Sirpa Tabet

Sirpa Tabet

Sirpa Tabet on syntynyt 1943 Riihimäellä. Hän on koulutukseltaan ekonomi. Tabet on työskennellyt markkinointi- ja mainosalalla ja Grafia ry:n toiminnanjohtajana.

Sirpa Tabetin esikoisromaani Punainen metsä ilmestyi vuonna 1989. Kirja määriteltiin sekä historialliseksi romaaniksi että jännitysromaaniksi. Vapaaksi kirjailijaksi hän jäi julkaistuaan kolmannen romaaninsa. Tabet asuu Karjalohjalla.

Sirpa Tabet nimittää omia teoksiaan mysteereiksi, joissa tapahtumien keskipisteessä on tavallinen ihminen oudossa tilanteessa. Hän sanoo olevansa paitsi mysteerikirjailija myös naiskirjailija, sillä vahvoja henkilöitä hänen kirjoissaan ovat naiset.

Jännityskirjailijoista Tabetin suosikki on Tony Hillerman, jonka kirjat kertovat navajoista ja kahdesta reservaatin rikoksia ratkaisevasta heimopoliisista. Tabetin lempikirjoihin kuuluu Umberto Econ Ruusun nimi, J. R. R. Tolkienin Taru sormusten herrasta, Michel Tournierin Kolmen kuninkaan kumarrus sekä Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo.

Kuva: Irmeli Jung, Otava.

Lisätietoa - 
Muokannut 21.12.2014 (Thialfi)
Romaanit ja novellikokoelmat (2 kpl)
1989  Punainen metsä
/stars/35.gif (fantasia, jännitys)
1989  Voi minun lintuni
/stars/35.gif (fantasia, jännitys)

Paikalla 4 jäsentä ja 52 vierailijaa
Freyja, punnort, Thialfi, Pisania
Uusin jäsen: Anton Niinikoski
Jäseniä yhteensä: 8757