Lautapelit

Miten on, pelataanko Risingissa lautapelejä? Jos pelataan, niin mitä on tullut pelattua ja millä porukalla? Onko se vain sosiaalista tekemistä kun nähdään vai meneekö henkeen ja vereen voiton puolesta?

Itse olen aina pitänyt lautapeleistä ja viime vuosina kiinnostus on kasvanut entisestään. Ongelmaksi on muodostunut vain hyvän peliporukan löytäminen. Onnekseni nyt sellainen löytyi omista kavereista ja nyt ollaan jo muutamia kertoja pelattu. Hauskaa aina on. Itsellä voitto ei ole ensi sijaista, vaan se viihdyttävä puuhailu muiden kanssa.

Tällä hetkellä olemme pelanneet lähinnä Munchkinia. Kyse on humoristisesta kortti-roolipelistä (eli ei varsinainen lautapeli). Sitä mainostetaan yksinkertaistettuna roolipelinä, vaikka korttipeli se on. Korttien ostamista ei ole, vaan ostetaan itse peli, jossa on kaikki tarvittava, ja sitten lätkitään. Pakoissa on niin tavaroita joilla saa lisää voimaa omalle hahmolle, hirviöitä joita tappaa ja muita erikoiskortteja. Voittajaksi selviää se, joka pääsee levelille 10. Niin, ja pelin ideanahan on aina tehdä mahdollisimman paljon hallaa toista kohtaan.

Munchkin on hauska peli. Alkuun siinä nauretaan korteille ja kun ne opitaan, siitä tulee vähän taktisempi. Lähes jokainen kortti on omanlaisensa, joten siitä löytyy paljon tekijöitä. Olemme koittaneet useampia teemoja, Western, Apocalpyse ja Piraten. Varsin leppoisaa sekoilua se on, eli vakavampien kannattaa varoa.

Mutta oli minulla tässä takaa-ajatuskin: Suositelkaa mielestänne hyviä lautapelejä. Mitkä ovat noin neljän hengen joukolle (ja kenties suuremmallekin) poppoolle hyviä? Monopoli ei käy eikä sääntöjen opettelemista pelätä. Mitä itse olette pelanneet?

Itse tykkään pelata nk. europelejä mieluummin kun miniatyyrijuttuja, koska ne saa pelattua parissa tunnissa eikä tule pahaa mieltä. en.m.wikipedia.org/wiki/German-style_board_game
Haittapuolena aiheet on usein tylsiä, mutta kummasti maanviljelystä ja vastaavasta kumminkin innostuu kun enemmän pelaa..

Menolippu on semmoinen klassikko mitä kyllä kaikkien pitää pelata kiinnosti aihe tai ei. Dixit on hyvä korvaaja iänikuisille Aliaksille ja muille. Tässä viestissä voisin kyllä pitäytyä spefiaiheisissa peleissä, ettei lähde käsistä.

Siis Risingshadow-henkisistä europeleistä suosittelen Lords of Waterdeepia, joka sijoittuu Forgotten Realms maailmaan. Pelissä lähetetään seikkailijoita suorittamaan tehtäviä. 2-5 pelaajaa.
Eclipse on todella hyvä eeppinen avaruudenvaltaus/rakennuspeli Iain Banksin hengessä, mutta se on jo omalla kipurajalla peliajan suhteen.. 2-6 pelaajaa, lisäosalla jopa 9.

Ghost Stories on tuskallisen vaikea yhteistyöpeli, jossa koitetaan yhdessä pelastaa japanilainen kylä haamuilta. 2-4 pelaajaa.
King of Tokyossa ollaan monstereita jotka taistelee Tokion herruudesta. Tosi kiva ja nopea noppamättö, 3-5? pelaajaa.
Rampage on upouusi hauska peli jossa myös,tuhotaan hirviöinä kaupunkia, nyt kirjaimellisesti eli neppaillaan, puhalletaan ja viskotaan rakennuksia kumoon. 2-4 pelaajaa.

