Patricia C. Wrede

Patricia C. Wrede

Patricia Collins Wrede syntyi 1953 Chicagossa Illinoisin osavaltiossa Yhdysvalloissa. Patricia oli vanhin perheen viidestä lapsesta. Hän alkoi kirjoittaa omia tarinoita ollessaan peruskoulun seitsemännellä luokalla. Wrede opiskeli Carletonin yliopistossa Minnesotassa biologiaa. Hän osallistui innokkaasti myös moniin kirjoittamiseen liittyviin kursseihin.

Wreden ensimmäinen novelli julkaistiin 1979 ja hän jatkoi kirjoittamista muiden töidensä ohella. Wreden ensimmäinen romaani julkaistiin 1982. Kolme vuotta myöhemmin hän jätti muut työt ja keskittyi kokonaan kirjoittamiseen.

Wreden pääteoksiin kuuluu Lumotun metsän kronikat -sarja (1990–95). Vuonna 1985 erillisenä romaaninaan kirjoitettu ja julkaistu Lohikäärmeen kummilapsi ei vielä antanut viitteitä tulevasta, sillä vasta uudelleenkirjoitus ja ajatus yhdistää vanha romaani ja vanha novelli saivat aikaan tämän satuseikkailun. Sarja on suunnattu nuorille, mutta kaikki sarjan pikkuvitsit eivät aukea ilman varsin laajaa satu- ja fantasiaperinteen tuntemusta.

Wrede asuu nykyisin Minneapolisissa kolmen kissansa kanssa (Merlin, Brisen ja Nimue) ja harrastaa kirjoittamisen lisäksi muun muassa ompelua ja puutarhanhoitoa. Hän on kasvissyöjä, mutta pitää sanojensa mukaan hyvin paljon myös suklaasta ja pitkistä teeillallisista.

Kuva: Wikimedia Commons. Tekstilähde: Jukka Halme: Elämää onykophagomanian kynsissä. Legolas 1/1995.

Lisätietoa -   (Risingshadow.net)
Muokannut 16.03.2015 (Thialfi)
Romaanit ja novellikokoelmat (4 kpl)
2002  Lohikäärmeen retkikunta (Lumotun metsän kronikat, #3)
/stars/35.gif (fantasia, nuoret)
2002  Lohikäärmeen kummilapsi (Lumotun metsän kronikat, #4)
/stars/35.gif (fantasia, nuoret)
2001  Lohikäärmeen prinsessa (Lumotun metsän kronikat, #1)
/stars/4.png (fantasia, nuoret)
2001  Lohikäärmeen etsintä (Lumotun metsän kronikat, #2)
/stars/35.gif (fantasia, nuoret)

Kääntämättömät teokset (19 kpl)
2015 Points of Departure: Liavek Stories
2012 The Far West (Frontier Magic, #3)
2011 Across the Great Barrier (Frontier Magic, #2)
2009 Thirteenth Child (Frontier Magic, #1)
2006 The Mislaid Magician or Ten Years After (Sorcery & Cecelia, #3)
2004 The Grand Tour (Sorcery & Cecelia, #2)
1997 Shadows over Lyra (Lyra)
1997 Magician's Ward (Magic and Malice, #2)
1996 Book of Enchantments
1995 The Enchanted Forest Chronicles (The Enchanted Forest Chronicles)
1994 The Raven Ring (Lyra, #5)
1991 Mairelon the Magician (Magic and Malice, #1)
1989 Snow White and Rose Red
1988 Sorcery and Cecelia or the Enchanted Chocolate Pot (Sorcery & Cecelia, #1)
1987 Caught in Crystal (Lyra, #4)
1985 The Harp of Imach Thyssel (Lyra, #3)
1984 The Seven Towers
1983 Daughter of Witches (Lyra, #2)
1982 Shadow Magic (Lyra, #1)
Listaus perustuu englanninkieliseen Risingshadow.net kirjatietokantaamme.


Paikalla 4 jäsentä ja 66 vierailijaa
Pisania, Valerie, Freyja, Maija Lempinen
Uusin jäsen: Jere Jokinen
Jäseniä yhteensä: 8702