Ian McDonald

Ian McDonald

Brittikirjailija Ian McDonald on syntynyt Manchesterissa Englannissa vuonna 1960, mutta hänen skotti-isänsä ja irlantilainen äitinsä muuttivat Belfastiin Pohjois-Irlantiin Ianin ollessa 5-vuotias. Suomessa Ian McDonald on vieraillut Finnconissa 1997 ja Åconissa 2008.

”Oikeastaan olen koko elämäni liikkunut reunoilla, joissa kaikki mielenkiintoinen tapahtuu”, kirjailija kertoi Tähtivaeltaja-lehden haastattelussa 2008. ”En koskaan oikein kokenut kuuluvani mihinkään Pohjois-Irlannin lukemattomista ryhmistä, vaan tunsin olevani ulkopuolinen. Oli siis kai aika luonnollista, että minua kiehtoi scifi, joka on – onneksi – aina ollut ulkopuolisten kirjallisuutta.”

Nuoruudessaan Ian McDonald opiskeli psykologiaa ja kiinnostui erityisesti aivokemiasta. Tämä aihe on myöhemmin toistunut hänen teoksissaan. Opiskelut jäivät kesken ja McDonald oli satunnaisissa töissä, kunnes meni vuonna 1987 ensimmäisen kerran naimisiin ja ryhtyi päätoimiseksi kirjailijaksi. McDonald on harrastanut kirjoittamista lapsesta saakka. Ensimmäisen romaaninsa hän julkaisi 1988.

Scifin lisäksi McDonald on kirjoittanut jo varhain fantasian lajia, jota on sittemmin kutsuttu urbaaniksi fantasiaksi – joka on McDonaldin mielestä todella ruma ilmaisu.

McDonaldin teoksista on suomennettu Japaniin sijoittuva pienoisromaani Kivi-paperi-sakset (1994) – kielenkäyttönsä vuoksi McDonald on haasteellinen suomennettava. ... (lisää)

Lisätietoa -   (Risingshadow.net)
Muokannut 30.03.2017 (Jussi)
Romaanit ja novellikokoelmat (1 kpl)
1997  Kivi-paperi-sakset
/stars/3.gif (scifi)

Kääntämättömät teokset (27 kpl)
2021 Hopeland
Julkaistaan englanniksi - heinäkuu 22, 2021
2019 The Menace from Farside
Julkaistaan englanniksi - marraskuu 12, 2019
2019 Luna: Moon Rising (Luna, #3)
2018 Time Was
2017 Luna: Wolf Moon (Luna, #2)
2016 The Best of Ian McDonald
2015 Luna: New Moon (Luna, #1)
2014 Empress of the Sun (Everness, #3)
2012 Be My Enemy (Everness, #2)
2011 Planesrunner (Everness, #1)
2010 The Dervish House
2009 Cyberabad Days
2007 Brasyl
2004 River of Gods
2001 Ares Express
2000 Tendeleo's Story
1998 Kirinya
1996 Sacrifice of Fools
1995 Chaga
1994 Necroville
1992 Hearts, Hands and Voices
1992 Speaking in Tongues
1992 Kling Klang Klatch
1991 King of Morning, Queen of Day
1989 Out on Blue Six
1988 Desolation Road
1988 Empire Dreams
Listaus perustuu englanninkieliseen Risingshadow.net kirjatietokantaamme.


Paikalla 38 vierailijaa
Uusin jäsen: Jimbo Whateverson
Jäseniä yhteensä: 8723