-
- Kasaripopin helmet ja timantit
- Konserttisali / Pisania | Tänään 22:53
-
- Lukuhaaste: Popsugar 2024
- Lukupiiri / Eija | Tänään 22:21
-
- Minkä elokuvan katsoit viimeksi?
- Teatteri / kyty | Tänään 17:06
-
- Nettiselaimet
- Konepaja / Fiktiivi | Eilen 18:01
-
- Mitä löytyy yöpöydältäsi?
- Satama / Ageha | Eilen 17:28
NaNoWriMo
Niin, se tulee taas, marraskuu ja mukanaan Nanowrimo. Eli koska en oleta että kaikki tietää mistä on kyse: Kuukauden aikana on kirjoittaa 50 tuhatta sanaa kaunokirjallista tekstiä. Eli toisin sanottuna kirja. Kieli, genre ja muutenkin tyyli on vapaita. Ficcareitakaan ei katsota pahalla. Romaanin ei tarvitse valmistua marraskuussa, julkaisukelpoinen se ei järjestäen ole. Editoimisen voi tehdä sitten myöhemmin. Tässä ei kilpailla ketään muuta vastaan kuin omaa itseään. Tavoite on yksinkertaisesti ylittää 50k:n maaginen raja, minkä jälkeen nanon sivustolla (nanowrimo.org) on palkintona yhtä jos toistakin nannaa sen lisäksi että voi olla ylpeä itsestään. Turhia paineita asiasta ei kuitenkaan tarvitse ottaa - homman on ennen kaikkea tarkoitus olla hauskaa.
Kuten arvata saattaa, aion osallistua. Olen tehnyt sen jo kahdesti marraskuussa sekä kahdesti camp-nanossa (muulloin kuin marraskuussa pidettävä nanotapahtuma.) Ja jokaisella kerralla olen onnistunut kirjoittamaan yli 50k sanaa tarinaa (jonka laadusta voi olla montaa mieltä mutta siitä ei puhuta nyt.) Tänä vuonna (kuten tosin aiempinakin vuosina) aion kirjoittaa jonkinlaisen fantasiatarinan. Tänä vuonna se sisältää susia, taikuutta, jumalia ja ennustuksen. Sekä kaksi tyttöä joiden ikää en ihan tarkkaan tiedä ja jotka ovat pääosassa tässä sähellyksessä.
Kai täällä muitakin osallistujia on?

Omaa nanoani lähden virittämään pitkään mielessähautuneesta ja vähän aloitetustakin fantasiatarinasta. (Kuinkakohan moni täältä Risingista muuten aikoo kirjoittaa jotain muuta kuin fantasiaa tai scifiä? Just thinking


Jos ehdin kirjoittaa etukäteen kunnollisen suunnitelman, niin uskon että lopputulos voi olla jopa ihan OK ja suht. hyvin editoitavissa. :)
Aijuu, genre. Minulla on parikin suunnitelmanalkua varastossa - on scifiä ja on fantasiaa.
Olen suhteellisen nopea kirjoittaja, ainakin jos antaa vain ajatuksenvirran kulkea ja tänä vuonna mulla on jopa jonkinlainen suunnitelma siitä, mitä aion kirjoittaa. Ja toisin kuin ehkä suurin osa Rising-ihmisistä, en aio kirjottaa genrekirjallisuutta. Eka kerta näin, saa nähdä mitä tästäkin tulee...


