Pathfinder RPG

Pathfinder julkaistiin vuonna '09. Onhan se nyt sen jälkeen niittänyt monen roolipelaajan suosion, tai ainakin löytänyt tiensä kirjahyllyihin. Kyseisen pelin julkaisija on Paizo Publishing ja itse pelihän pohjautuu paljolti 3.5 sääntöihin.

Olen pelannut Pathfinderia muutamaan otteeseen. Ensimmäisen kerran viime vuonna, jolloin aloitimme pelaamaan hieman isompaa kampanjaa. Sitä on tarkoitus jatkaa vielä ja periaatteessa pelaamme omien hahmojen lisäksi niillä valtakunnilla, joihin hahmomme kuuluvat. Toinen peli oli taas johonkin aiempaan peliin pohjautuvaa kampanjaa, johon en oikein päässyt kunnolla kiinni. Saattoi johtua siitä, että porukan koko oli hieman suuri. Kolmas kampanja, jonka pelinjohtajana toimin, on hieman tuoreempi tapaus. Sitä olemme pelanneet vasta muutaman kerran, koska aloitimme uudelleen Ropeconin jälkeen. Toistaiseksi olen ollut hyvin tyytyväinen porukkaan, jonka kanssa pelaan.

Varmasti täältäkin löytyy kyseisen ropen pelaajia, joten jakaa omia kokemuksianne. Millaisissa maisemissa olette peliä pelanneet? Millainen tarina on ollut? Avautukaa kaikesta mahdollisesta Pathfinderiin liittyen ja vinkkejäkin saa antaa uusille ja vanhoille pelaajille. :)

Itse löysin Pathfinderin vajaa pari vuotta sitten ja olen nyt ollut osallisena kolmessa eri kampanjassa, kahdessa pelinjohtajana ja kolmannessa pelaajana. Olen pitänyt kaikista ja olen erittäin vaikuttunut siitä, miten Paizo on kyennyt parantamaan D&D 3.5:sen perusideoita ja tekemään niistä käyttäjäystävällisempiä. Pathfinderia osaa pelata, jos on koskaan tutustunut D&D:hen, mutta itse pidän ensimmäisestä enemmän, koska jokaiselle classille löytyy jotain tekemistä jokaiselle levelilla ja vaihtoehtoja tuntuu olevan enemmän alusta alkaen. Aiemmin esimerkiksi fighter oli varsin tylsä classi pelata, ja ei se kieltämättä edelleenkään oman listani kärjessä ole, mutta vaihtoehtoja on Pathfinderissa enemmän jo ihan core rulebookissa.

Pidän myös Paizon avoimuudesta. Lähestulkoon kaikki säännöt löytyvät netistä, suoraan Paizon omilta sivuilta, mistä niitä on kätevä tarkistaa tai hyödyntää. Omistan totta kai kirjat ihan fyysisinä kappaleinakin, mutta on kätevää ohjata esim. pelaajat tarkistamaan säännöt netistä. Aiemmin jouduin lainaamaan kirjat heille, mikä teki esimerkiksi hahmojen suunnittelusta hitaampaa ja vaivalloisempaa.

Onko ihmisillä mielipiteitä ja/tai kokemuksia Paizon valmiskampanjoista eli adventure patheista? Itse vedän tällä hetkellä Kingmakeria, joka on hyvä yhdistelmä perinteistä hack-n-slashia, sandbox-tyylistä tutkimusmatkailua ja oman kuningaskunnan perustamista ja hallitsemista kesyttämättömässä korvessa. Tämä jälkimmäisin ei ole ollut ihan koko ryhmän mieleen omissa piireissäni, mutta kyseinen ryhmä onkin aika toimintaan painottunut, joten se oli odotettavissa ja ainakin itse rakastaisin tämäntapaista minipeliä, jossa saisin kehittää omaa kuningaskuntaani metsään, jonka olen aiemmin raivannut vihollisista.

Pathfinderia itsekin pelannut/pelaan kahdessa eri ryhmässä (5-6 henkeä molemmissa).

Hauskaa on, ja kirjojen sisällön löytyminen Paizon sivuilta on hyvin iso etu, sillä vain yhdellä molemmista peliporukoista on varsinaiset tiiliskivikirjat.