Koska pelaat Hearthstonea, suosittelee vielä samantyylistä kortti/noppapeliä nimeltä Seasons, joka on paras Magic-tyylinen peli, joka ei syö rahoja. 2-4 pelaajaa, mutta paras kyllä kahdella. Android Netrunner toinen, mutta siihen palaa rahaa enemmän. No nyt riittää.

Ehdottomasti suosittelee ketä vaan lautapeleistä pihalla olevaa katsomaan Wii Wheatonin (Jep SEN Wil Wheatonin) lautapeli sarjaa, jossa hän kokoontuu pelaamaan moderneja lautapelejä kavereiden kanssa.

Tabletopista tulikin mieleen vielä yksi peli eli juonittelupelien kuningas Resistance, jolla saa kaikki mukaan, koska se kestää n. 15min, pääpaino on sosiaalisessa bluffauksessa ja itse säännöt tosi yksinkertaiset. Tabletopissa oli siitä hauska jakso. 5 pelaajaa tosin minimi.

Tabletop: geekandsundry.com/shows/tabletop/
Lautapeliopas (paras suomalainen tiedonlähde): www.lautapeliopas.fi

Minullakin pelataan lapsuudenkodissa paljon lautapelejä, ja osa huippupeleistä on jäänyt minullekin mieleen. Tällä hetkellä itse pidän eniten Alias ja Trivial Pursuit-tyylisistä peleistä, mutta muitakin helmiä on.

Kovimmassa huudossa koko perheen ja osan suvun kanssa on Dominion. Korttipelipohjaisessa pelissä kerätään rahaa, joilla voi sitten ostaa erilaisia toiminto-, hyökkäys- ja pistekortteja. Peli päättyy kun kolme eri korttipakkaa tai suurin pistekorttipakka tyhjenee ja eniten pisteitä saanut voittaa. Äärimmäisen koukuttava peli, jossa omaa pelitaktiikkaa täytyy muuttaa eri peleissä. Minusta pelin paras puoli onkin juuri se, että samalla taktiikalla pärjää vain kerran tai kahdesti, joten ei voi toistaa itsään liikaa.

Kovassa huudossa meillä on ollut myös Carcassonne, jossa neliönmuotoisista linna- ja tiepaloista rakennetaan kaupunkia. Pisteitä voi taktikoimalla yrittää ryöstää toisita tai sitten vain pelata omaa peliä. Eniten pisteitä kerännyt voittaa.

Jouluna siskoni tutustutti meidän perheen Resistance-peliin. Pelasimme peliä jouluna paljon ja pidimme sitä erittäin mielenkiinoisena. Pienenä miinuksena tässä oli vain se, että vastarinnan voitto tuntui lähes mahdottomalta, emmekä tainneet siinä kuin kerran vahingossa onnistua. Vieläkin siis tuntuu mahdottomalta, miten ihmeessä sen vastarinnan saa voittamaan pelin, mutta ehkä harjoittelemalla tämäkin selviää.

Dixitiä meillä on myöskin pelattu, mutta kukaan ei oikein ymmärtänyt sen ideaa, vaikka pariin kertaan yritettiinkin. Vanhempani ja isosiskoni pelaavat myös paljon 7 wonders-peliä, jota taas minä en ymmärrä lainkaan. Heidän mielestään se on kuitenkin hauska ja ovela peli. Menolippua pelaamme pienemmällä porukalla, mielestämme se on parhaimmillaan 3 pelaajan kesken. Useammalla pelaajalla laudalla on liian ahdasta ja omien reittien valmistuminen alkaa stressaamaan liikaa.

