa listaa tms, kunhan jotakin hahmotellut matikanvihon marginaaleihin.. :D

Olen omaa tarinaa muotoillessa huomannut, että se oma lempparipahistyyppi (sellainen ~läpeensä paha jumalaihmispersoona niinkuin Disneyn Hades, tai sitten joku mielettömän upea ja iso hirviö) ei taida istua omaan tarinaan.. Eli sellainen, kuin minkä kirjoittaa, lähtee (tässä tapauksessa) siitä, millainen konflikti tarinassa on, ja miten se istuu tapahtumiin. Lukiessa on kuitenkin iskostunut mieleen erittäin vahvana, etten halua jättää pahista/konfliktia summittaiseksi hajatelmaksi, vaikkei se lopuksi tarinassa tulisikaan luontevaan tapaan kattavasti esitellyksi.

Konfliktien ja hahmojen tavoitteiden suhteen olen aina tykännyt sellaisista pitkäjänteisitä, laskelmointia ja strategisia siirtoja sekä aikaa ja suuria operaatioita vaativista juonista. Tämä valkeni itselle tässä äsken. Sota ei nappaa sitten yhtään, eikä myöskään liian suoraviivainen idea (joka voisi ehkä olla paras vaihtoehto, antaa rönsyillä sitten omia aikojaan?). Luulen, että tarinaideani kehittyminen on ehkä hieman stumpannut juuri hämmentyneisyyteen siitä, mitkä hahmojen tavoitteet pitäisivät olla. Tai ehkä tuo on toiveajattelua siitä, että jahka saan sen ratkaistua, niin kaikki alkaa maagisesti loksahdella kohdilleen. :D

Jotkin nuista yllälistatuista tyypeistä oli myös hirvittävän luotaantyöntävän oloisia. Esim. "langenneesta" tai "vastapuolesta" en kyllä mitenkään tunnu saavan aikaiseksi mitään ajatusta, jota olisi hauska kirjoittaa. Toisaalta, yleensä kun tulee sanottua, ETTEN IKINÄ, niin se on sitten heti seuraavaksi se, mitä lähden tekemään..

Paljon on ajatuksia, elikkäs antakaa palaa jos ois sanottavaa! Tässäkin omista ajatuksista murto-osa lähinnä tajunnanvirtana kirjoitettuna. Jostakin syystä näiden asioiden pyörittelemisestä huolimatta ideoita on ollut vain pari hassua, ja vaikka tietynlaisia ideoita tarinani konflikteista on tietysti aina ollut, en jotenkin osaa yhdistellä niitä loogisesti avautuvaksi kokonaisuudeksi. Kelläkään muulla tällaista ongelmaa? Tuntuu ihan nurinkuriselta miettiä pahiksia ja konfliktityyppejä vasta nyt, kun muita ideoita on jo jonkin verran.

Jos jotakin suuntaa kaipaa vastaamiselle niin...
... Minkälainen on onnistunut pahis tarinan kannalta?
Minkälainen on pahis, joka on niin mielettömän kova, että jää mieleen (esimerkkejä?)?
Minkälainen on ärsyttävä, huono ja laiskasti kirjoitettu pahis (esimerkkejä?)?
Minkälaisia pahiksia on ja ovatko ne kaikki aika samanlaisia vai eivät?
Tarvitseeko pahis pitkälle kehiteltyn taustatarinan?


Pouring spirits while I follow the Northern star

  • Rasimus hahmo
Rasimus
Käärmevelho
Taso: 39
  • Viestejä: 681
Rasimus vastasi aiheeseen: Pahikset, konfliktit ja hahmojen tavoitteet
16.07.2017 21:07 #2

Salmiakki kirjoitti: Tässäkin omista ajatuksista murto-osa lähinnä tajunnanvirtana kirjoitettuna


Älä... En huomannutkaan :tongue:

No mun vastaus on vähän samaa laatua...

Salmiakki kirjoitti: Jotkin nuista yllälistatuista tyypeistä oli myös hirvittävän luotaantyöntävän oloisia. Esim. "langenneesta" tai "vastapuolesta" en kyllä mitenkään tunnu saavan aikaiseksi mitään ajatusta, jota olisi hauska kirjoittaa.


Tämä on mielestäni se pahin sudenkuoppa, mihin tarinankertoja voi kapsahtaa: Hänellä on oma käsityksensä siitä, mikä on oikein ja mikä on väärin, ja mikä on miellyttävää ja epämiellyttävää, ja sitten hän on kokee mieluummin tyrkyttävänsä omaa käsitystään lukijalle kuin suostuvansa edes pohtimaan vastakkaista näkemystä.

