Tad Williams

Tad Williams

Tad Williams on Robert Paul Williamsin (Yhdysvallat, s. 1957) kirjailijanimi. Lapsena Williams sai vaikutteita muun muassa Nalle Puh -kirjoista, vanhempana hän luki David Eddingsiä, T. H. Whitea ja Mervyn Peakea.

Tad Williams valitsi opiskelujen sijasta jo varhain työelämän. Itse hän sanoo tehneensä enemmän töitä kuin terveen ihmisen kuuluisi. Hän lauloi rockyhtyeessä, myi kenkiä, oli lehdenjakajana, pilapiirtäjänä, toimitusjohtajana rahoituslaitoksessa, suunnitteli sotilaskäyttöohjeita, juonsi radiossa kymmenen vuotta, työskenteli teatterissa ja televisio-ohjelmassa, opetti alakoulussa ja yläkoulussa ja työskenteli moniviestinnän parissa tietokoneyrityksessä. Nykyisin hän on osakkaana televisioyhtiössä ja kirjoittaa sekä kuvaa piirrettyjä ja tekee käsikirjoituksia televisioon. Williams kertoo olevansa joka päivä kiitollinen siitä, että saa nyt tehdä työkseen juuri sitä mitä haluaa. Kun kirjoittamispaineet käyvät sietämättömiksi, hän muistelee työpäiviä esimerkiksi kenkäkaupassa tai moottoritien varrella sijaitsevassa taidemyymälässä, ja on taas onnellinen. Nykyisin Williams asuu vaimonsa kanssa osan vuodesta Lontoossa, osan San Franciscossa meren rannalla. He viettävät satunnaiset mikrosekunnin mittaiset lomansa pohtimalla maailmanrauhaa ja tekemällä ivallisia huomautuksia lemmikkiensä tekosista.


Sarjat kirjailijalta Tad Williams

Teoksia kirjailijalta Tad Williams
Velhon oppipoika (Taru kolmesta miekasta #1) 7.04   223
Miekan mahti (Taru kolmesta miekasta #3) 7.16   204
Kruununperillinen (Taru kolmesta miekasta #2) 7.22   208
Myrskyn silmä (Taru kolmesta miekasta #4) 7.42   166
Pimeyden käsi (Taru kolmesta miekasta #5) 7.42   167
Jäähyväisten kivi (Taru kolmesta miekasta #6) 7.50   165
Piiritetty kivi (Taru kolmesta miekasta #7) 7.52   152
Korppien tanssi (Taru kolmesta miekasta #8) 7.50   157
Torven taika (Taru kolmesta miekasta #9) 7.66   153
Liekkien loimu (Taru kolmesta miekasta #10) 7.56   153
Varjojen vanki (Taru kolmesta miekasta #11) 7.58   154
Vihreän enkelin torni (Taru kolmesta miekasta #12) 7.76   155
Varjojen marssi 1: Lauluja kuusta ja tähdistä (Varjojen marssi -sarja #1) 7.28   95
Varjojen marssi 2: Pimeä kaupunki (Varjojen marssi -sarja #1.5) 7.54   81
Varjojen leikki 1: Ääniä metsässä (Varjojen marssi -sarja #2) 7.70   52
Varjojen leikki 2: Mustan maan salaisuudet (Varjojen marssi -sarja #2.5) 7.72   49

Romaanit ja novellikokoelmat (16 kpl)
(Varjojen marssi -sarja #2.5 / 2.5)
2008 | fantasia > korkea fantasia
(Varjojen marssi -sarja #2 / 2.5)
2008 | fantasia > korkea fantasia
(Varjojen marssi -sarja #1.5 / 2.5)
2006 | fantasia > korkea fantasia
(Varjojen marssi -sarja #1 / 2.5)
2006 | fantasia > korkea fantasia
(Taru kolmesta miekasta #12 / 12)
2000 | fantasia > korkea fantasia
(Taru kolmesta miekasta #11 / 12)
2000 | fantasia > korkea fantasia
(Taru kolmesta miekasta #10 / 12)
2000 | fantasia > korkea fantasia
(Taru kolmesta miekasta #9 / 12)
1999 | fantasia > korkea fantasia
(Taru kolmesta miekasta #8 / 12)
1999 | fantasia > korkea fantasia
(Taru kolmesta miekasta #7 / 12)
1999 | fantasia > korkea fantasia
(Taru kolmesta miekasta #6 / 12)
1998 | fantasia > korkea fantasia
(Taru kolmesta miekasta #5 / 12)
1998 | fantasia > korkea fantasia
(Taru kolmesta miekasta #4 / 12)
1998 | fantasia > korkea fantasia
(Taru kolmesta miekasta #3 / 12)
1997 | fantasia > korkea fantasia
(Taru kolmesta miekasta #2 / 12)
1997 | fantasia > korkea fantasia
(Taru kolmesta miekasta #1 / 12)
1996 | fantasia > korkea fantasia