Kiven vartija

Kirja on omalta kohdalta ehdoton suosikki. Se aloittaa Belgarionin mielenkiintoisen matkan ja toteuttaa sen erinomaisesti.

Uskottavat henkilöhahmot ja kiehtovat persoonallisuudet hauskan dialogin kanssa tekevät kirjasta helppoa luettavaa. Henkilöiden välinen kemia tuo tarinaan kiehtovan sävyn ja luo näiden välille realistiset suhteet.

Kirja on Eddingsia parhaimmillaan ja osoittaa, että fantasiaa voidaan kirjoittaa viljelemättä kuluneita kliseitä.

Satuin lukemaan tämän sarjan isoveljeni suosituksesta, ja vaikka aloitinkin lukuprosessin melko pitkin hampain, tempaisi sarja minut mukaansa peruuttamattomasti. Veli kehui että sarja olisi parempi kuin vaikkapa Taru Sormusten herrasta, mikä oli yksi syy hetkelliseen kylmäkiskoisuuteni, Tolkienin uskollinen fani kun olen, mutta yllätyin positiivisesti. Tarun Sormusten Herrasta kirja ei mene ohi, mutta pääsee ainakin samalle hyllylle minun lempikirjojeni rivillä, mikä on tosissaankin saavutus. Juoni oli melko ennalta arvattava, vähän saman tyyppinen kuin Taru Sormusten Herrasta tai Eragon tai jokin vastaavan tyyppinen velhoja ja sotureita sisältävä sarja, mutta niin sen varmaan kuuluukin olla. Kun juoni menee tuttua reittiä voi keskittyä enemmän niihin herkullisiin yksityiskohtiin, jotka kirja tarjoaa. Pienet rakkaustarinat toivat mahtavan silauksen kirjaan, ja vaikka saattoikin heti alussa jo arvata mitä tulee tapahtumaan minkäkin parin kohdalla, on vain parempi kun voi katsella voitonriemuisena sivusta ja myhäillä itsekseen. Huumori oli aivan mahtavaa, ja se oli oikein mukavasti sulautettu henkilöihin. Kirjan päähenkilötkin olivat aivan upeita ja mahtavasti hiottuja, ja kirjaa lukiessa saattoi melkein nähdä omin silmin miten seurueen matka eteni. Kuvailu oli todella hyvää ja kerronta sellaista että oli kuin istuisi saman leirinuotion ääressä kuin kirjankin hahmot. Sarjan maailmakin oli todella hyvin rakennettu, ja vaikka aluksi suhtauduinkin epäillen karttaan ja niihin kaikkiin maihin ja paikkoihin mitä siellä näkyi, niin siihen tottui ja kartasta oli todella hyvä apu. Kaikki ne maat ja kansat menivät aina välillä vähän sekaisin, varsinkin kaikki a-alkuiset sanat kuten arendit ja algarialaiset, alornit ja agarakit mutta sarjan edetessä alkoi tajuta että niilläkin on jotain eroa.

Päätin nyt viime kesää muistellessa tarttua uudelleen tähänkin sarjaan. Viime kesähän meni siis niin, että istuin päiväkausia vain lukemassa Belgarionin tarua, ja sitä seuraavaa Mallorean tarua. Nyt oli siis aika katsastaa, vieläkö sarja lumoaisi samalla lailla. Kiven vartijan päähenkilö on Garion, nuori maalaispoika Sendariasta. Hänen elämänsä on sujunut neljätoista vuotta aivan tavallisissa merkeissä, kunnes hänet temmataan mukaan salaperäiselle retkelle etsimään tärkeää, mutta nyt varastettua esinettä. Matkalla Garion tapaa uusia ihmisiä, tutustuu uusiin maihin, eivätkä hänen Pol-tätinsä tai tarinankertoja Herra Susikaan taida olla aivan sitä miltä näyttävät. Kiven vartija on vahva aloitus viisiosaiselle Belgarionin tarulle. Siinä kerrotaan alkuasetelma, mutta suurista arvoituksista selviää tuskin mitään. Kiven vartija vain pohjustaa seuraavia kirjoja. Itse pidin tästä, ja näin loppuratkaisun jo tietävänä oli hauska bongailla, mitä Eddings paljastikaan tässä vaiheessa. Garion on hurmaava päähenkilö.Hän on ehdottoman vilpitön, ja tekee useita päätelmiä koskien etsintäseurueen tehtävää. Hän tapansa tehdä asioita sen kummemmin pohdiskelematta, saattaa hänet usein vaikeuksiin Pol-tätinsä kanssa. Garionille hihittelikin useaan otteeseen. Myös muut henkilöt ovat erilaisuudessaan hauskoja ja heihin kiintyy helposti. Herra Susi on vekkuli ja uskalias vanha heppu, Pol-täti määräilevä mutta salaperäinen. Tämän kolmikon lisäksi esitellään myös läpeensä kunnollinen seppä Durnik, viekas kaupustelija ja varas Silkki, soturi Barak ja monia muita. Henkilöiden sanailu on hauskaa, ja Belgarionin tarun seurassa hykertelee useaan otteeseen. Belgarionin tarun suuri rikkaus ei silti omasta mielestäni keskity henkilöihin, vaan maailmaan. Eddings on luonut kiehtovan ja perinpohjaisesti mietityn kokonaisuuden. Jokainen kansa on erilainen, mutta yhtä upea. Näin kirjat jo kertaalleen lukeneena paikat ja kansat muistuivat helposti mieleen, mutta muistan yhä ensimmäisen lukukerran hämmennyksen. Koko Kiven vartija vilisee sekalaisia nimiä, joiden kokonaisuus jäa helposti hämmentäväksi. Myös ensimäisen aukeaman kartta on runsaudessaan sotkuinen, ja minulta kesti tuhottoman kauan löytää, missä mennään. (Oma pakkomielteeni on kartan olessa olemassa olla aina selvillä siitä, missä milloinkin mennään.) Kiven vartijan luettuani minulle selvisi jälleen kerran, miksi Belgarionin taru lukeutuu suosikkeihini.

