Miksi kirjoitat?

  • kespa hahmo Kirjoittaja
  • kespa
    Riiviö
    Tasolla 10
    27.57
12.11.2013 16:26 #1 :: kespa
Miksi kirjoitat?
Tämmöinen aihe kiinnostaa itseäni. Eli mikä saa/ajaa sinua kirjoittamaan? Onko kyseessä hauska harrastuksen muoto? Onko taustalla kenties jotain korkeampia tavoitteita? Haavetta toimeentulosta, tunnettavuudesta? Vai onko se tapa ilmaista itseään muille? Syitä voi olla monia, kerro omasi.

Omalla kohdallani vastaus on ehkä päällimmäisenä se, että nautin tarinoiden kertomisesta. Saan luoda omia hahmoa, jotka toimivat juuri sellaisessa ympäristössä kuin haluan. Aikanaan hahmot tulevat itselleni jo niin tutuiksi, että he ovat kuin hyviä ystäviä, eikä minulla ole mitään epäselvää miten he tietyissä tilanteissa toimisivat. Minusta tulee omalla tavallaan vain tarkkailija, joka kirjoittaa tarinan tapahtumia, jotka nään päässäni ikäänkuin elokuvana.

Nautin myös kirjoittamisen prosessista, ihan paperille kirjoitetuista ideoista aina valmiiseen käsikirjoitukseen asti (kirjoitan siis sarjakuvia). Kaikki tietysti tähtää siihen hyvänolontunteeseen, joka tulee, kun tarina on vihdoin valmis. Ja lisäksi, kun piirtäjä alkaa lähetellä valmiita sarjakuvasivuja, joissa luomasi maailma herää todella eloon niin tunne vaan kasvaa. Lisää hyvänolontunnetta saa tietysti vielä, kun pitelee käsissä julkaisusopimusta ja lopulta valmista tuotetta. Siihen kaikki kuitenkin on alusta asti tähdännyt.

Omalla kohdallani olen jo aikoja sitten luopunut harrastuneisuudesta. Työ, perhe ja muu arki vie siinä mielessä veronsa, että pelkällä harrastuspohjalla ei jaksa enää tehdä. Asia oli toinen vielä nuorempana ja opiskeluaikana, jolloin näitä hommia teki ihan puhtaasta tekemisen ilosta. Kirjoittamiseni on kuitenkin siis nykyään päämäärähakuista, joka tähtää julkaisuun ja jonkinlaiseen rahalliseen korvaukseen. Mutta silti tekemisen ilo ei ole kadonnut mihinkään, sitä en suinkaan tarkoita.

Ja tietysti tarinankertojana toivon, että joku tarinoita lukee ja saa siitä elämyksiä. Palaute tuntuu yleensä aina hyvältä, oli se sitten positiivista tai negatiivista. Pääasia, että jotain tunteita on syntynyt.

13.11.2013 18:20 #2 :: Luinwen
Miksi kirjoitat?
Tämä on sellainen kysymys, jonka kanssa saan jatkuvasti painia. Lyhyt vastaus on: kumpa tietäisinkin.

Osittain kirjoitan siksi, että pidän siitä. Kirjoittamalla on helppo käsitellä mieltä vaivaavia asioita... Se on omalla tavallaan hyvin terapeuttista. Mutta toisaalta olen kirjoittanut jo niin kauan, että en oikein jaksa kirjoittaa vain omaksi huviksi. Jos kirjoittaisi vain omaksi huviksi, eikö silloin voisi vain käydä tarinoiden juonia päänsä sisällä ja unohtaa sen paperille laittamisen kokonaan?

Joten kyllä minä kirjoitan myös sen takia, että haluan näyttää ajatuksiani myös muille ihmisille. Välillä on vain vaikea löytää kirjoittamiseen motivaatiota, kun lukijoita ei ole kamalan paljoa... Ja kun tosiaan julkaisusopimusta ei vielä tälä haavaa ole.

19.11.2013 21:25 #3 :: The Big Bad Wolf
Miksi kirjoitat?
Kirjoittaminen on käsittämättömän loistava tapa rauhoittua. Kerätä voimia, unohtaa omat pienet onkelmat ja murheet. (Vaikka liian surullisena ei pysty kirjoittamaan.) Kirjoitan, jotta saan ikään kuin levollisen mielen. Koska tavallaan olen tästä riippuvainen. Stressaan ihan älysti jos jää päivän konekirjoitusaika nolliin. Ei vain jaksa enää.

