Terry Pratchett

Terry Pratchett

Osallistu keskusteluun (viestejä 102 kpl)

Terry Pratchett (1948–2015) oli Britannian suosituimpia kirjailijoita. Hänen humoristiset Kiekkomaailma-kirjansa ovat vuodesta 1983 alkaen tulleet tunnetuiksi ympäri maailman. Niiden lisäksi Pratchett julkaisi joukon lastenkirjoja. Pratchett loi omaperäisen kirjallisuudenlajin, jossa aineksina ovat seikkailutarina, parodinen huumori, fantasia sekä elämän ja todellisuuden ilmiöiden pohdinta.

Terry Pratchettin teoksia on myyty 85 miljoonaa kappaletta. 2000-luvulla hän oli Britannian toiseksi luetuin kirjailija. Vuonna 1998 Terry Pratchett palkittiin Brittiläisen imperiumin ritarikunnan jäsenyydellä palveluksistaan maansa kirjallisuudelle. Pratchett sai elämäntyöstään World Fantasy -palkinnon vuonna 2010.

Terry Pratchett syntyi Beaconsfieldissa, joka sijaitsee Lontoosta länteen. Omaksi koulukseen Pratchett mainitsi Beaconsfieldin julkisen kirjaston. Hän harrasti tähtitiedettä ja suunnitteli siitä uraa, mutta matemaattiset taidot puuttuivat. Jäljelle jäi kuitenkin kiinnostus tieteiskirjallisuuteen. Pratchett meni opiskelemaan teknilliseen lukioon, koska arveli, että puutyöt olisivat hauskempaa kuin latinan pänttääminen. Hän päätti kuitenkin 17-vuotiaana jättää koulun kesken ja siirtyä työhön paikalliseen lehteen. Iltaisin hän opiskeli toimittajaksi ja suoritti englannin kielen opintoja.

Pratchett toimi 15 vuotta eri paikallislehtien toimittajana, kunnes pestautui vuonna 1980 tiedottajaksi suureen ... (lisää)

Lisätietoa -     (Risingshadow.net)
Muokannut 01.11.2017 (Jussi)
Romaanit ja novellikokoelmat (51 kpl)
2018  Paimenen kruunu (Kiekkomaailma (nuortenkirjat), #6)
/stars/45.gif (fantasia, nuoret, seikkailu)
2017  Pitkä kosmos (Pitkä Maa, #5)
/stars/35.gif (scifi)
2017  Täyttä höyryä (Kiekkomaailma, #34)
/stars/4.png (fantasia)
2016  Pitkä utopia (Pitkä Maa, #4)
/stars/4.png (scifi)
2016  Niistäjä (Kiekkomaailma, #33)
/stars/4.png (fantasia)
2015  Pitkä Mars (Pitkä Maa, #3)
/stars/35.gif (scifi)
2014  Pitkä sota (Pitkä Maa, #2)
/stars/35.gif (scifi)
2014  Viemärin valtias
/stars/4.png (fantasia > historiallinen fantasia, nuoret)
2014  FC Akateemiset (Kiekkomaailma, #32)
/stars/4.png (fantasia)
2013  Pitkä Maa (Pitkä Maa, #1)
/stars/35.gif (scifi)
2013  Lyödään rahoiksi (Kiekkomaailma, #31)
/stars/4.png (fantasia)
2012  Muks! (Kiekkomaailma, #30)
/stars/4.png (fantasia)
2012  Posti kulkee (Kiekkomaailma, #29)
/stars/45.gif (fantasia)
2011  Keskiyö ylläni (Kiekkomaailma (nuortenkirjat), #5)
/stars/45.gif (fantasia, nuoret, seikkailu)
2011  Hirmurykmentti (Kiekkomaailma, #28)
/stars/4.png (fantasia)
2010  Yövartiosto (Kiekkomaailma, #27)
/stars/45.gif (fantasia)
2010  Aikavaras (Kiekkomaailma, #26)
/stars/4.png (fantasia)
2009  Totuuden torvi (Kiekkomaailma, #25)
/stars/4.png (fantasia)
2009  Valtio
/stars/4.png (vaihtoehtohistoria, nuoret, seikkailu)
2009  Maanalainen elefantti (Kiekkomaailma, #24)
/stars/4.png (fantasia)
2008  Carpe jugulum (Kiekkomaailma, #23)
/stars/4.png (fantasia)
2008  Viimeinen manner (Kiekkomaailma, #22)
/stars/4.png (fantasia)
2007  Yläilmoissa – Onttujen kolmas kirja (Bromeliad-trilogia, #3)
/stars/35.gif (fantasia, nuoret)
2007  Pojat urhokkaat (Kiekkomaailma, #21)
/stars/4.png (fantasia)
2007  Talventakoja (Kiekkomaailma (nuortenkirjat), #4)
/stars/4.png (fantasia, nuoret, seikkailu)
2007  Savijaloilla (Kiekkomaailma, #19)
/stars/45.gif (fantasia)
2006  Louhoksen valtiaat – Onttujen toinen kirja (Bromeliad-trilogia, #2)
/stars/35.gif (fantasia, nuoret)
2006  Naamiohuvit (Kiekkomaailma, #18)
/stars/4.png (fantasia)
2006  Kiintoisia aikoja (Kiekkomaailma, #17)
/stars/4.png (fantasia)
2005  Elävää musiikkia (Kiekkomaailma, #16)
/stars/4.png (fantasia)
2005  Suuri ajomatka – Onttujen ensimmäinen kirja (Bromeliad-trilogia, #1)
/stars/35.gif (fantasia, nuoret)
2005  Vartiosto valmiina palvelukseen (Kiekkomaailma, #15)
/stars/4.png (fantasia)
2004  Tähtihattu (Kiekkomaailma (nuortenkirjat), #3)
/stars/4.png (fantasia, nuoret, seikkailu)
2004  Herraskaista väkeä (Kiekkomaailma, #14)
/stars/4.png (fantasia)
2004  Pienet jumalat (Kiekkomaailma, #13)
/stars/4.png (fantasia)
2003  Vapaat pikkumiehet (Kiekkomaailma (nuortenkirjat), #2)
/stars/4.png (fantasia, nuoret, seikkailu)
2003  Elävät kuvat (Kiekkomaailma, #10)
/stars/35.gif (fantasia)
2003  Eric (Kiekkomaailma, #9)
/stars/35.gif (fantasia)
2002  Velhous verissä (Kiekkomaailma, #5)
/stars/4.png (fantasia)
2002  Pyramidit (Kiekkomaailma, #7)
/stars/4.png (fantasia)
2002  Mahtava Morris ja sivistyneet siimahännät (Kiekkomaailma (nuortenkirjat), #1)
/stars/4.png (fantasia, nuoret, seikkailu)
2001  Valon tanssi (Kiekkomaailma, #2)
/stars/4.png (fantasia)
2001  Johan riitti! (Kiekkomaailma, #3)
/stars/4.png (fantasia)
2000  Magian väri (Kiekkomaailma, #1)
/stars/35.gif (fantasia)
1999  Vartijat hoi! (Kiekkomaailma, #8)
/stars/4.png (fantasia)
1998  Valkoparta Karjupukki (Kiekkomaailma, #20)
/stars/45.gif (fantasia)
1997  Noitia maisemissa (Kiekkomaailma, #12)
/stars/4.png (fantasia)
1996  Viikatemies (Kiekkomaailma, #11)
/stars/45.gif (fantasia)
1994  Mort (Kiekkomaailma, #4)
/stars/4.png (fantasia)
1993  Noitasiskokset (Kiekkomaailma, #6)
/stars/4.png (fantasia)
1992  Hyviä enteitä
/stars/45.gif (fantasia)