Pitää odottaa ensi vuoteen.
Jo sinänsä Mt Everest -sanavuorelle kapuaminen tuntuu aikavalta mutta eikös sanojen pitäisi suoltua semmoiseen järjestykseen, että ne ryhmittyvät virkkeiksi, jotka liittyvät kappaleiksi ... ja tarkoittavat jotain tajuttavaa? Jos kirjoittaja alkaa liikaa tuíjottaa suoltamiensa sanojen määrää ja miettiä, riittääkö se täyttämään kirjan pituusehdon, niin sisällön tuottaminen saattaa jäädä toissijaiseksi.
En muista, edellytetäänkö NaNoWriMo-kisan säännöissä sitä, ettei romaanin pituus saa ylittääkään maagista määrää - ainakaan paljon. Jos tarinan mittavuudella on sekä ylä- että alaraja, niin se vaikeuttaa puuhaa entisestään ja vie ainakin aloittelijoitten huomiota muotojen orjailuun sisällöntuoton sijaan.
Olen joskus kokeillut suoltaa lyhyttä juttua, johon on annettu tiukka ohjepituus. Hankalaa on! Siis onnea matkaan, NaNoWriMovistit!
Ainakin homma on mielekkäämpää jos kirjoittaa tajuttavaa tekstiä (vaikka päätöntäkin) kuin jos vain kirjoittaa satunnaisia sanoja peräkkäin. Ja onhan se vähän ajatuksenakin, että siitä syntyisi tarinaa. Ja kuten Vehka ehtikin vastata, ylärajaa ei ole. Jotkut vetelee jopa tuplananoja ja yksi omista nanoistakin on marraskuun jälkeen venynyt camp:ien myötä ja vähän välissäkin kirjoittaen varmaan ainakin nelinkertaiseksi. Ainoa sääntö on kirjoittaa marraskuun aikana vähintään 50 000 sanaa. Sillä ei ole sitten väliä mitä tarinalle sen jälkeen tapahtuu. Se voi jatkua ja jatkua ja jatkua tai korjautua kivaksi ja lähteä kustantajalle tai vain unohtua tietokoneen nurkkaan. Sen vielä voisin sanoa, että vaikka tuo tuntuu hirvittävän isolta sanamäärältä, ei se ole ihan niin kamala. Vain 1666,66... sanaa päivässä. :)
Apua, kaksi viikkoa aikaa ja paljon pitäisi tehdä asioita pois tieltä ennen marraskuuta. Viime hetken paniikki alkaa tehdä tuloa. Entä jos tällä kertaa tarina ei lähdekään kulkemaan. Entä jos kaikki vie aikaani ja energiaani niin paljon etten ehdi kirjoittaa. Mutta toisaalta odotan innolla että pääsen aloittamaan! En sano että hyvä siitä tulee, sillä en ole mikään kirjailija, mutta nano nyt ainakin. :)