Kirjoitan, koska olen itse siitä vahvasti riippuvainen. Itselleni lähinnä, mutta toki tästä ammatin tahtoisin. Pyrin siihen, että jonain päivänä saan kustannussopimuksen (mieluiten kolmen vuoden sisään...) ja... Okei, sen pidemmälle en ajattele.

"Kirjoitan" ja kirjoitan usein koulussa. Oikeiden, mielenkiintoisten projektien kohdalla ajattelen juonta, näen hahmoni sabotoimassa opetusmateriaalia tai voittamassa laumaa puolelleen esiintymistaidoillaan. Ylivertaisuutta. Ja kirjoitan oikeasti, yleensä kritisoin opetusta tai valitan raskaasti opetuksesta. (Pidin seiskalla terveystiedon vihkoon ikään kuin päiväkirjaa. Läksy- ja muistiinpanotarkastuksen kommentti: "Kaikki OK, vaikka tuntui ettei tätä ihan oltu tarkoitettu luettavaksi...) Jotain tekemistä.

Vastakysymys: Voisitteko kuvitella elävänne ilman kirjoittamista? Koska mulle se kuulostaisi kivalta pikku mahdottomuudelta. En kestäisi ilman päivittäistä tyhjentymistä.

19.11.2013 21:43 #4 :: Celestine
Miksi kirjoitat?
Haaveissa kirjailijan ura. En kuitenkaan kirjoita vain sitä ajatellen, vaan lähinnä omaksi ilokseni, sellaisia kirjoja, jotka itse lukisin. Kirjoittaminen on myös tapa purkaa ärsyyntymistä: parikin ärsyttävää tapahtumaa on purkautunut paperille ja sen jälkeen tuntuu paremmalta.

Ja Big Bad Wolfin kysymys: En voisi. Kuolisin, jos joku veisi multa koneen, kynät ja inspisvihon.

19.11.2013 21:48 #5 :: Pimeyden peto
Miksi kirjoitat?
Jotta san hulluuteni vangittua. Näen mielessäni paljon asioita niitä kuitenkaan tallentamatta. Pieniä pätkiä, muokattu omasta menneisyydestä. Yritän saada pätkistä kiinni jotta saa jotain valmiiksi. Kun lopulta saan jotain valmiiksi, yllätyn itsekin tuloksesta
Tykännyt: The Big Bad Wolf

  • Sapfo hahmo
  • Sapfo
    Epäkuollut
    Tasolla 26
    8.69

21.11.2013 12:58 #6 :: Sapfo
Miksi kirjoitat?
Minä näen mielettömiä unia. Koko unimaailmani on minulle tuttu, muistan mitä minulle on sattunut tiettyjen portaiden kohdalla. Mitä olen keskustellut ihmisten kanssa.
Koen olevani vastuussa unimaailmastani, vaikka en pystykään vaikuttamaan uniini tai mihinkään tapahtumaan. En tiedosta näkeväni unta, mutta aamulla kun herään tarina on valmis.
Se on kirjoitettava ylös tai ainakin siitä saa mausteet uuteen tarinaan.
Minulle tulee myös jumalallinen tunne, kun saan luoda ihmisiä ja tapahtumia. Sitä kautta voin myös purkaa mielipiteitäni ja tunteitani ja ehkä ruokkia jonkun muun ajatusmaailmaa ja mielikuvitusta.

  • kespa hahmo Kirjoittaja
  • kespa
    Riiviö
    Tasolla 10
    27.57
21.11.2013 20:04 #7 :: kespa
Miksi kirjoitat?

The Big Bad Wolf kirjoitti: Vastakysymys: Voisitteko kuvitella elävänne ilman kirjoittamista? Koska mulle se kuulostaisi kivalta pikku mahdottomuudelta. En kestäisi ilman päivittäistä tyhjentymistä.