Papupeli on meillä ollut niin kovassa kulutuksessa, ettei sitä enää niin usein jaksa pelata. Hauska peli se on kieltämättä siltikin, kun siihen vaan jaksaa tarttua. Sitä ja Menolippua on muuten hauska pelata myös iPadillä. Menolippua pelasimme joskus myös kaverin kanssa tylsillä tunneilla iPadien kautta, kun verkkopeli toimii todella hyvin. Ubongoa pelaan itse myös mielläni, harmi vaan, etten ole kovin montaa pelikaveria löytänyt, jotka myös olisivat tästä pelistä pitäneet. Hyllyssä se odottaa sopivan pelikaverin löytymistä

Minäkin tykkään peleistä, joiden säännöt ovat selkeät ja opittavissa nopeasti. Vihaan erityisesti sellaisia pelejä, joissa on paljon poikkeuksien poikkeuksia ja sääntövihkoa tarvitsee tulkita joka välissä. Tietenkin tällaisetkin pelit menevät, jos mukana pelaamassa on sellainen ihminen, joka osaa opettaa pelin ilman, että sääntökirjaan tarvitsee koskea.

Monen illanistujaisen aikana on myös paljon pelattu Rappakaljaa. Parasta peli on pienessä hiprakassa, mutta hyvät naurut on myös selvin päin saatu. Tässä pelissä peliseura on erityisen tärkeää, olen muutaman kerran pelannut peliä hieman tosikkojen kanssa sekä sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät ole tippaakaan luovia, eivät osaa heittäytyä eivätkä osaa käyttää mielikuvitusta. Näin peleistä tulee tylsiä ja pitkäveteisiä, mutta onneksi harvoin osuu paljon tällaista porukkaa pelipöydän ääreen. Yleensä Rappakaljan aikana saa oikein hyvät naurut.

Dyn kirjoitti: Ubongo

Etenkin Ubongo 3D! Siinä on kiva "Tetris-fiilis". Ubongoja voi kyllä suositella kaikille, myös "ei-pelaajille".

Dyn kirjoitti:

Menolippu on ihan paras. Scrabble, Ubungo

Kuulostaa ihan mun listalta! Menolippu todella on paras! Scrabble toimii aina, ja Ubongo on niin loistava hysteeria peli

Trivial pursuit on myös hyvä, pelataan jouluisin ja juhannuksena perheen kanssa aina :), nyt kun on hankittu uudenpi painoskin niin on jotain mahdollisuuksia edetäkin.

Rappakalja ja Kuin kaksi marjaa, ovat loistavia jos on hyvä porukka. ja itse tykkään ihan perus kortti peleistä, ne on niin helppo aloittaa ihan missä vaan

Ja sitten kun on oikein aikaa pelata niin Monopoly ja Hotelli ovat silloin hyviä.

Ja löytyy minulta vielä sellainen vanha, hieman kärsineessä kunnossa oleva peli kuin Heroquest!. Aivan loistava! Useisiin vuosiin ei ole sitä kyllä pelattu, jossain vaiheessa pelattiin liikaa ja kaikki valmiit kentät osattiin ulkoa ja piti ryhtyä keksimään omia.

Lautapelejä on tullut pelattua viimevuosina hyvin paljon. Tällä hetkellä pelailen lautapelejä useamman kerran kuussa. Tykkään pelata niin pitkiä haastavia strategia pelejä kuin nopeita "aivottomia" kortti pelejä. Erityisesti Bang! ja 7 Wonders on kestosuosikkeja. Uusimpina pelituttavia on Eldritch Horror ja Last night on earth the zombie game, Molemmat kiinnostavia ja haastavia yhteistyöpelejä/joukue pelejä. Muita suosikkeja on Smallworld, Dominion ja Zombie fluxx.

Ja viellä mainontana jos asuu pääkaupunki seudulla tai lähellästä ja lautapelit kiinnosta niin kannattaa rohkeasti tulla risingshadown lautapeli miitteihin mukaan, tietoa näistä miiteistä löytyy kohtauspaikka otsikon alta.