Ehkä olisi parempi opetella olemaan suhtautumatta tunneperäisesti ja opetella pikemminkin näkemään asiat vastakkaisesta näkökulmasta moralisoimatta. Parhaimmat tarinan juonet kun syntyvät juuri siitä, että sälytetään lukijalle vastuu päättää mikä on oikein ja väärin.

Eli (aiheesta kun puhutaan) ei alleviivata, että pahis on pahis juuri siksi että hänen toimintansa on väärin, vaan pikemminkin annetaan ymmärtää, että ehkä pahiksenkin toiminta on tietyllä tavalla ajateltuna hyväksyttävää ja ymmärrettävää.

Joskus vuosia sitten eräällä toisella kirjoittajafoorumilla sain aika fanaattisen vastalauseen, kun ehdotin että olisi kiva jos kirjailija vaihteeksi esittäisi esim. totalitaarisen diktatuurin hyvänä asiana, eikä maalaisi siitä helvetin esikartanoa. Jotenkin oli vastalauseen esittäjälle mahdotonta ajatella, että diktaattoreillakin on tukijoita, jotka näkevät totalitaarisen järjestelmän parempana kuin demokraattisen vaihtoehdon. Vaikka todellisessa maailmassa ei kukaan vain herää eräänä aamuna ajatellen, että "nyt pistän pystyyn orwellilaisen yhteiskunnan ja onnistun siinä tuosta noin vain". Pikemminkin sille on aina kansan tuki ja tarve jossain muodossa. Mutta miksi?

Salmiakki kirjoitti: Tarvitseeko pahis pitkälle kehiteltyn taustatarinan?


Ei. Riittää että lukijalle annetaan tarpeeksi välineitä itse pohtia miksi pahis (tai hyvis, tai maailma, tai tarinan lähtökohta) on sellainen kuin on. Heitetään viitteitä, joista lukijan mielikuvitus lähtee laukkaamaan lukijan omien mieltymysten suuntaan. Yllättävän usein toimii paremmin kuin tarjota kaikki valmiiksi, jolloin lukija voi itse asiassa pettyä ja alkaa väittämään vastaan oman maailmankatsomuksensa pohjalta.

...

Pahikset (samoin kuin hyvikset) ovat turhan usein aika kategorisia tyyppejä. Ne sujahtavat johonkin luokitteluun tuosta noin vaan. Vaatii helvetin hyvän tarinankertojan jotta saisi kliseistä aikaiseksi jotain hyvää, mutta kliseiden ulkopuolella suosisin tyyppejä jotka tarjoavat jotain epätyypillistä vaihtelua.

Esim.

Shoot'em up -elokuvan pahis oli mainio juuri sen takia, että annettiin ymmärtää hänellä olevan vaimo, jolle piti aina välillä soittaa että "töissä menee vähän pidempään".

Sitten on ylläkuuluttamani vastakkaisen moraalisen näkökannan hahmot, esim. Bruce Willisin fasistinen upseeri The Siege (Poikkeustila) -elokuvassa, joka itse ymmärsi korostaa, että jos hänelle annetaan vapaat kädet hoitaa terroristiuhka, se ei ehkä vastaa sivistyneen maailman ymmärtämiä keinoja. Eli hän tarkoitti hyvää ja uskoi metodinsa toimivan yhteisen hyvän eduksi, mutta tiedosti olevansa elokuvan pahis ja aivan surkea poliitikko. Jossain toisessa elokuvassa (esim. Schwarzeneggerinä 80-luvulla) hän olisi ollut leffan reaganilaiseen aatemaailmaan uskova sankari.

Darth Vader edustaa juuri tuota kaukaista ja puolijumalallista pahaa, jota korostaa kasvottomuus ja epäinhimmillisyys. En tiedä miksi hänet on äänestetty monta kertaa kaikkien aikojen leffapahikseksi, mutta minulle tieto siitä, että hän on Luken isä, on aika iso tekijä: Se luo linkin sankarin ja pahiksen välille, joka tekee hahmoista moniulotteisempia. Vähän samaan tapaan kuin usein ajatellaan täysin hullun ja absoluuttisen pahan ja kaaoottisen Jokerin olevan vain kolikon kääntöpuoli itsehillitylle absoluuttisen hyvälle ja ennustettavalle Batmanille.