En ehkä kokonaan pystyisi olemaan ilman, mutta hetkittäin kyllä. Joskus saattaa tulla vaikka vuosi väliä, etten kirjoita juuri mitään. Oikeastaan kirjoitan vain silloin, kun oikeasti saan jonkun (muka) hyvän idean. Ja yleensä ne projektit hoidankin sitten loppuun asti.
Mutta esimerkiksi nyt olen pari kuukautta nauttinut valtavasti siitä, ettei ole ollut tarvetta kirjoittaa mitään. Sitten, kun sen kirjoittamisen aloittaa niin se vie kuitenkin niin täysivaltaisesti mukaansa, että se olo helpottuu vasta, kun tarina on valmis.

  • Tapsa hahmo
  • Tapsa
    Vampyyri
    Tasolla 32
    21.35

21.11.2013 21:27 #8 :: Tapsa
Miksi kirjoitat?
Pakkohan sitä on kirjoittaa. En nyt ala väittää, että jokainen on hyvä jossain, mutta itse ainakin haluaisin olla hyvä jossain, ja kirjoittaminen nyt sattuu olemaan se juttu. Teen sitä koska aloitin joskus ja aloin harrastaa sitä ja tässä sitä nyt ollaan - siitä on tullut päällimmäinen asia jossa olen hyvä tai edes kelvollinen. Harrastukseni ovat vähälukuiset ja nekin harvat varsin passiivisia. Kirjoittaminen on se johon voin vuodattaa sieluni ja sydänvereni.

Siihen nähden sitäkin tulee tehtyä harmillisen vähän. Mutta silloin tällöin itseinho panee kynän käteen ja sanoo: tee nyt edes jotain josta voisit olla ylpeä.

Voisin hyvin kuvitella elämäni ilman kirjoittamista. Olisin siinä aikamoinen luuseri. Ehkä ajatukset sitten purkautuisivat johonkin muuhun: voihan olla että kertoisin avoimemmin asioita ja aatoksiani kavereille.

  • Bensku hahmo
  • Bensku
    Ritari
    Tasolla 32
    43.23

23.11.2013 21:27 #9 :: Bensku
Miksi kirjoitat?
Miksi kirjoitan? Yleensä kirjoitan hirveästi, kun saan jonuun hienon idean vain omaksi ilokseni. Yleensä tykkään näistä tarinoista sitten myöhemmin eniten, vaikka olisin kirjoittanut vaikka mitä parempaa.

Pitäisi ehkä harkita muille kirjoittamistakin joskus, tämä "kirjoita silloin kuin siltä tuntuu"-periaate ei ole omiaan kohentamaan yhden tarinan kirjoitustahtia. Kun en edes yleensä kirjoita hirveän nopeasti, kestää aina ikuisuus saada mitään valmiiksi.

Voisin elää ilman kirjoittamista ihan hyvin. Silloin varmaan keksisin jonkin muun tavan käyttää siihen kuluvan aikani, ja olisin ihan tyytyväinen.

Yhden ainoan kerran olen kirjoittanut unen perusteella. Sain viisi sivua omasta mielestäni mahtavaa, mutta todellisuudessa aivan surkeaa tekstiä nopeammin, kuin koskaan. Sitä voisi kokeilla uudestaa sillä vaikka tarinassa ei olekaan mitään mieltä, sitä oli kivoin kirjoittaa kaikista tarinoistani.
Muokannut 23.11.2013 21:32 Bensku

25.11.2013 13:00 #10 :: Piru Naiseksi
Miksi kirjoitat?
Pidän sanoin leikkimisestä. Lisäksi voin kirjoittaen ilmaista asiani varmemmin kuin puhuen: sanottu sana voi ohittaa vastaanottajan aistimet, kirjoitetun tekstin saa kokija luettavakseen yhä uudelleen, usein milloin vain. Kun kirjoitan, minun ei tarvitse kailottaa sanottavaani saadakseni sille huomiota, vaan voin vain vienosti jättää tekstini odottamaan havaitsijaa. Kirjallista ilmaisua voi muokkailla. Mutta sanottu sana on kuin ammuttu nuoli, kertoo joku vanha viisas.
Haluan myös osallistua erilaisiin kilpailuihin, ja sanalliset voimain- ja taitoinmittelöt tarjoavat oivan tyydytyksen kisaamisvietilleni. Tietenkin yleensä yhdistän nämä kaksi: puran sydäntäni tuotantoon, jonka lähetän runo-, novelli- tai perinteenkeruukilpailun järjestäjille.
En tiedä, kirjoittaisinko pelkästään pöytälaatikkoon. En ole oikeastaan koskaan kokeillut.

