Alkuteos ilmestynyt 1963. Suomentanut Marjatta Kapari. Kansi: Piotr Tomaszewski. Sidottu, kansipaperi.
Hugo-palkintoehdokas 1964.
Nobelfyysikko Felix Hoenikker on onnellinen ihminen. Hän on säilyttänyt kyvyn leikkiä kuin lapsi läpi elämänsä. Leikkiessään hän tulee keksineeksi atomipommin ohella vielä vaarallisemman tuhovälineen, aineen nimeltä jää-yhdeksän. Kun heittää sirusen sitä lätäkköön, lätäkkö jäätyy, samoin jäätyy märkä maa lätäkön ympäriltä, jäätyvät kaikki siinä virtaavat purot, kaikki joet ja järvet jotka saavat näistä puroista vetensä ja niin edelleen. Eikä jää-yhdeksän sulamispiste olekaan nolla, kuten tutun tavallisen veden, vaan paljon korkeampi, 47,4°C. Sitä millaisia seurauksia tämän aineen käytöstä voisi olla ihmiskunnalle tämä herttainen tiedemies ei tule ajatelleeksi, sillä ihmiset eivät ole hänen erikoisalansa.
Hoenikkerilla on kolme lasta. Tytär Angela on äidin kuoltua omistautunut täysin isän hoivaamiselle klarinetti ainoana lohtunaan. Frankilla on insinöörinaivot, hän rakentelee pienoismalleja, kokonaisia miniatyyrivaltakuntia, eivätkä ihmiset ole hänenkään erikoisalansa. Kääpiökokoinen Newt on taiteilija, pessimisti. Hän maalaa kerran synkän kuvan, joka esittää ikivanhan naruleikin erästä kuviota, ja selittää: ”Maailman vanhimpia leikkejä, kissan kehto. Sadantuhannen vuoden ajan aikaihmiset ovat heilutelleet narusykkyröitä lastensa silmien edessä. Ei ihme että lapsista tulee hulluja. Kissan kehto on pelkkiä risteileviä lankoja jonkun käsien välissä, ja pikkulapset tuijottavat silmänsä kipeiksi tuota lankavyyhteä. – Ei ole kissaa, eikä ole kehtoa.”
Kun jää-yhdeksän joutuu nobelfyysikon kuoltua hänen lapsilleen, he toimivat juuri niin itsekeskeisesti ja lyhytnäköisesti kuin ihmiset keskimäärin. Seuraus on, että pian Yhdysvalloilla, Neuvostoliitolla ja San Lorenzon banaanitasavallalla on hallussaan jää-yhdeksää.
Pienessä Karibianmeren saaridiktatuurissa San Lorenzossa elävä kansa on kaikessa kurjuudessaan tyytyväinen, sillä sen viisas johtaja Bokonon on luonut sille uskonnon, jonka valheet ovat suloisia. ”Älä ole houkka! Sulje tämä kirja heti! Se on pelkkää fomaa!” varoitetaan bokonismin pyhän kirjan tittelilehdellä. Foma tarkoittaa viattomia valheita. Silloin kun ihminen kuitenkin havaitsee, ettei pelkästä totuudesta voi elää, hän on kypsä bokonismiin. San Lorenzossa bokonisteja ovat kaikki.
Sattuu sitten niin, että juuri San Lorenzossa ihmisen leikit johtavat peruuttamattoman kohtalokkaisiin seurauksiin. ”Kuulosti siltä kun taivaaseen ulottuva portti olisi pehmeästi sulkeutunut. Se oli valtava AAHHUUUM. Avasin silmäni – ja koko meri oli jää-yhdeksää. Taivas tummui. Aurinko muuttui kelmeän keltaiseksi palloksi, pieneksi, tylyksi...” Hengissä selviää muutama amerikkalainen, muiden muassa kirjailija joka kirjoittaa kirjaa Maailmanlopun päivästä. Tämä pikku joukko elää hilpeästi kuin Robinsonin perhe maapallon viimeisiä päiviä.