Tämä. Sarja. On. IHANA!!!!!!!! Rakastan tätä sarjaa! Se on koukuttava, ja kirja pitää lukea yhdeltä istumalta. Ainoa huono (?) puoli on se, että sitä pitää lukea tietyssä mielentilassa, eikä sitä voi lukea, jos ei ole yksin. Jos ne kriteerin täyttää voi eläytyä niin, että tuntuu, kuin olisi itse mukana tarinassa. Ihana, suosittelen täydestä sydämestäni.

Alkujaan tutustuin Eddingsiin isosiskoni kautta, kun hän suositteli minulle Belgarath -velhon tarinaa, mutta jota en lukenut koskaan sataa sivua pidemmälle sen tuhdin koon ja nuoren ikäni takia. Myöhemmin yli 20 vuoden ikäisenä päätin sitten tarttua kyseisen kirjailijan kirjoihin uudestaan, mutta aloittaa ihan siitä, mistä Eddingsin tunnetuin fantasiataru alkujaan alkoi, eli Belgarionin tarusta. Kiven vartija alkoi omasta mielestäni ihan ok-tasoisesti, melko tiivistetyn oloisella jumaltarustolla, joka toimi jonkin tasoisena prologina. Kirjan ensimmäisessä luvussa kohtaammekin tarun päähenkilön Garionin, joka on – kuten perinteisessä fantasiassa yleensäkin – orpo ja kokematon, joka asuu Pol-tätinsä luona Sendarian kuningaskunnassa. Tässä vaiheessa alku tuntui hieman hitaanlaiselta, kunnes omasta mielestäni yksi kirjan parhaista hahmoista, herra Susi astuu kuvaan. Kun olemme päässeet Garionin neljäntoistavuoden ikään, alkaa viimein tapahtua, sillä tietyn tapahtumaketjun seurauksena hämmentynyt Garion löytää itsensä vaaralliseen retkeen tempautuneena mukanaan Pol-täti ja herra Susi. Matkalla kohdataan uusia, seurueeseen mukaan liittyviä henkilöhahmoja, josta Silkki -niminen varasti mielenkiintoni täysin. Tämän jälkeen homma etenee hitaanlaisesti vielä pitkään kirjan puolivälin jälkeen, kunnes päästään pohjoisten Tserekkien maille. Silloin alkoi mielenkiinto taas herätä ja useisiin kysymyksiin alettiin viimeinkin vastata, joista tärkemmät olivat ehdottomasti Garionia koskevat. Omasta mielestäni ensimmäinen kirja on oikein toimiva aloitus viisiosaiselle saagalleen. Toisin kuin aiemmin lukemani kirjasarja Lloyd Alexanderin Prydainin kroniikoista, tässä puolestaan Eddings luo taidoillaan oikeanlaiset tunteet hahmoilleen ja ympäristö on paljon enemmänkin kuin pelkkää harmaata kulissia. Ainoa ehkä pioinen miinus puoli, jonka kirjasta voin löytää on kirjan keskiväli, jossa alkoi pitkäveteisyys paistamaan. Suosittelen ehdottomasti muitakin tähän menneessä Eddingsiä vierastaneita tutustumaan kyseiseen kirjaan, sillä tämän ei pitäisi jättää niin kylmäksi.

Tämä on varmaan ensimmäisiä lukemiani fantasiakirjoja. Luin sen 7.luokalla ja pidin siitä. Hyppäsin alkulöpinöiden yli suoraan tarinaan. Heti kun alkoi hahmottaa henkilöt ja muun, niin kirja oli ihan hyväkin. Luinpa sitten loput sarjan kirjat ja Mallorean tarun kirjat ja kaikki yleensä näihin liittyvät kirjat ja en ole katunut. Suosittelen ihmisille, jotka haluavat uppoutua kirjaan. Olen lukenut nämä kirjat monen monta kertaa uudestaan ja rakastanut enemmän joka kerta.

Päätinpäs nyt ostaa pari kirjaa, koska oli alkamassa kirjat loppumaan. Tämän+ Maameren tarinat-kirjan. Olen usein onnistunut valitsemaan hyvät kirjat, ja tämä ei ollut poikkeus. Kirjan alku piti hyvin mukanansa, aina oli pakko lukea vielä eteenpäin aukeaman loputtua yksi sivu, joka venähti sitten kymmeneksi. Kirjan keskivaiheilla kirja muuttui tylsemmäksi, tämä tylsä osa kesti vielä aika kauan. Lopussa kirjaan tuli vielä samaa hohtoa, mikä sen alussa oli. Parhaimpia fantasiakirjoja kokonaisuutena, minkä olen lukenut. Viisi tähteä olisi tullut, mutta melko tylsä kirjan keskiosa pudotti sen neljään.

Belgarionin tarussa (kuten muussakin Eddingsin tuotannossa) näkyy suuresti se, että minkä ikäisenä luet näitä kirjoja. Belgarion on loistava kirja fantasiakirjallisuuden lukemisen aloittamiseen tai ylipäätänsä kirjojen lukemisen opetteluun, mutta vanhemmalle ja kokeneemmalle lukijalle lukukokemus pinnallisine hahmoineen muodostuu pettymykseksi. Tämä on kirja, jota en halua enää itse lukea, mutta jolla aion vuosien päästä aivopestä veljenpojan fantasiaan.