25.11.2013 14:46 #11 :: Lachesis
Miksi kirjoitat?
Minulle kirjoittaminen on tapa katsoa, ja joskus ainoa tapa saada sanottua. Tällä hetkellä en ehdi kirjoittaa niin paljon kuin haluaisin, tai oikeammin en ehdi pysähdellä riittävästi paikalleni, että syntyisi niitä ajatuksia, jotka pitää saada kerrottua. Jos menee pitkiä aikoja kirjoittamatta mitään, tunnen köyhtyväni sekä ihmisenä, tunne-elämältäni että kirjallisilta taidoiltani. Pyrin kirjoittamaan vähintään vuodenkierron juhlapäivinä jotakin teemaan sopivaa.

Edellä sanottu pätee runoihin, proosa noudattaa omia lainalaisuuksiaan. Kirjoitan novelleja lähinnä projekti- ja (harvemmin) kilpailuteksteiksi, niihin ei päde samanlainen sanomisen tarve kun runoihin. Joskus proosa menee sormiharjoituksesta - vieläkö osaisin, mutta tarinatkin tarvitsevat kunnollisen idean, että jaksan ryhtyä niihin (esim. syysprojektin ideani jäi sen verran raakileeksi, että päädyin pöytäämään sen).

Viime aikoina olen postannut runojani myös Facebook-profiiliini (pidin aiemmin myös blogia, mutta se kuihtui pois). Ihan kaikkea ei viitsi sinne panna; joskus runot ovat liian henkilökohtaisia, että haluaisin ottaa riskiä niiden selittelystä mahdollisesti huolestuneille hyvänpäiväntutuille. Pidän oman elämäni aiheiden dramatisoinnista ja ekstrapoloinnista, mutta se voi aiheuttaa sekaannusta ja huolta niille, joiden lukutapa on hyvin kirjaimellinen.

25.11.2013 17:08 #12 :: satunnainen
Miksi kirjoitat?
Tunnen, että kun kirjoitan, ilmaisen itseäni parhaiten. Usein kirjoituksissani heijastuu miltä minusta on sillä hetkellä tuntunut ja mitä ajattelin (tosin pitää osata lukea rivien välistä jos haluaa päästä selville siitä mitä olen ajatellut). Kirjoittaminen on myös äärinmäisen teraupeuttista, usein saan selvennettyä ajatuksiani sillä, kun kirjoitan. Kirjoittaminen on myös joskus pakokeino, kun maailma tuntuu kaatuvan väkisin päälle. Lisäksi se on myös harrastus jossa pääsee helposti pintaa syvemmälle ja yksi parhaista kokemuksista on se, kun vain uppoutuu tarinaan ja kirjoittaa sitä eteenpäin eläen samalla itsekin mukana.

Useasti kun kirjoittaa pääsee myös hetkeksi irti arjesta ja niistä huolista mitä siinä koko ajan pyörii. Myös kiire loppuu kuin seinään, kun saa kynän käteensä ja paperia siihen alle. Yleensä rustaan käsin, mutta kyllä sitä koneellakin tulee kirjoitettua.

Kun on kauhean hengellinen olo ja kaikki ruisleipä mainoksetkin tuntuvat olevan elämää suurempia asioita, tietää, että on loistava hetki antaa runosuolen pulputtaa. Runojen kirjoittaminen on usein astetta syvällisempää kuin perus taroinoiden vääntäminen, joten kirjoitan runoja vain harvoin. Mutta sitten kun on se tietty fiilis ja antaa vain ajatuksen viedä, usein lopputuloskin on kaunista.

Kirjoittaminen auttaa myös katsomaan asioita eri ikkunoista. Tunnen myös, että mitä paremmaksi kirjoittajaksi olen kehittynyt sitä paremmin olen alkanut oman kuvani nähdä. Kirjoittamisesta on tullut iso osa minua ja sitä osaa en antaisi mistään hinnasta pois.
Toivoisin, että saisin joskus kirjoitettua edes yhden tarinani loppuun, kun ne aina tuppaavat jäädä kesken.
Muokannut 25.11.2013 17:28 satunnainen

  • Laine hahmo
  • Laine
    Soturi
    Tasolla 21
    37.68

14.12.2013 15:02 #13 :: Laine
Miksi kirjoitat?
Kirjoittaminen on yksi erinomainen tapa ilmaista itseään. Itselle on ainakin tuplasti helpompaa kertoa jotain tapahtunutta kirjoitetussa muodossa kuin ääneen, oikeastaan en ikinä sanoisi ääneen sellaisia asioita mitä olen kirjoittanut.
Lisäksi tällä hetkellä kirjoittaminen tuntuu ainoalta oikealta vaihtoehdolta pysyä kasassa, on jotain mihin purkaa pahaa oloa ja ahdistusta.

