Patricia A. McKillip

Patricia A. McKillip

Yhdysvaltalainen Patricia Anne McKillip syntyi karkauspäivänä 1948 Salemissa Oregonissa yhtenä perheen neljästä lapsesta. McKillipin isä oli ilmavoimien upseeri ja hän otti perheensä mukaan komennukselle Englantiin ja Saksaan. Uudet maisemat, kielet ja yhteiskunnat innoittivat nuoren McKillipin mielikuvitusta. Hän kynäili oman sadun ensi kertaa asuessaan 300 vuotta vanhassa talossa Englannissa ja katsellessaan ikkunasta keskiaikaista hautausmaata. Siitä lähtien hän on jatkanut kirjoittamista – lukuun ottamatta lyhyttä ajanjaksoa, jona hän aikoi konserttipianistiksi.

McKillip opiskeli Notre Damen collegessa Belmontissa sekä San Josen yliopistossa ja suoritti tutkinnon englannin kielestä. Fantasian kirjoittamisesta McKillip oli kiinnostunut luettuaan J. R. R. Tolkienin Tarun sormusten herrasta. McKillipin ensimmäinen kirja ilmestyi hänen valmistumisvuonnaan. World Fantasy -palkinnon hän sai ensimmäisen kerran vuonna 1975. Asuttuaan vuosien ajan San Franciscossa McKillip osti mielijohteesta pienen maatilan New Yorkin osavaltiosta. Nykyisin McKillip asuu Oregonissa ja on naimisissa runoilija David Lunden kanssa. McKillip harrastaa kävelyretkiä Oregonin rannikolla. Kirjailijan rakkaus musiikkiin näkyy hänen kirjoissaan, toisinaan myös hänen tietonsa keittotaidosta.

McKillip tunnetaan runollisesta tyylistään ja huolellisista luonnekuvista. Fantasiatutkija Vesa Sisättö mainitsee McKillipin tuotannon toistuviksi piirteiksi tuntemattomien taianomaisten voimien kohtaamiset, muodonmuutokset, arvoitukset, katoamiset ja uudelleen löytämiset. Tapahtumat muistuttavat toisinaan saduista tai unista, toisinaan kerronta on realistista ja sitä sävyttää hienovarainen, henkilöistä ja tapahtumaketjuista nouseva huumori.


Lisätietoa - 
Muokannut Thialfi toukokuu 5, 2021
Teoksia kirjailijalta Patricia A. McKillip
Unohdettu Ombria 7.56   137
Basiliskin laulu 7.86   86
Serren metsissä 7.84   58

Romaanit ja novellikokoelmat (3 kpl)


2009 | fantasia

2008 | fantasia

2006 | fantasia

Kääntämättömät teokset (30 kpl)

Dreams of Distant Shores
2016
Kingfisher
2016
Wonders of the Invisible World
2012
The Bards of Bone Plain
2010
The Bell at Sealey Head
2008
Cygnet
2007 | Cygnet
Solstice Wood
2006 | Lynn Hall #2
Harrowing the Dragon
2005
Od Magic
2005
Moon-Flash
2005 | Kyreol
Alphabet of Thorn
2004
To Weave a Web of Magic
2004
The Tower at Stony Wood
2000
Winter Rose
1996 | Lynn Hall #1
The Book of Atrix Wolfe
1995
Something Rich and Strange
1994 | Brian Froud's Faerielands #2
The Cygnet and the Firebird
1993 | Cygnet #2
The Sorceress and the Cygnet
1991 | Cygnet #1
The Changeling Sea
1988
Fool's Run
1987
The Moon and the Face
1985 | Kyreol #2
Moon-Flash
1984 | Kyreol #1
Stepping from the Shadows
1982
Harpist in the Wind
1979 | Riddle-Master #3
Riddle-Master
1979 | Riddle-Master
Heir of Sea and Fire
1977 | Riddle-Master #2
The Riddle-Master of Hed
1976 | Riddle-Master #1
The Forgotten Beasts of Eld
1974
The Throme of the Erril of Sherill
1973
The House on Parchment Street
1973
* Listaus perustuu Risingshadow.net kirjatietokantaan