Philip Pullman

---

eikä viihtynyt yliopistossa erityisen hyvin. Vuonna 1970 Pullman avioitui Judith Spellerin, entisen opettajan ja hypnoterapeutin kanssa. Heillä on kaksi poikaa.

Valmistuttuaan opettajaksi 1970-luvun alussa Pullman työskenteli yläkoulun opettajana useissa Oxfordin kouluissa. Hänellä oli tapana kertoa oppilailleen tarinoita suullisesti ja kirjoittaa koulunäytelmiä oppilaiden esitettäviksi. Jotkut näytelmistä ilmestyivät myöhemmin muokattuna lastenkirjoiksi. Pullmanin ensimmäinen lastenkirja julkaistiin 1982. Vuosikymmenen puolivälistä lähtien Pullman työskenteli luennoitsijana opettajaksi opiskeleville. Vuodesta 1996 hän on kirjoittanut päätoimisesti. Pullman vieraili Suomessa Finnconissa 1999.

Nykyisin Philip Pullman asuu maalla lähellä Oxfordia vaimonsa Juden kanssa. Kun Pullman ei kirjoita, hän nauttii elämästään: katselee televisiota, piirtää, tekee puutöitä tai soittaa pianoa. Universumien tomun vinjettikuvat ovat hänen tekemiään.

Kirjailijana Pullman on ennen kaikkea tarinankertoja. Pullman onkin arvostellut aikuisille kirjoittajia juonen unohtamisesta ja liiallisesta tekniikan ja tyylin painottamisesta. Hän itse haluaa vastata nimenomaan lukijoiden tarinannälkään. ”Kysyttäessä, mitä haluan viestiä lukijalle jollakin asialla, minun on pakko sanoa etten sano. En ole viestintäbisneksessä, olen olipa kerran -bisneksessä.”

Philip Pullman on sanonut haluavansa kirjoittaa juuri lapsille itsekeskeisen joutavanpäiväisyyden välttämiseksi. Osittain siksi hänen kirjansa ovat myös aikuisten suosiossa. Hän toteaa, että lastenkirjallisuudella on suurten kysymysten käsittelyn taakka, jonka aikuistumista karttavien aikuisten sukupolven kirjallisuus on hylännyt. ”Lastenkirjat – – käsittelevät sellaisia perimmäisiä kysymyksiä kuin mistä tulemme, mitä on ihmisenä oleminen, mitä pitää tehdä ollakseen hyvä, tällaisia perustavia, tärkeitä kysymyksiä ei käsitellä aikuisten lukemissa kirjoissa, vaan kirjoissa, joita lukevat lapset.” (BBC:n haastattelu 28.12.2001)

Nimi Universumien tomu viittaa John Miltonin runoelmaan, josta on peräisin myös Lapin ja revontulien merkitys tarujen tyyssijana. Keskustellessan kerran kustantajansa kanssa kustantaja tuli kysyneeksi Pullmanilta, mitä hän seuraavaksi haluaisi kirjoittaa. Kirjailija vastasi että kaikenlaista – ja lopuksi vielä, että eniten hän haluaisi kirjoittaa uudelleen Miltonin Kadotetun paratiisin. Kustantaja hyväksyi ehdotuksen. Pullman halusi Miltonin eepoksen innoittamana kirjoittaa jotain mahdollisimman suurta, ja samalla tehdä omia huomautuksiaan Miltonin runoelmassaan esittämiin ajatuksiin.

Universumien tomun voi halutessaan lukea myös steampunk-scifinä kvanttitodellisuuksineen, gyrokoptereineen ja zeppeliineineen. Pullman itse on todennut, että tieteiskirjallisuus ei kiinnosta häntä. Trilogiassa pohditaan eettisiä kysymyksiä, muun muassa vapauden ja rajoituksen sekä hyvän ja pahan suhdetta, mutta on samalla myös jännittävä fantasiaseikkailu.