  • Nunia hahmo

  • käyttäjä
    Tasolla 1
17.12.2013 19:11 #14 :: Nunia
Miksi kirjoitat?
Uppoudun helposti tarinoihin, olen osannut sen jalon taidon jo pikkulapsesta saakka. Jouduin lapsena odottelemaan paljon, esim. odottamaan, että äiti hakee koulusta kotiin (koulumatka pitkä, ei bussiyhteyttä, ei kännyköitä, vain sovittu hakuaika) ja pakkohan siinä oli itseä jotenkin viihdyttää. Joten aloin keksiä tarinoita, joissa luonnollisesti aluksi seikkailin myös itse.

Jos en kirjoita, tarinat seuraavat silti, kiskovat välillä hihasta ja kuiskivat korviin. Voin läpsiä niitä pois jonkin aikaa, mutta ne palaavat sankoin joukoin ja yhtäkkiä käsissäni onkin seikkailu. Eikä sitä voi laittaa muualle kuin paperille.

Kun poikani syntyi, osa tarinoista vaihtoi paikkaa paperilta puheeksi. Olen kirjoittanut sen jälkeen paljon vähemmän, mutta ei jutut ole loppuneet. Pieni pusikko on nopeasti muuttunut Peikkometsäksi ja Ei talvikunnossapitoa -kyltti kertookin "Ken tästä käy, saa kaiken toivon heittää". Vähän aina jännitti kävellä sitä kautta, kunnes pojan isä meni paljastamaan, että salaista peikkotietä pitkin ei pääsekään peikkojen pesään! Tai ettei maasta löytynyt nuija ollutkaan peikoilta pudonnut vaan se oli tavallinen oksa.

Nautin todella paljon siitä, miten poika innostui jutuista ja tarinoista ja lähti niihin mukaan lapsen riemulla. Samaa ehkä haen kirjoittamisellakin, sitä, että lukija innostuu, lähtee mukaan leikkiin, kiinnostuu asiasta, jännittää, itkee, nauraa, punastuu. Parhain palaute ikinä onkin ollut: "Onko tätä tekstiä enempää?" tai "Äiti, voitko lukea vähän lisää?"

06.02.2014 18:15 #15 :: Charmilla
Miksi kirjoitat?
En erityisen usein kirjoita, sillä yleensä musiikki antaa mulle sen, mitä muille taas kirjoittaminen. Mutta silloin kun avaan Wordin tai otan kynän käteen, kirjoitan siksi, että minulla on vain jotain purattavaa. Monesti se on vain jokin idea muiden ajatuksien keskellä, jota haluan tarkastella paremmin.

06.02.2014 22:04 #16 :: celeblith
Miksi kirjoitat?
Nyttemmin on tullut kirjoitettua aika vähän mitään. Lähinnä kirjoitan ihan omaksi ´ilokseni´ ja ´surukseni´. Kirjoittamisesta tulee hyvä mieli.

Joskus on pakko saada asioita selitettyä paperille.
Joskus paperille on helpompi sanoa asioita kuin ääneen.
Joskus on pakko saada se mielessä pyörivä maailma ja tarina talteen.
Joskus on vain mukava jatkaa aiemmin aloitettua tarinaa ja lukea sitä omaksi ilokseen uudestaan, koska omat hahmot tuntee niin hyvin, niin se on aivan erilainen/erityinen maailma.
Joskus on mukava vain tekstata kauniisti valmiita runonpätkiä ja muita, ihan vain kirjoittamisen ilosta.
Joskus on vain todella mukava, että käsillä on jotain tekemistä, vaikkakin piirtämien on minulla se kirjoittamista tärkeämpi tapa rentoutua. :smile:

