K. A. Applegate

K. A. Applegate

Katherine Alice Applegate on syntynyt vuonna 1956 Michiganissa Yhdysvalloissa. Hän on asunut Texasissa, Floridassa, Kaliforniassa, Minnesotassa, Illinoisissa ja Pohjois-Carolinassa ja työskennellyt muun muassa eläinlääkärin apulaisena, konekirjoittajana ja tarjoilijana. Nykyisin Applegate asuu jälleen eteläisessä Kaliforniassa. Applegaten perheeseen kuuluvat aviomies Michael Grant, joka on myös nuortenkirjailija, Kiinasta vuonna 2003 ottolapseksi otettu tytär Julia sekä poika Jake. Kotona on myös kaksi kissaa ja kaksi koiraa. Applegate harrastaa sellon soittoa, matkustelua, lukemista ja puutarhanhoitoa.

Applegate kertoo rakastaneensa eläimiä lapsesta saakka, ja kotona olikin kissoja, koiria ja gerbiilejä lemmikkeinä – kolmen nuoremman sisaruksen lisäksi. Ajatuksen Animorphs-sarjaan hän sai tästä elinikäisestä rakkaudestaan eläimiin. Hän luki paljon eläimiä koskevaa kirjallisuutta ja haastatteli eläintutkijoita kirjojensa taustatyötä varten. Hän arvelee älyllistä elämää olevan myös maapallon ulkopuolella.

Kirjailija toivoo, että hänen tuotantonsa auttaa ihmisiä kunnioittamaan elämää ja luontoa. ”Kirjoissani lasten tehtävä on pelastaa maailma. Niin se menee myös todellisessa elämässä”, Applegate sanoo.

Kustantaja suosittelee Animorphs-sarjaa 10–15-vuotiaille tieteisseikkailuista ja jännityksestä kiinnostuneille lukijoille.

Sarjat kirjailijalta K. A. Applegate
Animorphs (20 kirjaa)
- Megamorphs (2 kirjaa)
Everworld (12 kirjaa)

Teoksia kirjailijalta K. A. Applegate
Väijytys (Animorphs #5) 5.96   106
Sieppaus (Animorphs #6) 5.94   108
Valinta (Animorphs #7) 5.76   100
Muukalainen (Animorphs #8) 6.04   107
Valloitus (Animorphs #1) 6.32   138
Vieras (Animorphs #2) 5.80   120
Vastaisku (Animorphs #3) 5.98   119
Viesti (Animorphs #4) 6.30   113
Salaisuus (Animorphs #9) 5.96   95
Unohdetut (Animorphs #11) 6.22   91
Sennan seuraajat (Everworld #1) 5.32   109
Menetyksen maa (Everworld #2) 5.32   93
Androidi (Animorphs #10) 5.96   92
Määränpää tuntematon (Remnants – Selviytyjät Maasta #2) 6.60   60
Ne (Remnants – Selviytyjät Maasta #3) 6.32   53
Ei maata näkyvissä (Remnants – Selviytyjät Maasta #4) 6.24   47
Mutaatio (Remnants – Selviytyjät Maasta #5) 5.58   47
Viikatenaisen valtakunta (Everworld #4) 5.38   77
Reaktio (Animorphs #12) 5.92   93
Muutos (Animorphs #13) 6.34   90
Tuntematon (Animorphs #14) 6.12   87
Viimeinen avaruussukkula (Remnants – Selviytyjät Maasta #1) 6.58   62
Merlinin matkassa (Everworld #3) 5.24   85
Lohikäärmeen lunnaat (Everworld #5) 5.80   68
Kauhujen kita (Everworld #6) 5.28   64
Varoitus (Animorphs #16) 6.12   81
Pako (Animorphs #15) 6.16   83
Oma Maa mansikka (Remnants – Selviytyjät Maasta #9) 5.66   36
Jako kahteen (Remnants – Selviytyjät Maasta #6) 5.70   48
Ristitulessa (Remnants – Selviytyjät Maasta #7) 5.82   41
Sota vai rauha? (Remnants – Selviytyjät Maasta #8) 5.86   38
Uhrilahjan uhmaajat (Everworld #8) 5.36   60
Ongelmia Olympoksella (Everworld #7) 5.60   62
Maanalainen (Animorphs #17) 6.34   78
Kotikulmilla (Remnants – Selviytyjät Maasta #10) 6.10   33
Päätös (Animorphs #18) 6.32   77
Unimyrsky (Remnants – Selviytyjät Maasta #11) 6.58   34
Sennan silmin (Everworld #9) 5.86   60
Hylätyt (Remnants – Selviytyjät Maasta #12) 6.06   34
Andaliitin lahja (Megamorphs #1) 6.34   56
Syvyyksien syövereissä (Everworld #10) 5.82   50
Konekiväärejä keijusaarella (Everworld #11) 5.84   48
Dinosaurusten aikaan (Megamorphs #2) 7.04   47
Kolmen kopla (Remnants – Selviytyjät Maasta #13) 6.54   33
Lähtö (Animorphs #19) 6.42   63
Uuteen maailmaan (Remnants – Selviytyjät Maasta #14) 6.66   33
Jumalten juhlat (Everworld #12) 5.74   50
Löytö (Animorphs #20) 6.40   60
Toivomuspuu 8.12   16

