Ian Fleming

Ian Fleming

Ian Fleming (Britannia, 1908–1964) syntyi Lontoossa. Hän opiskeli sotilasakatemiassa sekä kieliä Münchenin ja Geneven yliopistoissa. Hän työskenteli Reuterin kirjeenvaihtajana Moskovassa ja vietti ylellistä pankkiirin elämää Lontoossa. Juuri ennen toisen maailmansodan syttymistä Fleming värvättiin laivaston tiedustelupalvelun vara-amiraalin avustajaksi. Laivaston upseerina hänen tehtävänään oli muodostaa operatiivinen tiedusteluosasto. Hän kirjasi suunnitelmia ja ohjeita salaisiin tehtäviin ja auttoi yhdysvaltain tiedustelupalvelun perustamista. Sodan jälkeen hän oli erään lehtiyhtiön ulkomaantoiminnan johtaja.

Flemingin opinto-, työ- ja tiedustelupalvelutausta antoivat hänelle tietoa ja kokemusta kansainvälisten vakoiluromaanien kirjoittamiseen. Ensimmäinen James Bond -tarina Casino Royale julkaistiin vuonna 1953. Kaikkiaan Fleming kirjoitti kaksitoista Bond-romaania ja kaksi Bond-novellikokoelmaa.

Flemingin sodanaikaisen esimiehen on mainittu olleen esikuvan kirjojen M-hahmiolle. Fleming osallistui sodassa myös vedenalaisiin harjoituksiin, joiden mallia hän sovelsi Bond-kirjojen sukellusjaksoissa.

Lähteitä

Eurooppalaisia jännityskirjailijoita. Toimittanut Juri Nummelin. BTJ, 2007.

Kuva: Ian Fleming Foundation.

Lisätietoa -  (Risingshadow.net)
Muokannut 21.12.2014 (Thialfi)
Muut ei spefi-kirjat (3 kpl)
1965  Kuuraketti (James Bond)
/stars/35.gif (jännitys)
1964  Elät vain kahdesti (James Bond)
/stars/3.gif (jännitys)
1962  Pallosalama (James Bond)
/stars/3.gif (jännitys)

Kääntämättömät teokset (1 kpl)
1964 Chitty Chitty Bang Bang
Listaus perustuu englanninkieliseen Risingshadow.net kirjatietokantaamme.


Paikalla 1 jäsen ja 62 vierailijaa
Darkki
Uusin jäsen: Minna Torvinen
Jäseniä yhteensä: 8546