Michelle Paver

Michelle Paver

Michelle Paver on syntynyt 1960 nykyisessä Malawissa Keski-Afrikassa. Michellen ollessa kolmevuotias perhe muutti Britanniaan, ja hän on varttunut Wimbledonissa, missä yhä asuu. Työskenneltyään kolmetoista vuotta asianajajana hän ryhtyi päätoimiseksi kirjailijaksi.

Kerran Paver löysi papereidensa joukosta vanhan tarinanpätkänsä, jossa kerrottiin pojasta ja sudesta. Muinainen pimeys -sarja lähti syntymään tämän tarina-aiheen ympärille.

Luonto, tarut ja eläimet – erityisesti sudet – ovat aina kiehtoneet Paveria, ja hän harrastaa intohimoisesti muinaistutkimusta ja kansatiedettä. Muinaisen pimeyden laajat taustatyöt saivat hänet lähtemään Grönlantiin, jossa hän tapasi jääkarhun, ja Pohjois-Norjan vuonoihin, missä hän tutki miekkavalaiden elämää.

Päästäkseen kivikautiseen tunnelmaan Paver retkeili muun muassa Suomen Lapissa syöden poroa ja puolukoita ja tutustuen saamelaisten tapaan muokata poronnahkoja. Toinen Paverin Suomi-yhteys on Tove Jansson: Janssonin Muumi-kirjat olivat hänen ensimmäisiä lukukokemuksiaan lapsena. Hän jopa kirjoitti Janssonille ihailijakirjeen ja sai vastauksen! Michelle Paver vieraili Suomessa maaliskuussa 2007.

Paver on sitä mieltä, että kirjasarjaa ei ole syytä luokitella fantasiaksi: tiukkoihin tosiasioihin pohjaavan tarinan tapahtumat olisivat voineet tapahtua oikeasti. Kirjoissa on luontevasti jännittävä tunnelma, sillä elämä ... (lisää)

Lisätietoa -     (Risingshadow.net)
Muokannut 30.03.2017 (Jussi)
Romaanit ja novellikokoelmat (9 kpl)
2015  Haukansilmä (Pronssisoturit, #3)
/stars/4.png (fantasia > historiallinen fantasia, nuoret, seikkailu)
2014  Liekehtivä leijona (Pronssisoturit, #2)
/stars/4.png (fantasia > historiallinen fantasia, nuoret, seikkailu)
2013  Delfiinin saari (Pronssisoturit, #1)
/stars/35.gif (fantasia > historiallinen fantasia, nuoret, seikkailu)
2010  Varjojen valtias (Muinainen pimeys, #6)
/stars/4.png (fantasia > historiallinen fantasia, nuoret, seikkailu)
2010  Veriveljen vala (Muinainen pimeys, #5)
/stars/4.png (fantasia > historiallinen fantasia, nuoret, seikkailu)
2008  Torakin merkki (Muinainen pimeys, #4)
/stars/4.png (fantasia > historiallinen fantasia, nuoret, seikkailu)
2007  Sielunsyöjä (Muinainen pimeys, #3)
/stars/4.png (fantasia > historiallinen fantasia, nuoret, seikkailu)
2007  Henkivaeltaja (Muinainen pimeys, #2)
/stars/4.png (fantasia > historiallinen fantasia, nuoret, seikkailu)
2006  Suden veli (Muinainen pimeys, #1)
/stars/4.png (fantasia > historiallinen fantasia, nuoret, seikkailu)

Kääntämättömät teokset (7 kpl)
2020 Viper's Daughter (Chronicles of Ancient Darkness, #7)
Julkaistaan englanniksi - huhtikuu 2, 2020
2019 Wakenhyrst
2016 Thin Air
2016 Warrior Bronze (Gods and Warriors, #5)
2015 The Crocodile Tomb (Gods and Warriors, #4)
2010 Dark Matter
2008 Chronicles of Ancient Darkness Omnibus (Chronicles of Ancient Darkness)
Listaus perustuu englanninkieliseen Risingshadow.net kirjatietokantaamme.


Paikalla 4 jäsentä ja 54 vierailijaa
Freyja, punnort, Thialfi, Pisania
Uusin jäsen: Anton Niinikoski
Jäseniä yhteensä: 8757