Douglas Adams
Douglas Adams (Britannia, 1952–2001) oli kuuluisa humoristinen tieteiskirjailija. Hänen läpimurtonsa tapahtui kuunnelmana alkaneella kirjasarjalla Linnunradan käsikirja liftareille, jota myytiin hänen elinaikanaan 14 miljoonaa kappaletta.
Adams opiskeli Cambridgen yliopistossa pääaineenaan englanninkielinen kirjallisuus. Eniten häntä kuitenkin kiinnosti näytteleminen ja kirjoittaminen. Adams myös liftasi Euroopassa. Kertomansa mukaan hän oli tällaisella matkallaan saanut erään opaskirjan nimestä ajatuksen teoksesta nimeltä Linnunradan käsikirja liftareille. Myöhemmin Adams ei kuitenkaan ollut enää varma, mistä hän oikein oli saanut ajatuksen. Vuonna 1974 Adams lähti yliopistosta aikeenaan luoda ura komediakirjoittajana. Alku ei ollut kovin menestyksekäs ja Adams ansaitsi elantonsa sekalaisilla töillä. Vuosikymmenen lopulla Adams kirjoitti BBC:lle menestyksekkään scifi-komediansa. Linnunradan käsikirja liftareille (1979) pilkkaa avaruusseikkailujen kliseitä ja suuria paljastuksia kaikkeuden luonteesta. Kirjan todellisuudessa toteutuvat pikemminkin epätodennäköisyydet kuin lainalaisuudet. Kirjasarjan edetessä Adamsin huumori tummenee. Neljäs kirja Terve, ja kiitos kaloista (1984) käsittelee rakkautta ja kuolemaa muistuttaen jo enemmän valtavirran kirjallisuutta. Dirk Gentlyn holistinen etsivätoimisto (1987) ja Sielun pitkä pimeä teehetki (1988) yhdistävät komediaa, etsiväparodiaa ja spekulatiivista fiktiota. Linnunrata-sarjan pariin Adams palasi sarjan viidennessä teoksessa Enimmäkseen harmiton (1992), joka on myös sävyltään vakavahko.
Romaanit ja novellikokoelmat (8 kpl)
Sielun pitkä pimeä teehetki (Dirk Gently #2 / 2) 2002 | fantasia, rikoskirjallisuus |
Linnunrata: Viisiosainen trilogia (Linnunrata) 1997 | scifi |
Enimmäkseen harmiton (Linnunrata #5 / 6) 1994 | scifi |
Terve, ja kiitos kaloista (Linnunrata #4 / 6) 1993 | scifi |
Elämä, maailmankaikkeus – ja kaikki (Linnunrata #3 / 6) 1991 | scifi |
Maailmanlopun ravintola (Linnunrata #2 / 6) 1990 | scifi |
Dirk Gentlyn holistinen etsivätoimisto (Dirk Gently #1 / 2) 1989 | scifi, fantasia, rikoskirjallisuus |
Linnunradan käsikirja liftareille (Linnunrata #1 / 6) 1981 | scifi |
Kääntämättömät teokset (5 kpl)
Doctor Who and the Krikkitmen 2018 | Doctor Who |
Doctor Who: The Pirate Planet 2017 | Doctor Who |
City of Death 2015 | Doctor Who |
Shada 2012 | Doctor Who |
The Salmon of Doubt 2002 |