Leena Peltonen

Leena Peltonen

Leena Peltonen (1951–2007) oli tamperelainen toimittaja, suomentaja, mainostoimittaja ja kirjallisuusarvostelija. Peltonen opiskeli yliopistossa pääaineenaan kirjallisuudentutkimusta valmistuen filosofian maisteriksi. Hän työskenteli rakennusapulaisena, trukkikuskina, tiedotustehtävissä ja mainostoimiston tekstitoimittajana. Scifin, fantasian ja muun kirjallisuuden ohella Peltonen harrasti muun muassa elokuvaa, sarjakuvaa, historiaa, kesyrottia, ruoanlaittoa ja marjastusta.

Leena Peltonen oli suomalaisen sf-fandomin alusta lähtien sen merkittäviä hahmoja. Hän toimi ensin Turun sf-yhdistyksessä ja myöhemmin Tampereen sf-seurassa ja sen Portti-lehdessä. Sittemmin hän toimitti Aikakone-lehteä kymmenen vuoden ajan. Leena Peltonen sai vuonna 1991 Suomen tieteiskirjoittajat ry:n Kosmoskynä-palkinnon työstä suomalaisen tieteiskirjallisuuden hyväksi.

Leena Peltonen toimi kymmenen vuoden ajan merkittävänä suomentajana. Hän käänsi muun muassa Peter S. Beaglen, Colin Greenlandin, M. John Harrisonin, Robert Holdstockin, Robert E. Howardin, Guy Gavriel Kayn, Terry Pratchettin ja Roger Zelaznyn teoksia. Monet kirjailijoista Peltonen tunsi henkilökohtaisesti.

Lähteitä

Juhani Hinkkanen: ”Leena Peltonen 1951–2007”. Tähtivaeltaja 3/2007.

Linkkejä

Juhani Hinkkanen: Leena Peltonen – muistokirjoitus. Aikakone 7.7.2007.
Irma Hirsjärvi: In Memoriam: Leena Peltonen. Finncon-Conzine 1/2007. (PDF)

Lisätietoa -  
Muokannut 28.12.2014 (Thialfi)
Sarjakuvat ja antologiat (2 kpl)
1990  Tähtipuu: 33 kotimaista tieteisnovellia (Ursa Science Fiction, #15)
/stars/3.gif (scifi, antologia)
1988  Atoroxin perilliset: Parhaita suomalaisia tieteiskertomuksia (Ursa Science Fiction, #10)
/stars/35.gif (scifi, antologia)

Paikalla 3 jäsentä ja 63 vierailijaa
LordStenhammar, Shadow, Ennike Lay
Uusin jäsen: Jimbo Whateverson
Jäseniä yhteensä: 8723