Adventure Path: Serpents Skull on ainut, josta on itsellä kokemusta (toinen peli on DM:n itsensä luomassa maailmassa), ja se on ihan ok. Muutama kritiikin hitunenkin kyllä löytyy: Osa taisteluista/minibosseista on kovin irrallisia, eikä niistä enää mainita mitään itse eventin jälkeen.

Toinen adventure path huomio liittynee pelaajien omiin valintoihin. Teimme kaikki nimittäin hieman liian voimakkaat hahmot kampanjan vaikeustasoon nähden (partyn sisäinen voimatasapaino on onneksi tasainen). Eli Paizon adventure pathejä varten ei tarvinne ylioptimoituja Minmax-hahmoja.

Propagandalf kirjoitti: Toinen adventure path huomio liittynee pelaajien omiin valintoihin. Teimme kaikki nimittäin hieman liian voimakkaat hahmot kampanjan vaikeustasoon nähden (partyn sisäinen voimatasapaino on onneksi tasainen). Eli Paizon adventure pathejä varten ei tarvinne ylioptimoituja Minmax-hahmoja.

Itse törmännyt Kingmakerissa samaan ongelmaan. Ryhmässä kuusi pelaajaa ja kokonaisuutena varsin combat-orientoitunut ja kaikenkattava. Velhoa ei sentään ole, mutta kaikki muut melkeinpä löytyvät. Tarkoittaa, että kaikkia encountereita on pakko manuaalisesti säätää vaikeammaksi, mikä tietää hieman lisätyötä meiläläiselle. Selvästi näkee, että adventure pathit on ajateltu neljälle hengelle ja että jo kaksi ylimääräistä pelaajaa heittää sen rankasti pois tasapainosta.

Jaragil kirjoitti:

Itse törmännyt Kingmakerissa samaan ongelmaan.

Meidän pelinjohtajamme on manaillut samaa, tosin kuuden pelaajan ryhmässä ongelma lienee vielä näkyvämpi. Meiltä puuttuu "onneksi" myös velho, mutta pappimme suostui jo omatoimisesti rajoittamaan temppuiluaan liekehtivä-ankylosaurus-luuranko-tapauksen jälkeen.

Ongelman kiteytti parhaiten nyt jo edesmennyt (tai ainakin jonnekin mennyt, partymme ei ole aivan varma asiasta...) taistelijamme: Magia painaa.
Suurinta osaa ongelmista ei olisi ilmennyt lainkaan edes voimakkaiksi rakennetuilla hahmoilla, jos ryhmässämme ei olisi yhtään loitsijaa. (nyt niitä on kaksi: Cleric ja Summoner)

Mutta niin kauan kuin hauskuus säilyy pelissä, ei ongelma ole onneksi ylitsepääsemätön.

Meillä on yllättävän samantapaiset ongelmat. Pappi ei minulla vielä teetä ongelmia, vaikka sellainenkin löytyy, koska hän keskittyy enemmän meleeseen ja taisteluiden jälkeiseen parantamiseen. Summonerin pelaaja taas on ryhmän pahin minmaxaaja, mikä tarkoittaa pounce-eidolonia, joka yleensä pystyy tuhoamaan yhdellä chargella minkä tahansa vihollisen. (Aivan liian halpa evolution, jos minulta kysytään.) Siihen vielä haste ja slow -taiat, niin voin kiteyttää puolet näistä tasapaino-ongelmista tähän yhteen pelaajaan.

Kuudentena pelaajana ryhmään hiljattain liittynyt bardi ei myöskään auta asiaa.

Adventure patheista ei löydy hirveästi kokemusta. Kaikki pelit, joita on tullut pelattua ja se, jota itse vedän, ovat kaikki pelinjohtajien itsensä tekemiä. Oma kampanjani perustuu suurimmilta osin kaikkiin niihin ideoihin, joita olen tarinoihin kerännyt tässä vuosien aikana. Päätin sitten yhdistellä niitä ja tähän mennessä on tullut ihan mukava seikkailu aikaiseksi. Saanut jopa jatkumoa tarinalle...

Tietenkin sitä tekee virheitä, varsinkin kun peliporukka on 6+1, eli yksi pelaajaa saattaa olla vain satunnaisesti paikalla. Kun vielä laitetaan päälle vielä druidin ja hunterin familiarit, niin siinä onkin max 9 hahmoa kentällä. Muutaman erheen kautta olen oppinut, ettei siitä CR:stä kannata niin paljoa välittää. Ei ole mukavaa, että porukka tappaa möröt nopeasti eikä siinä ole mitään haastetta. Toisaalta pitivat alun kahdesta skeletal championeista, joille olin laittanut sekä advanced että giant templaatit päälle.