Kuusihenkisen kaveriporukan kanssa Imago on kova sana. (Kysellään korteista kysymyksiä ja testataan kuinka paljon pelaajat toisistaan, tutuistaan tai omasta imagostaan tietävät. Hyvinkin hauskaa, kun porukka ryhmänä päättää minun pelkäävän hämähäkkejä, mikä ei ole totta. He pääsivät eteenpäin, minä en.) Helpot säännöt ja sopivan mittainen.

Salaisuuksien saarikin oli mukava tuttavuus. En ihan ole säännöistä perillä täydellisesti, mutta enemmän pelannut kaveri neuvoi vierestä. Hauska peli.

Klassiset Monopoli ja Scrabble ovat hauskoja, Othellokin aina joskus. Mutta Alias on kuningas! Mehukkaimpia sisäpiirin vitsejä on pelin kanssa syntynyt. Täysi ymmärtämättömyys on huvittavaa. Selkärangaton: "No jos sulla ei oo selkärankaa nii mikä sä oot?" "Ööööööööö... Vammanen?"

Minun täytyy sanoa että lähestulkoon inhoan kahta suosikkipeliksi mainittua peliä - Dominionia ja Trivial Pursuitia, arrgh. Triviapeleistä pelaan mieluummin kyllä jotain uudempaa, se Trivialin nopanheittely ja epäreilut kysymykset (joku saa jonkun "minkä värinen oli napoleonin valkoinen hevonen" ja toinen jonkun "minä vuonna kongon pääministeri kävi kalassa") risoo pahasti... Tiedolla tai tuurilla sopii siinä mielessä itselleni paremmin, kun se kestää vain n.30min, kaikki vastaa yhtäaikaa samaan, ja pisteitä voi saada vielä "vedonlyönnistäkin".

Omistan Dominionin ja jopa lisäosankin siihen, ja olen vieläpä pelannut niitä aika paljon, mutta nykyisin kammoksun ajatustakin. Jotenkin se on vaan paljastunut käsittämättömän tylsäksi peliksi alkuinnostuksen jälkeen. Pelin idea on kiinnostava mutta toteutus tosi kuiva, kerätään vaan jotain kolikoita ja läänejä, ilman mitään tunnetta valtakunnan johtamisesta, ja sitten niitä kortteja pitää sekottaa 100 vuotta pelin aikana... Saman tekijän uudempi peli, Kingdom Builder on sen sijaan yksi suosikeistani. Senkin aihe on yhtä päälleliimattu, mutta siinä se ei niin ärsytä.

Minä olen varsin innostunut lautapelaaja, jonka innostus koskee ns. perhepelejä kuin harrastepelejäkin.

Pitkän aikaa mielekkäin peli on ollut Game of Thrones , joka iskee pelaajat valtasukujen johtoon sotimaan valtakunnan kohtalosta. Toki peli vaatii vähän enemmän aikaa ja viisi vähän vakavampaa pelaajaa, mutta pelistä irtoaa iloa pitkäksi aikaa.

kuvan lähde

Silloin kun nämä pelit tulivat laajempaan tietoisuuteen joskus 2000-luvun alussa, pelasivat kaikki Settlers of Catania. En ole koko peliä tainnut missään nähdä hetkeen, mutta eiköhän se edelleen toimi huolimatta koko joukosta sen jälkeen ilmestyneitä kilpailijoita. Lisäosiakin tietysti on ja niistä se kahden lisäpelaajan laajennus ainakin skaalaa peliä ylöspäin ihan kivuttomasti jos tiellä on paljon kavereita.

Lyhyesti: Tuon näköisistä hunajakennoista koostuvalle kartalle rakennellaan noita kyliä, kaupunkeja ja teitä ja niillä puolestaan saa eri sortin resursseja sen mukaan mikä on kulloinkin heitetyn 2d6:n tulos (eli kolmosella punainen pelaa saa puuta tuolta pusikosta ja valkoinen kiviä vuorilta, kun kerran ovat nuo tönönsä siihen pykänneet) ja näillä resursseilla taas lisää rakennelmia. Sotia ei voi, mitä nyt karkottaa rosvojoukon jonkun toisen maille riehumaan. Muitten kanssa kaupankäynti sen sijaan on koko lailla välttämätön edellytys.

