Jussi Kaakinen

Jussi Kaakinen

Jussi Kaakinen (s. 1978) on palkittu suomalainen kuvittaja, sarjakuvantekijä ja graafinen suunnittelija. Hän on piirtänyt useita suomalaisissa aikakauslehdissä julkaistuja sarjakuvia. Jussi Kaakisen töihin kuuluu muun muassa Suomen lasten historia -teoksen (2006) kuvitus.

Sarasvatin hiekkaa -sarjakuva perustuu Risto Isomäen samannimiseen romaaniin (2005). Lähitulevaisuuteen sijoittuva, luonnonsuojelulliseksi jännitysromaaniksi luonnehdittu kirja voitti Suomessa Tähtivaeltaja-palkinnon, Kiitos kirjasta tunnustuksen ja oli kirjallisuuden Finlandia-ehdokkaana. Romaani on Suomen lisäksi julkaistu useassa Euroopan maassa, muun muassa saksaksi ja viroksi.

Sarasvatin hiekkaa -teoksen sarjakuvaversio on aiemmin julkaistu Aamulehden sunnuntailiitteessä vuosina 2007 ja 2008. Albumia varten tarinaa on laajennettu. Tammi julkaisi sarjakuvan samaan aikaan sekä suomeksi että englanniksi.

Jussi Kaakisen ja Petri Tolppasen kuva: Ville Palonen 2008.

Teoksia kirjailijalta Jussi Kaakinen
Sarasvatin hiekkaa (sarjakuva) 7.04   32
Kruunupäinen käärme ja muita Suomen kansan tarinoita 7.34   9

Romaanit ja novellikokoelmat (1 kpl)

2012 | fantasia, kokoelma

Sarjakuvat ja antologiat (1 kpl)

2008 | scifi, sarjakuva