Ylipäätään olisi hienoa, jos pahis ei olisi vain paha, vaan hän uskoisi omassa maailmassaan toimivansa oikein (onko Darth Vader vakuuttunut Imperiumin oikeutuksesta?). Kuka helvetti ylipäätään vaivautuu palvomaan Saatanaa, jos tietää että tämä on a) Raamatun mukaan ikuinen häviäjä, b) toisi vain tuhoa ja kuolemaa kaikille (jopa palvelijoilleen), c) ei todellakaan paranna elämän laatua kenellekään?


It's a beautiful day to get rid of some radioactive waste

Seuraavat käyttäjät sanoivat kiitos: Salmikki

  • Salmikki hahmo
Salmikki
Kaartilainen
Taso: 16
  • Viestejä: 37
Salmikki vastasi aiheeseen: Pahikset, konfliktit ja hahmojen tavoitteet
16.07.2017 23:30 #3

Minusta jotkin ajatuksistasi edustavat selkeästi narratiivisia valintoja: näytetäänkö pahis pahana taustana tai katalysaattorina tapahtumille, vai onko se mukana enemmänkin. Ja jos on, minkälaista tunnelmaa on tarkotus luoda - nimenomaan saada lukija pohtimaan hyvää ja pahaa? Pahiksen, kuvitteellisen tai oikean maailman vastineidensa ihmisyyden esille tuominen? Saada lukija ainakin näkemään pahiksen kehitys siihen, mitä se tarinassa sillä hetkellä on ja miten se toimii? Ja missä järjestyksessä tällaiset valinnat ylipäätään tulevat - luotko pahiksen ensin ja haastat lukijan ajattelemaan, kun pahis toimii tarinassa, vai valitseko koko pahiksen sen perusteella, että saat lukijan ajattelemaan?

Pahis, joka aina uskoo toimivansa oikein, on minusta kuitenkin jo ihan tietynlainen pahis. Jostain syystä pahiksen selittelemätön ja yksioikoinen pahuus tuntuu ainakin minusta mielenkiintoiselta (joskin helposti lahoavalta) idealta. Toisaalta, pahuutta ja ilkeyttä pahiksen tietoisena valintana hieman konkreettisemmin miettiessä huomaan, että kyllä niissä kaikissa ideoissa pesii jonkinlaista järkeilyä sen suhteen, mihin pahis pyrkii (omaan tavoitteeseen, joka omassa mielessään on jollain tapaa hyvä) ja esimerkiksi miksi kukaan palvelisi tällaista pahista (pakosta tai palkitsemisen perässä).

Positiivinen kuvaus totalitaarisesta diktatuurista olisi aivan mainio ja houkuttaisi ainakin minut aiheen äärelle samoin tein. :D


Pouring spirits while I follow the Northern star

  • Nunia hahmo
Nunia
Lentäjä
Taso: 31
  • Viestejä: 211
Nunia vastasi aiheeseen: Pahikset, konfliktit ja hahmojen tavoitteet
17.07.2017 19:51 #4

Kivaa, että tällä puolella on keskustelua, joten isken lusikkani soppaan!

Kuulun siihen kirjoittajien ja lukijoiden koulukuntaan, joka tykkää enemmän pahiksista kuin hyviksistä, joten luonnollisesti mietin ja pohdin niitä paljon.

Rasimuksen kanssa olen samaa mieltä siitä, ettei pahuutta pitäisi alleviivata tai tuomita. Se pitää jättää lukijalle, ja lukija tuomitsee tai paheksuu, tai hyväksyy. Samaan listaan laittaisin seksismin ja rasismin, ja ehkäpä sen diktatuurin ihannoinnin.

Mikä tahansa pahismuoto on hyvä, jos se ja tarina on kirjoitettu hyvin. Joskus kaukainen puolijumaluus riittää, kuten jo mainitut Darth Vader tai Sauron, joista kummastakin pidän. Nämä hahmot toimivat muiden kautta, kuva pahiksesta ei muodostu tästä itsestä vaan muiden silmien kautta. Voldemort toimii siihen asti, että astuu itse näyttämölle, hän hahmona ei mielestäni lunasta niitä vaatimuksia, jotka on pedattu valmiiksi.