  • StaCa hahmo
  • StaCa
    Ritari
    Tasolla 32
    46.10

06.02.2014 23:54 #17 :: StaCa
Miksi kirjoitat?
Koska olen utelias näkemään, voisinko mielessäni kelluvilla kuvilla ilahduttaa muitakin.
Tykännyt: Rinja, Ansa, sinidean

15.02.2014 19:04 #18 :: pihlajapuu
Miksi kirjoitat?
Oikeastaan eniten siksi, että itse kirjoittaessa saan syventyä juuri sellaisiin tarinoihin, maailmoihin ja juonikuvioihin kuin itse haluan. :) Tästä kaikki lähti aikoinaan lapsena liikkeelle, ja samalla tiellä ollaan edelleen (silloin kun harvoin kirjoittamisen maailmaan eksyn nyt).

Ja onhan se fiktion kirjoittaminen myös rentouttavaa puuhaa - etenkin kun työkseen kirjoittaa ns. asiaa, niin tulee mielekästä vaihtelua.

15.02.2015 13:04 #19 :: Kuurosokea Pianisti
Miksi kirjoitat?
Olen miettinyt vastausta tähän kysymykseen. Jos en olisi alkanut miettiä asiaa, en välttämättä olisikaan tarvinnut vastausta. Parin vuoden takainen tuotantoni on edelleen mielestäni hyvää, vaikka en silloin miettinyt juurikaan, miksi kerroin juuri niitä tarinoita.

Mutta kun aloin miettiä, tarvitsin vastauksen, jotta voisin kirjoittaa oikean tarinan. Oliko suuri tarinani, jota olin kehitellyt vuosien ajan kymmenissä muistiinpano- ja kirjansivuissa, todella kertomisen arvoinen? Eeppinen se epäilemättä tulisi olemaan, mutta oliko eeppisyydellä loppujen lopuksi merkitystä? Nykyäänhän melkein kaikkea sanotaan eeppiseksi.

Mietin, pitäisikö minun keskittyä vain maailman ihmeellisyyteen ja kirjoittaa onnellisia, elämää täynnä olevia tarinoita. Vai pitäisikö minun kertoa tarinoillani jotain tärkeää, opettaa vakavaa asiaa maailmasta fantasian avulla?

Vastaukseni on tämä: ei ole järkeä yrittää kopioida oikean elämän ihmeellisyyttä paperille. Urheilukentälle käveleminen äkillisessä rankkasateessa on tilanne ja tunnelma, joka on koettava itse, jotta tietää, kuinka ihmeellistä se on. Turha yrittää tietoisesti tunkea sitä paperille. Hyvin kirjoitettuun tarinaan elämä tulee melkein itsestään. En siis keskity yksin maailman ihmeellisyyteen.

En myöskään usko pystyväni kirjoittamaan tarinaa jonkin tietyn, selkeän sanoman ympärille. Minusta saattaa tulla sekä opettaja että kirjailija, mutta en aio olla molempia samaan aikaan.

Suunnitelmani on kirjoittaa 27 kirjaa, siis kolme potenssiin kolme. Siitä pitäisi tulla massiivinen sarja, luultavasti eeppinenkin. Mutta sillä on perimmäinen idea, joka toivottavasti ajaa minua kirjoittamaan sen loppuun asti, sillä haluan itse oppia sen, mistä tässä pohjimmiltaan on kyse. Minulla ei ole selkeää kuvaa siitä, mikä tarinani opetus tulee olemaan. Kirjoittamalla tulen oppimaan sen.
Tykännyt: sinidean

15.02.2015 15:03 #20 :: poistettu
Miksi kirjoitat?

StaCa kirjoitti: Koska olen utelias näkemään, voisinko mielessäni kelluvilla kuvilla ilahduttaa muitakin.


Ai sullakin kelluu kuvia mielessä? :) Mullakin kelluu. Nään kaiken kuvina ikäänkuin. Lääkärit epäili valokuvamuistia, mutta olen kaartunut enemmän eideettisen muistin puoleen.


Vastatakseni kysymykseen kirjoituksesta.
Kirjoitan, koska se on hauskaa. Sitten kun se ei ole enää hauskaa, on varmaan aika tehdä jotain muuta. Eli mun täytyy pitää huoli, että se pysyy hauskana. :lol:

Valvojat: IivariDyn