Catanissa on kuulemma järjestetty mestaruuskisojakin, mutta vähän epäilen, että todella hyvien pelaajien kesken noppaonni ratkaisee.

Toinen mainittava klassikko on Puerto Rico, joka onkin BGG-rankin mukaan maailman 4. tai 5. paras peli. Jokainen pelaaja saa oman kaupungin, jossa viljelee peltoja, rakentaa rakennuksia ja hankkii niille ruskeaihoista "työvoimaa" tuottaakseen erilaisia Uuden Maailman tuotteita Euroopan emämaihin laivattavaksi tahi myytäväksi. Mullon tästä asti aikaa, muutama lantti dublooneja, mielin määrin kahvia ja tupakkaa.

Pelaajat ottavat joka kierroksella jonkin roolin, ja siten pelaajien järjestyksessä käydään vain läpi – rakennusvaihe tulee jos ja vain jos joku on ottanut rakentajaroolin ja roolin ottaja saa vähän bonusta. Sama pätee pellonraivaukseen kuten myös tarvikkeiden tuotantoon, myyntiin ja laivaamiseen. Taktikoimalla voi siten varata vähän Eurooppaan menevät laivat omille tuotteilleen tai täyttää kauppa-aseman kahvihyllyt ennen muita. Sellaisia Roope-Setä vs. Kroisos Pennonen -tyyppisiä tempauksia, toisten maille ei tässäkään pelissä voi hyökätä. Usein tekisi mieli.

Puerto Ricossa on vähänlaisesti satunnaiselementtejä (jos kummallisia vetoja laskevia kanssapelaajia ei lasketa), pelissä ei esimerkiksi heitetä minkäänlaisia noppia. Tarjolla olevat peltotyypit tuovat vähän satunnaisuutta.

Echramath kirjoitti: Silloin kun nämä pelit tulivat laajempaan tietoisuuteen joskus 2000-luvun alussa, pelasivat kaikki Settlers of Catania. En ole koko peliä tainnut missään nähdä hetkeen, mutta eiköhän se edelleen toimi huolimatta koko joukosta sen jälkeen ilmestyneitä kilpailijoita.

Jos tätä ei vielä hyllystä löydy, niin kunnon Risingshadowlaisen kannattaa tietty hankkia n. vuosi sitten ilmestynyt Star Trek Catan.

Salaisuuksien saari. Ehdottomasti yksi parhaimmista peleistä tällä hetkellä. Joskus ysärillä pelasin hulluna perheen kanssa hotellia ja pictionaryä.
Jotain hullua tonttu peliäkin pelasin joskus, mutta se taisi olla täysin korttipeli.
Atmosfearkin oli kova juttu joskus..

Astorethein kirjoitti: Aloittaja mainitsi Munchkinin, jota tuli itsekin testattua parin kierroksen verran jokunen tovi sitten. Hauska ja yksinkertainen peli, jossa on myös yllättävää taktista syvyyttä. Kortit ovat hulvattomia ja roolipelifantasian kliseistä otetaan kaikki irti. Muutenkin huumori on kohdallaan, esim. Male Chauvinist Pig saa taistelubonuksia naisia vastaan, minkä lisäksi naiset menettävät suojavarusteensa. Pelissä sattuu ja tapahtuu jatkuvasti, kun hahmot, loitsut ja esineet muuttavat tilannetta mitä kummallisimpiin suuntiin.

Steve Jacksonin peleissä (Munhckinit ja Chez Tiesmitkä) toimivat juuri niin pitkään kuin jaksaa nauraa niille vitseille, sen jälkeen ne ovat aika köykäisiä. Eikö Munchkinissa ole vielä se ongelma, ettei ole mitään takuuta loppuuko se koskaan, kun muita voi tiputella alemmas...