Muutoinkin porukan kokoonpano on seuraavanlainen: druid, hunter, rogue/bard, cleric, barbarian, alchemist ja monk, jos kaikki ovat paikalla. Aloitimme tasolta viisi, joten tappeluiden kohdalla saa ainakin laittaa kunnon haasteita ja muutamat ratkaisut pelaajien suunnalta ovat olleet mielenkiintoisia.

Summonerin kanssa voi tosiaan ongelmia olla.

Pounce eidolonin kanssa voisin kai suositella one-hitpoint-wonder vihulaisia, eli isompaa joukkoa ärsyttäviä, mutta heikkoja vihollisia, jotka ovat levittäytyneet hieman ympäri kenttää. Eidolon saa hyppiä ympäri kenttää sydämensä kyllyydestä ja tilsiä pikkumosia, jättäen muun partyn huolehtimaan "oikeista" vastustajista.

Toinen mahdollisuus älykkäämpien vihulaisten kanssa on keskittää huomio summoneriin (jolloin eidolonin on pakko suojella isäntäänsä), sillä jos summoner menettää tajuntansa tms. myös eidolon katoaa.

Kolmas on difficult terrainin hyödyntäminen: no charge = no pounce.

Itse pelaan kampanjassa juuri summoneria (synthetist archetype), muut pelaajat ovat Cleric, Monk ja Ninja/1cleric.

*naurahtaa* Kuten sanottu, pelaaja on minmaxaaja, joten hän on ottanut noista suurimman osan huomioon. Summonerilla itsellään on Resilient Eidolon feat, joten tajuttomuus ei poista eidolonia moneen kierrokseen ja eidolon lentää, joten hankala maastokaan ei auta. Monta pientä creaturea toimii jossain määrin, mutta niissä on taas se ongelma, että niiden hyökkäysbonukset ovat lähes poikkeuksetta niin pieniä, että ne osuvat vain natural 20:lla. Eidolonilla on onneksi suht vähän hit pointteja, joten olen pari kertaa onnistunut poistamaan sen tappelusta yhdellä hyvällä iskulla. Ei sikäli, että kyseistä eidolonia koko ajan jahtaisin, mutta silti.

Se on pelinjohtajana aina hieman tasapainoilua, että toisaalta ei ole kivaa, jos combat on ihan läpihuutojuttu, mutta toisaalta pelaajia alkaa ärsyttää, jos jokainen encounter on raakaa taistelua elämästä tai kuolemasta ja koko ajan saa pelätä hahmonsa hengen puolesta. Tästä nyt tietysti on eri koulukuntia, mutta itse pyrin yleensä vetämään siten, että suurin osa tappeluista on haastavia, mutta ei mahdottomia, ja aina sitten välistä viskaan joko tosi helpon tai tosi vaikean mausteeksi.

Kuulostaa aika meleepainotteiselta tuo ryhmäsi. Voisi olla kiintoisaa, miten se pärjäilisi esimerkiksi lentävää otusta vastaan. Tai näkymätöntä velhoa, joka summonoi otuksia taistelemaan puolestaan.

Jaragil kirjoitti

,joten hän on ottanut noista suurimman osan huomioon.

Ah, Minimus Maximus on pahamaineisen suunnitelmallinen alalaji.
Tasapainoilu haasteiden vaikeustasojen välillä on kyllä haastavaa.

Juu, melee-painotteinen ryhmä on kyllä kyseessä ja lentävät otukset olivat alkuvaiheessa ongelmallisia. Nyttemmin niistä ei suurimmaksi osaksi ole muita enempää vaaraa (ryhmä on edennyt jo tasolle 12 ja lähes kaikilta löytyy jokin lentokeino (Summoner omilla voimillaan, Monk & Cleric wondrous itemin kautta). Näkymättömiä vihollisia ei vielä ole juuri tullut vastaan (onneksi). Ovela velho voisi myös olla kova pala.

Ainoa tappava haaste ovat toistaiseksi olleet ability vahinkoa tekevät haamut (Summoner otti tämän kyseisen taistelun aikana 25 pistettä strength vahinkoa... Effective Str:2 melee mies on melko surkea näky) ja leveleitä imevät epäkuolleet (Cleric otti kolme negative leveliä ja Summonerin Eidolon-haarniska suorastaan suli silmissä).