The Big Bad Wolf kirjoitti: Pitää odottaa ensi vuoteen.
Voin kokemuksesta sanoa, että nyt yläasteella sinulla on paljon enemmän aikaa nanolle kuin tulee myöhemmin olemaan.
Itsehän siis kirjoitin yläasteella ekan ja ainoan onnistuneen nanoni. Sen jälkeen olen kerran päässyt muutaman tuhannen sanan päähän 50 000 sanasta ja loput yritykset ovat olleet toivottomia. Yksikään nanoyritykseni ei tosin ole varsinaisesti noudattanut ns. sääntöjä: ekalla kerralla päädyin kirjoittamaan täyttä tajunnanvirtaa vailla hajuakaan juonesta tai edes henkilöhahmoista, kun taas tuolla toisella melkein onnistuneella kerralla kirjoittelin ikivanhoihin romaanikässäreihini pohjautuvia pätkiä. Loppujen yritelmien sisältöä en edes muista.
Parastahan nanossa on se, että se tuo kirjoittamiseen rutiinia ja valmiutta. Muistan, että erään nanon jälkeen oli ihan sellainen fiilis että kirjoittelemista olisi voinut jatkaakin joulukuussa, vaikka yleensähän en saa aikaiseksi kirjoittaa mitään; tosin nanon jälkeen tuumasin että pakko on nyt vähän levätä, ja siinä levätessähän se kirjoitusinto sitten ehtikin laantua :P Tosin eri ihmisille nano varmaan voi antaa eri asioita. Jos kirjoittamisrutiini löytyy mutta ongelmana on vaikkapa kontrollifriikkiys kirjoittamisen suhteen (tosin tääkin ongelma multa löytyy), nano opettaa tuottamaan raakatekstiä kritiikittömämmin.
Minulla on jo monena viime vuonna ollut liian kiire, jotta olisin voinut harkitakaan nanoon osallistumista, mutta tänä vuonna saattaa itse asiassa olla tavallista vähemmän puuhaa marraskuussa. Syynä on lähinnä se, että kaikkien haikailemieni kurssien luennot ovat jostain pahuksen syystä tiistaina kello 12-14 tai torstaina tuohon samaan aikaan, joten ainakin kolme kurssia olen joutunut viivaamaan suunnitelmistani yli. Toisaalta haluaisin kyllä yhden kirjatentinkin tehdä tämän vuoden puolella enkä siis uhrata kaikkea vapautuvaa aikaa nanoiluun. Katellaan.
Pitäisikö tänä vuonna? Ehkäpä. Silloin kyllä tekisin sen niin, että jatkan jo aloittamaani tarinaa. Eli se olisi enemmänkin ylipäätänsä 50k sanoja kuukaudessa. Tiedän, että Nanon yksi pääasia on juuri se että aloitat täysin uuden tarinan alusta, mutta minä juuri aloitin!
Olen kyllä miettinyt sitä, että jos haluan kirjailijaksi, pitää olla valmis kirjoittamaan hyvin paljon, ja ihan pakostakin lopulta. Tämähän olisi hiton hyvä testi, varsinkin kun muuta tekemistä ei tänä vuonna niin paljoa ole. Hitto. Katsotaan! Ehkä sitä on pakko!
EDIT. Joskin nyt on kysyttävä. Kävin katsomassa sivuja ja aika hienosti ovat muuttuneet viime kerrasta kun kävin (pari vuotta sitten?). Miten tuo trackin onnistuu? Pitääkö itse näpytellä ylös mitä on kirjoittanut vai onko siinä jokin ohjelma?
Blackbird kirjoitti: Lisäksi olisi kiva käydä istumassa jossain nanowrimo-kirjoitustapaamisessa ja kirjoittaa jotain ihan diipadaapaa.
Turussa (ja muuallakin) järjestetään marraskuussa nanon merkeissä miittejä joissa kirjoitetaan, potkitaan toisia kirjoittamaan, annetaan vertaistukea ja höpötetään. :) Sinne saa tulla vapaasti. Lisätietoja löytyy nanosivustolta suomen alueelta. Tai vaikka minulta.
VMN, tuskin olet ainoa joka jatkaa jo aloitettua tarinaa eikä se paha "rikos" ole. Itsekin olen sitä tehnyt, tosin camp-nanojen aikaan. Kunhan ei laske jo kirjoitettuja sanoja siihen 50k:hon. Sanamääriä voi itse pitkin kuuta pistää sinne ylös tai (jos vanhat merkit pitää paikkansa) copy-pasteta tekstin sivuston laskuriin. Vielä sitä ei tosin näy, mutta pakko sen on ilmestyä kun ainakaan ennen ei ole voitto ollut virallinen jos ei ole sen mukaan yli vaaditun sanamäärän.
Rinja kirjoitti:
The Big Bad Wolf kirjoitti: Pitää odottaa ensi vuoteen.
Voin kokemuksesta sanoa, että nyt yläasteella sinulla on paljon enemmän aikaa nanolle kuin tulee myöhemmin olemaan.
Itse kirjoitin kaikki kolme onnistunutta nanoani lukion aikana. Yläasteen aikana epäonnistuin kahdesti. Tarkoitan tässä sanoa, että onnistuminen riippuu ihmisestä ja elämäntilanteestä huomattavasti enemmän kuin iästä ja kulloisestakin työpaikasta tai oppilaitoksesta.
Knox Gargol kirjoitti: Itse kirjoitin kaikki kolme onnistunutta nanoani lukion aikana. Yläasteen aikana epäonnistuin kahdesti. Tarkoitan tässä sanoa, että onnistuminen riippuu ihmisestä ja elämäntilanteestä huomattavasti enemmän kuin iästä ja kulloisestakin työpaikasta tai oppilaitoksesta.
Onnistuminen toki riippuu monesta asiasta, mutta ei se muuta kantaani siitä, että yläasteella oli enemmän aikaa (tai pikemminkin koulutehtävät veivät vähemmän aikaa) kuin lukiossa - missä ainakin mulla oli koeviikko marraskuussa - tai korkeakoulussa. Amislaisena lienee melko hyvin aikaa, mitä nyt päivät osaavat olla sielläkin pitkiä. Se on tietysti sitten eri asia sekin, kuinka paljon kouluun kulloinkin panostaa.
Rinja kirjoitti:
The Big Bad Wolf kirjoitti: Pitää odottaa ensi vuoteen.
Voin kokemuksesta sanoa, että nyt yläasteella sinulla on paljon enemmän aikaa nanolle kuin tulee myöhemmin olemaan.
Niin no joo varmaan, mut ei se lisää tän vuoden aikaa.

Knox Gargol kirjoitti: Itse kirjoitin kaikki kolme onnistunutta nanoani lukion aikana. Yläasteen aikana epäonnistuin kahdesti. Tarkoitan tässä sanoa, että onnistuminen riippuu ihmisestä ja elämäntilanteestä huomattavasti enemmän kuin iästä ja kulloisestakin työpaikasta tai oppilaitoksesta.
Jou. Uskoisin samaa.