Vonnegutin romaanissa kietoutuvat satiiri, fantasia ja hätkähdyttävä realismi saumattomasti toisiinsa. Se on äärimmilleen kärjistetty kuva aikamme ihmisen hulluudesta, mutta ei se Vonnegutia olisikaan, ellei koko karmeus välillä vastuttamattomasti kutkuttaisi nauruhermoja.
Arvosana kirjalle
Kurt Vonnegut
Kurt Vonnegut syntyi 1922 Indiapolisissa Yhdysvalloissa ja kuoli 2007 New Yorkissa. Vonnegut koki 23-vuotiaana Dresdenin tuhopommituksen helmikuussa 1945. Palattuaan sodasta hän opiskeli antropologiaa ja oli sitten kolme vuotta tiedotussihteerinä General Electricissä. Hän alkoi kirjoittaa, aluksi tieteisromaaneja, myöhemmin mustan huumorin läpitunkemia ajankuvauksia, joiden ansiosta hän 60-luvulla nousi samanlaiseksi nuorison esikuvaksi kuin J. D. Salinger 50-luvulla. Vonnegutin läpimurtoromaanin Teurastamo 5 (1969) perusaiheena on Dresdenin pommitus, joukkotuho, jonka todistajana kirjailija siis itse sotavankina oli. Romaani on myös satiiri ja tieteiskirja.
Keltainen kirjasto
Sarja sisältää 33 pääteosta ja yhteensä teoksia 81 kpl.
”Keltainen kirjasto syntyi vuonna 1954 Suomeen, jossa oli pulaa kaikesta – myös hyvästä käännöskirjallisuudesta. Niukkuuden ja epävarmuuden keskellä Keltainen kirjasto oli raikas tuuli, joka lennätti pölyä niin kirjahyllyistä kuin ajatuksista ja avasi ikkunoita ympäröivään maailmaan. Keltainen kirjasto on kasvanut yhdessä Suomen kanssa ja täyttänyt maailmankirjallisuuden ystävien hyllyt ja yöpöydät. Se on taistellut hyvän proosan, sanomisen vapauden ja ihmisyyden puolesta, naurattanut, itkettänyt, hämmentänyt, sivistänyt ja kansainvälistänyt ikäluokan toisensa jälkeen. Keltaisen kirjaston täyttäessä vuonna 2004 viisikymmentä vuotta, on se jo pitkään ollut Suomen kaikkien aikojen pitkäikäisin kirjasarja ja kansainvälisestikin ainutlaatuinen ilmiö. Maailma sarjan ympärillä on nyt tietenkin täysin toinen kuin sen syntyessä. Suomi on vauras ja kansainvälinen, vaikutteet ja viettelykset virtaavat vapaasti. Mutta Keltaisen kirjaston lupaus on se mikä ennenkin: tarjota suomalaisille valikoima parasta ajankohtaista maailmankirjallisuutta. Runsauden keskellä raikkaalta tuntuu, että parhaan tunnistaa helposti ja siihen on helppo tarttua.” (Tammi)
Kirja-arviot & arvosanat
Kirja-arviot 330
Viestit 1261
Vonnegutin huumori on purevaa, hersyvää ja mustaa - siis hyvää. Niin se on tässäkin kirjassa. Alussa lyhyet luvut ovat kuin pieniä nasevia lastuja, mutta kuitenkin tarina jatkuu luvusta toiseen yhtenäisenä. Tarinaa kertoo kirjailija, joka aikoo kirjoittaa kirjan atomipommin keksijästä Felix Hoenikkeristä. Hän etsii haastateltavakseen edesmenneen tiedemiehen jälkipolven. Hoenikker oli keksinyt salaa muutakin kuin atomipommin, nimittäin jää-9 nimisen yhdisteen, joka muuttaa veden jääksi hetkessä. Niin isä kuin lapset ovat persoonallisia tuttavuuksia, niin kuin muutkin kirjassa esiintyvät hahmot. Varsinkin kirjan loppupuolisko oli hyvä, missä selvitettiin jää-9 aiheuttaman katastrofin syyt ja seuraukset.