Hei! Tuohan olisi yksi mahdollinen ratkaisu yli innokkaaseen Summoneriin: Negative levelit. Eidolon nimittäin sublimoituu pois sitä mukaa kun summoner syö negative leveleitä, sillä sen statit ovat riippuvaisia summonerin levelistä eivät sen itsensä (1 Neg. lvl = -1HD, -1 tai -2 evolution points jne.).

Tuota kannattaa tosin käyttää varoen.

Pelaajani kompuroivat juuri edellisellä pelikerralla kampanjan ensimmäiseen negative level pahikseen ja pääsin pitkästä aikaa käkättelemään pitkään pelinjohtajan partaani, kun kaikkien ensireaktio oli kutakuinkin: "Run! Run for you lives!" Kahden pahimman DPS-hahmon senhetkisellä exhaustion-tilalla oli myös varmasti jotain tekemistä hetkellisen paniikin kanssa.

En ole muuten aivan varma, menettäisikö eidolon välittömästi omia kykyjään, jos summoner ottaisi negative levelin. Varmasti päättäisin, että negative levelit vaikuttavat, jos summoner yrittää summonoida eidolonin joko temporary tai permanent negative levelien ollessa voimassa, mutta se tuntuisi jotenkin hassulta, että se vaikuttaisi välittömästi, kun eidolon on jo summonoitu ja olen aivan varma, että summoner ainakin valittaisi asiasta.

Viralliset säännöt väittävät seuraavaa:

Pathfinder SRD kirjoitti: The eidolon’s Hit Dice, saving throws, skills, feats, and abilities are tied to the summoner’s class level and increase as the summoner gains levels.

Tuosta nyt voi argumentoida oikeastaan kumpaakin. Että joko se vaikuttaa pelkästään levelaamisen yhteydessä tai että se on jatkuva vaikutus. Kieltämättä se olisi tasapainon kannalta ihan ymmärrettävää, jos GM haluaisi rankaista myös eidolonia, koska summonerilla on normaalisti se etu, että hänellä on kaksi hahmoa siinä missä kaikilla muilla on vain yksi.

Väittäisin, että temporary negative level ei vaikuta, mutta permanent vaikuttaa.

Itsehän olen pelannut tätä alusta asti. Takana on kahden moduulin verran Legacy of Firea betatestisäännöillä, Rise of the Runelords sekä Serpent's Skull alusta loppuun sekä reippaasti yli sata sessiota Pathfinder Societya.

Seikkailupoluista suosittelisin oikeastaan mitä tahansa, tietyillä varauksilla. Yksikään niistä ei ole mielestäni huono, mutta jotkut vaativat reilusti enemmän pelinjohtajalta kuin toiset. Rise of the Runelordsin tai Curse of the Crimson Thronen peluuttaa suoraan purkista aika suoraan, mutta esimerkiksi Serpent's Skull ja Second Darkness ovat jokseenkin työläitä.

Olen blogannut kampanjoista sitä mukaa kun ne on saatu päätökseen:

• Rise of the Runelords, osat 1 , 2 ja 3
• Serpent's Skull, osat 1 , 2 , 3 ja 4

Näin muuten diggaan Pathfinderista kovasti, joskin olen havainnut että edeltäjiensä tavoin sääntöjärjestelmä alkaa hajota aika pahasti jossain tason 14 kieppeillä ja tasoa 16 korkeammalla pelataan jo aika kiukulla. Lisäksi materiaalin paljous ja monimutkaisuus vaatii että joko lisäkirjat ovat suoraan pannassa tai pelaajilla tulee olla urheiluhenkeä, jotta pelaaminen säilyy mielekkäänä eikä tarvitse ruveta varustelukilpailuun.