Kääntämättömät teokset (32 kpl)
2019 The Ankh-Morpork Archives: Volume I (Discworld Reference)
2017 Father Christmas's Fake Beard
2016 The Witch's Vacuum Cleaner
2014 Mrs. Bradshaw's Handbook (Discworld Reference)
2014 A Slip of the Keyboard
2014 Dragons at Crumbling Castle
2013 Judgement Day (The Science of Discworld, #4)
2012 Turtle Recall: The Discworld Companion ...So Far (Discworld Reference)
2012 A Blink of the Screen: Collected Shorter Fiction
2012 The World of Poo (Discworld (picture books))
2008 The Folklore of Discworld (Discworld Reference)
2007 The Wit & Wisdom of Discworld (Discworld Reference)
2005 Darwin's Watch (The Science of Discworld, #3)
2005 Where's My Cow? (Discworld (picture books))
2004 Once More* with Footnotes
2002 The Globe (The Science of Discworld, #2)
2002 The New Discworld Companion (Discworld Reference)
2001 The Last Hero (Discworld)
1999 Death's Domain (Discworld Mapps)
1999 Nanny Ogg's Cookbook (Discworld Reference)
1999 The Science of Discworld (The Science of Discworld, #1)
1998 A Tourist Guide to Lancre (Discworld Mapps)
1997 The Discworld Companion Updated (Discworld Reference)
1996 Johnny and the Bomb (The Johnny Maxwell Trilogy, #3)
1995 The Discworld Mapp (Discworld Mapps)
1994 The Discworld Companion (Discworld Reference)
1993 The Streets of Ankh-Morpork (Discworld Mapps)
1993 Johnny and the Dead (The Johnny Maxwell Trilogy, #2)
1992 Only You Can Save Mankind (The Johnny Maxwell Trilogy, #1)
1981 Strata
1976 The Dark Side of the Sun
1971 The Carpet People
Listaus perustuu englanninkieliseen Risingshadow.net kirjatietokantaamme.


Paikalla 36 vierailijaa
Uusin jäsen: Roope Kiiski
Jäseniä yhteensä: 8756