Petri Tolppanen
Petri Tolppanen (s. 1972) on suomalainen sarjakuvapiirtäjä ja -käsikirjoittaja, graafinen suunnittelija ja vuorovaikutussuunnittelija. Häneltä on julkaistu suomeksi esikoisalbumi 1997 ja sarjakuvanovelleja suomeksi, saksaksi ja italiaksi. Tolppanen on myös verkkosarjakuvan edelläkävijähän toimitti 1990-luvulla useita vuosia Suomen sarjakuvaseuran julkaisemaa Viikon verkkosarjakuva -nimistä sarjakuvavalikoimaa suomeksi ja englanniksi.
Sarasvatin hiekkaa -sarjakuva perustuu Risto Isomäen samannimiseen romaaniin (2005). Lähitulevaisuuteen sijoittuva, luonnonsuojelulliseksi jännitysromaaniksi luonnehdittu kirja voitti Suomessa Tähtivaeltaja-palkinnon, Kiitos kirjasta tunnustuksen ja oli kirjallisuuden Finlandia-ehdokkaana. Romaani on Suomen lisäksi julkaistu useassa Euroopan maassa, muun muassa saksaksi ja viroksi.