Amen urheiluhengelle, tai herrasmiessäännöille, kuten meidän ryhmässämme sanotaan. Törmäsin eilen viimeisimpään esimerkkiin siitä, kuinka GM joutuu toimimaan hieman erotuomarina myös varusteiden hankinnassa. Pelaaja rupesi kyselemään, että hänellä olisi kiinnostusta quick runner's shirtiin - joka siis antaa ottaa yhden move actionin swift actionina kerran päivässä - mutta hän haluaisi teetättää siitä version, jossa olisi vaikkapa viisi latausta. Hänen matikkansa mukaan se olisi 7,000 gp:tä, tai 3,500, jos partyn summonerin craftaisi sen. Matikka kyllä sinällään toimii sääntöjen mukaan, mutta olen tässä nyt sitten pohtinut, haluanko antaa pelaajalle esineen, joka käytännössä antaa hänellä pounce-abilityn, joka on yleensä varsin hankalasti hankittavissa. Eidolon saa sen suoraan ykköslevelilla (minkä tulen home rulettamaan korkeammalle omissa kampanjoissani tästä eteenpäin) ja barbaari saa sen kymppilevelillä monen rage powerin päätteeksi, mutta muutapa en oikein keksi. 3,500 gp:tä tuntuu siihen nähden hitusen köykäiseltä, ja mietin, mitä esim. partyni neljä hyökkäystä vuorossa iskevä rogue saisi aikaan sellaisen kanssa voittaessaan initiativen, tai muutenkaan combatin aikana.

Pelinjohto-oppaissa usein todetaan että pelinjohtajien pitäisi mahdollisimman usein sanoa pelaajilleen "kyllä".

Tämä ei ole yksi niistä tapauksista. Tässä tapauksessa oikea vastaus on "Ei, ette saa."

Olemme siis samoilla linjoilla. Hyvä tietää, etten ole liiallisen paranoidi asian suhteen.

Olkoonkin, että olen kyllä nyrkkisäännön kanssa samaa mieltä, ja yleensä annan pelaajille suht vapaat kädet esimerkiksi hahmonluonnin suhteen ja yritän välttää turhaa railroadaamista tai juonen pakottamista raiteilleen, kuten termi pidemmälti suomeksi kuuluu.

Hahmonluonnissa tämä on vielä suht helppoa. Itse käytän sääntöinä seuraavia:
1) Ei evil alignmentia, koska haluan pelaajieni tulevan toimeen ja tämä ei toimi, jos porukassa on yksi, jonka ainut ilo elämässä on työntää puukkoa lapaluiden väliin.
2) Ei liian voimakkaita rotuja, esim. kentaureja tai gargoyleja, vaikka niille säännöt teknisesti jostain saattaakin löytää, ellei kampanja ala korkeammalta levelilta, jolloin voimme neuvotella.
Lopuista epätavallisista valinnoista voi sitten keskustella, mikä sallii pelaajien olla luovia - itse suosin pelatessani myös hieman epätavallisempia yhdistelmiä, joten olisi hieman hypokriittista kieltää ne muilta.

Peliä johtaessa se tuntuu olevan vaikeampaa. Hyvin usein pelaaja kysyy esimerkiksi bonuksia joihinkin heittoihin, ja antaa perusteluksi uskomattoman pitkän pätkän johdattelevaa logiikkaa, jonka päätteeksi hän julistaa, että totta kai tämän pitäisi vaikuttaa. Pelinjohtajana sitten joutuu pohtimaan, että onko siinä ensinnäkään mitään järkeä ja toisekseen, meneekö tarina täysin pilalle, jos tämä bonus vaikuttaa. On tietysti eri asia, jos pelaaja on luova ja keksii ongelmaan epätavallisen ratkaisun, jota pelinjohtaja ei ole aavistanut, johon yleensä pyrin suhtautumaan positiivisesti, ja aivan eri asia antaa staattisia bonuksia nopanheittoon aina, jos pelaaja on valmis keksimään tekosyitä sille, miksi hänen pitäisi saada niitä.

Voisin periaatteessa nähdä tämän taustatarinan rakentamistyökaluna, jos vaatisin, että hahmo saa pieniä bonuksia sitä vastaan, että asia jotenkin liittyy hänen taustatarinaansa, mutta tämä vaikuttaa keinotekoiselta ja luultavasti johtaisi hyvin geneerisiin taustatarinoihin, joissa jokainen on kaupunkinsa suurin soturi, metsän keskellä kasvatettu ja jonka sisko sattui olemaan velho, joten hänkin oppi muutaman tempun siinä sivussa. Vaikuttaa turhalta lahjonnalta sellaiseen, jonka pitäisi syntyä luonnostaan.

Näkisin, että jos käytössä on niin yksityiskohtainen ja mekaanisesti monipuolinen systeemi kuin Pathfinder RPG, tommoset bonukset on jo rakennettu sisään hahmoon tai sääntöihin näin muuten ja katson aika karsaasti yrityksiä lypsää ylimääräisiä tilannekohtaisia plussia, etenkin jos yritykseen ei liity roolipelaamista.