Huonoja pahiksia on paljon. Tuntuu, että niin paljon, etten ole tainnut aikoihin lukea kunnon pahiksesta. Kirjoittaessa kannattaa ottaa huomioon, ettei tarinan antagonistin tarvitse olla henkilö. Monen huonon pahiksen korvaisi mainiosti joku dilemma, esim. muiden mielipiteitä vastaan kamppailu, joku luonnonvoima, odottamaton tapahtuma kuten läheisen kuolema yms. Jos pahis on saatava mukaan, se kannattaa pedata hyvin ja ajatuksella. Ja mielellään jo alusta asti. Kun kirjaa on 1/4 jäljellä, on auttamattomasti liian myöhäistä tuoda pahis tyhjästä mukaan. Vielä kurjempaa on, jos se on huono pahis.

Oma lempparipahikseni on klassinen Long John Silver. Silver on harmaa hahmo, joka tekee "hyviä" ja "pahoja" ratkaisuja riippuen, mistä katsoo. Hänellä on henkilökohtainen agenda. Hän ei ole kaikkivoipa, heikkouksia löytyy, mutta toisaalta hänellä on myös vahvuuksia. Tärkeintä on kuitenkin Silverin suhde Hawkinsiin. En tiedä, johtuuko kirjallisuuden Silveristä, mutta Black Sails -sarjassa merirosvojen harmaus miellyttää myös, tosin sarjassa itse Silver ei niinkään.

Minua kirjoittajana on aina kiehtonut hyvä ja paha ja juurikin niin, ettei pysty sanomaan, kumpi on kumpaa. Se käännekohta, jossa hyvä muuttuu pahaksi ja toisinpäin. Pidän enemmän siitä, että hyvis ja pahis itse luovat toisensa, kohtaamisen kautta, pakosta, joutuvat luomaan jonkinlaisen suhteen toisiinsa, keskustelevat. Ihan sama kumman silmin kirjoittaisin, kertoja on aina hyvis omasta mielestään. Tarina taustalla määrää paljon, mutta haluan pitää pahiksen ja hyviksen välisen kamppailun henkilökohtaisena. Joskus pienestä kaunasta kasvaa eeppinen, joskus jotain ihan muuta. Aina ei onnistu, edellisen kässärin kirjoitin kokonaan uudestaan, kun tajusin, ettei pahis ollut tarpeeksi hyvä (tai paha?). En tiedä, onko se muutostenkaan jälkeen, mutta ero oli suuri, kun toin pahista enemmän iholle, henkilökohtaiseksi.

Välillä voisi kirjoittaa seikkailun, jossa ei olisi pahista ollenkaan :) Ja hei, saa vinkata kirjoja, joissa on hyviä pahiksia!


Errare humanum est.
wasiljeffinvarjo.blogspot.fi/

Seuraavat käyttäjät sanoivat kiitos: Salmikki

  • Rasimus hahmo
Rasimus
Käärmevelho
Taso: 39
  • Viestejä: 681
Rasimus vastasi aiheeseen: Pahikset, konfliktit ja hahmojen tavoitteet
20.07.2017 23:27 #5

Salmikki kirjoitti: luotko pahiksen ensin ja haastat lukijan ajattelemaan, kun pahis toimii tarinassa, vai valitseko koko pahiksen sen perusteella, että saat lukijan ajattelemaan?


Oho. Nickkisi onkin "Salmikki" eikä "Salmiakki" ;)

Oliko tämä oikeasti sinä-muodossa, vai oliko tarkoitus olla yleisluontoisempi? :tongue:

No jaa. Kun minä kirjoitin, niin minulla oli kyllä yleensä ensin mielessä teema, sitten tarina, ja sitten vasta näiden pohjalta aloin miettiä minkälaisia henkilöhahmojen tulisi olla.

Joskus olen kirjoittanut siltä pohjalta, että mielessäni on ollut hyvä hahmo luonteineen ja motivaatioineen, mutta kantapään kautta olen oppinut ettei se johda hyvään lopputulokseen, jos tarina jää toissijaiseksi kun keskityn vain hahmoon.

Vaikka valitinkin ensimmäisenä siitä jos kertoja haluaa sanoa jotain lukijalle, niin pakko myöntää että kyllä tarinassa pitää vähän päättää, mitä haluaa kertoa. Itseasiassa usein mietin hyvinkin tarkkaan, mikä on sanomani lukijalle - se, että teen siitä monitulkintaisen, on osittain vain kikkailua ja osittain maailmankatsomustani kaiken epävarmuudesta :D

Pelkkä bondpahis, joka yrittää tuhota maailman varastetulla macguffinilla, on aika tylsä jos tämän vihaa maailmaa kohtaan ei mitenkään selitetä (tai logiikkaa miksi tuhoaminen poistaisi tämän pahan olon, tai mitä positiivista hän oikeastaan ajattelee tuhosta seuraavan). Huono pahis vain tekee asioita ilman mitään viitekehystä, tai selkeää ja ymmärrettävää (ja joltain kannalta katsottuna hyväksyttävää) syytä.

