Tyypilliset juonet

Aloitan kirjoittamaan fantasia kirjaa, hyvällä idealla. Pohja on jo valmis, mutta haluaisin kirjasta erillaisen kuin ne "perinteiset" kirjat. Joissa sama vanha kaava toistuu ja toistuu. Esim. Twilight, Kuolemattomat, Vampyyripäiväkirjat yms. Mitkä toistuvat asiat/tapahtumat ärsyttää kirjoissa? Mitkä juoni-kuviot toistuu kirjasta toiseen?

Periaatteessahan on mahdotonta tehdä tarina, jonka perusrunko olisi niin maailmaa kaatava ettei sitä olisi kerrottu jo sataatuhatta kertaa aiemmin (tai joka on tapahtunut suurimmalle osalle ihmisistä oikeasti). Itseä ei niinkään harmita jos jokin tietty juonikuvio toistuu usein kirjoissa, mutta sen sijaan harmittaa jos tarina on kerrottu liian ennalta-arvattavasti ja kliseisesti. Kun asiaa miettii, aika moni lukemani kirja on jollain lailla tyypillinen, mutta se mikä erottaa hyvät joukosta on se miten taitavasti juoni on kerrottu, menevätkö kaikki sen osat kuten odottaisi ja mitä mausteita mukaan on heitetty ovatko hahmot yksinkertaisia arkkityyppejä vai hyvin rakennettuja henkilöitä, jne...

Tietysti tässä auttaisi jos tietäisi tarkemmin kirjan sisällöstä, sillä jokaisella fantasian alalajilla on ne omat tyypilliset juonikuvionsa. Esimerkeistä oletan, että juoni on jotain samantyylistä?

Kirja on game of thronesin ja throne of glass kaltainen.

Sama juonikuvio voidaan kertoa monin eri tavoin, eikä tyypillistäkään juonta tarvitse välttää, jos tuntee osaavansa lisätä siihen jotain uutta. Jos taas tavoittelee erilaista ja yllättävää juonikuviota, on hyvä pitää mielessä, että sen on kuitenkin oltava sisäisesti johdonmukainen. Kirjoittajan kannattaa etsiä omaa ilmaisuaan niistä rajattomista mahdollisuuksista, mitä luova kirjoittaminen avaa.

Jos juonikuviot mietityttävät, niiden tuumailemiseen kannattaa hakea näkökulmaa myös kirjoitusoppaista. Esim. Ronald B. Tobiaksen "20 Master Plots: And How to Build Them" on minusta kätevä työkalu, jota käytän tekstien suunnittelussa apuna. Kirjan alussa käsitellään yleisemmin tarinaa ja juonta, mikä auttaa ymmärtämään paremmin loppuosaa, jossa käydään "juoni kerrallaan" läpi ihan sitä, mistä mikin rakentuu ja miten haluamaansa juonta kannattaisi rakentaa. Jokaiseen juoneen liittyy tarkistuslista, jossa käydään vielä kertaalleen läpi tyypillisiä kompastuskiviä jne. Toki muitakin oppaita on, eli tämä Tobiaksen kirja nyt on vain yksi tapa lähestyä asiaa, mutta itse ihastuin siihen, koska esitystapa on jotenkin selkeä ja esimerkit hyviä.

Vaikea kommentoida näin vähäisillä tiedoilla.

Yleisellä tasolla eniten ärsyttää, jos kirjan juoni ei ole johdonmukainen. Erikoiset juonikuviot ja poikkeukselliset päähenkilöt ovat plussaa, kunhan toteutus on uskottava ja juoni ei sisällä talon kokoisia aukkoja.

Kliseitä ei voi täysin välttää mutta olisi suotavaa käyttää niitä erilaisesta näkökulmasta tai muulla tavoin tavallisuudesta poikkeavasti.

Esimerkkinä mainitun Game of Thronesin suurin ongelma on juonessa olevat aukot, joita kirjoittaja ei ole yrittänyt millään tavalla perustella.

En ole lukenut Throne of Glass kirjaa, mutta kuvauksen perusteella olen skeptinen onko sen juoni onnistunut. Palkkamurhaajaa on vaikea kirjoittaa uskottavaksi päähenkilöksi, koska motiivi murhiin tulee toisilta henkilöiltä.

Mikäli kirjassa on romantiikkaa yksi ärsyttävimmistä asioista ovat minulle kolmiodraamat, jossa henkilö A pähkäilee vaihtoehtojen B ja C kesken ja lukijaa pompotellaan molempien (tai vielä useampien) vaihtoehtojen hyvissä ja pahoissa puolissa vuoronperään, kun A pohtii asiaa loppuratkaisuun asti.

Lopun liian avoimeksi jätetyt kysymykset ovat myös ärsyttäviä. Esimerkkinä esim. Victoria Aveyardin Red Queen/Hopea -sarjan päätösosa. Koko neliosainen kirjasarja pyörii kapinallisen sodan ympärillä, mutta viimeisessä osassa ei päättyneen sodan seurauksia tuoda selkeästi esille, vaan niihin viitataan enemmänkin "mitä tästä seuraa, jää nähtäväksi", jolloin lukija joutuu itse miettimään mahdolliset skenaariot, joita tässäkin tapauksessa voi olla useita. Tämä ei olisi niin häiritsevää, ellei sota olisi ollut niin keskeinen osa koko tarinaa. Korjaamiseen ei tarvita usein muutamaa loppulausetta enempää. Haluan kirjalijan oman mielipiteen siitä, miten loppuratkaisu vaikuttaa, en arvuutella sitä.

Kliseet eivät kuitenkaan ole pahasta. Itse pidän torailun/hankaluuksien kautta kehittyvästä romantiikasta, hyvän ja pahan taistelusta, kostoretkistä yms. joten kysymys on hiukan hankala. Toinen tykkää, toinen ei. Lopputulema on, että kaikkia ei voi miellyttää. Mutta emme me lukisi, jossei meitä kiinnostaisi. Edes vähäsen.

Wuntvor kirjoitti: Esimerkkinä mainitun Game of Thronesin suurin ongelma on juonessa olevat aukot, joita kirjoittaja ei ole yrittänyt millään tavalla perustella.

En enää muista kirjojen tapahtumia kovin tarkasti, enkä ole viimeisintä vieläkään lukenut, mutta sellainen muistikuva on että kirjoittaja yritti liikaa rönsyillä joka suuntaan ja se aiheuttaisi näitä ongelmia?