Olen samaa mieltä. Mutta kuten kaikissa monimutkaisissa systeemeissä, tässäkin on hieman harmaita alueita. Esimerkkinä nyt vaikkapa tämä Kingmaker-systeemi. Partyni ranger toimii tällä hetkellä Green Havenin valtakunnan spymasterina, joten teknisesti ottaen hänellä on verkosto erilaisia tiedonantajia, joiden avulla hän auttaa pitämään valtakunnan kasassa. Roolipelaamisen ja tarinan kannalta hauska idea, josta pelaajani nauttii ja johon hän nimenomaan halusi aloittaessamme kampanjaa.

Ongelma syntyy siitä, kun hän haluaa hyödyntää tätä verkostoaan tiedonkeruuseen esimerkiksi viereisestä valtakunnasta ilmestyneen vakoojan paljastamiseen tai esimerkiksi Gyronnan kultistin löytämiseen. Tarinallisesti tämä käy järkeen ja haluaisin valtakunnan roolien vaikuttavan myös muuhunkin kuin pelkästään kingdom buildingiin, mutta en tasapainon kannalta voi antaa spymasterin heittää esimerkiksi Stability checkeja aina kun hän haluaa kerätä informaatiota, koska valtakunnalla on niin kovat bonukset, että luontaista ykköstä lukuun ottamatta se olisi automaattinen onnistuminen.

Olen vaihtoehtoina pyöritellyt joko sitä, että tämä ei olisi mahdollista tasapainon kannalta tai että verkosto voisi tarjota hänelle geneeristä tietoa, mutta ei tarkkoja juoneen vaikuttavia yksityiskohtia, kuten esimerkiksi sitä, kuka tämä vakooja/kultisti olisi, jotta pelaajilla olisi jotain syytä tarttua toimeen henkilökohtaisesti. Kumpikaan ei ole ideaali ratkaisu, mutta toiminut tähän mennessä, kunnes keksin jotain parempaa.

Pathfinder Adventure Card Game on aika hauska noppa/kortti-läpsyttely, mutta tätä aitoa asiaa en ole kyllä kokeillut. Sen verran innoissaan kaikki tuntuu olevan, että pitäisi varmaan. Toivottavasti jossain messuilla pääsisi kokeilemaan matalalla kynnyksellä..

Mjoo, tuota Kingmakerin järjestelmää en tunnekaan, kun ei ole ollut tarvetta. Eikös siitä ollut Ultimate Campaignissa tai jossain jonkinlainen viilattu versio?

Max, Pathfinder Society -kampanja tarjoaa juurikin tuommoista matalan kynnyksen peliä. Kampanjaa peluutetaan aika railakkaasti pelitapahtumissa, mutta myös muuten. Lisää tietoa löytyy osoitteesta mekanismi.sange.fi/pmwiki/pmwiki.php/Pat...ty/PathfinderSociety ja kysymyksiä voi esittää foorumillamme osoitteessa pelilauta.fi/index.php/board,9.0.html

Ultimate Campaign tosiaan hieman paranteli noita kingdom building -sääntöjä ja suurimmaksi osaksi olen ollut muutoksiin tyytyväinen. Sielläkään ei tosin mainittu mitään siitä, voiko oman valtakuntansa roolia jotenkin hyödyntää muissa kuin valtakunnan nopanheitoissa. Olen saanut hieman sellaisen kuvan, että tähän ei kannata kannustaa, jotta pelaajilla säilyisi henkilökohtainen ote kampanjan tapahtumiin.

Tällä hetkellä olen nojautumassa geneerisen +2 circumstance bonuksen kannalle, jos spymaster on se, joka heittää esim. gather information checkin. Ei onneksi tule niin usein vastaan, joten voin yleensä määrätä tilannekohtaisesti.

Itsekin olen Ropeconissa kokeillut muutamaa Pathfinder Societyn peliä ja ne olivat ihan mukavia kokemuksia ja toimisivat varmasti hyvänä porttina peliin, jos en systeemiä tai esim. pelimaailmaa aiemmin tuntisi. Helsingissä pelit tuntuvat keskittyvän aika rankasti Otaniemen suuntaan, mitä olen niitä katsellut, mikä tarkoittaa, että en ole Conin ulkopuolella käynyt pelaamassa.