Pullman luonnehtii trilogiaansa nykyaikaiseksi Aatami ja Eeva -kertomukseksi. Pullman näkee syntiinlankeemuksen pelkästään hyvänä asiana ja katsoo, että kirkko on ymmärtänyt koko asian aivan väärin. ”Syntiinlankeemus on kiehtova tarina, joka käsittelee suuria kysymyksiä, hyvää ja pahaa.” Pullman kuuluu Britannian uskonnottomien etujärjestöjen kannattajiin: hän on Britannian humanistiyhdistyksen tukija sekä National Secular Societyn kunniajäsen.

Kultainen kompassi voitti ilmestyttyään Carnegie-mitalin ja vuonna 2007 teos valittiin Carnegie-mitalin 70-vuotisen historian kunniaksi järjestetyssä internet-äänestyksessä palkinnon voittaneista kirjoista yleisön kaikkien aikojen suosikiksi. Viimeisimpänä huomionosoituksena sarja sai Eleanor Farjeon -palkinnon vuonna 2002. Vuonna 2003 Pullman sai ensimmäisenä lastenkirjailijana suuren brittiläisen Whitbread-pääpalkinnon teoksesta Maaginen kaukoputki. Trilogian on suomentanut vuonna 2001 valtion kääntäjäpalkinnon saanut Helene Bützov.

Vuonna 2005 Pullman sai jaetun Astrid Lindgren -palkinnon. Palkintolautakunnan mukaan Pullmanin hahmot ovat värikkäitä ja aina nuorten ihmisten puolella. Nämä hahmot kyseenalaistavat arvovallat. Samalla ne julistavat inhimillisyyden ja rakkauden voimaa ja säilyttävät lapsen luottavaisuuden synkimmissäkin tilanteissa. Palkinnon antajien mielestä Pullman ”luo ja tutkii kekseliäisyydellä, kielellisellä loistavuudella ja psykologisella näkemyksellä luomiaan maailmoja menettämättä kosketusta tähän päivään”.

Kultaisen kompassin elokuvaversio ilmestyi vuonna 2007. Chris Weitzin ohjaaman elokuvan pääosissa olivat Dakota Blue Richards Lyrana, Nicole Kidman rouva Coulterina, Daniel Craig Lordi Asrielina ja Eva Green Serafina Pekkalana. Elokuva sai parhaiden erikoistehosteiden Oscar-palkinnon. Arvostelijoiden vastaanotto oli kahtalainen. Ohjaaja arvosteli studiota ja sen tekemiä leikkauspäätöksiä elokuvan epäonnistumisesta. Hänen mukaansa studio ei myöskään tukenut hänen pyrkimystään tehdä elokuvasovituksesta alkuperäisteokselle uskollinen. Johtuen Kultaisen kompassin heikosta menestyksestä Yhdysvaltain markkinoilla ja maailmantalouden laskusuhdanteesta suunnitelmat jatko-osista hyllytettiin.

Vuonna 2008 Times-lehti valitsi Pullmanin 50 parhaan toisen maailmansodan jälkeisen brittikirjailijan listan sijalle 43.

Lähteitä

Markus Hotakainen: ”Philip Pullman, tarinankertoja”. Portti 4/1996.
Ulkomaisia nuortenkertojia 1. BTJ Kirjastopalvelu, 2001.
Ulkomaisia fantasiakirjailijoita. Toimittanut Vesa Sisättö. BTJ Kirjastopalvelu, 2003.

Linkkejä

Marko Ikäheimo: Universumien tomu. Kalaksikukko 1.11.1999.
Paula Havaste: Universumien tomu. Helsingin sanomat 28.1.2002.
Salla Brunou: Universumien tomu. Lukupäiväkirja 15.–21.12.2007.
Mari Viertola: Kreivi Karlstein. Turun sanomat 30.12.2005.
Vesa Sisättö: Olin rotta!. Helsingin sanomat 23.4.2003.
Vesa Sisättö: Lyran Oxford & Kellopeli. Helsingin sanomat 29.6.2005.
Pertti T. Jokinen: Kellopeli. Turun sanomat 30.8.2005.

Kuva: Jerry Bauer.