M. John Harrison

M. John Harrison

Michael (Mike) John Harrison (s. 1945) on brittiläinen kirjailija. Vuodesta 1991 hän on kirjoittanut kirjallisuusarvosteluja brittiläisiin laatulehtiin kuten The Guardian. Hän asuu nykyisin Lontoossa. Harrison on yksi kirjallisimmista ja taiteellisesti tinkimättömimmistä spekulatiivisen fiktion kirjoittajista. ”Pyrin luomaan jokaisella romaanillani jotain tuoretta, sillä muuten kyllästyisin koko touhuun”, Harrison sanoo. Harrison oli vuoden 2008 Finnconin kunniavieras.

Harrison aloitti lukemisen viiden vanhana ja aikuisten kirjoja hän luki kymmenvuotiaana, kertomansa mukaan paljonkaan ymmärtämättä. ”Olen sitä mieltä, että iso osa lukemisnautinnostani syntyi juuri siitä, että en aivan tarkkaan tiennyt, missä mennään. Tuo piirre on vaikuttanut vahvasti myös omaan kirjoittamiseeni. Olisin varmaan huomattavasti tavanomaisempi sf-kirjailija, jos en olisi ryhtynyt tavaamaan aikuisten kirjallisuutta niin aikaisin.”

Kuva: Like
Sarjat kirjailijalta M. John Harrison
Galaxy Scifi (17 kirjaa)
Like-scifi (26 kirjaa)
Like-fantasia (3 kirjaa)

Teoksia kirjailijalta M. John Harrison
Pastellikaupunki (Galaxy Scifi #13) 6.94   45
Valo 7.28   84
Eilisen mystinen sydän 6.62   34
Elonmerkit 5.82   27
Nova Swing 6.78   38
Tyhjyys 6.08   12

Romaanit ja novellikokoelmat (6 kpl)
(Like-scifi)
2014 | scifi > avaruusooppera
(Like-scifi)
2008 | scifi
(Like-scifi)
2007 | scifi, maaginen realismi
(Like-fantasia)
2005 | fantasia, mainstream
(Like-scifi)
2004 | scifi > avaruusooppera
(Galaxy Scifi #13 / 22)
1996 | scifi, fantasia


Kääntämättömät teokset (12 kpl)
The Sunken Land Begins to Rise Again
2020
You Should Come With Me Now
2017
Things That Never Happen
2002
Viriconium
2000 | The Tales of Viriconium
Travel Arrangements
2000
Viriconium Nights
1984 | The Tales of Viriconium #4
The Ice Monkey and Other Stories
1983
In Viriconium
1982 | The Tales of Viriconium #3
A Storm of Wings
1980 | The Tales of Viriconium #2
The Machine in Shaft Ten
1975
The Centauri Device
1974
The Committed Men
1971
* Listaus perustuu Risingshadow.net kirjatietokantaan