David Almond

David Almond

David Almond (s. 1951) on brittiläinen nuortenkirjailija.

David Almond syntyi Newcastlessa, mutta varttui Felling-upon-tynessa. Lapsuuden ja nuoruuden suosikkikirjoihin ja -kirjailijoihin kuuluivat muun muassa kuningas Arthurin ritareista kertovat tarinat, mutta Almond luki myös siskojensa omistamia Enid Blytonin kirjoja.

Almond opiskeli East Anglian yliopistossa englanninkielistä kirjallisuutta. Valmistumisensa jälkeen hän työskenteli muun muassa hotellin vastaanottovirkailijana ja postissa. Sitten hän koulutti itsensä opettajaksi, koska arveli lyhyiden työpäivien ja pitkien lomien antavan aikaa kirjoittamiselle. Todellisuus osoittautui rankemmaksi, kun Almond toimi viisi vuotta opettajana Gatesheadissa.

Almond kirjoitti novelleja ja sai julkaistua niitä pienissä aikakauslehdissä. Hän teki rohkean elämänmuutoksen ja irtisanoutui työstään myyden talonsa. Hän muutti puoleksitoista vuodeksi yhteisöasuntoon Norfolkiin. Säästöjen loputtua hän työskenteli aikuiskasvatushankkeissa ja päätyi lopulta osa-aikaiseksi erityisopettajaksi.

Seuraavien viidentoista vuoden ajan Almond julkaisi kaksi novellikokoelmaa, toimitti kirjallisuuslehteä ja opetti myös luovaa kirjoittamista. Lopulta Almond löi itsensä läpi vuonna 1998 ensimmäisellä nuortenkirjallaan Nimeni on Skellig, ... (lisää)

Lisätietoa -   (Risingshadow.net)
Muokannut 24.12.2014 (Thialfi)
Romaanit ja novellikokoelmat (3 kpl)
2003  Tiikerisydän
/stars/3.gif (fantasia, nuoret)
2002  Taivassilmä
/stars/35.gif (fantasia, nuoret)
2000  Nimeni on Skellig
/stars/35.gif (fantasia, nuoret)

Kääntämättömät teokset (6 kpl)
2008 Jackdaw Summer
2008 The Savage
2005 Clay
2003 The Fire Eaters
2001 Secret Heart
1999 Kit's Wilderness
Listaus perustuu englanninkieliseen Risingshadow.net kirjatietokantaamme.


Paikalla 1 jäsen ja 71 vierailijaa
Eetu
Uusin jäsen: Eetu
Jäseniä yhteensä: 8758