Romaanit ja novellikokoelmat (49 kpl)

2020 | fantasia, lapset
(Animorphs #20 / 20)
2007 | scifi, nuoret
(Everworld #12 / 12)
2007 | fantasia, nuoret
(Remnants – Selviytyjät Maasta #14 / 14)
2006 | scifi, nuoret
(Animorphs #19 / 20)
2006 | scifi, nuoret
(Remnants – Selviytyjät Maasta #13 / 14)
2006 | scifi, nuoret
(Megamorphs #2 / 2)
2006 | scifi, nuoret
(Everworld #11 / 12)
2006 | fantasia, nuoret
(Everworld #10 / 12)
2005 | fantasia, nuoret
(Megamorphs #1 / 2)
2005 | scifi, nuoret
(Remnants – Selviytyjät Maasta #12 / 14)
2005 | scifi, nuoret
(Everworld #9 / 12)
2004 | fantasia, nuoret
(Remnants – Selviytyjät Maasta #11 / 14)
2004 | scifi, nuoret
(Animorphs #18 / 20)
2004 | scifi, nuoret
(Remnants – Selviytyjät Maasta #10 / 14)
2004 | scifi, nuoret
(Animorphs #17 / 20)
2004 | scifi, nuoret
(Animorphs #16 / 20)
2003 | scifi, nuoret
(Everworld #7 / 12)
2003 | fantasia, nuoret
(Animorphs #15 / 20)
2003 | scifi, nuoret
(Remnants – Selviytyjät Maasta #9 / 14)
2003 | scifi, nuoret
(Remnants – Selviytyjät Maasta #8 / 14)
2003 | scifi, nuoret
(Everworld #8 / 12)
2003 | fantasia, nuoret
(Remnants – Selviytyjät Maasta #7 / 14)
2003 | scifi, nuoret
(Remnants – Selviytyjät Maasta #6 / 14)
2003 | scifi, nuoret
(Everworld #6 / 12)
2002 | fantasia, nuoret
(Everworld #5 / 12)
2002 | fantasia, nuoret
(Everworld #3 / 12)
2002 | fantasia, nuoret
(Animorphs #14 / 20)
2002 | scifi, nuoret
(Animorphs #13 / 20)
2002 | scifi, nuoret
(Animorphs #12 / 20)
2002 | scifi, nuoret
(Remnants – Selviytyjät Maasta #5 / 14)
2002 | scifi, nuoret
(Remnants – Selviytyjät Maasta #4 / 14)
2002 | scifi, nuoret
(Everworld #4 / 12)
2002 | fantasia, nuoret
(Remnants – Selviytyjät Maasta #3 / 14)
2002 | scifi, nuoret
(Remnants – Selviytyjät Maasta #2 / 14)
2002 | scifi, nuoret
(Remnants – Selviytyjät Maasta #1 / 14)
2002 | scifi, nuoret
(Animorphs #10 / 20)
2001 | scifi, nuoret
(Everworld #2 / 12)
2001 | fantasia, nuoret
(Everworld #1 / 12)
2001 | fantasia, nuoret
(Animorphs #11 / 20)
2001 | scifi, nuoret
(Animorphs #9 / 20)
2001 | scifi, nuoret
(Animorphs #4 / 20)
2000 | scifi, nuoret
(Animorphs #3 / 20)
2000 | scifi, nuoret
(Animorphs #2 / 20)
2000 | scifi, nuoret
(Animorphs #1 / 20)
2000 | scifi, nuoret
(Animorphs #8 / 20)
2000 | scifi, nuoret
(Animorphs #7 / 20)
2000 | scifi, nuoret
(Animorphs #6 / 20)
2000 | scifi, nuoret
(Animorphs #5 / 20)
2000 | scifi, nuoret