Sen sijaan Watchmenin Ozymandias (tai miten nimi nyt kirjoitetaankin), oli aika mainio: veikko organisoi massamurhan lukuisissa kaupungeissa, ja lavastaa maailman ainoan todellisen supersankarin syylliseksi, vain estääkseen jollain kierolla logiikalla ydinsodan (luomalla idälle ja lännelle toisiaan suuremman kuvitellun uhan). Näin äkkisältään ihan mielipuolista touhua ja perus suuruudenhullua pahuutta. Miten mielipidettämme muuttaa tieto siitä, että hän oikeasti onnistui juonessaan ja pelasti maailman ydintuholta?

Tai Wall Streetin Gordon Gecko, joka ei ole mikään Bond-pahis, mutta jonka omatunto ei hievahdakaan oman oppipojan isän perheyrityksen tuhoamisesta taloudellisen hyödyn takia.

Sattumoisin molempien pahuus asettuu koko maailman perspektiiviin: Oz käyttää sellaista kieltä, jonka suurvaltapolitiikka ymmärtää, Gecko taas toimii kuten rahaa kohtaan vastuuntuntoisen pääomasijoittajan tuleekin toimia. (Nämä ovat muuten teemoja)

Ettei totuus unohtuisi, niin nautin myös katsoa ajatuksettomia mutta överiksi vedettyjä juttuja. Ja itsekin kirjoittaa sellaisia. Eli homman voi vetää ihan överiksi ja tehdä koko tarinan pelkillä juonivälineillä, pelkistäen touhun vain perusrunkoiseen sankaritarinaan ja tyyppihahmoihin, joissa on kuitenkin jotain tavallisesta poikkeavaa särmää. Silloin hyvät pahikset ovat vain mahdollisimman hulluja ja naurettavia karikatyyrejä, mutta poikkeavia muista keskinkertaisemmista pahiksista.

Palaten taas elokuvaan Shoot'em up, tai sitten vaikkapa Jason Stathamin älyttömiin Crank-elokuviin... Näissä homma pyörii ihan sen varassa, miten hahmot pystyvät yllättämään ja kiehtomaan äärimmäisyydellään.

(Eeh... Kuten huomaa, kirjallisuus ei ole minun alaani. Olen enemmän elokuvakerronnan ystävä :wink: )

Yli tunnin kirjoiteltu yhtä viestiä... Nyt mulle riitti, jätän toiseen viestiin syvemmän pohdiskelun tuollaisista over the top -pahiksista (ja hahmoista) joiden ei tarvitse olla muuta kuin sujuvaa viihdettä...

Salmikki kirjoitti: Jostain syystä pahiksen selittelemätön ja yksioikoinen pahuus tuntuu ainakin minusta mielenkiintoiselta (joskin helposti lahoavalta) idealta.


Ai että kuinka monta kertaa olen yrittänyt itse pohtia, kuinka absoluuttista pahuutta voisi kuvata uskottavasti. Joka ikinen kerta olen päätynyt siihen, että on parempi jos ei pahuutta koskaan päästetä niin lähelle, että sen syistä saisi tarpeeksi informaatiota ymmärtääkseen sitä. Syyt, eli pahan pään sisään pääsy, kun helposti muuttaa tämän toimet vain naurettaviksi ("Mitä se muka hyötyy tästä?" ja "Miksi se tekee noin, eikä näin, jos se pyrkii tähän?"), ja pahimmillaan tämä ei enää näytä järkevältä edes oman maailmansa sääntöjen rajoissa. Mieluummin esitetään absoluuttisen pahuuden tapahtumat osana jotain isompaa näytelmää, josta me maan matoset emme näe kuin vain pienen palasen, jolloin emme voi arvioida niiden järkevyyttä tai maailman sisäistä logiikkaa.

Sivuhuomautus: Elokuvissa ja tv-sarjoissa demonit esitetään pirun usein sarjamurhaajina. En ymmärrä, mikä siinä on niin absoluuttista pahaa. Toki tappaminen on aika lopullista, mutta jos se on ainoa pahan muoto, jonka käsikirjoittaja voi keksiä, niin ollaan heikoilla... Minusta kuolemaa paljon hyytävämpi asia olisi asenne tyyliin "kuolema ei saisi olla rangaistus, vaan pelastus". Se panisi minut todella huolestumaan siitä, mitä pahis voi saada aikaiseksi, jos pahinta mitä se voi tehdä on jättää uhrinsa henkiin vuosiksi eteenpäin...

