Terry Brooks

Terry Brooks

Terry Brooks syntyi Sterlingin pikkukaupungissa Illinoisin osavaltiossa Yhdysvalloissa 1944. Maa oli juuri toipumassa toisesta maailmansodasta. Lelujen puute ruokki pienessä pojassa kekseliäisyyttä ja taitoa viihdyttää itseään mielikuvituksen avulla. Lapsena hän luki Edgar Rice Burroughsin seikkailukertomuksia, Zane Greyn lännentarinoita ja James Fenimore Cooperin intiaaniromaaneja. Nuorukaisena hän siirtyi tieteiskirjallisuuden pariin suosikkeinaan Isaac Asimov ja Robert A. Heinlein.

Brooks hyväksyttiin ilman tarvittavaa oppiarvoa Hamiltonin yliopistoon. Pääaineena hänellä oli englanninkielinen kirjallisuus. Suoritettuaan Bachelor of Arts -tutkinnon hän sai lainopin opiskelijan paikan Washington & Lee -yliopistosta. Brooks alkoi kirjoittaa fantasiaa jo lukioaikana ja sanojensa mukaan jatkoi harrastustaan pysyäkseen selväjärkisenä opiskellessaan lakia. Mielikuvituksen käyttö oli vastapaino pykäläviidakossa tarpomiselle. Hän toimi usean vuoden ajan kotikaupungissaan asianajajana. Hän sai puolisonsa kanssa kaksi lasta. Vuonna 1986 Brooks heittäytyi kokopäiväiseksi kirjailijaksi. Seuraavana vuonna hän avioitui uudestaan. Nykyään hän asuu puolisoineen Seattlessa.

Monet Brooksin teoksista ovat sijoittuneet Shannaran maailmaan. Shannara-kirjoista on julkaistu suomeksi jälkimmäinen sarja Shannaran perintö (1990–93). Kirjat ovat perinteisten kaavojen mukaista fantasiaa, jossa on vahva J. R. R. Tolkienin vaikutus. Brooks myöntää auliisti kaupallisuutensa ja on sanonut haluavansa kirjoittaa suurille joukoille tässä ja nyt, ei jälkipolville. Brooksin romaaneja on myyty 52 miljoonaa kappaletta. Vuonna 2017 hän sai World Fantasy -palkinnon elämäntyöstään.

Lähteitä

Mervi Koski: Ulkomaisia nuortenkertojia. BTJ Kirjastopalvelu, 2001.
Ulkomaisia fantasiakirjailijoita. BTJ Kirjastopalvelu, 2003.


Kuva: Ranger714 / CC-BY-SA-3.0
Lisätietoa -  
Muokannut: Thialfi huhtikuu 23, 2021
Kirjojen kansikuvat
Shannaran jälkeläiset (Shannaran perintö #1)5.90
Shannaran druidi (Shannaran perintö #2)5.86
Shannaran kuningatar (Shannaran perintö #3)6.08
Shannaran talismaanit (Shannaran perintö #4)5.76
Pimeä uhka6.20

Romaanit ja novellikokoelmat (5 kpl)

(Shannaran perintö #4)
1999 | fantasia > korkea fantasia
(Star Wars: Episodi 1)
1999 | scifi > avaruusooppera
(Shannaran perintö #3)
1998 | fantasia > korkea fantasia
(Shannaran perintö #2)
1996 | fantasia > korkea fantasia
(Shannaran perintö #1)
1995 | fantasia > korkea fantasia

Kääntämättömät teokset (49 kpl)

Child of Light
2021 | Child of Light #1
Small Magic: Short Fiction, 1977–2020
2021
The Last Druid
2020 | The Fall of Shannara #4
The Stiehl Assassin
2019 | The Fall of Shannara #3
Street Freaks
2018
Warrior
2018 | The Word and The Void
The Skaar Invasion
2018 | The Fall of Shannara #2
The Black Elfstone
2017 | The Fall of Shannara #1
The Sorcerer's Daughter
2016 | The Defenders of Shannara
The Darkling Child
2015 | The Defenders of Shannara
The High Druid's Blade
2014 | The Defenders of Shannara
Witch Wraith
2013 | The Dark Legacy of Shannara #3
Paladins of Shannara: The Black Irix
2013 | Shannara
Bloodfire Quest
2013 | The Dark Legacy of Shannara #2
Wards of Faerie
2012 | The Dark Legacy of Shannara #1
Paladins of Shannara: Allanon's Quest
2012 | Shannara
Indomitable
2012 | Shannara
The Measure of the Magic
2011 | Legends of Shannara #2
Bearers of the Black Staff
2010 | Legends of Shannara #1
A Princess of Landover
2009 | The Magic Kingdom of Landover #6
The Magic Kingdom of Landover: Volume 1
2009 | The Magic Kingdom of Landover (omnibus editions) #1
The Magic Kingdom of Landover: Volume 2
2009 | The Magic Kingdom of Landover (omnibus editions) #2
The Gypsy Morph
2008 | Genesis of Shannara #3
The Elves of Cintra
2007 | Genesis of Shannara #2
Armageddon's Children
2006 | Genesis of Shannara #1
The Voyage of the Jerle Shannara Trilogy
2006 | The Voyage of the Jerle Shannara
Straken
2005 | High Druid of Shannara #3
Tanequil
2004 | High Druid of Shannara #2
Jarka Ruus
2003 | High Druid of Shannara #1
The Heritage of Shannara
2003 | The Heritage of Shannara
The Word and The Void
2003 | The Word and The Void
Morgawr
2002 | The Voyage of the Jerle Shannara #3
The Sword of Shannara Trilogy
2002 | The Shannara Trilogy
The World of Shannara
2001 | Shannara
Antrax
2001 | The Voyage of the Jerle Shannara #2
Ilse Witch
2000 | The Voyage of the Jerle Shannara #1
Angel Fire East
1999 | The Word and The Void #3
A Knight of the Word
1998 | The Word and The Void #2
Running with the Demon
1997 | The Word and The Void #1
First King of Shannara
1996 | Shannara
Witches' Brew
1995 | The Magic Kingdom of Landover #5
The Tangle Box
1994 | The Magic Kingdom of Landover #4
Hook
1991
Wizard at Large
1988 | The Magic Kingdom of Landover #3
The Black Unicorn
1987 | The Magic Kingdom of Landover #2
Magic Kingdom For Sale – SOLD!
1986 | The Magic Kingdom of Landover #1
The Wishsong of Shannara
1985 | The Shannara Trilogy #3
The Elfstones of Shannara
1982 | The Shannara Trilogy #2
The Sword of Shannara
1977 | The Shannara Trilogy #1
* Listaus perustuu Risingshadow.net kirjatietokantaan