Jonathan Swift

Jonathan Swift

Jonathan Swift (1667–1745) oli englantilais-irlantilainen kirjailija. Swift on eräs englanninkielisen kirjallisuuden ensimmäisistä ja merkittävimmistä satiirikoista.

Swift opiskeli Dublinin Trinity Collegessa. Vuonna 1694 Swift vihittiin anglikaanisen kirkon papiksi. Vuonna 1699 Swift muutti Englantiin, jossa oli asunut jo aiemminkin.

Swift sai julkisuutta kirjoituksillaan ja oli 1700-luvun alkuvuosina Lontoon poliittisen ja kirjallisen elämän merkkihenkilöitä. Kirjoituksissaan hän taisteli järjen puolesta aikansa poliittisia, uskonnollisia ja kirjallisia typeryyksiä vastaan. Erityisesti Swift esiintyi Irlannin puolestapuhujana. Swift piti itseään juuriltaan englantilaisena, joka vain onnettomuudekseen oli sattunut syntymään Irlantiin. Häntä kuitenkin kuohutti nähdä, kuinka Englanti sorti irlantilaisia ja otti maasta irti kaiken mahdollisen taloudellisen hyödyn.

Swift palasi Irlantiin 1713. Hän toimi St. Patrickin tuomiokirkon rovastina vuoteen 1742. Swift kirjoitti vielä monia kiihkeitä kirjoituksia Irlannin asioista. Hän oli irlantilaisten ihailema, mutta sanoi vihaavansa koko seutua.

”Olen aina vihannut kaikkia kansakuntia, ammatteja ja yhteisöjä ja olen rakastanut ainoastaan yksilöitä”, kirjoitti Swift 1725 Alexander Popelle. ”Mutta ennen kaikkea vihaan ja ... (lisää)

Lisätietoa -  (Risingshadow.net)
Muokannut 28.12.2014 (Thialfi)
Romaanit ja novellikokoelmat (1 kpl)
1876  Gulliverin retket
/stars/35.gif (fantasia)

Kääntämättömät teokset (1 kpl)
2008 Gulliver's Travels
Listaus perustuu englanninkieliseen Risingshadow.net kirjatietokantaamme.


Paikalla 1 jäsen ja 51 vierailijaa
LordStenhammar
Uusin jäsen: Kim Rintamäki
Jäseniä yhteensä: 8872