Nunia kirjoitti: Minua kirjoittajana on aina kiehtonut hyvä ja paha ja juurikin niin, ettei pysty sanomaan, kumpi on kumpaa.


Tämä. Todellisessa maailmassa ei ole absoluuttista hyvää tai pahaa. Todennäköisemmin molemmat ovat vastareaktioita toisilleen, ja kaksi vastakkaista leiriä kumpikin ajattelevat itseään hyvinä ja toisia pahoina, vaikka todennäköisesti mennäänkin jossain hevosenkengässä .


It's a beautiful day to get rid of some radioactive waste

Viimeksi muokattu: 20.07.2017 23:32 : Rasimus.

  • Echramath hahmo
Echramath
Ritari
Taso: 33
  • Viestejä: 351
Echramath vastasi aiheeseen: Pahikset, konfliktit ja hahmojen tavoitteet
23.07.2017 20:23 #6

Salmikki kirjoitti: Positiivinen kuvaus totalitaarisesta diktatuurista olisi aivan mainio ja houkuttaisi ainakin minut aiheen äärelle samoin tein. :D


Judge Dreddissähän tämä ilmenee. Mega-Cityn hallinto on autoritäärinen ja tuomareilla on täysin rajoittamattomat oikeudet – "judge... jury... executioner!" on tunnettu mainoslause, toki Dredd ihan oikeasti teloittaa yllättävän vähän (antautuneita) rikollisia, yleensä vähän joka asiasta saa vain muutaman vuosikymmenen eristyskuutiota. Jostain syystä rikolliset eivät tästä kokolailla epäinhimillisen oloisesta rangaistuksesta tule täysin hulluiksi...

2000AD-lehti ja Judge Dredd mainitaan usein syntyneiksi Margaret Thatcherin kauden tuotoksena, todellisuudessa lehti ja Dredd, joka tuli mukaan kakkosnumerossa, olivat täydessä lennossa jo rautarouvan pääministerikauden aikana. Ehkä Maggie oli tilaaja ja ammensi innoitusta niin Mega-City 1:sta kuin Nemesiksen Termahdistakin?

Joka tapauksessa Dreddhän on periaatteessa totalitarismin satiiria, paitsi että Dredd on myös hauska seikkailusarjakuva tulevaisuuden poliisista, joka pistää kuriin niin gansterit, ulkoavaruuden hirviöt kuin pensaseastmegykkösläisetkin. Sarja pyörii näiden lähtökohtien välillä tarinasta ja kirjoittajasta riippuen vähän epämääräisesti – lukija huomaa tietysti varsin pian olevansa diktatuurin puolella. Toki Mega-Citya uhkaavat tahot yleensä ovat vielä pahempia, mutta näinköhän on, että Dredd ei koskaan oikeastaan sullo syyttömiä tyrmään antaessaan kadulla pikatuomioita?


Ydinräjähderikoksesta tuomitaan myös se, joka räjäyttää ydinräjähteen Etelämanneralueella....

  • StaCa hahmo
StaCa
Ritari
Taso: 31
  • Viestejä: 267
StaCa vastasi aiheeseen: Pahikset, konfliktit ja hahmojen tavoitteet
08.10.2017 12:42 #7

Ja hei, saa vinkata kirjoja, joissa on hyviä pahiksia!


Mä olen pitänyt muutamien Ken Follettin kirjojen natsihahmoista. Olisikohan Aavikkoleijonassa ollut sellainen kattaus harmaan sävyjä, ettei voinut kuin ihastella.
Samoin Mies Pietarista toimi mainiosti siellä hyvän ja pahan välimaastossa.


Teiniromansseissa on aina liian vähän väkivaltaa.

stazzy.net/blogi

Seuraavat käyttäjät sanoivat kiitos: Nunia

  • Nunia hahmo
Nunia
Lentäjä
Taso: 31
  • Viestejä: 211
Nunia vastasi aiheeseen: Pahikset, konfliktit ja hahmojen tavoitteet
10.10.2017 17:27 #8

Kiitos :) Laitan heti ylös.


Errare humanum est.
wasiljeffinvarjo.blogspot.fi/

Valvojat: IivariDyn
Paikalla 0 jäsentä ja 37 vierailijaa:

Uusin jäsen: Leevi Halsti
Jäseniä yhteensä: 7361