Musta liekki (Pohjoistuulen jälkeläiset #2) - Anu Holopainen 7.44   83

Musta liekki: Boreaksen lasten uusia vaiheita. Kansikuva: Ciruelo Cabral. Sidottu.

”Mikä taivaan tähden se on?” Ileana kysyi huulet värähtäen. Saman tien hirveät aavistukset täyttivät hänen mielensä, ja hän ryntäsi ulos huoneesta, alas kierreportaita, pääovien läpi sisäpihalle.

Jokin meni vikaan shamaani Khorútanin suorittaessa korkean magian taikaa. Shamaanin poika katosi ja jäljelle jäi vain musta liekki. Pojan löytämiseksi varustettiin retkikunta, joka lähti tapaamaan Kuolleiden valtakunnassa asuvaa Valkoista Velhoa – ainoaa henkilöä, joka ehkä voisi auttaa. Uhkarohkean matkan aikana seurueeseen liittyi kulkijoita myös tuonpuoleisesta. Matkalaisten tieltä ei puuttunut vaaroja; vähäisimpiä niistä eivät olleet demonit ja sielunmetsästäjät. Lopulta retkue päätyi Pohjoistuulen vuorelle, mutta mustan liekin vankia ei voinut niin vain vapauttaa.




Arvosana kirjalle
Omassa kirjahyllyssäni


Kirja julkaistu 1999 (Karisto)
Tietoja muokattu maaliskuu 8, 2016

Pohjoistuulen jälkeläiset

Sarja sisältää 3 pääteosta ja yhteensä teoksia 3 kpl.

Tunnetaan myös Boreaksen lapset -sarjana tai Pohjoistuuli-sarjana.

Boreaksen lapset (Pohjoistuulen jälkeläiset #1) 7.36   93
Musta liekki (Pohjoistuulen jälkeläiset #2) 7.44   83
Sinisilmä (Pohjoistuulen jälkeläiset #3) 7.48   89

Kirja-arviot & arvosanat

readerX
readerX
Arvosanat 132
Kirja-arviot 0
Viestit 0
huhtikuu 22, 2019
Antoi 7 / 10 arvosanan kirjalle
Ziili
Ziili
Arvosanat 217
Kirja-arviot 0
Viestit 5
tammikuu 26, 2016
Antoi 6 / 10 arvosanan kirjalle
Beldarius
Beldarius
Arvosanat 136
Kirja-arviot 0
Viestit 5
heinäkuu 13, 2015
Antoi 6 / 10 arvosanan kirjalle
Whippeful
Whippeful
Arvosanat 404
Kirja-arviot 0
Viestit 0
heinäkuu 7, 2015
Antoi 9 / 10 arvosanan kirjalle
Minnake
Minnake
Arvosanat 22
Kirja-arviot 0
Viestit 0
helmikuu 27, 2015
Antoi 8 / 10 arvosanan kirjalle
Caladran
Caladran
Arvosanat 18
Kirja-arviot 0
Viestit 22
heinäkuu 11, 2014
Antoi 6 / 10 arvosanan kirjalle
HervotonHeny
HervotonHeny
Arvosanat 309
Kirja-arviot 0
Viestit 6
marraskuu 25, 2013
Antoi 7 / 10 arvosanan kirjalle
LunaJei
LunaJei
Arvosanat 283
Kirja-arviot 3
Viestit 98
marraskuu 4, 2013
Antoi 8 / 10 arvosanan kirjalle
Kyaarmi
Kyaarmi
Arvosanat 50
Kirja-arviot 0
Viestit 0
elokuu 21, 2013
Antoi 8 / 10 arvosanan kirjalle
Annungil
Annungil
Arvosanat 69
Kirja-arviot 1
Viestit 0
helmikuu 5, 2013
Antoi 8 / 10 arvosanan kirjalle